maanantaina, joulukuuta 27, 2004

Uutena vuotena kokki tarjoaa ruokia, joita ei ole maistanut niitä tehdessään. Hyviä tai pahoja, sattuman maustamia.
Kokki ottaa vastaan kehuja kastikkeesta, jonka tekeytymisellä on ollut melkeinpä suora yhteys samaan sallimukseen joka ohjaa hänen oman elämänsä kulkua. Siinä on hänen arpaonnensa maku. Samalla hetkellä räjähtää suuri hopeasade taivaalla ja koko kaupunki kääntyy sitä katsomaan.

Jamie Oliver toistaa muuten säännöllisesti vain kahta lausetta. Ne ovat ”Suolaa ja pippuria” ja ”Muista maistaa”.

tiistaina, joulukuuta 21, 2004

Kysyn Pöllöltä, josko saisin lisäaikaa Jerusalemin rakentamiseen kun aika tuntuu loppuvan kesken ja juuri määräajan lähestyessä löydänkin itsestäni voimaa ja ahkeruutta ja hyviä ideoita muuraustyön suorittamiseksi.
Pöllö kääntää päätään 180 astetta ja katsoo pitkään, se ei ole uskoa että olen taas hänen edessään ruinaamassa armonaikaa.
- Näytä ensin missä vaiheessa olet nyt.
- Pöllö, olen suurten ideoiden kynnyksellä, enkä mielelläni näyttäisi työtä juuri nyt, mutta jo huomenna kun olen saanut ideani toteutettua näytän.
- Et siis ole tehnyt mitään?
- Pöllö, olen tehnyt. Työ on vaan nyt sellaisessa vaiheessa, ettei siitä voi ymmärtää kokonaisuutta…
- Yritätkö sanoa että johonkin päältäpäin vähäpätöiseltä näyttävään tulokseen olisi käytetty enemmän vaivaa kuin mitä voisin tuloksesta päätellä? Et ole ollut rakennustyössä. Miksi et sanoisi sitä ääneen?
- Pöllö, haluan pitää työni, rakastan antamaasi rakennustyötä, enkä halua että otat sen minulta pois. Minusta ei ole muuhun työhön. En osaa mitään muuta. Olen aina halunnut olla muurari.
- Samalla tavalla sanoit puoli vuotta sitten kun annoin sinulle armonaikaa.
- Pöllö, mutta nyt minä tarvitsen vain pari päivää, viikon…
- Niin sinä tarvitsit myös puoli vuotta sitten. Mutta minä annoinkin sinulle kokonaista puoli vuotta. Nyt tajuan että tein virheen antaessani sinulle niin paljon aikaa. Sinä ajattelit: puoli vuotta on pitkä aika, juuri tänään minun ei tarvitse ruveta sekoittamaan laastia. Laastinhan sekoittaa parissa tunnissa.
- Pöllö, minä voin sekoittaa laastin nyt tässä sinun silmiesi edessä.
- Etkö tiedä että juuri noin puhuu Laiskuri, juuri noilla sanoilla puhuu Laiskuri aina. Laiskurin tunnistaa siitä että se on kaikista hanakkain tarttumaan toimeen Pöllön silmien alla. Mutta Pöllön silmät ovat päivällä kiinni.
- Pöllö, anna minun pitää työni, minä lupaan…
- Ei enää lupauksia, mutta ehto: minä annan sinulle rajattomasti aikaa suorittaa rakennustyösi. Miltä kuulostaa?
- Pöllö, minä en ole ansainnut sitä.
- Jos joka aamu, ennen kuin käyn levolle, tuot minulle tyhjän laastipussillisen saat siitä alkavan päivän jatkaa rakennustyötäsi. Mutta sinä aamuna kun sinulla ei ole tuoda tyhjää laastipussillista, minä katson että rakennuksesi on valmis ja pyydän Tarkastajan paikalle. Hän katsoo rakennuksesi kelvollisuuden ja arvioi muurariutesi. Ja se arvio on lopullinen.
- Suuri Pöllö, minä lähden heti muuraamaan.
- Älä lähde heti. Yhäkään sinä et kuuntele minua: Laiskuri lähtee heti.

Huomenna minä vien Pöllölle kymmenen tyhjää laastipussia. Tässä päätöksessä pysyn. Minä vien joka päivä Pöllölle parikymmentä typötyhjää laastipussillista.

perjantaina, joulukuuta 17, 2004

mouchette-satu

Posti toi aamulla Bressonin elokuvan Mouchette. Katsoin sen juuri.
Se kuvaa jumalan hylkäämää tyhjentävästi. Tällä tarkoitan, ettei se kuvaa yhtään mitään (ellei nyt sieluttoman tasapuolista vastenmielisyyttä kaikkea elollista kohtaan lasketa joksikin). Elokuvaa ei voi nähdä tutkielmana yhteisön hylkäämästä ja kiduttamasta pikkutytöstä. Se ei tutki tai näytä mitään psykologista tai sosiologista. Vain taivaiden myrttitarhojen kategorisen poissaolon, joka saa ajattelemaan yhtä kauhistuneena sen läsnäoloa. Ankara elokuva, jolla ei ole oikeastaan mitään puhuttavaa tämän yhdessä jakamamme hyvään elämään pyrkivän arkemme kanssa. Se ei jaa useimpien draamaelokuvien toiveikkaita tuntemuksia siitä kuinka elämä mäkineen ja laaksoineen on lopultakin aika vaikuttava paketti. Ei, se puhuu ainoastaan taivaasta ja helvetistä, vaihtoehtoina se antaa äärimmäisen uskon ja taivaan, tai epäuskon ja helvetin.
Mutta itse elokuva (se minkä silmä näkee ja korva kuulee) on kaunein koskaan tehty. Kuvaaja ei ole nähnyt mitä on kuvannut, sommitellessaan hän on ollut helmiporttien häikäisemä.

torstaina, joulukuuta 16, 2004

Korjaus Haavikon Joulupusseihin: yöpuulla muistin, ettei kuorensulkija ollutkaan Haavikko vaan Mäkelä, eikä Mäkelä ole pussien laatia. Haavikko kyllä kerää hänkin aiheita, mutta listaa niitä lyijytäytekynällä millimetripaperille (muistaakseni). Ei siis piparia Sinervolle.
odotettu blogiavaus, kreikkalaisia kultaisia suihkuja pohjolan sumuisen valosaasteisen taivaan alla märkiville sieluille.
Plinius sikareja! (Ei saatavissa Helsingistä).

HAAVIKON JOULUPUSSIT

Haavikolla on tapana sulkea aiheita kirjekuoriin sen pahan päivän varalta, jolloin ei keksi mitä kirjottaisi. Kirjekuoret ovat vielä avaamatta. Pahaa päivää ei ole tullut, mutta se voi tulla. Siksi kuoria suljetaan näinäkin päivinä, jolloin perheenäitien joulukorttiurakka alkaa olla lopuillaan. Miksei Haavikko tekisi poikkeusta, kävisi ärrällä ostamassa tonttumerkkejä ja lähettäisi muutamaa aihetta nuoremmille kirjoittajille? Joulukortteja skenelle. Voisihan se olla pussikin: omana, pipari ja aihe.
Helena Sinervon pussista (jännittää jännittää) löytyisi melkoisen vaativa aihe: kirjoita kiinnostava kirja Mannerista.

VILLISIKAA ETSIMÄSSÄ

Sen sorkan tallaaman polun vihoviimeisessä päätepisteessä, jossa villisika majaansa pitää ja johon se on läävänsä rakentanut,
jossa se nisät pulleina roiskuttaa maitoa ja kovettuneen jätteen ikuisesti sulkemin silmin hapuilee pahnueensa perään heilutellen vimmaisesti torahampaista päätään, sen polun päähän olemme matkalla, reippahasti astelemme Tilan poetiikat bleiserintaskuissamme, nevanlinnalaiset puupiput suissamme haistelemme yrttien villiyttä, persekarvat väristen puukepit kädessämme: pam klonk hakkaamme puunkyljistä kaarnanpalasia lentelemään, ja mitä kauemmaksi kaupungista pääsemme tapainturmelusta kohti (taidamme jo Jakiksen seutuvilla olla), sitä enemmän röhkimme ja perärerrollamme asiamme ilmaisemme. Eikä ole näillä tytöillä edes rintaliivejä päällä, hah! Ja tohtori pani nokialaisensa äänettömälle! Ja teekkari se viinapäissään keksii: haalarit kiskaisi ylleen! Ja onhan tätä pyhiinvaellusta odotettu. Moni on meistä mielikuvissaan maan ääret kolunnut ja kääntänyt, mutta kaikkialla mihin on liikettä kuvitellut, on myös sielu näyttäytynyt. Bangkokissa moni luuli pääsevänsä tunnontuskitta nautiskelemaan, mutta kuinkas kävi: siinä tuli tippa kolmeen silmään! Onneksi oli unta. Ja ruotsinlaivalla oli vanha serkun tuttu naapuripöydässä. Nonniin nyt Eccoa Eccon eteen ja iPodista Rammsteinia soimaan hitsit perkule!

Erämaa-kohtaus Erich von Stroheimin elokuvasta Greed (1924)

On suurta ajattelemattomuutta tuhota pilanpäiten tai kimpaannuksissaan vesivarat erämaaretkellä. Kullankaivajalle vain vesi on kultaa arvokkaampaa. Se mitä on kotona yllin kyllin, on erämaassa harvinaisinta ja arvokkainta. Tämän vastapainoksi erämaa tarjoaa omaa parastaan: ei mitään, silmänkantamattomiin.
Erämaan arvoa korottava olemus näkyy hyvin sen kohdalla, joka lähtee etsimään aviovaimoa karuilta seuduilta. Miten hän tarkastaa ja punnitsee, siivilöi, tislaa ja pullottaa
hyviä ominaisuuksia jokaiselta vastaantulevalta ehdokkaalta, olkoon hän sitten päällimmäisiltä ominaisuuksiltaan minkälainen tahansa.
Ja jokainen joka hänen luotaan lähtee, lähtee arvossa korotettuna, tai pikemminkin arvonsa takaisinsaaneena. Tästä syystä on erämaassa paljon profeettoja ja hyväntekijöitä: jokaisesta järkevästä ihmisestä koulii erämaa pyhimyksen. Ja tästä syystä lähtee roisto erämaahan, laupeutuakseen.

Vielä pieni teksti erämaan laivasta:

Erämaaretkeä odottava kameli. Mitään niin laiskaa ja ylpeää on vaikea löytää. Jos sen suu ei kävisi hiljaa, luulisi sen olevan hengetön.
Nietzsche sanoo: "Mikä on painavaa? Näin kysyy kestävä henki, ja niin se polvistuu, kuin kameli, ja tahtoo saada hyvän taakan kannettavakseen."
Arabeja jonottaa kamelien edessä.
- Määrätietoisesti kavalsin kymmenen vuoden aikana perheeni rahat. Olin kassanhoitaja. Aiheutin irstaudellani vanhempieni kuoleman.
Mutta kameli sylkäisee veltosti miehen kasvoille. Tuota taakkaa minä en kanna erämaahan. Antakaa enemmän!
Syöpäsairas lapsi tuodaan hänen eteensä. Aurinko on polttava. Lapsi tuskin kestää kuumuutta.
Silloin kameli nousee. Perheen ilmeet kirkastuvat. Mutta kameli ohittaa lapsen ja menee juoma-altaalle.
- vettä se kyllä kantaa, vaikka kyttyrät ovat jo pullollaan.
Kiivas terroristi juoksee kauhun vallassa kamelin luokse ja uhkaa tätä konepistoolilla.
- jos minä nyt ammun sinut, et toden totta ole ihanin mahdollisuuteni, jonka olen pamauttanut taivaan tuuliin!
Kameli asettelee itsensä takaisin energiaa säästävimpään istuma-asentoon. Sen silmät alkavat laskeutua. Korppikotkia on ilmestynyt maan ja auringon väliin. Niiden verenhimoiset kirkaisut eivät saa kamelin silmiä nousemaan. Erämaaretkeen on vielä kaksi päivää aikaa. Turistibussitkaan eivät ole vielä saapuneet. Tämän päivän voin yhtä hyvin nukkua.

keskiviikkona, joulukuuta 15, 2004

kynsienpureskelusta

Hermoilevaisuuteen taipuvaisilla ihmisillä hampaiden kunnon näkee kynsistä: jos kynnet ovat ehjät ja siistit, hampaat eivät.

tiistaina, joulukuuta 14, 2004



"Hiiohoi! Rohkeana, vaikka meri myrskyää!"
Tavaraa kuljetetaan tukevassa kaksipohjaisessa pätevin lastausmerkein varustetussa laivassa. Toivotaan että laiva kestää jo lähellä näkyviä kiusauksia.
Tämä kuljetus ei suuntaudu vierassatamiin: WinMx poistetaan tietokoneelta, NFSU2 poistetaan, hesarin lukuaikaa rajoitetaan, tv:n päivittäistä katseluaikaa rajoitetaan, kiireellisten koulu- ja muut työt siirretään ensivuoden puolelle. Uneliaisuus ja unettomuus siirretään myös, samoin välinpitämättömyys pienintä elävää kohtaan, ja tarkkaavaisuus joka on uskonpuutetta; ja vielä lopuksi yksilöllisyyttä halventavat panoraamat, yhteisöllisyyttä rakentavat panodraamat ja pikkurahat kädestä käteen kättelevät. Kaikilla näillä on laiva lastattuna. Kapteeni tähystelee.

maanantaina, joulukuuta 13, 2004

Pikkulapsi tuli vanhan ensyklopedistin luo ja kysyi:
Miksi on äitini vailla mainetta ja arvostusta, vaikka hän työskentelee kaiket päivät?
Vaikea sanoa äkkiseltään, sanoi vanha ensyklopedisti. Uskooko äitisi sukulaisrakkauteen ja harrastaa sitä?
Äiti sanoo minua rakastavansa ja hoitaa hyvin.
No siitä se ei sitten varmaankaan johdu. Uskooko äitisi sukupuoliseen rakkauteen ja harrastaa sitä?
Siitä en ole varma. Hän elää vain minun kanssani, koska miehet ovat juoppoja.
Siinä voi olla yksi syy, mutta vaikea sanoa tuntematta tapausta yksityiskohtaisemmin.
Mutta voiko se johtua vielä jostakin muusta syystä? Kysyi lapsi.
Vielä on tietenkin lähimmäisen rakkaus, sekä usko todellisuuden kykyyn varata yllätyksiä sellaisiin kohtiin mistä niitä vähiten osaa etsiä. Ota selvää onko äitisi täyttänyt velvollisuutensa näissä vähissä ja katsotaan sitten asia uudestaan. Voihan olla että häneen on ajettu demoni.
Ja vielä kehotan teitä yhdessä iltaisin seuraavaan rukoukseen:

Pimppari on saatanasta
ei lakkaa koskaan vaanimasta
voittoa tavoittelemasta
asemaa havittelemasta

pistää salaa nilkkaan
ja suureen yltyy pilkkaan

siis tänään pyydän Kristukselta
varjele piilo-pistokselta.

sunnuntaina, joulukuuta 12, 2004



Pasolinin elämäntrilogian perseilyt sopivat mainiosti kankkuspäivän katseltavaksi.
Pelkät ääniraidat ovat myös erinomaisia tunnelmanluojia: ruoskansivalluksia ja jatkuvaa kevyttä hekottelua.
Mietin, että jos oikein haluaisi pistää rahoiksi, rupeaisi tekemään suomieditioita kaikkein parhaista taide-elokuvista. Future Filmsin 3.12 julkaisemat neljä Pasolinia myytiin liikkeistä saman tien loppuun (Salon loppumista ei pidä ihmetellä). Itse sain Filmifriikistä viimeisen kappaleen Tuhatta ja yhtä yötä. Aikanaan kun Bergman-sarja alkoi ilmestyä ja kanta-asiakkaat saivat niitä Stockmannilta 17 euron kappalehintaan, oli tavaratalon myydyimpien elokuvien listalla kolmoisjohto Bergmanilla. Matrix-boksit jäivät kauaksi taakse.
Huuto.netissä käy parhaiten kaupaksi eurooppalaiset klassikot. Joskus kokeilin huvikseni myydä Play.comista ostamiani halpoja Herzog-filmejä kohtuuttomin hinnoin, kauppa kävi.

