Muistan miten vähän aikaa E.T:n nähtyään koulun tytöt jaksoivat nauttia säälin ja hellyyden tunteistaan. Samoilta istumilta he käänsivät päänsä etsiäkseen ruokasalista paikallisia Mersaultteja, joilta elokuva ei ollut avannut vuolasta kyynelten virtaa.
Hyvyys ja kauneus toimivat usein, ei rakentavan, vaan nakertajan havaitsemiseksi.
Missään muualla en ole kokenut samanlaista konkreettista väkivallan uhkaa ja myös toimeenpanoa kuin rauhanpuolustajien bailuissa, joihin joskus vahingossa satuin ajautumaan. Leirinuotio näyttää tarvitsevan lämmittääkseen
kettinkikaulaisen fasisti-apinan temppuilemaan. Ja jos sitä ei muuten löydy, suoritetaan uhri.
E.T. ei itkettänyt, mutta se ei kohdallani jostakin syystä tarkoittanut sitä, että olisin kokenut murhanhimoa kaikkia viattomia olentoja kohtaan. Viimeksi tuli tippa linssiin Bressonin Maalaispapin päiväkirjaa katsoessa. Sen jälkeen teki mieli rääkätä kissaa, mutta nälkä vei keittiöön.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti