sunnuntaina, joulukuuta 12, 2004



Pasolinin elämäntrilogian perseilyt sopivat mainiosti kankkuspäivän katseltavaksi.
Pelkät ääniraidat ovat myös erinomaisia tunnelmanluojia: ruoskansivalluksia ja jatkuvaa kevyttä hekottelua.
Mietin, että jos oikein haluaisi pistää rahoiksi, rupeaisi tekemään suomieditioita kaikkein parhaista taide-elokuvista. Future Filmsin 3.12 julkaisemat neljä Pasolinia myytiin liikkeistä saman tien loppuun (Salon loppumista ei pidä ihmetellä). Itse sain Filmifriikistä viimeisen kappaleen Tuhatta ja yhtä yötä. Aikanaan kun Bergman-sarja alkoi ilmestyä ja kanta-asiakkaat saivat niitä Stockmannilta 17 euron kappalehintaan, oli tavaratalon myydyimpien elokuvien listalla kolmoisjohto Bergmanilla. Matrix-boksit jäivät kauaksi taakse.
Huuto.netissä käy parhaiten kaupaksi eurooppalaiset klassikot. Joskus kokeilin huvikseni myydä Play.comista ostamiani halpoja Herzog-filmejä kohtuuttomin hinnoin, kauppa kävi.

Filmifriikin bodarimyyjä ei ole henkilökohtaisesti erikoistunut eurooppalaisiin pätkiin, mutta innostui kovasti huutamaan uuden Criterionin Fanny and Alexander -boksin puolesta kun siitä kysyin. Keskustelu meni näin:
- Aika kiva, että tässä on nyt sitten samoissa kansissa sekä tv- että teatteriversio…
- aivan, aivan, totta kai, mutta jumalauta tossa boxissa on sälää! Vittu kun on herkkuja!

Ei kommentteja:

 
Site Meter