Filmifriikin bodarimyyjä ei ole henkilökohtaisesti erikoistunut eurooppalaisiin pätkiin, mutta innostui kovasti huutamaan uuden Criterionin Fanny and Alexander -boksin puolesta kun siitä kysyin. Keskustelu meni näin:
- Aika kiva, että tässä on nyt sitten samoissa kansissa sekä tv- että teatteriversio…
- aivan, aivan, totta kai, mutta jumalauta tossa boxissa on sälää! Vittu kun on herkkuja!

lauantaina, joulukuuta 11, 2004

todella kova kankkunen pikkujoulujen jäljiltä

Koska käsipainot on saatu jollakin konstilla puhkottua niin että hiekka valuu niistä jatkuvana virtana keventäen painoja, poistetaan kiristysruuvit toistaiseksi muunlaiseen käyttöön.
Turmeltuneet käsipainot sopivat paperipainoksi hiekkarannalla kirjoittavalle, kiristysruuvit pitämään vanhaa Remington-kirjoituskonetta kasassa, jotenkuten. Mutta hiekka ei tee koneelle hyvää: kun sen kääntää työpäivän päätteeksi ylösalaisin, valuu sisältä kirjaimia. Mietityttää myös kamalasti se, että mikä näistä laadukkaista osista jää käteeni kun kone lopullisesti hajoaa. Silloin tällöin kotosalla ennen nukkumaanmenoa painan korvani koneen kylkeen ja kuuntelen. Sisällä on valtavasti erilaisia jännitteitä. Yhtenä yönä kuului terävä pamahdus: kone löi x:n. Kirjoitin artikkelin Xenakisista. Kun se seuraavana yönä löi e:n, tunsin mielihyvää siitä, että olin arvannut oikein. Välillä mietin, että joko ostaisin nopeamman koneen.

perjantaina, joulukuuta 10, 2004

Sitaatti Aronpurolta Pro Finlandian kunniaksi:


Ai niin, olin unohtaa
Niin, olin muistaa
Olen ajatellut jo pitkään maalausharrastuksen elvyttämistä.
Jos saan joulupukilta öljyvärit, on minulla ensi vuoden joulukalenterin lisäksi viisi kuva-aihetta jotka voisin toteuttaa:

1.
Maapähkinävoilla ja voikreemillä täytetyt kolmen suklaan pikkuleivät.
2.
Spitaalisten poissulkeminen.
3.
Kolmen tietäjän ja kolmen tietämättömän kumarrus. ( Esa-Pekka Salonen johtaa Magnus Lindbergin ja Kaija Saariahon sävellyskonserttia jouluisessa New Yorkissa).
4.
Bellman pakenee velkojiaan Norjaan.
5.
Pakkasukko kohtaa Jeesus-lapsen.
Alustava suunnitelma ensi vuoden joulukalenteriksi. Kuvallista maailmaa Düreriltä, Boschilta, Brueghelilta.

Ensimmäiset joulukalenterit saapuivat Saksasta 1930-luvulla Ruotsiin ja Suomeen partiojärjestön levittäminä. Aiheiltaan maalliset kalenterit saivat pian uskonnollisia seuraajia. Partiokalentereita alettiin polttaa julkisesti Turun maitolakon alkaessa 1966. Turun tuomiokirkon kryptaan sai tuoda kerettiläisiä kalentereita, joita suntio poltti lämmitysuunissa aina jumalanpalveluksen jälkeen. Partiokalenterin hallussapitoa pidettiin keväällä 1967 yhtä vakavana rikoksena kuin lehmän salalypsyä tai raskaaksi hankkiutumista muussa kuin suvunjatkamistarkoituksessa.
Marraskuussa 1967 suntion suklaavarastot löydettiin hiirien avulla. Myrkytyksen saaneiden hiirien mutkikkaita reittejä seurattiin Jeesuskennostoa ylläpitävien leskien toimesta. Hiirien jäljet johtivat tuomiokirkon kryptaan. Leskien toimesta suntion sukuelimiä pidettiin pakkohauteissa vuoden 1967 jouluaattoon asti.
Lokakuussa 1971 toisen maailmanpalon ennusmerkkejä alettiin nähdä Turun taivaalla. Taivaanvuohi teki kolme levotonta taivaankannen mittaista juoksua. Tuliperäistä ulostetta tippui Aurajoen pengermälle, josta uloste saatiin partiolaisten avulla vieritettyä jokeen.
Kirkkaana pakkasyönä marraskuussa 1973 kun tuuli kahisutti kuivia ruusupensaita tuomiokirkon seinustalla, kellonsoittaja luki tornissa kupan hidastuttamin käsin Savonarolan häväistyskirjoituksia ja poltti nyrkkiään priimuskeittimessä. Hohtava nyrkki nousi Turun ylle ja hävisi taas. Musta maitoviiksinen kissa sai silloin antikvaarinpitäjältä demonin ja juoksi läpi Turun. Se ylitti luistinradan diagonaalisuunnassa ja liukastelullaan aiheutti kaksostyttöjen kaatumisen ja välittömän kuoleman. Seuraavana vuonna säädettiin, että luistinrataa sai luistella ainoastaan vastapäivään, samansuuntaisesti kuin maito valui lavuaarista viemäriin. Vastapäivään noustiin myös kellotorniin, kun haluttiin ihastella kirkonkellojen syvää ja kumeaa pronssia.

keskiviikkona, joulukuuta 08, 2004



Dalton pukee päälleen polvihousut, harmaat sukat, solkikengät ja valkoisen kaulaliinan. Eteisestä hän ottaa mukaansa kävelykepin, jossa on kultainen pää.
Kello on puoli kahdeksan. Joka päivä, lukuun ottamatta torstaita ja sunnuntaita hän työskentelee laboratoriossaan aamu kahdeksasta ilta yhdeksään.
Dalton on ulkona. Hänelle taivas on vaaleanpunainen, ruusu ja ruusun lehdet samanväriset.
Hän suunnittelee kuvausta erikoislaatuisesta näkökyvystään, jonka uskoo olevan periytyvää.

Dalton tekee laboratoriossaan havaintoja, joista kirjoittaa Manchesterin kirjalliselle ja filosofiselle yhdistykselle.
”Seoksessa olevan kaasun paine on sama, jonka tämä kaasu saisi aikaan täyttäessään yksinään saman tilan samassa lämpötilassa.”

Työpäivän päätteeksi Dalton ruokailee ja keskustelee piippua poltellen vuokraisäntänsä kanssa. Hän on sulkeutunut ja varauksellinen mies. Päivän päätteeksi hän kirjoittaa meteorologista päiväkirjaa. 200.000 tarkkaa säähavaintoa. Ei ainuttakaan havaintoa naissukupuolesta.

Torstaisin Dalton käy keilaamassa. Toistuvasta pelaamisesta huolimatta hänen tuloksensa pysyvät keskinkertaisina. Samansuuntaista puhutaan hänen tieteellisestä työstä. Sanotaan, että hän saavutti sen minkä saavutti vain ankarilla rutiineillaan ja sinnikkyydellä. Hän julkaisi 140 tutkimusta, joista muistetaan vain muutama.

Syntymäpäivänään vuonna 1803 Dalton kirjoittaa merkintöjä muistikirjaansa. Hän puhuu atomeista, mutta tarkoittaa molekyylejä.
”Aine koostuu jakamattomista atomeista”
”Tietyn alkuaineen kaikki atomit ovat samanlaisia niin painonsa kuin muidenkin ominaisuuksiensa suhteen.”
”Eri alkuaineilla on erilaiset ja eripainoiset atomit.
”Atomit ovat häviämättömiä.”

Sunnuntaisin Dalton suorittaa vaihtelevia askareita.
Joinakin sunnuntaina hän sekoittaa kävelykepillään lätäkköä. Hän vapauttaa suokaasua apunaan pikkupoika joka kerää sitä purkkeihin.


maanantaina, joulukuuta 06, 2004


Tehtävä: etsikää tästä Luis Moralesin maalauksesta kusipää. Kiinnittäkää erityisesti huomiota henkilöiden asentoihin ja tapaan kommunikoida toistensa kanssa.

siemenenkantaja

Huolimattomuuttaan, hajamielisyyttään, silkasta vahingosta kantaa ihminen siemeniä matkassaan. Hän levähtää kivelle niittytaipaleella ja siemenet tarttuvat hänen hiuksiinsa. Koivu siementää hänen avonaiseen olkalaukkuunsa. Vaelluskenkiensä pohjissa hän tuo vieraisille mukanaan pihatammen, suvun ylpeyden. Kukkakaupassa eksyy krookuksen sipuli taskuun. Ohraa, kauraa, ruista, monenlaista ravintoa hän kantaa mukanaan minne meneekin. Toisille hänen vierailunsa tarkoittaa loisteliasta tulevaisuutta, toisille tukahduttavia rikkaruohoja. Olkalaukusta tippuu pieni Reclam-painos kadulle, Leopardin kootut. Sen nostaa poikaikäinen Sarkia.

perjantaina, joulukuuta 03, 2004


Tämän tapahtumisen voi yrittää estää allekirjoittamalla vetoomuksen.

torstaina, joulukuuta 02, 2004

Oi, että heikosti näkyvät pilvet,
vain huolellisesti havainnoimalla näkyvät.
Voi yöpilviä, jotka näkyvät vaivatta, mutta joiden kirkkaus on vielä pieni.
Voi normaalikirkkautta!
Voi melko kirkkaat yöpilvet kuun valaisemien alapilvien kaltaiset!
Oi kirkkaat ja huomiota herättävät yöpilvet! Teidän tunnistaminen yöpilviksi on täysin selvää!

KUNPA SEN TIETÄISIN...

kettuterrierin hintoja
paholainen kalastaja
aasin ominaisuudet
suurin naisen sukuelin
palkkatyön olemus
velallisen epärehellisyys
valkaisu, sarvi
SUON KUIVATTAMINEN
symboli + häkki
lentäminen + kipu
proteesi silmässä
myytävänä mikroskooppi
mitä ovat purentavaivat
viisauden hammas heiluu
näytän nuoremmalta
Pornotähhti Mariah
parittelu kuvia koirat
lempimään
tytöt sukuelin
ilokaasu auto rakenne
vanhusten erotiikka
Juhani Siljo rampa
lentokoneen kuvia
mammutin luu
kärpänen
olen kuullut on kaupunki tuolla
tarina vanhuudesta


P.S.

Runon tiukka mitallisuus on sidoksissa sen metodiin: runo on koostettu hauista (Google, Altavista) joilla on päädytty Plimsollin merkille, siten että kukin säe on oma hakunsa. Runon rytmi on monotoninen, mutta asiat eivät. Kirjava on aiheiden valikoima joista internetinkäyttäjät janoavat tietoa.
Plimsollin merkin tarkoituksena ei ensisijaisesti ole tiedon jakaminen tai lisääminen, vaan sen vakauttaminen poetiikan keinoin, estetisoimalla. Mutta ennen kaikkea se pyrkii välttämään ylilastaamista. On silti muistettava, että sen ehdottamat lastausrajat ovat ennen kaikkea ylläpitäjän henkilökohtaisia kauppamatkoja varten. Aina ei voi olla varma, että satunnaisen googlaajan määränpää olisi sama kuin ylläpitäjän (veden suolapitoisuus), puhumattakaan lastista, vaihto- tai kauppatavarasta.
Plimsollin merkki ei siis ensisijaisesti pyri olemaan tietopankki, josta kouluaineen kirjoittaja voisi vaivattomimmin löytää tietyn tehtävänantoon sopivan tiedon. Mutta jos se on pystynyt palvelemaan myös tällaisissa tapauksissa, lankeaa siitä kunnia aktiiviselle tiedonhakijalle.

RICHTERIN PERSPEKTIIVI

Hetki suuren ukrainalaisen kapakkapianistin parissa.

Veljeni Pro Ac -kaiuttimissa on elämää suurempi stereokuva. Tämän vuoksi ne sopivat erityisen hyvin Svjatoslav Richterin kuunteluun. Richterin taito on saada pienimmästä ja ahtaimmasta revontulienlaajuista. Tämä johtaa siihen, että yksittäinen ääni tai melodiafraasi ei aina kuulosta yhtä herkulliselta kuin esimerkiksi Claudio Arraun tai Ralf Gothonin soittamat. Heidän pianisminsa onkin tarkoitettu nopeaan viettelyyn ja kapakkajatkoille.

Myös Glenn Gouldin jälkeen Richter voi tuntua kaukaiselta. Gouldia onkin pidettävä esimerkkinä populaarimusiikin tanssittavuudessa kasvaneiden nykykuluttajien kerettiläisenä käsityksenä pianonsoiton taiteesta (tärkeänä yksityiskohtana kolmimuunteinen fraseeraus, jonka tunnistaminen kirkkokonsertissa on kuin maistaisi yllättäen niin rakkaan e-pillerin maun kielellään). Ellei Gould kaikesta huolimatta olisi vaikuttava soittaja, vertaisin häntä mielelläni taannoisen kotiviinivillityksen aikaiseen juomahirviöön: Finlandia votkan makuiseen viiniin, joka on hyvä luonnehdinta siitä, minkä makuista tyypillisimmin saadaan kun traditioita sekoitetaan keskenään pelkästään humaltumisarvoa silmälläpitäen.
1900-luvun sielupuolen yritykset fuusioida afroamerikkalaisen ja länsimaisen taidemusiikin traditiot ovat saaneet aikaan sellaisia yrjöhyrrävotkaviinejä kuin progressiivinen rock tai Magnus Lindberg, joka muuten ystäväpiireineen aloitti – eikä koskaan lopettanutkaan – progebändeistä ja pillurallista.

Mutta turha lienee huolestua Coltranen ja vanhan Amadeuksen puolesta, Dolphyllä on jo noussut pahka päähän: musiikkia mulatoidaan nykyään kaikkialla, eikä vähiten musiikkioppilaitosten seinien sisällä. Kolmenminuutin ihmemies, juhlatelttailija, imbesilli musiikinteorian opettajani konservatoriosta kuuntelutti kerran Richterin Tasavireistä klavieria esimerkkinä soittorasiamaisesta epämusikaalisuudesta (samaan levytykseen lopetti muuten sylkykuppi ovidiuskääntäjä Seppo Heikinheimo jokaisen parittelumusiikin roskaaman päivänsä). Opettajan näyte oli puolen minuutin mittainen, eikä hän kolmenminuutin ihmeiltään tullut ajatelleeksi, että siinä ajassa Richter ei ollut vielä ehtinyt aloittaa ensimmäistä motiiviaan.

keskiviikkona, joulukuuta 01, 2004

JOULUKALENTERI

Joulukalenterin on hyvä olla päältä kaunis. Luukun etu on siinä, että epämiellyttävän pikkukuvan voi sulkea näkyvistä. Tällöin paitsi poistetaan epäesteettistä, lisätään esteettistä päällyskuvaa eheyttämällä. Joulukalenteri on 24 päivää kestävä eettisten ja esteettisten ratkaisujen sarja, eräänlaiset turnajaiset, jossa jatkuvasti mietitään oikeutusta tärvellä isoa pienen kustannuksella, tai polkea jalkoihin pieni suuren päämäärän vuoksi. Taisto käy sitä raskaammaksi mitä lähemmäksi kaksiluukkuista tullaan.

TAITEEN VIIHTYISISTÄ SISÄTILOISTA, JOITA MYÖS MATISSE KUVAA


Tapetin irrottamiseen tarvitaan kolmea asiaa: vettä, vettä ja vettä.

Vaihdoin Britney-taustakuvani tähän Richard Estesin maalaukseen, jota voi syyttää naiiviksi havaintonsa totuudellisuuden vuoksi. Se kertoo yksinkertaisesti ja kauniisti kaupunkilaisesta todellisuudesta, jossa ei aina tiedä mikä on heijastusta, mikä alkuperää. Se kertoo pateettisesti alkuperän kaipuusta, mutta myös kotoisasti sen lattetuokion mittaisista välttelyistä. Toinen vaihtoehto olisi ollut joku Frederic Remingtonin lännenkuva, joka taas uskottelisi Windowsin avaajalle maasta jossa on paitsi mielekästä ja yhteishyvää tuottavaa raivattavaa - kirjoittaminen kun ei aina tunnu siltä - niin myös moraalia, jossa ketä tahansa luojan lapsensielua pidettäisiin arvossa ja kunniassa kovin nyrkein ja kätten puristuksin (tämä ei koske tietenkään intiaaneja, jotka ovat myyneet lapsenmielensä Sinkkuelämää - sarjan arvofiktioihin ja ovat sen vuoksi oikeutettuja maastakarkoitukseen).

MAISTETTAVA ELÄINRATA

Koska vaalea leipä loppui eilen ja juustokin tänään, kaivoin pitkästä aikaa hyllystä Trimalkion pidot. Hivenen editoimalla Linkomiehen tekstiä ylöskirjasin alla olevan ateriakokonaisuuden. Sitä vain ihmettelen, että loppuiko Petroniuksen mielikuvitus kesken kaiken, kun aterioita on listattu vain 10/12. Tai sitten kopioitsijamunkin silmä on harpannut.Todennäköisesti sillä kuitenkin kuvataan Trimalkion summittaista luonteenlaatua.

MAISTETTAVA ELÄINRATA
Pyöreällä tarjottimella kaksitoista taivaanmerkkiä kehään järjestettyinä, ja niiden jokaisen päällä luonteenomainen ruokalaji:
Oinaan päällä oinasvirnaa, Härän päällä kappale häränlihaa, Kaksosten päällä kiveksiä ja munuaisia, Kravun päällä seppele, Jalopeuran päällä afrikkalainen viikuna, Neitsyen päällä poikimattoman sian kohtu, Vaa`an päällä vaaka, jonka toisessa kupissa leivos, toisessa kakku, Skorpionin päällä pieni merikala, Jousimiehen päällä mulkosilmäkala, Kauriin päällä kaksi punakalaa. Tarjottimen keskellä ruohoineen maasta leikattu turpeenkappale ja sen päällä hunajakakku.

maanantaina, marraskuuta 29, 2004

TENNIS

Hei,

olen miettinyt ehdotustasi ja nyt näyttää siltä, että voisipa sittenkin löytyä kiinnostusta ja aikaakin siihen kässärihommaan.
Aihetta miettiessäni tuli mieleen tuo tennis. Onhan se tuttukin sillä tavalla että viikottain käyn pelaamassa. Oheistan viestiini alustavan kohtaussuunnitelman. Siinä on nyt 17 kohtausta otsikoituna + tuo keskimmäinen osa, jossa kuvataan itse peli; en jakanut sitä vielä kohtauksiin, mutta sen voi tehdä esim. periaatteella: kukin peli oma kohtauksensa. Mitään tarkempaa kuvakäsikirjoitusta tai edes mahdollisia repliikkejä en ole vielä ehtinyt miettimään, mutta tässä jotakin alkua, josta varmasti pääsemme liikkeelle.
Minkälaisella aikataululla edetään?


TENNIS

ENSIMMÄINEN OSA

1.Kohtaus.
Arkivaatteiden riisuminen. Urheiluasun pukeminen: valkosiniset Sergio Tacchini –shortsit. Valkoinen pikeepaita, jossa logo: Sergio Tacchini. Valkoiset samanmerkkiset tennissukat ja hikinauha oikeaan ranteeseen.
2.Kohtaus.
Pelikaverin noutaminen Nissan-autolla.
3.Kohtaus.
Rivitalon pihalta, kukkapenkistä tervehtii ystävän vaimo. Lapsi läträä sadevettä.
4.Kohtaus.
Autoilua kentälle. Radiossa Lara Fabian. Poutapäivä, kevyitä harsomaisia pilviä korkealla taivaalla. Työasioihin liittyvää esteetöntä keskustelua.
5.Kohtaus.
Kentälle tulo. Liioiteltu ajon pehmentäminen kynnyksien kohdalla. Auton pysäköiminen. Auton ovi sulkeutuu napakasti.
6.Kohtaus.
Kävely autolta kentälle. Kentän rautaportin avaaminen. Verkkoaidan hienoinen rämähdys.
7.Kohtaus.
Mailasuojuksen irrottaminen ja pallojen kaataminen putkista. Pallojen pomppiminen ja vieriminen muistetulla tavalla.
8.Kohtaus.
Lämmittely. Peruslyöntien kokeilua.

TOINEN OSA

Peli (6-4, 6-2)


KOLMAS OSA

1.Kohtaus.
Pallojen kerääminen takaisin putkiin. Yksi on lentänyt kehikon yli. Sen hakeminen hölkäten.
2. Kohtaus.
Hetken huilaaminen penkillä. Tuttuutta ilmaiseva puhumattomuus.
3.Kohtaus.
Rautaportin avaaminen ja sulkeminen. Auton keskuslukituksen avaaminen.
4.Kohtaus.
Autossa miellyttävä tuoksu: aurinko on lämmittänyt tekstiilejä.
5.Kohtaus.
Reipas kiihdytys ajotielle. Taivas on nyt kokonaan pilvetön, pienlentokone puiden yllä. Radiossa Helen Segara.
6.Kohatus.
Pysähtyminen parkkipaikalle. Vaimo tervehtii kaukaa, menee sisään.
7.Kohtaus.
Pelikaverin hyvästeleminen. Ensi viikkoon.
8.Kohtaus.
Pelivaatteiden riisuminen ja heittäminen pyykkikoriin.
Valkosiniset Sergio Tacchini –shortsit. Valkoinen pikeepaita, jossa logo: Sergio Tacchini. Valkoiset samanmerkkiset tennissukat ja hikinauha oikeasta ranteesta.
9.Kohtaus.
Sähkösauna lämpimäksi napista painamalla. Hahmotonta hyväntuulisuutta voitetusta pelistä.

MONINKERTAISTUVAT SÄMPYLÄT

Jauhoista valmistettu leipä on hyvää; mutta hyvässä kirjassa on leipää niin maistuvaa kuin hunaja, kun vain tahtoo sitä ottaa – ja köyhäpä tosiaan täytyy olla sen perheen, joka ei edes kertaakaan elämässänsä kykene suorittamaan leipurinlaskua tuollaisista moninkertaistuvista sämpylöistä. (John Ruskin: Kuninkaitten aarteet, suom. V.Hämeen-Anttila).

sunnuntaina, marraskuuta 28, 2004




Jean-Luc Godard antaa megafonin kautta ohjeita näyttelijöille ja kuvausryhmälle. Hän improvisoi, luottaa siihen että sosiaalinen tilanne synnyttää idean. Jos näin ei käy, pidetään kahvitauko.
Godard haltioituu ihmisten keskellä, yksin hänen on vaikea koota ajatuksiaan.
”Mistä minä tietäisin mitä minä ajattelen, ennen kuin olen sanonut sen.”
Hänen elokuvansa ovat sosiaalisia tutkielmia ja raportteja, joista aiheen sivutuotteena saa paljon iloa ihmisistä: illalliskutsuja, kutsuja makuuhuoneisiin.
Nykyään hän ei juuri eroa lomakohteiden muista vanhuksista. Kylmiä juomia kannetaan yhtä lailla hänelle kuin naapurivuoteen tehtaanomistajalle. Molempien silmät kiinnittyvät ohikulkeviin bikineihin, jotka kannattelevat ja koossapitävät jo olomuotonsa selvimmät ja sekoittumattomimmat päivänsä nähnyttä lihaa. Tätä eivät vanhukset enää huomaa, kaksikymmentä vuotta nuoremmasta ihmisestä. Godard on aina nauranut vain ystäviensä pöydissä, milloinkaan hän ei ole vilkuillut viereisiin pöytiin, saati vetäytynyt terassille tupakoimaan ja suunnannut katseensa tähtiin.
Tänä vuonna Cannesissa hän huomasi ilokseen, että kaupungissa oli filmijuhlat.
(Godard: Sosiologia)

Robert Bressonin kuvauspaikalle tuodaan kuorma-autolla villieläimiä. Tuottaja puhkuu innoissaan: ”Vihdoinkin Bobby tekee jotakin näyttävää!” Mutta eläimiä käytetään jälkien jättämiseen.
”Merkit vallitsevat täällä, liha on toisaalla.”
”Elämä on vankeutta ja sen korkea päämäärä vankeudesta karkaaminen. On tehtävä työtä, yhä fyysisempää, yksinkertaisempaa ja autistisempaa, lakkaamatta elämän loppuun saakka.
Karkaavan ihmisen kädessä ei ole suuren filosofin nide, vaan omatekoinen työkalu, jolla nakertaa sellin muuria. Hänen kädessään voi olla varastettu lompakko. Kamera näyttää yksityiskohtaa, tekevää kättä, joka karkaa tai varastaa. Ihmisen elämä on terveessä, tekevässä kädessä, joka kättelee lämpimästi mutta ohimennen, työn lomassa. Jumalan käsi jätetään näyttämättä, mutta se on laskeutunut vankilan ylle ja sallii toisten ihmisten karata ja toisten jäädä kiinni.
Koska vankila on loputonta monotoniaa, täytyy myös karkaamisen olla loputonta monotoniaa. Vankeudesta voi karata vain tekemällä hitaita järjestelmää syövyttäviä rutiineja, samanluonteisia kuin vankeuden rutiinit, mutta päämäärältään päinvastaisia.”
Kun jäljet on saatu sommiteltua autiolle, kuivalle, hyljätylle hiekalle, eläimet viedään Antonionin allasjuhliin.
(Bresson: Teologia)

James Cameronin pöytä täyttyy pienoismalleista, pattereilla toimivista härveleistä, jousista, vietereistä. ”Vivut, kaltevat tasot ja väkipyörät ovat laitteita, joilla voidaan siirtää painavia esineitä niiden omalta kannalta luonnottomiin suuntiin.”
Cameron esittää apulaisilleen realismin vaatimuksen (tästä maalaus). Se, miten auto lentää pilvenpiirtäjästä toiseen pitää näyttää siltä, että katsoja tajuaa sen olevan fyysisessä maailmassa mahdollista, miltei mahdotonta mutta silti mahdollista. Katsojan nautinto on yksi miljoonasta – todennäköisyyksien kaksi tuntia jatkuvassa toistossa. Hänen mielenkiintonsa lakkaa siinä kohdassa kun alamme näyttää mahdottomuuksia, ilman voimanlähdettä liikkuvia objekteja, itsesytytyksiä ja sen kaltaisia.
(Cameron: Fysiikka)

perjantaina, marraskuuta 26, 2004



Paavo Rissasen suomentama John Donnen Rukouksia sairasvuoteelta on erinomainen lukukirja ja joululahjavinkki. Paitsi että se kertoo järjestelmällisesti kirjoittajan sairauden vaiheet ja samanaikaisen henkisen kasvun, se sisältää mainiota runoutta. Sairauden vaiheet on nimetty tähän tapaan: 13) Lääkärit käyttävät kyyhkysiä vetääkseen höyryt ulos päästä, 22) Lääkärit pohtivat sairauden juurta ja maaperää, sen tuhkaa, hiillustaa ja polttoainetta, sekä pyrkivät parantamaan ja korjaamaan nämä.
Luvussa 13 ohjeistetaan myrkyistä runoilevaa: ”Niillä jotka kirjoittavat myrkyistä ja ihmiselle vahingollisista eläimistä, on täysi syy mainita kirppu siinä kuin kyykäärmekin, sillä vaikka kirppu ei tapakaan ketään, se tekee kaiken pahan, minkä voi.”

torstaina, marraskuuta 25, 2004

PÄIVÄN SANA

Rohkeus on mielikuvaan perustuva tieto siitä, että turvallisuutta tuottavat asiat ovat lähellä ja pelottavat ovat joko poissa tai kaukana. Rohkeutta synnyttää se, että hirveät asiat ovat kaukana ja rohkaisevat lähellä, ja myös se, että on monia tai vaikuttavia tai monia ja vaikuttavia keinoja korjata vahinkoja ja estää uusia, että ei ole tehty tai kärsitty vääryyttä, tai ettei joko ole lainkaan kilpailijoita tai he ovat voimattomia tai jos heillä on voimaa, he ovat ystävällisiä tai ovat tehneet hyvää tai heille on tehty hyvää. Rohkeutta synnyttää myös se, että oma etu käy yksiin useimpien tai parhaiden tai sekä useimpien että parhaiden edun kanssa.
(Aristoteles: Retoriikka, suom. Paavo Hohti
Lumisesta luonnosta on ollut paljon kielin kertomatonta iloa ja onnea. Samoja pyryjä katseli aikoinaan Suonio (1835-1888) ja sai ajatuksen lumihiutaleen ja ihmiselämän vastaavuudesta:

Lumia lentää
ristin ja rastin
leikkiä lyöden ja
taistellen;
vaan väsyneinä
vaipuvat viimein,
etsien rauhaa,
povehen maan.
Mutta kun päivä
keväinen kutsuu,
pilviks ilmahan
haihtuvat taas!

