MIKSI ISKELMÄTÄHTI KAAHAA?

Aivan romaaninsa alussa, yrittäessään kuvata Wieniläistä kaduntungosta, Musil kirjoittaa: ”Ihmisen taipumus yliarvioida kysymystä, missä hän on, on peräisin paimentolaisajalta, jolloin oli painettava mieleen laidunpaikat.”
Itse asiassa Musil ei yritä kuvata, enemmänkin hän antaa nopeita koordinaatteja siitä, miten, jos jostakin syystä haluaisi, voisi kuvata. Ylipäätäänkin kuvailevuus on kirjallisuudessa usein rasittavaa, ellei se palvele jotakin jäsenneltyä esteettistä periaatetta. Hyryn esinekuvaus on luonteeltaan täysin henkistä. Tämän näkee jo siitä, ettei hän harrasta juuri muuta kuin kuvailevuutta. Bresson on hänen täysi edeltäjänsä, ja Aronpuro esinelistoineen tunnollinen seuraajansa.

Kävelin äsken apteekkiin ostamaan nikotiinipurukumia.
Kävelyretkellä ei kannattaisi juuri katsella ympärilleen, ellei sitten nautiskellen vastaantulevien tai edelläkävijöiden lihansuloista. Ulkoilu on antautumista kävelemisen tempoon, joka on ihmisluonnon vastaista. Se on nöyrtymistä jähmeään havaitsemiseen, jossa fyysiset objektit raiskaavat hengen lentäväiset. Ihmisen kuuluisi olla sinnikäs työssään juuri aika- ja paikkarajoitusten murtamisessa, yhä esteettömämmän ”mielikuvituksen” saavuttamisessa. Ratsaille hän nousi saavuttaakseen esteettömyyttä. Auton ratti tuntui vielä paremmalta kädessä. Samalla tapaa on avaruussukkula ahdistava rajoittamisen symboli ja tekofallos.

Ja lopuksi: miksi Tapani kansa ajaa ylinopeutta? Miksi Saija Varjus kaahaa henkensä hädässä?
Siksi iskelmätähti kaahaa, koska hän on laulujensa mittainen: kun hän laulaa kultakaupungista, hän todellakin haluaa siellä olla, lakkaamatta poissa näistä maisemista.

Yksi lähde: Käymälä, nopeusrajoitukset.