Vielä rotanmyrkystä

Kuva-aihe:
Aukean yksinäisyyteen kuoleva rotanmyrkynsyönyt.

Mieluiten tyhjä kaupungintori keskipäivän aikaan, auringonpaahde, lyyhistyvä,
kuivuva, hajuhaitaton.

Hyvä myrkky vie muualle kuolemaan, ei koloon haisemaan vaan pellolle, torille, jättömaalle (niin kuin Pasolinin). Olen nähnyt loukatun miehen poistuvan hymyillen seurasta.

Voitokkaan Hiroshigen (1797-1858) kuvaus äkillisestä sateesta.

Lukitessani ovea
etuseteli pyyhkiytyi viemäriin.
Väriä irtosi kaupungista sieltä täältä.
Turha rukoilla sateenvarjon alla.
Sateessa kaikki on kohdalla tai
ulottumattomissa.

Rotanmyrkky ei tapa heti. Myrkytetty eläin ehtii raahautua koloonsa kuolemaan, eikä jää myrkkypaikalle varoittavaksi esimerkiksi lajitovereilleen.
Kahvilan varastossa myrkytetään, mutta myös kahvilan tytöllä on rotanmyrkyn vaikutus.
Asia on helppo huomata kun katsoo ovista poistuvia kumaria miehiä.
Kumaruus on pään, silmien ja suun, vetoa sukuelimen puoleen.
Terveitä miehiä tulee ovissa vastaan. Hyvä ryhti kertoo säännöllisistä yhdynnöistä. Katsokaa rentoutta, jolla he tilaavat kahvinsa, luontevuutta sananvaihdossa ja kihlojen kiiltoa.
Ulkona myrkytetyt miehet laahautuvat varjoihin, josta eivät enää saman päivän aikana tokene aurinkoon.

VETTÄ TEMPPELISTÄ

Suosittelen Hesekieltä, jos ei ole pelattavaa ja ulkona satelee niin kuin on luvattu. Tästä elähdyttävästä pätkästä tulee mieleeni joskus lukemani novelli, en muista kenen, jossa novellihenkilöt huomaavat riemukseen talon alla virtaavan crack- huumetta.
Tässä ei virtaa crack-huumeetta.

"Sitten hän vei minut takaisin temppelin ovelle. Ja katso, vettä kumpusi temppelin kynnyksen alta itään päin, sillä temppelin etusivu oli itää kohti. Ja vesi juoksi alas temppelin oikeanpuolisen sivuseinämän alitse, alttarin eteläpuolitse.
Sitten hän toi minut ulos pohjoisportin kautta ja kierrätti minut ulkopuolitse ulkoportille, joka antoi itää kohden; ja katso, vesi virtasi oikeanpuoliselta sivuseinämältä päin.
Mennessänsä itää kohti mies, mittanuora kädessään, mittasi tuhat kyynärää ja antoi minun käydä veden poikki: vettä oli nilkkoihin asti.
Sitten hän mittasi tuhat ja antoi minun käydä veden poikki: vettä oli polviin asti. Sitten hän mittasi tuhat ja antoi minun käydä poikki: vettä oli lanteisiin asti.
Sitten hän mittasi tuhat: tuli virta, jonka poikki minä en voinut käydä, sillä vesi nousi uimavedeksi, virraksi, josta ei voinut käydä poikki.
Niin hän kysyi minulta: "Oletko nähnyt, ihmislapsi?" ja kuljetti minua ja toi takaisin pitkin virran rantaa. Mutta kun minä tulin takaisin, niin katso: virran rannalla kasvoi hyvin paljon puita molemmilla puolin. Ja hän sanoi minulle: "Nämä vedet juoksevat itäiselle alueelle, virtaavat alas Aromaahan ja tulevat mereen; niiden jouduttua mereen vesi siinä paranee. Ja kaikki elolliset, kaikki, jotka liikkuvat, virkoavat elämään kaikkialla, mihin tämä kaksoisvirta tulee. Ja kaloja on oleva hyvin paljon; sillä kun nämä vedet sinne tulevat ja vesi paranee, niin kaikki virkoaa elämään, minne vain virta tulee. Ja kalastajia seisoo sen rannalla. Een-Gedistä Een-Eglaimiin asti se on oleva yhtä verkkoapajaa. Siinä on kaikenlaisia kaloja, aivan kuin suuren meren kaloja, hyvin paljon. Sen rämeet ja lätäköt eivät parane: ne jätetään suolan valtaan."
(Hesekiel 46)

William Butler Yeatsin runo Innisfreen järvisaari (The Lake Isle of Innisfree) on niin kaikkialta luettavissa, että siteeraan siitä vain itseäni juuri nyt miellyttävän säkeen:
"mehiläisiäni yksin kuuntelen" (Aale Tynni).
Ja lisäksi: runouden kultakaupungin olisi oltava kuvan jehovalainen, eikä mikään kahviloiden Pariisi tai Moskovan valot. Eksoottista naapuria hämmästelevän ja intoilevan turistin säkeitä ei kukaan jaksa lukea. Miksi? Koska Pariisista tulee hetkessä kotimaa kotimaan vittumaisuuksineen, mutta ajantakainen kiiltokuva on ja pysyy.

Teatteriesityksen valmistumista voi seurata välähdyksittäin Olen kuullut on kaupunki tuolla-blogissa. Luvassa sitä kuuluisaa suttua prosessin keskeltä.

Pientä variointia>>

Huhtikuu on kuukausista julmin, nostattaa
syreenejä kuolleesta maasta, sekoittaa
muiston ja halun, virkistää
tunnottomat juuret kevätsateella.
Talvi piti meidät lämpiminä, peitti
maan unohduksentuovaan lumeen, ruokki
pientä elämää mukuloissa.

Huhtikuu on kuukausista julmin,
kasvattaen syreenejä kuolleesta maasta, sekoittaen
muiston ja halun, ravistaen hereille
tunnottomat juuret kevätsateellaan.
Talvi piti meidät lämpiminä, peittäen
maan unohduksentuovaan lumeen, ruokkien
vähäistä elämää mukuloissa.

Julmin kuukausista on huhtikuu,
joka kasvattaa syreenejä kuolleesta maasta,
sekoittaa muiston ja halun, ravistaa hereille
tunnottomat juuret kevätsateellaan.
Talvi piti meidät lämpimänä, peitti
maan lumen unohdukseen,
ruokki vähäistä elämää mukuloissa.

Julma huhtikuu pakottaa syreenit esiin
kuolleesta maasta,
sekoittaa muiston ja halun, herättää kevätsateellaan
tunnottomat juuret.
Talvi piti meidät lämpiminä
peittäen maan unohduksentuovaan lumeen,
ruokkien vähäistä elämää mukuloissa.

T.S.Eliot: Autiomaa (alkua), suom. J. Viikilä.

Puhtaita lauseita>>

Aamulla heräsin ja panin vaatteet päälle. Kuusenoksat olivat sinivihreitä. Innon parteen laitettiin vasta uudet laudat. Tulin alas, pesaisin itseni ja menin ulos. Talot ja ne kaikki muut ovat täällä kovalla kentällä. Pekka lähti löylystä ja meni ulos. Seinänraoissa oli säkkiriivejä. Olin illalla siantakkukentällä pihlajan luona. Ihmiset juovat kirkkaasta lasista puhdasta vettä. Kaikki oli valkeana ja tummana. Honka ja mänty ja petäjä on sama puu ja raita on paju. Menin saunan ja joen välistä ojan suulle. Menin hirsiläjän päälle ja katsoin rantaan. Juoksin lumelle ja se kesti. Äsken kuu oli koulun päällä ja nyt se on tuolla saarekkeen kuusien kohdalla. Kerran olin tästä paikasta nähnyt haukkoja oikein korkealla liitämässä. Kun eteisestä meni vanhaan pirttiin, laskeutui alaspäin. Sisällä oli paljon kuusenoksia, ne tuoksuivat kuuselta. Haisi sateelta ja naamassa tuntui kostealta. Kävelin matalassa metsässä vähän aikaa. Kävyt ovat aina korkealla latvassa. Onpa mukava kun olen näin aamulla käynyt yksin täällä asti. Ulkona satoi enemmän lunta ja siellä oli jo vaikka ketä. Pilvien ja tähtien yläpuolella on taivas. Illalla rupesimme nukkumaan.
(Lauseet Antti Hyryn romaanista Alakoulu)

Croquis 2

penttilähtöinen

Tyttö tuli pajukosta ja tarjosi korista.
Otin pahan omenan.
Veri vivahti suussa, mieli meni.
Elinikäinen sairaus alkoi levitä haiman sisuksista.
Paha kota,
siemenet eivät pysyneet näpeissä,
niistä kasvoi synkkiä varjoja.
Ensi kesänä ei koho nyi,
eikä päiviin Outlookin äänimerkkiä.

Imuroin netistä Tarkovskin oppilastyön Tiejyrä ja viulu (1960). Ihmeellisen kaunis ja vilpitön elokuva kiusatun viulistipojan ja tietyömiehen ystävyydestä. Elokuvaa katsoessa herää tunne siitä, että tekijä on tosissaan ja kantaa taiteilijan vastuuta hyvän sanoman levittämisestä. Työ on taitava, muodoltaan täydellinen, mutta ei missään kohdassa näppärä tai nokkela. Siinä oppilastyö, jossa ei ole mitään todistamisen tai poseeraamisen makua. Ei mitään väärennettyä.

Reklamaatio lehtipisteen naisesta

Vain korppikotkan vatsalaukku on yhtä hapan kuin lehtipisteenne myyjätär.
Onko häneltä jäänyt huomaamatta että ulkona paistaa aurinko?
Minkä tahansa asian läpivieminen olisi ollut tehtävänä yhtä mahdoton kuin saada sukkapuikko villikissan perseeseen. Tein ostokseni muualla.

LÄÄHÄTYSPUHELUT

”Läähätyspuhelut ovat puhdasta sisältöä. Ne eivät kommunikoi. Niistä puuttuu kaikki muoto ja kuorrutus.” (Fransheimer)

Käytettyjen alusvaatteiden myymisessä internethuutokaupassa on omat riskinsä. Korkeimman huudon tekijähän pääsee käsiksi myyjän tietoihin. Kannattaa miettiä heittääkö käytöstä poistetut aluskerrat roskikseen tai kierrätykseen, vai haluaako vielä ansaita niillä jokusen sentin. Toiset kieltäytyvät myymästä miespuolisille huutajille. Tällöin kyllä minimoidaan läähätyspuheluiden mahdollisuus, mutta estetään samalla miehiä hankkimasta edullisia merkkipäivälahjoja naisystävilleen.

Todellisia läähätyspuheluita tapahtuu kuitenkin harvemmin. Kerran minua syytettiin sellaisten soitteluista. En tietenkään ollut syyllistynyt moiseen. Juttu meni poliisille kun soittelut numerostani eivät loppuneet. Soittojen kohde oli vanha tyttöystäväni. Asia ratkesi kun sain itse samanlaisen puhelun kännykkääni omasta numerostani. Asuin silloin yksin. Oli aamuyö ja olin kävelemässä metsän poikki kotiani kohti. Sellainen pelottaa. Rohkeasti kuitenkin astuin asuntooni. Läähätys kuului yhä puhelimestani.Olohuoneen ovelta näin Tanskandoggini nuolemassa lattialla olevaa luuria. Siitä lähtien en ole käyttänyt pikanäppäintoimintoa puhelimestani.

Poeettisen kuvan saalistaja liikkuu metsäaukealla etsien Möriken niittyä.
Olen istuskellut siinä jonkin aikaa
odotellen tekstiviestiä metsästä.
Hänellä on selvästi vaikeuksia löytää lukemaansa.

Croquis (minuutin runo)

”Olin hyvä mies mutta menin pilalle, poltin marijuanaa ja rauhoituin.” (Seilonen)

ennen olin näkyvillä ja hyvä mies,
menin pilalle pornografiasta ja juoruista,
lankesin varjoihin ja vapahtajaksi pikku juopoille
kävelin vetten päällä kusten askelteni edelle
menin liian pitkälle
kotka puhkaisi päälakeni ja tutki aivot
kirkkaus kohosi taivaisiin
sumeus ripuloitui ulos
poltin marijuanaa ja rauhoituin
makaan nyt Nasserjärven pohjassa
en loisteliaana, mutta riskittömänä

Abu Simbelin temppeli sahataan
tuhanteen palaan ja siirretään vuorenrinnettä
60 metriä ylemmäs.


Sahaamme Abu Simbelin temppeliä
tuhanteen palaan sahaamme Abu Simbelin temppeliä
olemme sahaajia Amerikasta
sahaajia Afrikasta, sahan mestareita Suomesta

Siirrämme Abu Simbelin temppeliä
tuhannessa osassa siirrämme Abu Simbelin temppeliä
ennen Assuanin suurpadon valmistumista
suurta tuhotulvaa
ennen kuoleman ensivoimien kosketusta

Legaton synty ajoittuu jonnekin Ranskan vallankumouksen aikoihin.
Melodiaa otetaan molemmista päistä kiinni ja venytetään katkeamispisteeseen.
Venytetty aika palvelee tavoitetta: tietty germaaninen jylhyys.
Mutta legato ei ole pelkästään horisontaalista kasvamista,
maan päälle levittymistä, vaan pikemminkin pitkä kiitorata korkeuksiin.
Nyt jo niputetaan orkestereita sen mukaan kuinka hyvä legato niillä on.
Tehdään pitkiä laivamatkoja hyvien vihjeiden perusteella. Sen ja sen maailmankolkan legato olisi puhtain, katkeamattomin, lattiaa nostattavin. Pelipöytien ääressä turistaan: Beethovenin lopputöissä on paljon tätä tärkeää pitkää ääntä, joka on nyt Wagnerissa tullut meille kaikille tutuksi. Moniminuuttisia, täydellisiksi rakennettuja, hitaasti hahmonsa paljastavia melodioita löytyy Richard Straussilta ja Mahlerilta.

Arvellaan että legato jatkuisi yhtä pitkään kuin tonaalinen musiikki.

PÄÄSIÄISTAUSTAKUVA

Hermann Nitsch, pääsiäisen messiaana palvottu visualisti. Kevätpakkasukko, joka pyrki alkukantaisuuteen, mutta saavutti alkeellista.
Brigitte Bardot kokoaa pääsiäisretkeläisiä Nitschin maatilan liepeille protestoimaan hävityksenkauhistusta vastaan. Nitsch puolustautuu: ennen seremonioita kaikki naudat on teurastettu asianmukaisesti ja seremonian jälkeen kaikki liha tulee syödyksi, mitään ei heitetä hukkaan. Pyrkimyksenä rakkaus, ei kärsimys.
Jotkut kuvat ovat kieltämättä vaikuttavia, mutta riemussa aistii performansseille tyypillistä pelleilyn makua. Pääsiäistaustakuva valitaan tänä vuonna sittenkin Fra Angelicolta.