Ihmiset myöskin,
maailman lapset,
raatavat, lempivät,
taistelevat;
vaan väsyneinä
horjuvat hautaan,
töistähän, teistään
lepäjämään.
Kerran kun kutsuvi
Jumalan ääni,
henkinä nousevat
taivahasen.

ALLITTERAATIO

Fransheimer kirjoittaa:

Jos motiivit tunnustavat sisällöllistä sukulaisuutta heti rakenteen alussa, on rakenne väistämättä vähemmän jännitteinen ja dynaaminen kuin päinvastaisessa tapauksessa. Eteenpäin pyrkimättömyys, toisin kuin loppusointuun tähtäävässä säkeessä, johtaa väistämättä läsnä olevan tarkkailuun tulevan toivomisen sijasta. Näin ajatellen on allitteraatio tilallisen runouden keino, joka jo pelkkänä foneettisena rakenteena hakeutuu kuuidylliin, pastoraaliin ja vastaaviin staattisiin tiloihin.
Uskonnollisen runouden kohdalla ei taivaskaipuuta voi runoilla allitteraation keinoin, mutta hyväksi välineeksi se osoittautuu kuvailtaessa ajantakaista ajankohtaisena tilana, ilman kaihomieltä. Se ettei allitteraatio ole pyrkivä, toivova, haluava tai himoitseva, ei tarkoita että se olisi tunnevaikutukseltaan vähäisempi rakenne kuin loppusointu. Runouden struktuurit voi mieltää tasa-arvoisina välineinä estetisoida erilaisia sieluntiloja.

keskiviikkona, marraskuuta 24, 2004

PETTURI

Petturi oli sopinut merkistä: se jota hän suutelee, se se on, se heidän on pidätettävä. Hän meni suoraan Jeesuksen luokse, tervehti puhutellen häntä rabbiksi ja suuteli häntä.
Jeesus sanoi: - Ystävä, sinä teet vain mitä sinun on tehtävä. (Pentti Saarikoski: Matteuksen evankeliumi.)

Se jolla on uskoa tai epäuskoa, ei koskaan ole viisasteleva. Ei useinkaan ironinen tai ehdollistava. Ei milloinkaan pilkallinen. Eikä hän sijoita itseään välilihaksi vanhan ja uuden uskon väliin.
Vaikka Saarikoskella oli kreikkalaisten kyky olla avoin ja selkeä, ehjä ja yksinkertainen, hänen oli tehtävä mitä teki (yhteishyvän eli vastakkaisen sukupuolen vuoksi).
Pasolinin epäusko taas oli ehdotonta ja fanaattista. Hänen Matteuksestaan tuli kaunis epäuskon hedelmä, joka vahvisti Paavin konventionaalista uskoa.

DVD:T EIVÄT MYÖSKÄÄN OLE LAINATTAVISSA

”Lainan palauttamatta jättäminen on varkaus. Eteenpäin lainaaminen on varastetun tavaran kauppaamista.” (Novalis)

Päätin etten enää lainaa kirjojani. Tähän on selvä syy: luen niitä kaikkia. Päivittäin luen ehkä kolmeakymmentä kirjaa. Yhtä viisi sivua, toista viisi lausetta. Luetusta kirjasta tulee tila, johon voi astua eri sisäänkäynneistä. Käydä piipahtamassa. Katsokaa kissaa: ensimmäinen lukukerta on stressaava nurkkien nuuskinta. Oikeastaan se ei ole edes lukemista, vaan tilan rakentamista; Proustilla ja Kilvellä kirkonrakentamista, jollakin kolmannella kapakan tai bordellin. Vaivaa tuottaa pakotettu lukujärjestys: on aloitettava halkaisemalla kallio, perustamalla… Mutta on rakennustyössäkin puolensa: tupakkatauot ja termuri.

UNELMA KEVÄÄSTÄ

Uuden sadon kasvihuonekurkut, mopedit, moottoripyörät,
kuivan hiekan tuoksu ja tuntu silmissä,
koloistaan kaivautuneet puliukot kirmaavat, sylkevät koulutyttöjen keskellä.
Hymyilevä isä tulee pojan kanssa. Poika taluttaa uutta polkupyörää.
Yhtä julma kun on lapsen keväinen leikki,
on hänen rukouksensa puhdas. Luontevasti lapsi tappaa kissan,
ja yhtä luontevasti hän vastaanottaa rukousvastauksen,
kiiltävän polkupyörän sellofaanissa.
Jos taivaanisällä on vielä vanhatestamentillista ankaruutta,
hän ja lapsi ymmärtävät rukouksessa toisiaan.
Ja äiti nostaa pyykkiä narulta. Syömään, huutaa.
Lapsi ajaa onki olalla joelle. Viemäri on vaarallinen,
sen pyörteissä kelluu puliukon sonta ja siemen.
Lapsi ylittää köyden varassa pyörteet,
alla puhuu ankaran Jehovan ääni.
Ja siellä jo äiti imettää perheen pienintä.
Ja tuolla isä retkahtanut riippukeinuun Hustleria selailemaan.
Iltasella lapsi työntää pyörätuolissa olevaa luokkatoveriaan kuraviemäriin.
Hän ei siedä epäuskoa.
Oja kiehuu lakia ja ankaruutta.
Tällöin ensimmäinen pääskynen nousee taivaan korkeuteen,
omantunnon ensiääni.
Sen äänen peittää pienlentokoneen pärinä.
Ihmeellistä on ensimmäinen potkurin ääni taivaalla. Koko perhe
kääntyy sitä katsomaan.

IHMETTELY, KUNNIOITUS (Googleruno)

Minä ihmettelen
suden kyvykkyyttä, kunnioitan
luontokappaleitten oveluutta.
ja kunnioitan
eräiden nimimerkkien vauhtia
että paljonko Venäjän pitää vielä murhata ihmisiä Tsetseniassa
jotta ... klo 19:26:14. Kunnioitan sinua Hammerhead - todellakin.

YLENKATSE (Googleruno)

Väärä seurakuntaoppi on vain yksi synti.
Rakastamattomuus ja ylenkatse
ovat
kaksi muuta.
Ylenkatse lasta itkettää, ei osan vähyys.

tiistaina, marraskuuta 23, 2004


Marcel Duchamp, 1952.


(…) …sista olosuhteista johtuen on hänen viipymättä tultava luokseni. sanokaa se hänelle. helle ei tee hänelle hyvää. valtaosa vuodepaikoista on nyt täynnä, kun kuumuutta on jatkunut kahdeksan päivää. teettekö te vieläkin noin, kaivatte tupakanpurunne taskunpohjilta. miksi ette säilytä niitä rasiassa? osan potilaista voin kyllä kotiuttaa päivän kahden sisällä. siihen tarvitaan vain välineistöä, jota meiltä ei löydy. ilmoittakaa hänen vaimolleen lehden välityksellä, että hänen miehensä ei ole tavattavissa määrittämättömään aikaan. ehkä se saa hänet palaamaan kotiinsa. missä muuten te näitte häntä viimeksi? onko hänen kuukautiskiertonsa jo palannut ennalleen? minun mielestäni on kohtuutonta vaatia kotiopettajalta sellaista työmäärää lasten kanssa. on kai hänelläkin edes jonkinlainen yksityiselämä? eikö hän tapaillut aikoinaan sitä armenialaista sotilasta? mitä heidänkin suhteelleen nyt kuuluu? lisäksi kiinnittäisin teinä huomiota heidän pihamaallaan liikuskelleisiin henkilöihin. postipaketit, joissa ei lue lähettäjän nimeä voivat sisältää mitä tahansa. toistan: mitä tahansa. myös postipaketteihin joissa lukee lähettäjän nimi, on suhtauduttava varauksella. kaupungissa on havaittu lukuisia viestintuojia, joita ei ole sen koomin näkynyt. minä en ota vastaan lähetyksiä tuntemattomilta posteljooneilta, enkä syö eläimiä joitten nimeä en tunne. toivoisin myös, että nyt viimein hävittäisitte sen romu-auton pihamaaltanne. ruoste saa lapset sairaiksi. ottakaa nämä sanani vakavasti näissä poikkeusolosuhteissa. sääennusteiden mukaan lämpimänrintaman pitäisi väistyä viikon puolentoista sisällä, mutta ne ovat vain ennusteita. (…) minun on nyt jatkettava kierrostani, mutta jos haluatte, voitte kävellä mukanani. mutta kävelkää sivullani, älkää edessä, älkääkä missään nimessä takana. joskus minä jään odottamaan pumppuovien sulkeutumista. ne eivät sulkeudu. seison käytävässä pitkään ja sitten hakulaite soi. uskon että osa potilaistani voisi herättää mielenkiintonne. sanomalehtimiehet, jotka kuvittelevat pystyvänsä antamaan yleisölle vääristymättömän kuvan tapahtumista, ovat alkaneet käydä hermoilleni. olenkin antanut määräyksen että heitä ei saa enää päästää sisään. sanomalehtikirjoittamisessa on kysymys tapahtumien eristämisestä siltä alueelta, jossa ne voisivat kohdata lukijan kokemuksen. Journalistisen tiedon periaatteet: uutuus, lyhyys, ymmärrettävyys ja ennen kaikkea yksittäisten uutisten keskinäisen yhteyden puute (…) taitto ja kielenkäyttö. ennen kierrosta minun on käytävä vielä kysymässä, jos olisin saanut puheluita. ties vaikka hän olisi ottanut yhteyttä. tai hän. minä olen pannut heidän kuvat seinälleni. huomaatteko miten ne jatkuvat toisesta toiseen? huomaatteko kun hän kysyy, hän miettii vastausta, mutta hän jo tietää, eikä malttaisi odottaa vuoroaan. minä pelkään auringon päivittäistä haalistavaa vaikutusta. olen pannut merkille sen kuunnellessani vanhoja nauhoja. kävelkää käytävän päähän ja menkää viimeisestä ovesta sisään. tulen pian perässä. näette mitä minä olen tarkoittanut käyttäessäni hänestä vertauskuvallista nimitystä taikuri. kai te muistatte vielä kun lausuimme Desnosin runoa: ”Salatakseen jälkensä hän / teki sormiinsa hansikkaat / verisestä saaliistaan.”

YÖPILVINÄYTELMIÄ

Vyötyyppi:
näytelmässä esiintyy lähes pelkästään vöitä. Yleensä yöpilvien liike ja muutokset ovat tasaisia ja suhteellinen verkkaisia.
Lainetyyppi:
Näytelmää hallitsevat laajat ja runsaat laine-esiintymät. Laineryhmiä ilmestyy ja katoaa verkalleen. Varsinaista liikettä ei juuri havaita.
Vyö+lainetyyppi:
Runsaasti laine- ja poikkijuovaryhmittymiä, mutta vyöt hallitsevat silti näytelmää.
Pyörretyyppi:
Voimakkaita pyörteisiä vyörakenteita. Liike ja muutokset yleensä nopeita. Näytelmät ovat useimmiten kirkkaita.

POETIIKKAA CELLASSA

Vietin viimeyön kallion kapakoissa. Cellassa pöytääni istui alkoholisoitunut viisikymppinen nainen, runoilijaksi itse itsensä korottanut (kukapa muukaan sen voisi tehdä).
Lähtiessään hän antoi minulle monistetun paperiarkin, johon hän oli kirjoittanut poetiikkaansa. Tässä teksti sellaisena kuin sen sain:


Runon kielen on oltava asiasisältöjen summittaista kuvaamista.
Sen tehtävä on mahdollisimman vähin vaivoin ja keinoin muistuttaa jostakin tiedetystä ja tunnetusta hahmosta silloin kuin se on tarpeellista. Toivottavaa on että olennainen teologinen tieto olisi jo muistissani, hengen puutarhassa jota kävelen kun kävelen kaupungilla. Jos menen rantaan, voi runo muistuttaa minua sen merkityksestä rajana, kasteena, pyhityksenä, mikä sen merkitys kulloinkin minun kohdallani sitten onkaan. Tämä runokielen informaatiotehtävä on asetettava sille kuuluvaan arvoonsa: sitä on ruokittava höllin ja väljähtynein sanoin, sellaisin jotka eivät viettele visioimaan enempää kuin on muistiin palauttamisen kannalta tarpeellista. Kieli ei saa pyrkiä tarkkuuteen, jotta sitä ei alettaisi ihailemaan terävänä instrumenttina.
Se ei saa pyrkiä dekoraatioon, jotta se ei joutuisi kilpailuasemaan Suurten koristusten kanssa. Koristeellinen kieli on sama kuin hääkutsuja kantava posteljooni pyrkisi olemaan morsianta kauniimpi.

MUNASTA (ab ovo)

Kronologinen, alunalkainen, jäännöksetön kerronta.
Tyhjentävä esitys henkilöstä.
Perinpohjainen selvitys tapahtumien kulusta.
Täydellinen luettelo jäämistöstä.
On yö pikkukaupungissa.
Sairaala on rakennettu mäen päälle ja valaisee koko kaupungin.
Täällä synnyin.
Piipuista korkein on krematorion piippu,
sen savut sekoittuvat pilviin, itsevalaiseviin, kiinteärajaisiin, jotka eivät tunnusta rakennettuja esteitä,
vuorenhuippuja tai lähestyviä lentokoneita.
Kaupunki on pimeä, vaikka asukkaiden silmät ovat auki. Tuuletusputkesta kuuluu vastasyntyneiden laulua.
Tupakoin putken suulla ja lähetän tekstiviestiä:

Jäljittäminen ilman päättelyä tasaveroisten tosiasioiden kautta.
Eksynyt juna, joka löydetään raidetta seuraamalla.
Hämähäkki joka jäljitetään seuraamalla verkkosäiettä.

