VILLISIKAA ETSIMÄSSÄ

Sen sorkan tallaaman polun vihoviimeisessä päätepisteessä, jossa villisika majaansa pitää ja johon se on läävänsä rakentanut,
jossa se nisät pulleina roiskuttaa maitoa ja kovettuneen jätteen ikuisesti sulkemin silmin hapuilee pahnueensa perään heilutellen vimmaisesti torahampaista päätään, sen polun päähän olemme matkalla, reippahasti astelemme Tilan poetiikat bleiserintaskuissamme, nevanlinnalaiset puupiput suissamme haistelemme yrttien villiyttä, persekarvat väristen puukepit kädessämme: pam klonk hakkaamme puunkyljistä kaarnanpalasia lentelemään, ja mitä kauemmaksi kaupungista pääsemme tapainturmelusta kohti (taidamme jo Jakiksen seutuvilla olla), sitä enemmän röhkimme ja perärerrollamme asiamme ilmaisemme. Eikä ole näillä tytöillä edes rintaliivejä päällä, hah! Ja tohtori pani nokialaisensa äänettömälle! Ja teekkari se viinapäissään keksii: haalarit kiskaisi ylleen! Ja onhan tätä pyhiinvaellusta odotettu. Moni on meistä mielikuvissaan maan ääret kolunnut ja kääntänyt, mutta kaikkialla mihin on liikettä kuvitellut, on myös sielu näyttäytynyt. Bangkokissa moni luuli pääsevänsä tunnontuskitta nautiskelemaan, mutta kuinkas kävi: siinä tuli tippa kolmeen silmään! Onneksi oli unta. Ja ruotsinlaivalla oli vanha serkun tuttu naapuripöydässä. Nonniin nyt Eccoa Eccon eteen ja iPodista Rammsteinia soimaan hitsit perkule!