Runo päivän uutisesta

Kahvilakulttuuri sai alkunsa Konstantinipolista,
Retinitis-nuorten eurooppalainen verkosto Ateenassa,
Nivanniska 1770-luvulla Kauvosaaren talosta.
Tuli taas sai alkunsa sahalaitoksen yläkerrasta ja levisi uskomattoman nopeasti,
niin että sahan ja konehuoneen pelastaminen kävi mahdottomaksi.
Kerran se sai alkunsa kauppias Hildénin halkovajasta.
Toukokuun 3 pnä v. 1805 ja se sai alkunsa torin varrelta, toisen kauppiaan,
J. J. Lithenin vajasta.
Tuli hävitti silloin kokonaista 36 taloa.

Eilen tuli aiheutti vahinkoja Jyväskylässä Äijälänsalmen lähellä.
Se sai ehkä alkunsa olohuoneen vanhasta uunista,
jota oli aamupäivällä lämmitetty.
Se ehti pureutua rakennuksen purutäytteisiin,
ja niiden sammuttaminen kesti useita tunteja.
Rintamamiestyyppisen talon ulkoseinät jäivät pystyyn,
mutta kuumuus ja savu turmelivat sisäpintoja, ikkunoita ja irtaimistoa.

Pitkäperjantaina

Maisemamaalaus

jatkuu ja kasvaa kokoaan
uppoaa ja levittyy
rajautuu maisemasta
jälleenrakentuu käännöksessä


-James Healy (Suom. J.Viikilä)

Pääsiäiskuvaelma 2005 esitetään Teatterikorkeakoulun Studio 3:ssa keskiviikkona 23.3.2005, klo 17.15. Kesto n. 30 minuuttia.
Vapaa pääsy.
Ohjaus ja käsikirjoitus: Susanna Kuparinen, Pärttyli Rinne, Jukka Viikilä. Visualisointi: Saara Ryymin
Jeesus: Okko Leo Opetuslapset: Alicia Gorina, Aku Hirviniemi, Antti Holma, Ami Karvonen, Santtu Karvonen, Antti Korhonen, Perttu Leinonen, Nora Lähteenmäki, Pihla Penttinen, Eero Ritala, Anna-Maija Tuokko, Hanna Vahtikari, Jussi Vatanen

Kesäpäivä rannassa

Siima kulkee veteen,
koukku on meren pohjassa, kiven alla.
Siimaa vedetään, koukku taipuu, kivi nousee.
Matkapuhelin soi taskussa, kiveksen vieressä,
nostaa sitä hiukan. Karva/vesiheinä taipuu.
Mullasta hyökkää vettä, kulkee farkun takataskun läpi,
pakara nousee.
Täysperävaunu ylittää siltaa,
sillan alittaa vesiskootteri,
täysperävaunun vieressä kauempana kulkee malmijuna,
junan takana sata metriä tehdasta,
meren takana ulkomaa ja – avaruus.

Tunnetko painetta korvissasi? Täällä opit sen aiheuttajan.
Mutta senkin ajan hän mieluiten vain keskustelisi.
Täällä saat käyttöösi periskoopin ja korren. Periskoopilla katsot,
korrella hengität.
Mutta ulompana jo alettiin tehdä lähtöä. Kaatoivat polkupyörät tarakasta jättimäisellä liikkeellä.
Siinä oli mietittävä molemmilta kanteilta, käytettävä kädet lavuaarissa,
nostettava nopeasti ylös ja peiliin.
Kyllä minä nyt huidon jos siltä tuntuu. Ja siltä tuntuu.
Sairaala hallitsi ikävästi maisemaa, noustiin porukalla katsomaan hakattua ystävää.

SILJO VUORITIELLÄ

Selkeällä säällä, jos katsoo oikein tarkkaan,
saattaa täältä nähdä Siljon vuoritien.
Jos on kärsivällinen ja raaskii uhrata jonkun päivän aikaansa,
voi nähdä vilauksen matkustajasta, ja kepin.
Niskat saattavat kipeytyä, silmät alkavat kohta särkeä.
Eikä seuraaminen tästä helpotu:
vaikka vuori on saavuttamaton, on kiipeilijä yhä korkeammalla,
kauempana ihmissilmästä.
Ennen kansalaissodan tavallaan ikäviäkin tapahtumia
oli runoilijan seuraaminen vielä kohtuullisen helppoa.

NÄPPÄIMISTÖ

Tekstejä laatiessa tietokoneen näppäimistö kuluu tasaisesti. Kun se on kulumisen vuoksi vaihdettava, ei tarvitse harmitella että myös hyväkuntoisia näppäimiä on heitettävä pois.
Tietokonepelien kanssa on toisin. NHL-pelissä aloitukset ja syötöt tehdään c-näppäimellä.
Itselläni se on kulunut aimo kraatteriksi ja muistuttaa poskihammastani ennen edellistä hammaslääkärikäyntiä.
Mutta hyväksyn menetyksen, koska pelaaminen on pyhää. Lähestulkoon.
Pelaamalla en tavoittele sosiaalista tai taloudellista hyötyä. Menestykseni ei tapahdu juurikaan muiden kustannuksella.
On pidettävä puhtaasti hyvänä asiana, että pelaaminen on lisääntynyt. Mutta on varottava: sielunvihollinen ei koskaan pelaa, hänellä ei ole siihen aikaa. Omaksi ihmisekseen tuleminen vaatii kaiken ajan.
Se että emme sulje pelejämme, vaikka hän käyttää pelaamiselta säästyvän ajan omaksi hyödykseen muiden hyötyä vastaan, on pidettävä oikeamielisyyttä lisäävänä tekona. Pyhänä, lähestulkoon. Pelistä on lyhyt matka rakentavampaan esteettiseen maailman. Sielunvihollinen kieltäytyy yhtä lailla Proustista kuin NHL:stä, ellei sitten Proust satu olemaan tenttikirja. Ja ainahan se tietysti on.

Mikä sopisikaan oivemmin aurinkoisen talvisunnuntain ratoksi kuin Erno Paasilinnan aforismit. Leikkaan kartongista suorakaiteen muotoisen palan ja kirjoitan sille:

Muista että syöt suoraan toista ihmistä. Tänään syöt lapsen raajat, huomenna rintakehän. Muista että sinun vuoksesi monien tulee kuolla.

Kiinnitän palan seinään Helsingin kartan viereen. Se on kopio vuoden 1878 kartasta. Katajanokka on siinä lähes asumaton.

UNELMA TERVEYDESTÄ

Jos lääketieteellinen tutkimus on saanut selville sairauden syyn,
jos tilaan vaikuttava hoito on olemassa ja saatavilla,
jos potilas saa oikeat käyttäytymisohjeet sekä ymmärtää ne oikein ja
jos hän niitä ohjeita noudattaa,
hän voi periaatteessa hallita omaa tilannettaan.

(Lähde: Pentti Alanen; Luonnontiede, lääketiede, tieteenteoria.)

kirje Italiasta

Aivan oikein, aurinko on täällä virkistävä, sivistyneitä naisia pyörii harvakseltaan kaikkialla ja Horatiuksen maatilan raunioita on kaivettu esiin Licenzan laaksossa.
Jäin silti miettimään toivomustasi.
Toivot pääseväsi kaupungin melusta, jossa kirjoittaminen on mahdotonta, maaseudun rauhaan. Mutta entä jos maatilan työt ovat sinulle liian raskaita?
Tiesit oikein, taustalla kohoaa Lucretilis – vuori, Pan vieraili siellä Horatiuksen aikana, mutta kahahtaakohan se puskissasi jos makaat täälläkin pitkään ja toistat samaa lykkäämistä?
Sanoisin, että jos sinnikkyytesi ei riitä sivua pidemmälle, ei se riitä pelollakaan.
Jos et pääse täällä vireeseen, minne menisit seuraavaksi?
Oletkohan lopultakaan miettinyt asiaa riittävästi: ehkä et tarvitsekaan Licenzaa, Charentonin kaltereita tai Dostojevskin kulmahuonetta, vaan kunnon rehellisen selkäsaunan?
Toisaalta auttaneekohan sekään.
Joka tapauksessa ajattelen asiasta kutakuinkin näin:
jos ei ole vakuuttanut ainuttakaan sielua yhdeksänvuotiaana, ei sitä yleensä tee yhdeksänkymmenenkään vuoden iässä.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettet olisi tervetullut käymään täällä milloin vain sinulle sopii.

Paperi kiertyy auki

Iltapuolella piirrän maaliskuisen metsän isolle paperiarkille.
Sitten käärin piirustuksen rullalle ja teippaan kiinni.
Yöllä herään kun teippi irtoaa paperista.

Lapset keskuudessamme osa 5: paljaiden tosiasioiden tunkeutuminen maailmaan.

Kaksitoistavuotias poika on saavuttanut ylittämättömän tasapainon ja kukoistuksen, mikä tekee hänestä mestariluomuksen. Hän on onnellinen, itsevarma, luottaa ympäröivään maailmaan, joka tuntuu hänestä täydellisesti järjestetyltä. Hän on kasvoiltaan ja vartaloltaan niin kaunis, että koko inhimillinen kauneus on vain sen iän kaukaista kajastusta. Ja sitten seuraa suuri onnettomuus. Koko miehinen rumuus – karvainen likaisuus, aikuisen lihan kalmanväri, karheat posket, suhteeton, muodoton ja haiseva sukuelin – valuu valtaistuimeltaan syöstyn pikku prinssin niskaan. Hänestä on tullut laiha, kumarainen ja finninen koira, jolla on väistelevä katse. Hän imee itseensä kiihkeästi elokuvan ja kabareen saastaa eli hänestä on tullut nuorukainen. (Michel Tournier: Keijujen kuningas, suom. Annikki Suni)

YSTÄVYYS

Juho Nieminen kirjoittaa Georges Laraquen ja Stu Grimsonin esimerkillisestä ystävyydestä Jatkoaika.com –sivustolla:
”Nashvillessä käynti oli hankala paikka Georges Laraquelle - viime kaudella joulukuussa pelatussa ottelussa Laraque täräytti tappelussa Nashvillen kunnioitettua tappelijaa Stu Grimsonia niin kovaa, että Grimson todennäköisesti joutuu lopettamaan 14-vuotisen NHL-uransa aivotärähdysoireitten vuoksi.
Laraque ja Grimson ovat ammatistaan huolimatta hyviä kavereita, vaikka heillä työkseen oli tapana monta kertaa ottaa kovia tappeluja keskenään, miesten välinen kunnioitus ja ystävyys oli silti aina molemmille tärkeä.
Kun Georges Laraque yritti tehdä itselleen nimeä tappelijana NHL-uransa alkuaikoina muutama vuosi sitten, Stu Grimson oli veteraani jonka ei olisi tarvinnut tapella tulokkaan kanssa, mutta joka teki sen auttaakseen virkaveljeään.
"Minusta tuntuu niin pahalta. Hän auttoi minua niin paljon kun olin tulossa liigaan. Hän sanoi minulle, että älä huoli asiasta", sanoi Laraque, joka otti yhteyttä Grimsoniin kuultuaan vamman vakavuudesta.
"Georges oli sen verran herrasmies, että hän otti yhteyttä sanoakseen tuntevansa olevan vastuussa tapahtuneesta", sanoi Grimson "Tennessean"-lehdessä. "Vakuutin hänelle, että tämä on riski, jonka ammatissamme otamme aina kun olemme kokoonpanossa. En todellakaan haudo yhtään pahaa ajatusta Georgesta kohtaan."

Runo päivän uutisesta.

Kuudesluokkalaisia hiihdätetään meren jäällä,
latujen ulkopuolella.
Hiihtoreitti kulkee Yliskylästä Laajasalon kanavan ja Jatasalmen kautta
Tammisalon rantoja pitkin pohjoiseen.
Jää on niin ohutta, että vesi näkyy läpi.
Opettaja on pysähtynyt katsomaan syvyyksiin.

YHTEISÖN PIMEÄ REIKÄ

Yhteisöllisyyttä on mahdoton välttää.
Menet villapaitahumanistien juhliin. Jos Valentinon puvustasi löytyy kissankarva, kohtaat yhteisöllisen naurun: me kaikki pukeudumme huonosti!

Porsaanreikä on pieni, se ei tarkoita sian persettä, se on pienempi. Mutta sen vaikutus on valtava ripuloidessaan kaikkea kaikille samalla mitalla. Näkymätön, mutta sitäkin äänekkäämpi ja haisevampi.

Kuningas Learin virhe: hän kuoli ennen kuolemaansa,
jakoi perintönsä ennen kuin aika hänestä jätti.
Hirveää on nähdä keräämiensä rikkauksien haaskakäyttö, jos siihen antaa tilaisuuden.
Myyn kaverille rakkaan levysoittimeni ja seuraavana vuonna cd-aikakauden tultua, näen sen tärveltynä jätteiden joukossa. Harvoin uskallan tarjota enää osto- ja myyntiliikkeisiin mitään itselleni arvokasta. Yleensä puhe kääntyy hävittämis- tai romuttamismaksuihin, siitäkin huolimatta että heillä on samaista tavaraa myynnissä kelpohinnoin.
Kuolinpesien paketoijat ovat suurpiirteistä porukkaa useimmiten. Itkusilmässä saa katsella kun mummun hylly potkitaan pienemmäksi, tai kun arvokoruista, perintökalleuksista, lajitellaan talteen vain Kalevalakorut.
Bill Gates ei ole lukenut Learia. Hän on keksinyt, ettei halua jäädä historiaan ainoastaan aikansa rikkaimpana miehenä, vaan myös suurimpana filantrooppina.
Entä jos hän onnistuisikin hankkeessaan, kykenisi mahdottomaan, saisi koko omaisuutensa lahjoitettua elinaikanaan? Nummet olisivat mitä hirvittävimmät.

Kaunis on kuolleitten valtakunta,
jonka elävät valmistavat.
- Väinö Kirstinä

runo kirjastokäynnistä

Peloissani astuin kirjaston ovista sisään,
mutta kortti olikin puhdas kuin sotalapsen kasvot.
Aivan uuden kiillon saivat silloin Aronpuron säkeet:

”Kirjasto on tilan / nimenomainen kehotus / harjoittaa valintaa”

Lainauksen nainen joutui vaikeuksiin tietokoneen kanssa
ja päästi säännöistä poiketen mukaani 11 DVD-elokuvaa.

Muistamalla syntymäni ajankohdan,
pystyin uusimaan lainaamani aineiston kotitietokoneellani.

Lapset keskuudessamme osa 4: leikki.

Leikki- ja askartelukeskuksessa kolisevat palikat. Fröbel on rakentanut malliksi kuusi lelulahjaa ja lapset keksivät innokkaina ja aktiivisina loputtomasti uusia. Fröbelin luomat lahjat ja askartelut muodostavat järjestelmän, jossa edetään helposta ja yksinkertaisesta vaikeampaan ja monimutkaisempaan. Jatkuvasti kuuluu kimakoita oivalluksen ääniä. Askartelupöydän ääressä keppien asettelua, tikkujen liitäntää, erilaisia paperitöitä, opettavaa leikkiä riittää viikon jokaiselle päivälle, taittelua, revintää, pujottelua.

Lapset keskuudessamme osa 3: pukeutuminen

Britney Spears on päiväkoti-ikäisten lasten suosima pop-artisti.
Hän on vaikuttanut ratkaisevasti siihen, että lasten vähäpukeisuutta ei nähdä enää siveellisenä ongelmana, vaan luonnollisena osana liikunnallista ja tervettä elämää edistävää
tanssikulttuuria.

Lasten pukeutumisessa painotetaan käytännöllisyyttä, nopeaa puettavuutta ja riisuttavuutta.
Sisällä päiväkodissa pukeutuu toinen Elite models - napatoppiin ja toinen villahousuihin. Mutta ulkona kaiken yhtenäistää kurahaalari.
Toisin kuin aikuisten pukeutumisessa, lapsilla peittäminen tai riisuminen ei ole vartalon luonnollisten painotusten muuttamista esteettisiä tehoja tavoitellen,
vaan tarkoituksena on aina ruumiin mukavuus, lämpimyys tai viileys, ympäristöstä riippuen.

Kaadetaan kuusi tammea, kuusi saarnea, kaksi jalavaa,
kaksi lehtikuusta
sekä yksi kirsikkapuu ja pihlaja.
Heikkokuntoiset jalava ja lehmus sekä Douglas-kuusi Ursinin kalliolla.
Uidaan juuri ja juuri maitohappokynnyksen alla,
tukeudutaan vain vanhoihin perinteisiin,
perinteiseen kannattajakuntaan,
konservatismin henkeen.
Poltetaan seitsemän metsikköä, yhteispinta-alaltaan noin 20 ha.

Seuraavana päivänä istutetaan hyasintit ja narsissit, valkosipulin kynsiä,
rauduskoivua ja vaahteraa
ja 200 000 kpl vastakuoriutuneita hauenpoikasia.

Se, mikä kylvetään katoavana,
nousee katoamattomana.
Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana.
Mikä kylvetään heikkona, nousee täynnä voimaa. (1.Kor.15: 42-43)

Lapset keskuudessamme osa 2: puhuttelu.

Ruotsalainen lapsisaarnaaja julistaa nonsensea ja languagea vastaan, jota aikuiset pitävät ainoana oikeana kommunikaatiomuotona lastensa kanssa.
"Lapselle joka ei muutenkaan paljoa ymmärrä,
puhutaan käsittämättömyyksiä sen sijaan että yritettäisiin saada asia selkeästi ja ekonomisesti esitettyä", hän saarnaa,
"Eikä tämäkään riitä. Sekavuutta lisätään vielä muuntamalla ääntä ja artikuloimalla epäselvästi".

Lapset keskuudessamme osa 1: lapsityön kauneus.

Shakespearen aikalainen Thomas Deloney ei nähnyt lasten käyttämisessä tehdastyöhön mitään epäesteettistä. Päinvastoin, se oli hänen mielestään liikuttavan kaunista ja hyveellistä. Sadat pikku kädet villaa noppimassa aamusta iltaan, sadat pienokaiset turvassa maailman pahuudelta ja laiskuuden synniltä. (Alex Matson: Muistiinpanoja)

Pyöräilemme Helsingissä

Aronpuro kertoo Kiinanmatkastaan:
”Ikuisen Rauhan kadulla on polkupyöräilijöillä etuajo-oikeus.”
Helsinkiä autoilijat hallitsevat.
Helsingissä pidetään pyörän kellossa pilleriä siltä varalta että
pakokaasut ja ärhentelyt käyvät sietämättömiksi.
Pyörätietkin on vallattu: Helsingissä yhä useammin jalankulkija on jalkautunut autoilija.
Auto odottaa jossakin lähellä. Nyrkki puristaa elektronista avainta.
Autoilija lainaa city-pyörän ja potkii sen rannassa solmuun.
Mutta eniten hän vihaa autossaan:
tie ei ole koskaan tyhjä, vaikka mainoksessa oli.
Moottorissa löytyisi, mutta säännöt estävät.
Lapset ja hevosvoimat huutavat kovempaa vauhtia,
mutta pelkääjänpaikalta jarrutetaan.
Klaus Bremer ei voi yksin hoitaa kaikkea.
On panostettava taas adresseihin.
Klausilla on muuten nyt uusi iskulause:
”Mitä vaikeammaksi kysymykset käyvät,
sitä nopeammin pitäisi autojen liikkua”.
Talvinopeus tarkoittaisi kaamosmasennuksen kompensoimista poikkeuksellisilla nopeuselämyksillä.

2 luontorunoa

Havupuut heikentävät luontaisesti maan viljavuutta. Erityisesti kuusi luo ympärilleen kylmän ja kostean mikroilmaston. Sillä on matala juuristo ja neulaskarike on hitaasti hajoavaa ja hapanta. (Virtuaalinen metsäkoulu)

1.

Kuusi on suuri puu, pituudeltaan 20-40 metriä
kuusen oksilla pilkkunahkajäkälää.

2.

Mänty on metsiemme valtias
Nuoren männyn oksalla sekä uusia, että vanhoja käpyjä.

ELÄMÄN PIKKUMUNA

Aiskhylosta mukaillen.

Jos olisin vihamielinen ja tietäisin että eläisin enää vain muutaman kuukauden,
ottaisin leijonanpennun sairastalooni kiehnäämään.
Ehtisin kuolla ennen kuin se ottaisi lajityypillisen valtansa ja söisi sukulaiseni, tärvelisi taloni ja omaisuuteni.

Pikkuvauvaa ei aina osaa rakastaa vilpittömin mielin.
Naamanvääntelyissä ja puklauksissa on näkevinään suurta potentiaalia vittumaisuuksiin.
Äiti vetoaa siihen äärimmäisen pieneen todennäköisyyteen ja porsaanreikään, että juuri hänen lapsestaan ei tulisi nulikkaa.
Epäilen että äidin paijaus on enemmän muiden pahaksi kuin lapsen hyväksi:
kätkyeen peittely näyttää muiden riisumiselta ja heidän rikollisen luonteenlaatunsa paljastamiselta.

Pääsiäisenä ei kukaan syö enää nahan makuista lammasta,
vaan karitsaa!
ja vasikkaa syödään lehmän sijasta,
siemeniä kasvien,
ravitsevia ituja
ja mätiä,
elämän pikkumunaa suukaupalla!

PÄIVÄN SANA

Oscar Wilde katsoi nulikan käytöstä sormiensa läpi, tunnetuin seurauksin.

”Olin tehnyt jättimäisen psykologisen virheen. Olin aina kuvitellut, ettei sillä ollut väliä, jos antaisin sinulle periksi pikkuasioissa, sillä kykenisin kyllä tosi paikan tullen palauttamaan tahdonvoimani sen luontaiseen valta-asemaan. Näin ei kuitenkaan käynyt. Tiukan paikan tullen tahdonvoimani luhistui kokonaan. Elämässä ei oikeasti edes ole erikseen mitään suuria ja pieniä asioita. Kaikki asiat ovat yhtä arvokkaita ja saman kokoisia.” (De Profundis, suom. Juhani Lindholm)

Siinä koko sana: älä katso nulikan käytöstä sormiesi läpi.

MONENLAISIA HUKKAREISSUJA

Vanhainkotiin saa ajaa kiemuraista, mäkistä tietä.
Paikkaan, johon elämä viedään sammumaan, kärrätään nyt sipuleita säkeittäin.
– Siellä makaa se Saarikoski, runoilija, muut kuolivat pois. Viedään sinne, jos siellä itäisivät.
Bedfordin lava natisee. Jos tällä tiellä tulee vastaan auto, niin ruumisauto.
Ihmisasumuksia ei enää näe, vain eläinsuojia, metsittynyttä peltoa, vettä.
Monenlaisia hukkareissuja. Saarikoski on Suomen suurin laiskuri. Hänen ympärillään ei idä kuin juorut.

RUNOSALDO

Menneen vuoden runosaldosta käteeni jäi järjettömiä valuvia valoja, joita en ole koskaan täällä nähnyt. Radio pirskotti musiikkia kesäaamussa. Sillä ei sielua pelasta. Onneksi en ole tämänkään asian kanssa missään tekemisissä.
Niin kumartuneena kulki esikoisrunoilija, mutta ei sukuelintä kohti, vaan lattiaa jolla makasi vuosikymmenen editori, se se nappasi substantiivit lauseistani kuin blogityttö lauantaimakkarat Juha Seppälän tarjoamista leivistä. Muistakaa nyt: näissä hipoissa vedetään vain kasvista ja vaihto-oppilasta. Äidille kirjoitin! En teille! Äidille olin lohdutukseksi kirjoittanut! Silloin Sfinksi tuli ja kysyi: laulujako teet vai tunnustuksia? Vastasin, että kutosessa luin Max Jacobia. En kyennytkään, niin kuin olin edeltä ajatellut, tuomitsemaan kirjaa vain kummallisuuksilla piristelevänä epäuskoisten virvokkeena. Hävetti lukea runokirjaa ihmisten ilmoilla, sen myönsin. Yhteishyvän päämääristä olisi voinut olla ylpeä, mutta nyt sai pelätä että lähellä istui joku joka tiesi kusetuksesta. Silloin apuraha tippui maahan. Hävettää niin helvetisti että tuli kirjoitettua sellaista kritiikkiä sellaisella korvauksella. Myöhemmin saa vielä kirjailijalta turpaan.

Tuosta nappaa kuva:
hillopurkissa Puuntuhoajan toukka ja Keltalaitasukeltaja.
On käytävä katsomassa kuolemansairasta ja hänen sataa kaluavaa kissaansa.
Polkupyörän läpi näkee järvelle.
Turkistarhaaja uhraa vaimoansa yltiöpäiseen todistukseen:
50 metrin matkalta perse kyllä kestää, katsokaas.
Poliisi epäilee vieressä, pari savuketta.
Sitten tärähtää puhelin taskussa:
maakuopasta nostetaan dieseliä,
jota moni luuli pihakuusen juurakoksi.
Siinä on voimaa kuin pergamentissa, kunhan saa vain käyntiin.
Samanlaisilla nostureilla siirrettiin
Anoppi eläinlääkinnän piiriin.
Lossiin moottoriksi! Ylittää seuraavankin sukupolven.
Herätys:
priimustyttö meilaa Thaimaasta:
”Yritän kyllä öisin nukkua,
mutta kullit eivät hellitä.”
Ei täällä latoa pureta vaan pikkuveli
vain harjoittelee rudimentteja uusilla Premiereillään.
Mies heiluttaa haavia (?) keskellä peltoa:
kunnanlääkärin päivittäisistä tehtävistä syntyy
kevyillä laiminlyönneillä hetkessä huolia.
Luurista voi pitää kiinni jos tuntuu että alkaa upota,
tai sanella vaan niin helvetisti.
Voi, poika ei leiponutkaan sämpylöitä vaan keitti pommia.
Ranskalainen jälkistrukturalistinen filosofia tuli maakuntaan
Isuzun vararenkaan sisässä
ja typerykset antoivat vieriä sen plotikkoon.
Pomminkeitossa pitää olla huolellisempi,
virheitä ei anneta samalla tavalla anteeksi kuin runoilijalle valheita.
Kuka puhuu valheista?
Ei siellä ketään ole,
lapsia vain metsikössä ja pornolehtiä.
Poika ei itkenyt kun juoksi TK:n käytävää vastaan,
silmät vaan valuivat pitkin poskia.

Käsipainojen kiristysruuvit tärveltiin yön aikana.
Olen kirjoittanut tästä ennenkin.
On murtosuojaeksperttejä,
jotka tulevat yöaikaan saranapuolelta sisään
havainnollistaakseen kauppaamansa tavaran tarpeellisuutta.
Minut sellainen säikyttää.
Oikein hyvä varas saattaa olla jatkuvasti huoneistossa.
Jos varas on harjaantunut,
saattaa hän liikkua asunnossa kohtalaisen vapaasti,
kunhan ei ole silmissä ja muistaa panna tavarat takaisin omille paikoilleen.
Jonkun luona varas eli vuosia,
eikä jäänyt kiinni kun vasta kuollessaan.
Ihmeteltiin isännän näköistä miestä lattialla makaamassa.
Tästä lähtien harjoitan ruumistani vain öisin.
Kättä on varottava kallistamasta viimeisten sarjojen aikana,
jotta paino ei tippuisi varpaille tai hajoaisi sementtilattiaan.
Silti vuotaa painosta hiekkaa silmiin kun nostan sen pään yläpuolelle.

TARINA

Kannattaa miettiä kertoako kalajuttua heti kalan saatuaan, niin että saalis on kaikkien nähtävillä tuoreeltaan, alttiina vertailulle ja negatiiviselle liioittelulle. On vaikeaa kertoa estetisoiden jostakin joka on samanaikaisesti nähtävillä. Vähemmän runolliset sielut voivat napata kertojan epäreilusti kiinni fyysisiin tosiasioihin vedoten.

"Kertomisessa on tärkeää katseleminen, räpyttäminen ja nyökkiminen. Ihminen, joka kertoo jotakin kummallista, hymyilee aina välillä. Pidä tarina koossa itselläsi, sisälläsi. Tauossa käsi nykimään." (Jouko Turkka)

Kertomuksen rakenne ei saisi olla se miten asiat menivät, vaan se miten asioiden olisi pitänyt mennä. Ihmiselämä on liian lyhyt, jotta se voisi tarjota todellista mallintamisen nautintoa. Siispä kertomuksen rakenne pitäisi mieluiten olla se, miten asiat tulevat olemaan sekaannuksen loputtua.
Tarinan on kannateltava kuulijaa, saatettava hänet kotiin turvallisesti, tuuditettava hänet yksinkertaisiin ja ehjiin unikuviin, joista hän voi vielä herättyäänkin saada vertailukohdan elämänsä rikkonaisuudelle ja toivon paremmasta. Kertomuksen pitää puhua eheydestä, jota kuulija kaipaa, ja olla eheä rikkonaisessakin aiheessa. Tarinat jotka pyrkivät muodollaan välittämään rikkonaisessa aiheessa rikkonaisuutta, eivät ole tarinoita lainkaan. Ne ovat nykyajan jumalattomia luomuksia, tarinan maallistamista ja rappiota.

Katsoin 10 Ingmar Bergmanin elokuvaa.
Bergman on elokuvan parhaita psykologeja. Paras hän ei voi olla, koska hänen luomisvoimaisesta elämästään on niin pitkä aika. Teineihin kannattaa uskoa siinä, että nykyaikana tehdään kaikki asiat paremmin kuin ennen (Antikvaariset pikkusielut ovat aina kääntäneet katseensa eiliseen, olkoon aika ollut Tolstoin tai Mozartin). Salaisuuksien ja valheiden Mike Leigh on perinyt Bergmanilta välineet ja rohkeuden painaa säälittä kipupistettä niin kauan, että esteettinen purskahtaa ulos muuten yhdentekevän parisuhdedraaman pikkupaiseesta. Bergmanin opit ovat yksinkertaisia: vähän pidemmälle ja vähän pidempään. Boldareista editoisi näillä opeilla nopeasti, ei nerokasta, mutta katsottavaa tv-viihdettä.

Turhauttavimmillaan Bergman on silloin kun hän sortuu larppaushenkiseen epookkiin (Neidon lähde, Seitsemäs sinetti). Typerryttävä tunnelma syntyy siitä että bergmanlainen avioliittodraama (saari on kaunis mutta suhde menee päin helvettiä) pysyy samana ulkoisten puitteiden keinotekoisesti muuttuessa. Vastaavaa draamallista komiikkaa näkee Kaisaniemen puistossa, kun liveroolipelaaja-pariskunta (mies pyövelin asussa, nainen Katariina Jagellonican) alkaa riidellä seksielämästään.

Bressonin Pyöreän pöydän ritareissa henkilöiden olemisen tapa on nykykatsojalle yhtä vieras kuin rämisevät läkkipeltihaarniskatkin. Nopeasti ymmärtää, ettei kysymys ole epookista vaan nykyaikaisimmasta nykyajasta, joka tuntuu vieraalta siksi, ettei draama perustu voitonvarmaan normityyppien mallinnukseen (”haa, kaikki anopit ovat tuollaisia!”), vaan johonkin spesifimpää löytöön ihmiselämän moninaisuudesta. Bresson tietää, niin kuin kaikki hyvät draamantekijät, että kaikki mitä mielikuvitus saattaa keksiä on totta ja hyvää. Taito on sen löytämisessä ja kirkastamisessa, jota ei ole vielä kirjoitettu ja joka kanssaihmisen elämän helpotukseksi on kannattavaa nostaa ylös.

KANKEASTI MUTTA KAUAN

Jäähain sanotaan elävän liki 1000-vuotiaaksi. Pitkän iän salaisuus lienee siinä, että se elää osittain pakastettuna. Veneeseen vedettynä se on valmis puolipakaste, eikä ole ongelmaa saada sitä tuoreena kotiin.
Kansanterveyslaitos lupaa, että nyt syntyvistä vauvoista puolet elää yli 100-vuotiaiksi. Osittaiselta pakastamiselta ei kylläkään voida välttyä. Kansanterveystieteen uskonnokseen omaksunut ihminen toimii kankeasti, mutta kauan.

Elävää luontoa.


Carl von Linné: Lapin kasveja.
J.W.Goethe: Kasvin muodonmuutos.

Kasvukautta odotellessa luen näitä kahta kirjaa.

Ensimmäinen niistä käy Lappi-romaanista ja on elävin sen aiheiston kuvaus mikä on eteeni sattunut. Toisaalta montaa ei ole. Kasvien luokittelun muassa kuvataan samassa ympäristössä elävän ihmisen tapoja. Ihmisenhän sanotaan löytyvän ympäristöstään silloinkin kun se on tilapäisesti näkymätön; matkoille lähdettyään se jää vaivaiskoivussa jatkamaan rehentelemätättömyyttään ja piilottajaluonnettaan.
Kompositiosta lankeaa kiitos valikoiman toimittajalle ja suomentajalle Marja Itkonen-Kailalle.

Jälkimmäinen kirja on sitten puhdasta runoutta. Goethen sarja kuvaa kasvin muotoutumista parhaan runouden havainnollisuudella. Kuvat ovat kohteensa velvoittamina selkeitä ja orgaanisesti muotoutuvia.
Kirjan on julkaissut Biodynaaminen yhdistys. Sen esipuheessa Kari Järvinen : "Goethen teoksen varsinainen arvo on sen tavassa lähestyä elävää luontoa. Muodonmuutoksen seuraaminen edellyttää tarkkoja havaintoja sekä ajattelun liikkuvuutta. Tällä tavoin ilmiöihin eläytymällä tullaan "voimakentälle", josta elämä kehkeytyy. Goethen kasvitutkimus on opas kokonaisvaltaiseen havainnointiin ja elävyyden kokemiseen." Jälkisanoissa sama mies: "Kun kasvin lehtiä tarkastelee siinä järjestyksessä missä ne ovat syntyneet, voi niiden muodoissa tiedostaa liikkeitä. Kyseessä on siis enemmän kuin pelkkä ulkoinen havainto. Syntyy tietoa, jota voi jakaa ainoastaan kuvaamalla ilmiötä siten, että kokemus liikkeistä välittyy."

Luvussa lisäksi ainakin Martti Anhavan Pascalin Mietteitä sekä Swedenborgin suomennosvalikoima Clavis Hieroglyphica.
Hyvän kirjan tunnistaa siitä, ettei sitä ehdi lukea loppuun sen synnyttämiltä velvollisuuksilta.

"Aivastaminen vangitsee kaikki sieluntoiminnot yhtä lailla kuin hommakin, mutta siitä ei tehdä samoja johtopäätöksiä ihmisen suuruutta vastaan, koska se tapahtuu vastoin hänen tahtoaan."(Pascal)

Täällä käydessään ystäväni kirjoitti matkapäiväkirjaansa:

Helsinkiläisten suunnaton muisti ja loistava suunnistustaito selittyvät maamerkkien harvuudella.
He ovat tottuneet navigoimaan autioilla taipaleilla.
Helsinkiläisten lähes erehtymätön ennustustaito ei ansaitse erityismainintaa: mahdollisia tulevaisuuksia Helsingissä on vähänlaisesti.

Apatia

Bysanttilainen ensyklopedia Suda antaa vihjeen Apatian kasvimuodosta ja siitä että se kasvaisi Akatemian puutarhassa.
Sanotaan, että värien kylläisyydessä, pintansa kiillossa ja karvattomuudessa, vartensa ryhdikkyydessä ja tasapainoisuudessa on Apatia toista lajia kuin sen vieressä kasvavat koristekasvit.
Toden totta ilmaisee Apatia tyytymättömällä nimellään suuria floorantakaisia ihanteita. Ja sen väite kukkaloiston turhuudesta on murskaavaa lajia: onhan se kaunein kukka Akatemian puutarhassa. Teinityttö tietää miten ahkeruus ja tunnollisuus maallisessa rapauttaa kauneutta. Miten kansanterveystieteen voitto on elämän tappio. Miten toimeliaisuus on epäviehkeän tapa kaunistua keisarin silmissä ja järjestelmässä.

etäinen tuttuus

Etäinen tuttuus tuottaa positiivisen vaikutelman, vaikka muistiin palautuva kokemus olisi alun perin ollut negatiivinen. Tuttuus tässä tapauksessa on kaukaisen koordinaatin löytämistä menneisyydestä, ja tämä tunne koetaan nautinnollisena koska se ehdollistaa hetkellisyyttä.
Harvemmin sitä kai uskoo menneisyydessä minkään oikeasti tapahtuneen. Hämmästelen jos esim. satun avaamaan jonkun vihkosen, johon olen takavuosina kirjoitellut: tapahtuiko silloin muka jotakin? Jos joku muistelee menneitä tapahtumia (harva tuntemani sellaista turhuutta harrastaa) joissa minä olen mukana, epäilen välittömästi että kysymyksessä on värittely, niin kuin tietysti onkin: tarinan rakenteessa ihmisestä vasta tosielävä tulee. ”Kävelit silloin kauppaan ja nappasit hyllyltä purkillisen kapriksia. Tulit kotiin ja teit Wienerleikkeet.” Tokkopa sentään. Mutta kiitos kauniista tarinasta.
Lähetin tänään ystävilleni sähköpostina tekstin, jonka he aiemmin olivat tyrmänneet lukukelvottomana. Odotin nyt samanlaista vastausta, mutta olikin käynyt niin, että he olivat unohtaneet koskaan tekstiä lukeneenkaan. Mutta etäinen tuttuus sai heidät mieltymään tekstiin. Se muistutti heitä jostakin, ja he muistelivat, että miellyttävästä.

2 ITALIALAISTA JOULULAHJAELOKUVAA

Jonne Aaron-hahmo Viscontin elokuvassa Kuolema Venetsiassa.