Olen junassa, lähdössä kaupungista.
Huippunopeudessa käytän junan vessaa:
kolmen oluen paine tuottaa kaksi ja puoli kilometriä virtsaa. Jututan ravintolavaunussa naista,
joka on matkalla päinvastaiseen suuntaan kuin miehensä.
Sillä tavalla he uskovat jälleen kohtaavansa.
Ei tarvitse jättää jälkiä, riittää kun pitää kurssin.
Suomi on pelkkää metsää ja pikkukyliä,
niiden rytmi on unettava, autistista mielihyvää tuottava, tennisottelun valkoista ja vihreää, vakavaraisuutta, Virginia Woolf-iltoja…
Unen rajamailla, kahden vaiheilla, kahden puolen aitaa
punnitsen vaihtoehtoja elämänlukon avaamiseksi.
Edessäni istuu nainen,
joka on ottanut taktiikakseen kaikkien avaimien kokeilemisen.
Raide loppuu aina meren rantaan tai vuoren juurelle.
Merta jatkan veneellä, vuorta kiipeämällä.
Vuoren rinteellä tulee Vergiliukseni vastaan.
Hän on mies Suomesta, suuri valkoinen kävelijä Juhani Siljo. Olen hänen vuoripolullaan
ja kappaleen matkaa hän minua johdattaa.

Munasta kuoriutunut kyykäärme,
ei valikoiva, asioiden yli hyppivä vain kasviksia syövä jänis, vaan kaiken- ja hitaastisulattava Python, jonka jälkeä on helppo seurata.

Jatkan käärmeen kanssa matkaani.
Ilmakehän pohjalla ihminen ja käärme.
Pitkä erämaataival ottaa jalkoihin. Jatkan matkaani kontaten. Käärme siirtyy ketterästi vierelläni ja kuiskii:
”ottaako jo käsiin?”
Ja ei kauaakaan kun ryömin käärmeen kanssa vieretysten,
vartalon painopisteitä muuttamalla
etsien hiekanpolttamattomia kohtia ruumiistani.

Talven varjoton valo. Epäselektiivinen kaikenotanta (Fransheimer).

Oliivilehdossa on viileää.
Viareggion rannalta etsitään Shelleyn ruumista.
Rannalle nostetaan koko krapulaisen viimeyön kuvasto:
hain luukehikko, jonka sisällä paikallinen Joona
nilkat ja ranteet putkiteipillä sidottuna,
Joonan kurkussa jäykistynyt ahven,
ahvenen sisällä kemiallisesti teroitettu koukku.
Niin isoja kaloja niin matalassa vedessä.
Aurinko kääntyy taas raunioille.
Horatius ylistää Iljadin rakennetta:
Homeros teki viisaasti
kun ei aloittanut kertomustaan munasta asti.
Hän vertaa Iljadia Ledan ja Joutsenen taruun,
josta hän katsoo Troijan sodan tarinan johtavan juurensa.

Vuokra-auton päällä pahvikyltti:
Avoimien ovien päivä Chartesin katedraalissa.
New York kansojen sulatusuunina.
Gorkin ja Pekkasen trilogiat.

Huomenna matkustan täältä. Sisäisen pikkuheilurin saa likkumaan vain valtavilla liikkeillä maailman ääreltä toiselle. Ja kun pikkuheijari, oma suloinen taskuabsoluutti sitten alkaa heilua…niin olepa siinä sitten. Varaan lentolipun.

Sändäriä syödessä tekstaan:

Henkilön elämä yksityiskohtaisena tietokantana, josta voi tehdä hakuja. Kirjailijan tehtävä tietokannan luojana. Lukijan tehtävä yksilöllisenä dramaturgina.

LOTTOVOITTAJA

Mikä on elämäni suoloisin muisto, kysyy lottovoittaja ja ostaa suuren, kömpelön, sähkökäyttöisen, käytöstä poistetun arvontakoneen. Siitä lähtien tekee lottokone joka päivä työtä lottovoittajan asunnossa. Vieraat tietävät tulla kutsumatta. Iltaa vietetään keskikalliiden alkoholijuomien parissa - ja lottoarvonnan. Ilta toisensa jälkeen rekonstruoidaan hetki jolloin elämä vaihtoi suuntaansa.

maanantaina, marraskuuta 22, 2004

ISÄ JA POIKA 1

Kovin erilaisia olemme isäni kanssa. Emme kuitenkaan niin erilaisia, että tulisimme keskenämme loistavasti toimeen. Toimemme näyttäytyvät lähes poikkeuksetta vastakkaisina. Välittävänä kätenä, pyyhkivänä, putsaavana, toimii äiti.
Yhteentörmäyksemme koskevat poikkeuksetta vain yhtä asiaa, sitä tyypillistä riidanaiheuttajaa: omistamista. On nimittäin niin, että minä en halua omistaa mitään, isä taas lähes kaikkea. Minä luovun kernaasti mistä tahansa omistuksesta, hän taas ei mistään.
Minä joka en mielelläni esineellistä, vaan saan nautintoni aineettomasta, joudun kai tässä selostuksessani selvyyden vuoksi turvautumaan konkreettisiin esimerkkeihin.
Ummetus alkoi isällä jo varhain. Ennen syntymääni, sanoo äiti. Alkujaan hän oli vain pienen ja tarpeettoman materian keräilijä. Se ei vielä merkinnyt pientä kivistävää vatsaa kummempaa. Hän keräsi postimerkkejä. Hankkiutui hiljalleen filatelistien piireihin ja tilasi lehteä. Postimerkit ovat pientä, kuivaa sellukuitua, jotka ovat ennen joutumistaan kansioihin ja vitriineihin viettäneet liikkuvaa elämää. Voisi jopa sanoa että harva niin pieni ja merkityksetön materia tekee niin suuria ja nopeita maantieteellisiä liikkeitä kuin postimerkki.
Siihen aikaan isän aamut venyivät vessassa. Ruuansulatuksen hidastuminen ei kuitenkaan tuottanut myöhästymisiä kummempia ongelmia. Minä taas olin jo silloin merkillepantavan nopea ulostaja. Huoneessani oli pahvilaatikoita, jotka täyttyivät viikoittain hylkäämistäni leluista ja lehdistä. Automaattipylly, äitini antoi minulle jo lapsena kuulun lempinimeni. Hänen ei ollut juuri koskaan tarvinnut pyyhkiä takalistoani vessakäyntien jälkeen. Tilanne oli tietenkin löystymisen edetessä muuttuva päinvastaiseksi.
Tehkäämme aikaharppaus. Vuosiin jolloin, sekä ylä- että alakerran vessat olivat aamut pitkät punaisella. Minä en saanut pysymään sisälläni käytännössä mitään. Olin murrosiässä. Vaihtelin tyttöjä minkä ehdin. Jo muutama vaihdettu sana riitti kohta tuottamaan minulle kyllästymisen. Erotiikka ja sensualismi eivät olleet alaani. Isä taas vietti yhtä paljon aikaa elämänsä naisen kanssa makuuhuoneessaan kuin itsekseen vessassa. Makuuhuoneessa kaikki oli hidasta ja yksityiskohtaista: keräilyä, aina uusien tuntemattomien aistimusten tallettamista aistikokemusten kokoelmaan. Mitään villiä hän ei kuitenkaan harrastanut, voisinpa väittää että harjaantunutkaan silmä ei olisi huomannut tuoreita päivityksiä hänen rakastelutavoissaan, niin pieniksi hänen varianttinsa olivat käyneet. Samahan pätee kaikkeen muuhunkin keräilyyn: mitä syvemmälle harrastuksessa menee, sitä pienemmiksi käyvät keräilijän kannalta mittaamattoman suuret ja ratkaisevat muutokset. Lopulta kalleinta on identtinen.
Siihen aikaan isä oli jo ehtinyt siirtyä postimerkeistä suurempiin kuituihin. Hän oli alkanut keräämään antiikkia. Kotimme täyttyi liinavaatekaapeista ja peileistä. Kaikkialla oli niin paljon tarpeetonta tavaraa, että huoneistossa liikkuminen oli vaikeaa. Isä oli myös lihonut reilusti. Hänen liikkeensä olivat muuttuneet hitaiksi ja pidättyviksi. Suurimman osan ajastaan hän viettikin ihaillen kokoelmiaan joiltakin olohuoneen jugendsohvista: sulatellen. Muun osan ajastaan hän tutki katalogeja ja kävi antiikkiliikkeissä ja huutokaupoissa. Töissä hänen ei tietenkään enää tarvinnut käydä. Onhan selvää että hänen laillaan arvoesineisiin perehtynyt tekee väistämättäkin niin kannattavia kauppoja, että varallisuutta kertyy kuin huomaamatta. Silti mistä tahansa esineestä luopuminen oli hänelle tavattoman raskasta.
Minä taas puolestani elän täysin palkkatyön ikeessä. Ja työttömyyden kasvaessa on alituisesta työpaikanvaihtamisesta muodostunut yhä suurempia ongelmia.

Jatkuu…

(Päättyisikö tämä kertomus niin, että isäni räjähtäisi ja minä kuihtuisin olemattomiin?
Poika, joka on aina tasaisesti rasittanut viemärijärjestelmää, luiskahtaisi sinne kerran itse
yhtä olemattomana tuottamansa jätteen kanssa? Rankaisisinko isää kaupungin horisontaalisen tilan käytöstä? Pasilan pilvenpiirtäjähankkeen aktivistit valitsisivat vertikaalista elämää ehdottavan attentaattinsa uhriksi juuri isäni?
Vai palaisiko isän ullakot ja varastoraennukset jonkin onnettomuuden seurauksena?
Entä joutuisinko minä joskus ottamaan opiksi, sisäistämään? Johtaisiko se tasapainoiseen elämään?)

MITAN IKÄVÄ

Joskus toivon sähkökatkosta tai paperipulaa, hidasteita kirjoittamiselle. Useimmiten kuitenkin kausina jolloin kirjoittaminen ei onnistu. (Estoinen uskoo selviävänsä uusilla esteillä, asketismilla ja luostarilla.) Silloin haluaisi kanonisoida yksittäisen kirjainmerkin.

Ajatus on, että jos valinnanvara viedään, helpottaa ja pääsee näyttämään mihin kykenee. Tällöin unohdetaan se, että kirjoittamisen suurin taito ja vaiva on juuri valitsemisessa; jos valinnanvaraa on liikaa, tarkoittaa se suoraan että olen kelvoton kirjoittaja. Oikein kelvollinen valitsee kaikki.

Silti rajoittaminen, jota kutsun mitallisuudeksi, kiinnittää mieltä.
Jos myisi tietokoneen ja hankkisi vasaran ja taltan. Olisi helppoa nousta kirjoittamaan aamuisin, edellyttäen tietenkin että kirjoitettava lause tai sana olisi aikoinaan mietitty, puollettu ja lukittu. Miellyttävä hidaste, kirjoitusväline tai media olisi papukaija, laulukottarainen tai jokin muu matkijalintu.

Kirjoittaminen perustuisi samankaltaiselle, mutta ruumiillisesti vähemmän vaativalle toistolle sanojen ja siementen muodossa.

Heinolan lintutarhassa osasi arapapukaija sanoa: ”paska pulu” Sillä se tarkoitti viereisen häkin albiinokorppia, joka vei vierailijoiden huomion värikkäästä ja temppuilevasta papukaijasta.

Itse opettaisin papukaijalle ehdollistavan, mutta myöntävän, lisäsivistykseen kehottavan, Jerusalemin rakentamisen tarpeesta ja sen jatkamisen välttämättömyydestä muistuttavan sanan/runon: ”kutakuinkin”. Keskustelujen, iltaviihteen pariin papukaija aina muistuttelisi.

sunnuntaina, marraskuuta 21, 2004

ODB:N MUISTOLLE

Sen jälkeen kun pornokamera on muuttunut pornoDV:ksi ja karannut Hollywood-studioilta kaduille, on
naisen kauneus- tai kiihottavuusihanteissa tapahtunut suuria muutoksia miesihanteen (tai käytännön) pysyessä samana.
Blondityttö kokoa 36, mutta isoilla keuhkoilla varustettuna, on muuttunut massakulttuurin tarjoamaksi ihanteeksi, tai pikemminkin esteettiseksi normiksi (laihuushan on jo pitkään ymmärretty muodissa epäterveelliseksi ja –esteettiseksi ilmiöksi, mutta tässä tapauksessa ihmisruumiin mahdollisimman kauniina esittämisen ihanteen saa väkivaltaisesti alistaa pukimen mahdollisimman kauniina esittämisen ihanne.)
Siitä että ”pornosta”(80-luvulla syntynyt pornoestetiikka) on tullut massakulttuuria, kertoo hauskasti lehtienpalstoilta tuttu uusi mediaystävyys: Britney hengailee nykyään pornotähti Jenna Jamesonin kanssa. Se miksi Britneyn uskollinen ja uskovainen äiti ei ole huolestunut tyttärensä uudesta ystävästä johtuu siitä, että Jennasta on tullut huoran vaatteineen yhtäkkiä naapurintytön näköinen: vetyperoksiditukka, silikonit ja stilettikorot lienevät juuri nyt varmin todistus isälle ja äidille tyttären kunnollisuudesta (kunnollisuushan mitataan aina ikäperiodiin sopeutumisella ja sen ulkoisten merkkien täyttämisellä vrt. koulu-, parittelu-, autokoulu-, armeijamotivaatio.)

Rocco Siffredi, pornoteollisuuden miespuolinen Jenna, ei ole kärsinyt samanlaista inflaatiota. Niin kuin alussa totesin, ei miehen ihanteen ole ollut tarvetta muuttua. Äärimmäinen lihaksikkuus ja siittimen koko ovat pitäneet pintansa trendien tuulissa. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että yhä vieläkin merkittävin osa pornon kuluttajista on miehiä. Äärimäisellä vaivalla ja itsekurilla hankittuun lihaksistoon puettu fiktiivinen soturi, rakoilee niin vähän inhimillistä, koskettavaa ja tunnistettavaa, ettei homoeroottisille mielihaluille, jotka olisivat suurimmalle osalle kuluttajista ratkaiseva este onaniasession jatkamiselle, anneta puhkeamismahdollisuutta. Rocco on puhdas, arvovapaa abstraktio, joka täyttää välttämättömän ja vaatimattoman osansa naisen esittämisen performanssissa.

