Joskus toivon sähkökatkosta tai paperipulaa, hidasteita kirjoittamiselle. Useimmiten kuitenkin kausina jolloin kirjoittaminen ei onnistu. (Estoinen uskoo selviävänsä uusilla esteillä, asketismilla ja luostarilla.) Silloin haluaisi kanonisoida yksittäisen kirjainmerkin.
Ajatus on, että jos valinnanvara viedään, helpottaa ja pääsee näyttämään mihin kykenee. Tällöin unohdetaan se, että kirjoittamisen suurin taito ja vaiva on juuri valitsemisessa; jos valinnanvaraa on liikaa, tarkoittaa se suoraan että olen kelvoton kirjoittaja. Oikein kelvollinen valitsee kaikki.
Silti rajoittaminen, jota kutsun mitallisuudeksi, kiinnittää mieltä.
Jos myisi tietokoneen ja hankkisi vasaran ja taltan. Olisi helppoa nousta kirjoittamaan aamuisin, edellyttäen tietenkin että kirjoitettava lause tai sana olisi aikoinaan mietitty, puollettu ja lukittu. Miellyttävä hidaste, kirjoitusväline tai media olisi papukaija, laulukottarainen tai jokin muu matkijalintu.
Kirjoittaminen perustuisi samankaltaiselle, mutta ruumiillisesti vähemmän vaativalle toistolle sanojen ja siementen muodossa.
Heinolan lintutarhassa osasi arapapukaija sanoa: ”paska pulu” Sillä se tarkoitti viereisen häkin albiinokorppia, joka vei vierailijoiden huomion värikkäästä ja temppuilevasta papukaijasta.
Itse opettaisin papukaijalle ehdollistavan, mutta myöntävän, lisäsivistykseen kehottavan, Jerusalemin rakentamisen tarpeesta ja sen jatkamisen välttämättömyydestä muistuttavan sanan/runon: ”kutakuinkin”. Keskustelujen, iltaviihteen pariin papukaija aina muistuttelisi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti