VAALITULOS

Kun suuri kuningas Herodes eli elämäänsä täällä maan päällä, hän oli mahtava mies, jonka vertaista ei ollut ennen nähty. Niin hän ainakin itse uskoi. Ja ehkä hän oli oikeassa. Hän oli ihmisen kuva, hänen, joka täyttää maan mutta jonka suku pyyhitään kerran maan päältä pois eikä tule kaikesta päättäen jättämään jälkeensä mitään muistoa.
Vaikka hän oli syntynyt Jerusalemissa, oli erämaa hänen varsinainen kotimaansa, sillä se oli hänen isiensä maa, se jossa he olivat saaneet sielunsa. Vaikka hän ei itse siitä tiennyt, hänellä oli erämaa sisällään, ja hän tunsi suurta autiutta, joka siitä seuraa. Mutta kansansa tavoin hän iloitsi elämästä, iloa olivat väkivalta ja veri, taistelu, korskuvat hevoset, joiden kaviot tallaavat verissään makaavia vihollisia, tappaminen ja siitä johtuva halu itse elää, pakenijat ja haavoittuneet, naisenryöstö ja raiskaus ja se kaikki, mitä sota tuo tullessaan kun se on onnekas ja hyvin suoritettu, menestys, kulta ja valta, sanalla sanoen elämä kaikkinensa.
Mutta kuinka oli mahdollista, että samainen mies alkoi myöhemmin ajatella temppelin rakentamista sille jumalalle, johon hän ei itse uskonut? Ihanan temppelin, jonka kaltaista ei olisi toista?
(Pär Lagerkvistin romaanista Mariamne, suom. Kristiina Kivivuori)