Kun Jenna on siirtymässä pornostudioilta viereiseen, prameampaan studiokompleksiin, on Rocco pakannut laukkunsa ja lähtenyt pikkukameroineen kadulle. Merkittävää on että tämän myyttisen härän, Michelangelon David hahmon metsästyskohteina ovat ennen kaikkea tavalliset tai tavallista vähemmän viehättävät kadunnaiset. Dynamiikkaa (ja myös inhimillisyyttä, tunnistettavuutta) haetaan sillä, että mahtiuros viettelee epärehellisesti, mahdottomia luvaten, koululuokkien hylkiöitä.

Samaan aikaan kun pornokulttuuri on kääntänyt kaunotar ja hirviö asetelman sukupuolet vastakkaisiksi (nainen hirviö - mies kaunotar) on massakulttuuri hakenut yhä enemmän asetelman klassista tasapainoa. Tällä viikolla kuollut mestarillinen raplaulaja ODB (Old Dirty Bastard) tienasi miljoonia räävittömyydellään, rumuudellaan, vankilatuomioillaan, väkivallanteoillaan, pikkupirikaupallaan … Hän esiintyi isona pahana perverssinä sellaisten barbien videoilla kuin Mariah Carey tai Maya.
Nuorisomuoti on ahkerasti jo muutamia vuosia hakenut samanlaista ihannetta: tytöt vaihtavat prinsessanvaateitaan kaksi kertaa päivässä kun samaan aikaan pojille tarjotaan kaupoissa väritöntä, rikkinäistä ja yhä mahdottomampia asukombinaatioita, joita on tarkoitus käyttää vuosi yhteen menoon. Muodin suuntaa on haettu New Yorkin siltojen alta, palavien tynnyreiden ääressä värjöttelevien nälkäkuolemaa vastaan taistelevien pultsareiden pukeutumistavasta. Se, että nykyään ryvettyneen hupparin päälle käy pitkä kiiltävä nahkatakki, johtuu siitä että pultsarin nahkatakki on varastettu.

Rocco taas liikkuu Budapestin rosvokujilla Ferragamon lakeerikengissä.


perjantaina, marraskuuta 19, 2004

MAMMUTTIVAROITUS

Mammutin luita ja hampaita voi kantautua pihamaallesi maansiirron yhteydessä. Mammutin luu voi löytyä perunamaasta tai rakennustyömaalta. Kaivoa kaivaessa voi eteen sattua hammas.
Varomaton hyppy veteen voi olla kohtalokas.
Hammas säteilysuojassa tarkoittaa, että myös ihmislaji voi hävitä, peruuttamattomasti.

Helsingin mammuttilöydöt:
Töölö, Cygnauksenkatu vuonna 1911: poskihammas.
Herttoniemen urheilukenttä vuonna 1954: olkaluu.


torstaina, marraskuuta 18, 2004

LUOVA YMPÄRISTÖ

Ainolassa ei riittänyt että käveli varpaisillaan ja oli hengittämättä mestarin oven editse liikkuessaan. Piti olla olematon. Haihduttaa lihansa säteiden tieltä. Beethoven tarvitsi tähtinäkymän. John Zorn suihkukoneen energisestä Tokiosta rauhalliseen New Yorkiin. Dostojevski edellytti kulmahuoneistoa. Hemingway oli omimmillaan Madridissa, maailman pääkaupungissa. Eliotille Lontoo tarjosi riittävää etäisyyttä kotimaasta, näkyvillä piti olla Gauguinin Keltainen Kristus. Jussi Parviainen koputtamassa inspiraation vallassa kuntosalin ovelle. Paul Schrader Hampurin merimieskirkon ovelle. Montaigne tarvitsi pyöreän huoneen, jota kiertää kuin sirkuseläin. Nummi vaatii vaimon läheisyyttä. Tournier Leican. Volter Kilven idealapusto kaipasi hellää huolenpitoa. Aronpuro rentoutui koripallolla. Saaritsa ja Kalevi Aho edellyttävät katkeamatonta apurahavirtaa. Utrio, ettei apurahoja vahingossakaan tule. Dvorak edellytti raideliikenteen äänimaisemaa. Kinskiä inspiroi orjien läheisyys. Saarikoski tarvitsi, kirjoittaakseen perustarpeiden kauneudesta, ankaraa krapulasyyllisyyttä. Kylätaskun henki kulki kettingeissä. Viita tarvitsi ansiottoman runoilijavaimon. Blake oraakkelivaimon. Hughes itseään ansiokkaamman vaimon. Gauguin tarvitsi kannustavan papukaijan. Catullus varpusen. Mannerille riitti maatiaskissa. Sartre tarvitsi renttuja joita kuunnella. Mannerheimille riitti aatelisseura. Joyce olisi halunnut huoneeseen lämmityksen. Sostakovitsia taas sisäpakkanen innoitti. Glazunov ei ollut ainoa joka kävi alkoholilla. Kirstinä tarvitsee lattiatilaa papereille. Gage kaipasi entropiaa. Balzac vain aikaa. Proustin työympäristön suunniteluun kulutettiin kuukausia. Pekka Ervasti toivoi mahdottomia. Jörn Donner vesileimallista kirjoituspaperia.
Hitchcock odotti motiiveja hauta-arkussa. Sade tarvitsi selliinsä viemäröinnin, jonka kautta kiihottaa kansaa.

Muuta asiasta sanottua:

Luovan työn ympäristöllisiä edellytyksiä: esteetön ympäristö, yhteisöllisyyttä luova ympäristö, viihtyisä ympäristö, terveellinen ja turvallinen ympäristö.
Luova tuote sisältää uuden löydön, innovaation, kombinaation tai uudenlaisen käytön.
Luovalle toiminnalle ominaista ponnistuksen ja hellittämisen vuorottelu.

AVAINTEN KOPIOIMINEN

Nukkuvalta vartijalta lainataan avaimia ja teetetään kopio jos toinenkin. Kun kaupungissa on vähemmän avaimettomia kuin avaimellisia, on selli muuttunut julkiseksi tilaksi. Vanki lähetetään toistaiseksi ihmisten ilmoille jatkamaan rangaistustaan. Pidetään yhteisesti huolta ettei vanki saa avainta haltuunsa.

keskiviikkona, marraskuuta 17, 2004


ainoa kiiltomato-kommenttini. editoitu versio. Posted by Hello

Milano. F.T. Marinettin näkökulma.
”Istuessani lentokoneessa bensiinitankin päällä lentäjän pään painaessa hiostavasti vatsaani tunsin Homerokselta periytyneen syntaksin naurettavan onttouden. Raivoisa tarve vapauttaa sanat päästämällä ne ulos latinalaisen aikakauden vankilasta! Tällä aikakaudella on luonnollisesti niin kuin kaikilla ääliöillä yksi näkevä pää, yksi maha, kaksi säärtä ja kaksi lättäjalkaa mutta ei koskaan siipiä. Vain tarve kävellä, juosta ehkä hetki mutta heti kohta pysähtyä läähättämään!” (Suom. Ahti Taponen).

Ilmavalokuvaus(tai sateliittikuvaus) on liian suureksi ja moninaiseksi muodostuneen omaisuuden ymmärtämismuoto. Karjan tai palkollisten laskenta. Vesi- ja maa-alueiden kartoitus. Suon kuivattaminen. Harjun siirtäminen.
Mitä korkeammalta kuvaa, sitä suuremman määrän kohteita voi nähdä keralla. Tosin pienemmät kohteet, kuten ihmiset ja kivet, jäävät vaikeasti havaittaviksi tai kokonaan näkymättä. Matalalla lentäminen edesauttaa päinvastaista suhteettomuutta: suuret linjat katoavat.

 Posted by Hello

tiistaina, marraskuuta 16, 2004

HAJAHYPOTEESEJA VANHUUDESTA

Jos ihminen kuolee nuorena, hän kuolee inhottavasti, mädäten. Vanhetessaan jalkaterä alkaa paljastaa kauneuttaan. Liha haihtuu hiljalleen sen ympäriltä ja luitten muoto tulee esiin. Se on jalan henkistyminen, jalan kauneuden aika

Kahmia-ahmia-nuori ei ole nähnyt vielä erämaan aurinkoa ja käärmettä. Luvattuun maahan tullaan aina laihoina, luut paistaen.
Ja märin hiuksin (Punaisen meren ylitys).

Mennen muistelemisen täytyy liittyä vanhusten itsetuhoviettiin. Tuhoamalla aktiivisen muistelun päällekirjoituksella elämänkokemukset, vanhus varustautuu tyhjyyttä varten.

Silti yhä uudet muistot, ne jotka tallentuivat joskus ja eletään vasta nyt, pyrkivät hänen luokseen. Traagista on se, ettei nykyisyydellä, vaikka kuinka kuivattaisi, pysty tappamaan teini-ikää joka tarjoaa ensikokemuksia milloin mistäkin ärsykkeestä.
Tämä tarkoittaa sitä, että kuolla voi vain isosti, suuren surun ja elämän täyttymättömyyden vallassa (tämä edellyttää tietenkin terveyden armottomuutta).

Joku nuori lihaisa neito sanoo: vanhana minä alan kulkea kauempana. Kauempaa minä näytän nuoremmalta. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä kauemmaksi menen. Niinhän se tapahtuu. Lopulta olen niin kaukana, etten enää näe enkä kuule ihmisiä, silloin ihminen on kuollut, poissa muiden ihmisten luota.

maanantaina, marraskuuta 15, 2004


Toronton Domi antamassa ratkaisevaa iskua Tampa Bayn Freadrichille.

Sven kirjoittaa Käymälässä:

”Plimsoll-Jukka pukeutuu Toronton jääkiekkojoukkueen pelipaitaan paremmin eläytyäkseen pelityyliin, jossa lauotaan paljon, kovaa, lakkaamatta niin että samassa suhteessa kuin peliväline ei uppoa maaliin se uppoaa vastustajan lihaan ja ruumiinaukkoihin.
Kolmannen erän lopulla vastustajaa ei käytännössä ole, ja musiikki voi alkaa.”

Voipa olla että Plimsollissakin joskus lauotaan, mutta enemmän, luulen, on pelattu tuollaista nättiin ja viihtymiseen pyrkivää syöttelypeliä. Kova liike ja variaatioiden paljous voivat,
toivoisin, antaa vastuksen raskaalle ja alati maalille runnovalle joukkueelle.
Mutta otan yllä olevan kehotuksena laukaisuprosentin kasvattamiseen. Jos sataa tulikiveä jatkuvalla syötöllä, uppoaa joku aina varmasti. Ellei sitten maalilla ole diabolinen Hasek, mallintaa mahdoton, kuin sätkynukke jossa kaikki mahdollinen on liikuteltavissa, jolta ei parametreja puutu, jonka torjuntatilanne muistuttaa tilannetta jossa lankoja vedetään sattumanvaraisesti ja sattumanvaraisilla voimakkuuksilla miten sattuu, jolle on tyypillistä että ennen varsinaisen torjunnan aloittamista maila tippuu jäähän, silmät sokaistuvat jäähileestä, kainaloa kutittaa, luistimen nauha aukeaa, mieleen tulee jotakin pelinulkopuolista; jonka torjuminen ei tapahdu enää mailalla, räpylällä tai kilvellä vaan aina sillä mikä sattuu olemaan kiekon tiellä, jonka torjunta muistuttaa pitkälle torjumisen vastakohtaa, väistelyä, mutta lopputuloksena on 99% varmuudella torjunta, jonka vuoksi hänen kohdallaan puhutaankin kaikkea tilastollisuutta pilkkaavasta Hanhesta, onnekkuudesta joka ei näytä loppuvan.

Svenin kaukalossa kyllä lauotaan paljon, puutavaraa tulee suojusten väliin ja ranteille. Kaatunutta tähdätään lyöntilaukauksella aataminomenaan. Polvenpirstoja-Kasparaitis tekee likaista työtä Liisantukka tulessa hulmuten. Itse Sven kahvaa maalilla Lindrosmaisesti kahdeksan aivotärähdyksen paaduttamat silmät hievahtamatta kiekossa, vaikka koko vastustajaviisikko hakkaa selkään. Kyynärpäät ja vartalo antavat tuntuvia villisiantällejä, mutta ranteet käyvät kuin heinäsirkalla ja usein jostakin löytyy rakonen josta saadaan häkki heilahtamaan. Punaisen valon syttyessä sitten kaadutaan takaraivolleen maahan ja jäädään siihen lepäämään kuin leijonantappaja- puffaderin purema Mesimäyrä. Näittehän lauantaisen dokumentin? Myrkky vei Mesimäyrän pikku päiväunille ja herättyään se jatkoi käärmeen järsimistä.
 Posted by Hello

TIPPA LINSSISSÄ

Muistan miten vähän aikaa E.T:n nähtyään koulun tytöt jaksoivat nauttia säälin ja hellyyden tunteistaan. Samoilta istumilta he käänsivät päänsä etsiäkseen ruokasalista paikallisia Mersaultteja, joilta elokuva ei ollut avannut vuolasta kyynelten virtaa.
Hyvyys ja kauneus toimivat usein, ei rakentavan, vaan nakertajan havaitsemiseksi.
Missään muualla en ole kokenut samanlaista konkreettista väkivallan uhkaa ja myös toimeenpanoa kuin rauhanpuolustajien bailuissa, joihin joskus vahingossa satuin ajautumaan. Leirinuotio näyttää tarvitsevan lämmittääkseen
kettinkikaulaisen fasisti-apinan temppuilemaan. Ja jos sitä ei muuten löydy, suoritetaan uhri.
E.T. ei itkettänyt, mutta se ei kohdallani jostakin syystä tarkoittanut sitä, että olisin kokenut murhanhimoa kaikkia viattomia olentoja kohtaan. Viimeksi tuli tippa linssiin Bressonin Maalaispapin päiväkirjaa katsoessa. Sen jälkeen teki mieli rääkätä kissaa, mutta nälkä vei keittiöön.


LOKAPOJAT

Perjantai-iltana, valmistautuessamme konserttiin lähtöä varten, tukkiutuivat talon viemärit. Vuokraisäntä kehotti välttämään suihkua.
Parin tunnin kuluttua ajoi lokapoikien auto talon eteen.
Myrskyn kiusaama pieni loka-auto on liikuttava näky.
Ajattelin, että jos joskus ryhtyisin elokuvantekoon ja haluaisin tehdä sirkläistä melodraamaa, aloittaisin kohtauksella jossa pikku loka-auto seisoo pimeässä myrskyisessä illassa omakotitalon orapihlaja-aidan vieressä. Etupenkillä odottaisi kesähäistä unelmoiva kihlattu pullein vatsoin. Mies imuroisi viemäriä. Tarinaan voisi liittyä kolibakteeri, joka veisi ylkän sairaalaan.
Helsingin viemäriverkoston pituus on muuten 1700 kilometriä. Mukavan lomamatkan verran.



Improvisoidussa fantasiassa Ristin Johannes pakenee luostarin raskasta vaikutuspiiriä lähimetsään ja löytää vaaliheimolaisia, sääntökuntien ulkopuolisia puskapyhimyksiä.
Kuvassa Le Corbusierin La Touretten luostari.

 Posted by Hello

PUUJALKOJA

”Puujalkoja vailla ei kulkue viehätä vähääkään.
Isoisäni isällä ne olivat kaksikymmentämetriset,
minun olivat viisitoista, ei nykyisin käytetä korkeampia,
joku maailman-matti ne vei, pani aitaansa taikka hiillokseen.
Koska ponit ja karhut ja leijonat ovat niin kehnoa
näytelmää,
koska lapset odottavat Setä Pitkäsäärtä puisine varpaineen,
koska ylempäin kerrosten naiset vartovat kasvoja ikkunaan,
otan höylän, he saakoot kirkua sukkia parsiessaan.

Olen Malakias Puujalka: oppini kaikki on harhaantunut
puujalasta jalkaan, isästä poikaan, kauluksen sisältä
kaulukseen.”

(Ote William Butler Yeatsin runosta Ylevää puhetta, suom. Aale Tynni)



Mitä ihmettä?
Ristin Johannes puujaloin kulkee
kohti pitkien naisten metsää.

Puoli mystikkoa puujaloillaan
on kirahvi pensaston yllä,
kohotettuja Ferragamon naisia tähyää.
Pitkäjalkoja nyt yltäisi häpypuskaan asti.

Sitten taas huojuen lavalla keikkuu. Uuden vainun saa.

Kulkua estävät upottava sammal
tai kyyksi muuttuva juuri,
joka nousee jalkaa pitkin.

Luostari jäi jo taakse.
Sinne Teresa jäi pyykkiä pesemään.
Siinne jäi myös tyhjä ruusuhuone.

No,
kuu jo käy karvaana paistamaan
sekä daaliat nuokkuen nukahtamaan:

korkeuksista ei kukkia haistella.

Yksi kuiva puu tyynessä metsässä heiluu,
huojuu, tasapainoa etsii,
käsillä oksia katkoo,

kivi kiveltä,
sammal sammaleelta,
kaarnanpala kaarnanpalalta,

ja aukealle viimein saapuu.

Forsström-satyyri! Rampa Byron!
Neljällä jalalla liikkuva Sakris Kukkelman!

Kaikki he ovat täällä

omissa aikeissaan.

Kultaista sipulia nostetaan metsäkirkon harjalle.

Kuva tarkentuu, valmistuu vähitellen:

Puujalkainen käy ohjaamaan työtä,
hitaasti,
varmoin liikkein asettaa sipulia,
johon nouseva taivaan tulipallo
syöksee ensi säteensä,

silloin metsästä kahahtaa hiisi,
akaasiajalat sytyttää

ja niin palaa Johannes hitaasti maan pinnalle,
ovelle uuden kirkon.



sunnuntaina, marraskuuta 14, 2004

PÄÄN LÄSNÄOLO

Pään läsnäolo ei vertaudu suoraan sen kokoon tai ajattelun läsnäoloon. On silti selvää, että toiset päät ovat läsnä olevampia kuin toiset. Joskus olen ajatellut että pallinaamaisuus tai kasvohikisyys/rasvaisuus olisivat läsnäoloa kasvattavia tekijöitä. Saattavatpa olla.
Läsnä oleva pää on pyyteinen. Enemmän kuin antaa tai ottaa vastaan se haluaa olla. Seurapiireissä se koetaan enemmän kielteisenä kuin myönteisenä asiana. Sanotaan sen vievän hengitysilmaa. Luulenpa, että väitteessä voi olla perää. Läsnä oleva pää tuntuu elävän ja hengittävän raskaammin kuin muut, mutta sen hengitys on enemmänkin ahnaasti leviävän tukahduttajarikkakasvin lammentappajalaatuista tiedotonta hengitystä, kuin terveen ihmisen kontrolloitua elintoimintojen tarpeeseen tapahtuvaa säännösteltyä ja ekonomista hapenottoa.
Läsnä olevaa päätä rangaistaan joskus vitsailuilla tai huomiotta jättämisellä. Sitä rangaistaan tilan käytöstä ilman korvausta, vuokraa. Ajatellaan, että jos otetaan, niin annetaankin. Fyysisen tilanoton vastapainoksi pitäisi luovuttaa henkistä tilaa.

GRAALIN MALJA

Ajattelen kuvaa, elokuvakohtausta vaikka, jossa sinnikäs etsijä etenisi määrätietoisesti ryteikköjen läpi hakien – Graalin maljaa.
Aktiiviteetti olisi sitä luokkaa kuin esimerkiksi pensastoon lentäneen jalkapallon hakeminen takaisin kentälle. Pallon on löydyttävä ja se löytyy, vaikka naarmuja syntyy käsiin, joku orjantappuran piikki repäisee shortsiin aukileen.

Poeettisen idean etsijä etenee konkreettisessa maailmassa. Viisasten kiveä, ikiliikkuja tai ikuisen nuoruuden lähdettä etsitään tilaamalla matkalippuja internetistä, asentamalla uutta tuulettajan hihnaa autoon.

Päihdyttävien aineiden vaikutuksen alla tulee hakeneeksi edellistä lausettaan päästäkseen takaisin keskusteluun. Huonomuistisuutta olisi jokaisen ajatuksen kadottaminen tavalla, ja niin kauaksi, että etsiminen olisi aina Graalin maljan etsimistä.

perjantaina, marraskuuta 12, 2004

Tykkään kirjoittaa jalkapallopaita (ManU, Chelsea, Saksan maajoukkue, Cubs) päällä, vaikka en uskokaan strategiaan tai hassuttamiseen. Smeds sanoi kerran hyvin, että kaikki pitää lyödä tiskiin heti. Gägi/Punchline -kohtaukset, joissa aikomukset paljastetaan vasta ovella, lähtiessä (Columbo) ovat lauantai-illan nojailuihin. Sellaiseen ei ole aikaa, pitää sanoa heti, suoraan, yksinkertaisesti kuin käskyjaossa ja sitten mennä seuraavaan asiaan.
Tykkään myös aika paljon Toronton joukkueesta. Siitä pikanttia välttävästä tavasta ajaa jatkuvasti maalille, laukoa kaikista mahdollisista tilanteista, hankkia kokoa, pelata jokainen tilanne loppuun asti. Aggressiivisella pelityylillä muutaman kilon painovoitto koittaa lopulta voitoksi, jos käyttää voimaa jatkuvasti maksimaalisesti.

AHTI

Sain ystävältäni Tampereen terveisiä:
”Menin tavoistani poiketen vähän pyöräilemään kaupungille, ja heti tuli vastaan Risto Ahti. Ahti oli hyvin tyytyväisen näköinen, suorastaan virnuileva, ulsteri lepatti avonaisena ja sikari tai joku maitotikku pölisi suussa.”

Ahti on kyllä kotimaisen lyriikan parhaita hurmioituvia ensyklopedisteja. Lukekaa esim. hakusana Vuokra-autoilijat kokoelmasta Loistava yksinäisyys (1984).

Pikkupoikina kävimme tapaamassa erästä kirjallista vanhusta. Tapanamme oli luetella hänelle kirjailijoiden nimiä, joista hän antoi nopeat arviot muutamalla sanalla. Risto Ahdin nimen kuultuaan ukko totesi: naimarunoutta.

Tämä arvion takia tutustuin Ahtiin jo varhain.

Ahtia pitää vaan lukea säästeliäästi: sanonta tarttuu. Näin on kyllä kaikkien lukukelpoisten kohdalla. Esim. Haavikkoa ei missään nimessä saa antaa kirjoittavan nuorison käsiin. Samoin on oltava tarkkana vaikkapa Kiven, Lehtosen, Tiisalan, Aronpuron, Inkalan, Tuomas Anhavan, Hellaakosken, Mustapään, Kramsun, ja Kailaan kanssa.

torstaina, marraskuuta 11, 2004



MIKSI ISKELMÄTÄHTI KAAHAA?

Aivan romaaninsa alussa, yrittäessään kuvata Wieniläistä kaduntungosta, Musil kirjoittaa: ”Ihmisen taipumus yliarvioida kysymystä, missä hän on, on peräisin paimentolaisajalta, jolloin oli painettava mieleen laidunpaikat.”
Itse asiassa Musil ei yritä kuvata, enemmänkin hän antaa nopeita koordinaatteja siitä, miten, jos jostakin syystä haluaisi, voisi kuvata. Ylipäätäänkin kuvailevuus on kirjallisuudessa usein rasittavaa, ellei se palvele jotakin jäsenneltyä esteettistä periaatetta. Hyryn esinekuvaus on luonteeltaan täysin henkistä. Tämän näkee jo siitä, ettei hän harrasta juuri muuta kuin kuvailevuutta. Bresson on hänen täysi edeltäjänsä, ja Aronpuro esinelistoineen tunnollinen seuraajansa.

Kävelin äsken apteekkiin ostamaan nikotiinipurukumia.
Kävelyretkellä ei kannattaisi juuri katsella ympärilleen, ellei sitten nautiskellen vastaantulevien tai edelläkävijöiden lihansuloista. Ulkoilu on antautumista kävelemisen tempoon, joka on ihmisluonnon vastaista. Se on nöyrtymistä jähmeään havaitsemiseen, jossa fyysiset objektit raiskaavat hengen lentäväiset. Ihmisen kuuluisi olla sinnikäs työssään juuri aika- ja paikkarajoitusten murtamisessa, yhä esteettömämmän ”mielikuvituksen” saavuttamisessa. Ratsaille hän nousi saavuttaakseen esteettömyyttä. Auton ratti tuntui vielä paremmalta kädessä. Samalla tapaa on avaruussukkula ahdistava rajoittamisen symboli ja tekofallos.

Ja lopuksi: miksi Tapani kansa ajaa ylinopeutta? Miksi Saija Varjus kaahaa henkensä hädässä?
Siksi iskelmätähti kaahaa, koska hän on laulujensa mittainen: kun hän laulaa kultakaupungista, hän todellakin haluaa siellä olla, lakkaamatta poissa näistä maisemista.

Yksi lähde: Käymälä, nopeusrajoitukset.
 Posted by Hello

Air

... Niiden mukaan pilvisyys alkaa hävitä lännestä alkaen. Sven ehdottaa lähtöhetkeksi lounasaikaa. ... Laakso on riittävän leveä. ... Sitten me lennettiin
Floridaan uusien aaltojen perään!

keskiviikkona, marraskuuta 10, 2004

REVONTULET

Eilen loimusi pohjolan musta taivas revontulissa.
Valitettavasti pilviverho eli kahvipöhnä esti minua nauttimasta näystä. Mutta kaikesta vaikuttuneena aloitin tämän päiväni lukemalla Johanneksen ilmestystä tyttöystävälleni, palauttaaksemme mieliimme mitä Patmoksen vanki näki katsottuaan taivaalle. Luin:

”Kun Karitsa avasi neljännen sinetin, kuulin neljännen olennon sanovan: "Tule!" Siinä samassa näin tuhkanharmaan hevosen. Se, joka istui hevosen selässä, oli nimeltään Kuolema, ja sen jäljessä tuli Tuonela. Ratsastajille annettiin valta neljänteen osaan maata, ne saivat tappaa miekalla, nälällä ja rutolla ja jättää loput villipetojen kynsiin.”

Tyttöystävällä alkoi olla kiire töihin, joten hän meikkasi keittiön peilin ääressä samaan aikaan kun luin:

”Minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin. Maa järkkyi ja vavahteli, aurinko pimeni mustaksi kuin suruvaate, ja kuu muuttui kauttaaltaan verenpunaiseksi. Taivaan tähdet putosivat maahan, niin kuin viikunat varisevat puusta myrskyn sitä ravistellessa.

Välissä keitin kunnon espresson, pelasin kiehumista odotellessa erän pinballia, tyttöystävä haeskeli sopivia kenkiä availlen laatikoita. Sitten jatkoin:

”Taivas hävisi näkyvistä kuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät paikaltaan. Maan kuninkaat, ylimykset ja sotajoukkojen johtajat, rikkaat ja mahtavat miehet ja kaikki muut, niin orjat kuin vapaat, piiloutuivat luoliin ja vuorten rotkoihin ja huusivat vuorille ja kallioille: "Kaatukaa päällemme, kätkekää meidät valtaistuimella istuvan katseelta ja Karitsan vihalta! Heidän vihansa suuri päivä on tullut -- kuka voi sen kestää.”

Kun hän oli lähtenyt, muistin Tournierin puhuneen aiheesta. Avasin jälleen rakkaan Keijujen kuninkaan. Luin hiljaa itsekseni:

Kun vertauskuva tuhoaa kuvattavansa, kun ristinkantajasta tulee ristiinnaulittu, kun pahanlaatuinen muutos kääntää kantamisen päälaelleen, on maailmojen loppu käsillä. Sillä silloin ei mikään enää paina symbolia, vaan siitä tulee taivaiden valtias. Se lisääntyy, valtaa kaiken, jakautuu tuhansiksi merkityksiksi, jotka eivät enää merkitse mitään. Oletteko te lukenut Johanneksen ilmestystä? Sen taivaalla näytellään suurenmoisen kauhistuttavia kohtauksia, siellä on mielikuvituseläimiä, tähtiä, miekkoja, kruunuja, tähtikuvioita, suunnaton arkkienkelien, valtikoiden, valtaistuinten ja aurinkojen sekasotku. Ja se kaikki on vertauskuvaa ja merkkiä, kiistattomasti. Mutta älkää yrittäkö ymmärtää eli löytää jokaiselle merkille asiaa, johon se viittaa. sillä ne symbolit ovat diaboleja: ne eivät viittaa enää mihinkään. Ja niiden kyllästymispisteestä syntyy maailmanloppu.”

Harppasin muutaman sivun:

”Te pidätte Preussista, monsieur Tiffauges, koska teidän sanojenne mukaan merkit loisteleva pohjoisen valossa verrattoman kirkkaina. Mutta te ette vielä näe, mihin tämä symbolien pelottava lisääntyminen johtaa. Vertauskuvien kyllästämällä taivaalla hautuu rajuilma, jolla on oleva maailmanlopun voima. Se vie meidät kaikki turmioon!”




Pukeutuminen on ruumiinosien luonnollisten painotusten muuttamista peittämällä.

