RUNO EPÄTASA-ARVOSTA

Mitä kauemmaksi menemme köyhistä kaupunginosista,
sitä pienemmiksi käyvät koirat.
Eirassa eivät koirat kulje pelkissä turkeissaan
tai edes useinkaan kävellen.
Olen kuullut että hienostoperheiden koirille valmistettaisiin
vaatteita samanrotuisten osattomien koirien turkeista.
Pussihukka oli muuten Saksanpaimenkoiran kokoinen eläin.
Karjan vihollisena siitä tuli ihmisen vihollinen.
Se eli Tasmaniassa, Jakomäessä
on perheenäideillä paljon kauppareissuilla:
kolmosten lastenvaunut ja kaksi susikoiraa.
Mies istuu vankilassa.
Viimeinen pussihukka taas kuoli eläintarhassa Hobartissa
Tasmaniassa vuonna 1936.
Jokaisen lapsen tai eläimen pitäisi olla kuin taivaanlintu.
Taivaanisän ruokittava,
vapaa teossa ja tunteessa.
Jokaisen äidin vapaa hedelmöimään ja hedelmiä poimimaan.
Mutta mitä lähemmäksi tulemme köyhien kaupunginosia, sitä
suuremmiksi käyvät koirat.
Jos Schäfer onkin suosituin, näkee Tanskandoggeja,
Irlannin-susikoiria. Pussihukka
ei asettunut ihmisten tielle.
Silloinkin kun niitä vielä oli Tasmanian metsissä,
ei niitä juuri nähnyt.
Tunsi korkeintaan jonkun tuijottavan.
Kaikki Pussihukan sukupuuttoon liittyvä on
paikannettavissa. Metsäaukea,
missä viimeinen Pussihukka vangittiin ja kohta
jossa oli aikoinaan Pussihukan häkki, ja kohta
johon se lopulta tuupertui, Kaapelitehtaalla
näin kerran Napaketun. Se yritti käydä koirasta.
Sen eteen oli pantu kuppi josta se ei maistanut, Myllypurossa
vastaani tuli susi, Tasmaniassa
nähdään aina silloin tällöin Pussihukkia.
Eirassa pyöri kerran työtön.
Se liikkui vain silloin kun ihmiset menivät työpaikoilleen,
tai tulivat sieltä.
Kerran se otettiin juhliin mukaan ja päästettiin päiviltä.
Viikkokausia sen nahkaa kuivatettiin eräässä
Huvilakadun mankelihuoneessa.
Naamiaisissa työtöntä sai ensimmäisenä pitää Nalle.