 Posted by Hello

RUNO EPÄTASA-ARVOSTA

Mitä kauemmaksi menemme köyhistä kaupunginosista,
sitä pienemmiksi käyvät koirat.
Eirassa eivät koirat kulje pelkissä turkeissaan
tai edes useinkaan kävellen.
Olen kuullut että hienostoperheiden koirille valmistettaisiin
vaatteita samanrotuisten osattomien koirien turkeista.
Pussihukka oli muuten Saksanpaimenkoiran kokoinen eläin.
Karjan vihollisena siitä tuli ihmisen vihollinen.
Se eli Tasmaniassa, Jakomäessä
on perheenäideillä paljon kauppareissuilla:
kolmosten lastenvaunut ja kaksi susikoiraa.
Mies istuu vankilassa.
Viimeinen pussihukka taas kuoli eläintarhassa Hobartissa
Tasmaniassa vuonna 1936.
Jokaisen lapsen tai eläimen pitäisi olla kuin taivaanlintu.
Taivaanisän ruokittava,
vapaa teossa ja tunteessa.
Jokaisen äidin vapaa hedelmöimään ja hedelmiä poimimaan.
Mutta mitä lähemmäksi tulemme köyhien kaupunginosia, sitä
suuremmiksi käyvät koirat.
Jos Schäfer onkin suosituin, näkee Tanskandoggeja,
Irlannin-susikoiria. Pussihukka
ei asettunut ihmisten tielle.
Silloinkin kun niitä vielä oli Tasmanian metsissä,
ei niitä juuri nähnyt.
Tunsi korkeintaan jonkun tuijottavan.
Kaikki Pussihukan sukupuuttoon liittyvä on
paikannettavissa. Metsäaukea,
missä viimeinen Pussihukka vangittiin ja kohta
jossa oli aikoinaan Pussihukan häkki, ja kohta
johon se lopulta tuupertui, Kaapelitehtaalla
näin kerran Napaketun. Se yritti käydä koirasta.
Sen eteen oli pantu kuppi josta se ei maistanut, Myllypurossa
vastaani tuli susi, Tasmaniassa
nähdään aina silloin tällöin Pussihukkia.
Eirassa pyöri kerran työtön.
Se liikkui vain silloin kun ihmiset menivät työpaikoilleen,
tai tulivat sieltä.
Kerran se otettiin juhliin mukaan ja päästettiin päiviltä.
Viikkokausia sen nahkaa kuivatettiin eräässä
Huvilakadun mankelihuoneessa.
Naamiaisissa työtöntä sai ensimmäisenä pitää Nalle.

HAMPAAT 2

Nukutus ilokaasu pelko, poistot juurihoidot,
kirurgia röntgentutkimukset yökkäys,
pahanhajuisen hengityksen hoito, oikomishoito, kruunut ja sillat, fluoraus valkaisu, hammaskiven poisto, hampaiden puhdistus, värjäytymisen poisto,
kokoproteesit osaproteesit kiinteät kruunut ja sillat,
ilokaasu kirurgia, keinojuurihoito pelkohoito,
iensairauksien hoito hampaiden puhdistus,
nukutushammashoito puutumisongelmat, puudutus tekohampaat suusairaudet purentavaivat.

Taas viimeyönä otti hampaaseen. Väliaikainen paikka murenee murenemistaan. Akuuttiajalla saa uuden väliaikaisen. Kunnon aikaa ei saa millään.

Uskotaan että turruttava symmetria auttaisi hammassärkyyn. Ikivanha kipua lievittävä anasisapta-taulu kuuluu/näkyy näin:

A N A S I S A P T A
N A N I S A P T A N
A N I S A P T A N A
N I S A P T A N A N
I S A P T A N A N I
S A P T A N A N I S
P T A N A N I S A P
T A N A N I S A P T
A N A N I S A P T A

Symmetrian tehtävä on viedä ajatus pois särystä ja siten tehdä siitä vähemmän tietoista ja samalla vähemmän vastenmielistä.
Särky noudattaa useimmiten valtimonsykettä. Siksi valtimonsykkeen kanssa samanaikaisesti toistuva rytmikuvio on parhaita kivunlievittäjiä. Tyhjentäessään juuri kipukohdista (pulsseista) tietoisen kivun ajatuksen, voi kipu lakata hetkeksi merkitsemästä enempää negatiivista kuin positiivista.
Hammaskivussa on silti pahinta sen lähes ääretön potentia. Sanotaan että se pääsee ruumiintuntemuksista kaikkein lähimmäksi absoluuttista kipupistettä.
Särkypäivystyksessä odottava potilaat kärsivät lähes yksinomaan valtaisaa tulevan pelkoa. He ovat hakeutuneet lähelle porauslaitetta, mutta viivyttelevät sen lähettyvillä.

Hampaatonna olisi toisin. Ainakin seuraavia on sanottu hampaattomiksi:

Keskusta, OAJ täysin,
LuPo myös HiHin käsittelyssä,
Lehdistöneuvosto, poliisi ja oikeuslaitos,
MTK, Norton virustorjuntaohjelma, YK,
Tiedeyhteisö jo pitkään, Tekijänoikeuksien valvontakeskus, rauhanliike, tilintarkastus täysin, palkansaajapuoli, Williams Ferrarien ylivoiman edessä, Tulli, kunta, Trulli, muotoilu, vetoketju, viihdefilmi, tattoo-mies, ylä- ja alaleuka, reaalipolitiikka, muikun suu.


tiistaina, marraskuuta 09, 2004


Asejärjestelmän käyttökuntoon saattaminen; maalin havaitseminen; maalin seuranta muuttuvissa olosuhteissa; maalin tulitus.
 Posted by Hello
Pitikö syfiliksen viedä tämäkin lahjakas nuorukainen varjoihinsa?

Kaarlo Kramsun sukuelin ikävä kyllä tihkui virusta ja sitä kalvoi kauheista kauhein kuppamato. Mutta juuri siksi hänestä, näiden infernojen kautta, tuli varjoisilla vuoripoluilla kulkevien yhä uusien sukupolvien tulkki.

Mikä lohduttaisi minua tänään, kun toisen krapulapäivän autius on täyttänyt sieluni, eikä mikään mitä yritän onnistu, eikä mikään mitä haluan, tunnu pian enää haluamisen arvoiselta? Rintaa painaa tulevaisuuden pelko, miten tässä elämässä minunkin käy, miten saisin voimia jatkaa päivästä toiseen, aina uuteen edellisen mentyä?

Tähänkin tilanteeseen on Kramsulla on aivan mainio Lohdutus:

Murhe musta, haikea
mieltäin ahdistaapi;
elää on niin vaikea,
oikein harmittaapi.

Mut en toki huolissain
itke enkä huokaa.
Lohdutus on tiedossain:
pullo tänne tuokaa!

Kyllä sitä soimaamaan
vaivaa moni suuta;
minä sitä kiitän vaan,
enkä taida muuta.

Pullon suusta voiteen saan,
jot ei tuhmat siedä:
maailma muuttaa muotoaan,
huolista en tiedä.

Kohta sielt on vuotanut
eloon kirkastusta,
valkoiseksi muuttunut
murheenikin musta.


Jos käyt kauppaa taivaanvaltakunnan kanssa,
sinulle riittää pieni mökki jossakin satamakaupungissa

ja kirjoituskone, kaukoputki, mikroskooppi;

taivaanlintu istuu puussa, taivaankehrä latvassa puun,
ja Jeesus Getsemanessa kaukoputkineen korvakuulokkeineen,
tinkimishommissa,

lintu lähtee puusta, on niin kylmä vielä,
raivoisasti se hakkaa siipiään nosturin luona
jotta ilma lämpenisi,

savupiippu yskähtää

jäälautta liikahtaa
ukkoja tulee ulos
vajan kattoo tulee alas, kissa juoksee;

milloin mehiläiset tulevat kylään,
on hunajaisilla valta,

tämä on pidettävä mielessä vaikka kauppa kävisi miten,

näissä pikanttiin,

julisteenliimaukseen

ja kaikkinaiseen viihtymiseen rakennetuissa hyvänmielen
linnakkeissa.


Miten päästä tuskallisesta tilanteesta?
1. Suostua maksamaan kiristäjälle ja maksaa elämänsä loppuun asti.
2. Antautua poliisille
3. Tappaa kiristäjä
 Posted by Hello

maanantaina, marraskuuta 08, 2004

DERRIDA MENI

Derrida meni joku aika sitten. Mietimme torstaina ystävien kanssa teatteriesitystä hänen viimeisestä sanastaan: ”myöskin.” Ja ennen kaikkea ohjauksellisesta näkökulmasta: mitä syöttää, että näyttelijä saisi kannettua oikeaa ajatusta? Prosessista tulisi pitkä, esityksestä lyhyt. En tietenkään jatka tämän hankkeen kanssa tämän enempää (liikaa opiskelemista, alkeitakaan tuskin tunnen), mutta ystäväni innostui niinkin polttavasti, että kaavailee siitä nyt lopputyötään. .
Hämmästyttävän kauniita ovat Joel Lehtosen rytmit viimeisessä kokoelmassa Hyvästijättö lintukodolle:

”Ja kukkani kaunis se kuihtuu
nyt ehkä jo kohta pois…
Siks soi nyt kiurun laulu
kuin joutsenlaulu ois.

Kas, tuossa kesannolla
on kellastunut luu.
Niin ihminenkin: kuolee
ja maatuu – tuhoutuu.”

Villisika puolustaa rajusti pahnuettaan kaikkia luulemiaan vihollisia vastaan.
 Posted by Hello

POEETTINEN KESÄTYÖ

“Monia vuosia olin myrskyjen ja kaatosateiden tarkastaja – olin itse nimittänyt itseni siihen virkaan ja täytin uskollisesti velvollisuuteni pitämällä silmällä teitä, en tosin maanteitä vaan metsäpolkuja ja kaikenlaisia palstateitä, pitämällä rotkoja silloittamalla niitä avoimina ja kulkukelpoisina kaikkina vuodenaikoina kaikkialla, missä vain jalanjäljet todistavat niitten tarpeellisuutta. ”
Thoreau kuvaa hienosti poeettista työtään. Viimekesänä mietin hivenen samantapaista hanketta, kesätyötä, mutta en saanut aikaiseksi.
Tarkoituksenani oli etsiä polkuja syvältä metsistä, mutta ihmisjalan tallaamattomia, vauhkojen vaistojen juoksemia, marjastajien surmansuita.
Luonnostelin tekstin, varoituksen sanan, jota olisin kiinnitellyt metsän puihin:
VILLISIKAVAROITUS
Jos syvällä metsässä kohtaatte polun, älkää astuko sille, vaan jatkakaa vuoritietänne. Polku ei ole jalan, vaan sorkan tallaama. Sen päässä ei ole sielua. Villisika yltää vaarallisiin nopeuksiin (60 km/h). Polku on sen pitkää taivalta ruokapaikalta pesälle, ja se kulkee sen silmät ummessa.

AKVAARIO

Kalan mittakaavassa valtameri on rajaton elementti. Suuruus, jossa Sinivalas ei ole iso, eikä Piikkinahkainen pieni. Pitkiä matkoja tekee siellä yhtälailla miekkavalas kuin pienin mudassamönkijä.
Mutta akvaariossa Monni on liikkumaton koko päivän. Rajattoman rajoittaminen jähmettää sekä sisäisen että ulkoisen liikkeen.
Akvaariossa mikään ei liiku, veden pinta on tyyni. Kerran päivässä sataa ravintoa taivaalta, hitaasti, lumenkaltaista. Monni vertautuu siperialaisiin pikkulintuihin, jotka istuvat lumipeitteisinä jäätynyt pihlajanmarja nokassaan muuttoreitin keskustassa lehdettömällä oksalla. Jossakin paistaa aurinko, kotimatkan päässä.
Miljoonakalat ovat liimautuneet lasiin kiinni.
Samoin on trendikahviloiden lasien takana: liikkumattomuudesta on tehty muotia. Vaikka lasia hakattaisiin, vaikka lapset tahrisivat syljellä ikkunan läpinäkymättömäksi, ei mitään tapahdu. Valomerkki ei tarkoita riehakkaita jatkoja.

lauantaina, marraskuuta 06, 2004


Runoon "Kärpänen": Nuoren vaimon makuuhuone. Posted by Hello

KÄRPÄNEN

Susi tekee hampaat onnellisiksi;

verkon heitti kärpäsen silmään, jotta saalistaisi sen mitä kärpänen näkee,

päästi kärpäsen vaimon huoneeseen, itse kiristeli hampaita.

Ja petoksiahan kärpänen näkee,

vaan itse ei kuvia koota saata,

aviorikos, huorinteko, sukurutsa, salamurha, myrkytys, ansoittaminen, kampittaminen, velallisen epärehellisyys,

muinainen, jo kulunut on mosaiikki kärpäsen silmässä:

himo maatuvaan,

mutta selvän siitä saa.

Nyt se pääsi ikkunasta. Pimppari tuli sisään.

torstaina, marraskuuta 04, 2004


Bach saa näkönsä takaisin. Posted by Hello

sanoi Pound

”Huono runous on samanlaista kaikilla kielillä. …Mitä lähemmäs amebaa tullaan, sitä vähemmän eroja rakenteessa.”

VAALITULOS


Kun suuri kuningas Herodes eli elämäänsä täällä maan päällä, hän oli mahtava mies, jonka vertaista ei ollut ennen nähty. Niin hän ainakin itse uskoi. Ja ehkä hän oli oikeassa. Hän oli ihmisen kuva, hänen, joka täyttää maan mutta jonka suku pyyhitään kerran maan päältä pois eikä tule kaikesta päättäen jättämään jälkeensä mitään muistoa.
Vaikka hän oli syntynyt Jerusalemissa, oli erämaa hänen varsinainen kotimaansa, sillä se oli hänen isiensä maa, se jossa he olivat saaneet sielunsa. Vaikka hän ei itse siitä tiennyt, hänellä oli erämaa sisällään, ja hän tunsi suurta autiutta, joka siitä seuraa. Mutta kansansa tavoin hän iloitsi elämästä, iloa olivat väkivalta ja veri, taistelu, korskuvat hevoset, joiden kaviot tallaavat verissään makaavia vihollisia, tappaminen ja siitä johtuva halu itse elää, pakenijat ja haavoittuneet, naisenryöstö ja raiskaus ja se kaikki, mitä sota tuo tullessaan kun se on onnekas ja hyvin suoritettu, menestys, kulta ja valta, sanalla sanoen elämä kaikkinensa.
Mutta kuinka oli mahdollista, että samainen mies alkoi myöhemmin ajatella temppelin rakentamista sille jumalalle, johon hän ei itse uskonut? Ihanan temppelin, jonka kaltaista ei olisi toista?
(Pär Lagerkvistin romaanista Mariamne, suom. Kristiina Kivivuori)
Posted by Hello
 
Site Meter