Kuolema Venetsiassa.
Todellista mafioson röyhkeyttä osoittaa Visconti tärvellessään säälimättä ja järjestelmällisesti suurenmoista Mahleria häväistyselokuvassaan Kuolema Venetsiassa. Järjetön ratkaisu ylipäätään soittaa lähes katkeamatonta taustamusiikkia elokuvan alla. Ja tähän järjettömyyteen uhrataan vielä mafioson suurieleisellä liikkeellä Mahler.
Vastaavaa tärvelemistä tapaa kaiketi yhtä katastrofaalisessa muodossa ainoastaan Loirin Kailas ja Leino levyillä, joissa havainnollistetaan pahimmassa muodossa ne tuhot joita näyttelijän avoin itsekritiikittömyys voi sanataiteelle saada aikaiseksi. Loirin Kailaat kuultuaan on turha enää avata Unta ja Kuolemaa: Loirin ääni ja tympeät parittelumelodiat soivat säkeiden takana.
Mahlerin ohella myös Mann joutaa roskakoriin Viscontin käsittelyn jälkeen. Mannia lukiessa Mahler alkaa soida, ja kohta jo Viscontin romanttiset kuvat (kusipään käsitys romantiikasta: sumuinen Venetsia) alkavat näkyä mielessä.
Visconti elokuva viittaa Loiriin myös siinä, että elokuvassa on ehkä masentavin pääosasuoritus mitä koskaan olen tuhoamattomassa filmissä nähnyt. Silmienliikuttelijan nimi on Dirk Bogarde. Pankaa nimi mieleen, jos se ei vielä mustalla listalla ole.
Kaiken lisäksi elokuva on vielä epäoikeudenmukainen muotokuva Jonne Aaronista, joka mielestäni täytyy ymmärtää Rock-kulttuurin kautta, eikä seniileiden professoreiden viettelyksenä.

Saló
Pasolinin teinielokuva Saló osoittaa symmetriaan pyrkivän formalismin ja sadismin salaliiton. Tarkemmin ottaen se tuomitsee tämän kauneuspyrkimyksen tympeänä epäselektiivisyytenä, jossa teinin kuoliaaksi raiskaamisella ja itsetyydytyksellä on sama shokkiteho. Kritiikin kohteena estetiikassa on juuri herkkyyden laatu, jossa erot ovat arvovapaita rakennusaineita.
Elämäntrilogia, Pasolinin Salóa edeltävä elokuvatyö oli muodoltaan vapaa kuin taivaanlintu, rönsyilevä, välinpitämätön ja äkkitarkka. Se oli välttämätön, vitaali ja liikkuva jalusta Salón pystyyn kuolleelle aikalasinäköispatsaalle.

Hyttyset ja vaaksiaiset karkotetaan hyttyskynttilöillä.
Vainotulia poltetaan kauempana metsässä.
Sidotut Uuden Jerusalemin kilvoittelijat ahdetaan runoratikoihin määränpäänä keskusta ja runokaraoke.
Vain ikiliikkuja jää heilumaan tuulettomaan yöhön.
Perhe syö viimeistä kertaa yhdessä.
Poika on lähdössä huomenna Siperiaan.
Tulevaisuudessa huomionarvoista:
kylmyys, kylmyydestä johtuva kovuus,
kovuudesta johtuva joustamattoman särkyminen,
särkymisestä johtuva uusi kokoaminen.
Karkotuksesta palaavan tarinoita on mahdotonta jaksaa kuunnella.
Ne eivät pysy mittakaavassa. Isä syventyy huomaamattaan sanomalehteen.
Äiti säälii poikaansa: karkotetun ajatukset ovat kaikki valhetta.
Karkotetun lempeys on valhetta.
Sodasta palaava rakastaa mielipuolen lailla,
mutta kuoleman vastakohtana,
tappamiensa vastakohtana,
kauheuksien, kidutusten, raiskausten
tai kokemiensa nöyryytysten vastakohtana.
Naiset hylkäävät sankarin silmät kyynelissä.
Mutta yhä uusia hyttysparvia syntyy pajuista.
Kynttilä vaihdetaan uuteen, pistämättömään.

PAKASTAMINEN

Lämpimän ja tuoreen säilöminen ja salakuljettaminen suotuisampaan aikaan ymmärtämättömästä ja kylläisestä ajasta.
Pakastettaessa merkitys säilyy, mutta menetetään lämpö ja tuoreus. Kirjallinen käännöstyö on pakastamisen eräs muoto.
Ne kirjat joita täysivatsainen, vain virkistäviä väliaterioita odottava aika torjuu, käännetään sopivampaa aikaa eläviin kulttuureihin.
Mutta pakastaa voi vain kerran. Sulatettaessa ja toisen kerran pakastettaessa viedään todennäköisesti mukana myös tuhoavia bakteereita.

Osta lapselle mandariini jos yllättää haluat!
Kindermuna ei herkkuna sisällä yllätystä, suklaa on tasalaatuista. Lelutkin ovat tehty helposti koottaviksi, eikä niiden valikoima sekoita laajuudellaan mieltä. Suositeltava, tosin useammin kuin vuosittain käytettynä monotoniaan tuudittava lahja.
Mandariinin kanssa on toisin: happamuuden asteita on loputtomasti. Kuorittavuuden asteita loputtomasti. Sisällä saattaa olla siemen tai olla olematta. Siemenestä kasvaa hankalasti osiinsa purettava puu.

Väitelauseita:
Raha tekee pään läsnäolevaksi.
Raha kerryttää pallia kasvoihin.
Paul McCartneyn pää muuttuu sitä läsnäolevammaksi, mitä enemmän hänelle kertyy rikkauksia.
Elton Johnilla on paalunen pannu,
eikä se hetkeksikään jaa kahmimaansa tilaa muille.
Silloin kun rahaa on niin paljon, ettei päätä ja ruumista tarvitse enää käyttää, vaan niiden toiminnot ovat ulkoistettu palveluskunnalle, läsnäolo kasvaa.
Toimettomuus josta puuttuu rahan tuoma ulkoistus johtaa häviämiseen, henkistymiseen.

Ks. Pään läsnäolo (Skrollaamalla alaspäin).

Kenen jälkinä me täällä haluamme säilyä
emme itsemme
emme itsemme
vaan jonkun joka on toista
- Matti Tiisala (muistinvaraisesti)

Porraskaide jää värähtelemään,
kun otan siitä tukea huimauksen hetkellä.
Naapuri tuntee sen noustessaan.
Kaiteen varaama energia siirtyy naapurin
vanhanaikaiseen rannekelloon liikuttaen sitä muutaman minuutin.
Miten opettaa kappaleille muistamista?
Miten hedelmöittää itsensä ulkopuolista niin
että käännettyä selkänsä kasvu jatkuisi?
Jatkaako auto matkaansa
jos pysäköin sen rinteeseen ilman käsijarrua?
Katson taakseni: auto lipuu sunnuntaivauhtia
tyttöjen ja kioskin ohi. San Francisco on mäkinen kaupunki.
Jos ostoksilla mieleni kiinnittyy
johonkin erityiseen vaatekappaleeseen ja unohdan,
seisoohan silloin auto sillä paikalla mille sen jätin?
Naapuri kohisuttaa putkia.
Television aikakaudella asukkaiden
yksilöllinen verenkiero on ulkoistettu
betonielementtien välissä kulkevaksi putkistoksi.
Pientalo-alueiltakin ulosteet vedetään viemäriin,
jossa ne taistelevat yksilöllisyydestä
vuokra-asuntoloista syöksyvän ulostemassan kanssa.
Vedenpuhdistamolla kaikki on yhtenäistä,
sekoittunutta ja arvotonta muistella:
sontaa. Sonnasta
palaa luontoon vain kaikkein karkeimmat ravinteet.

Hammaslääkärissä käynnistä oli tänään suuri hyöty: tajusin, etten kestäisi kidutusta jos vainojen ajat tulisivat.

Ihmisten välistä kanssakäymistä helpottaa elinikäisen koston mahdollisuus. Kohtuullisin kivuin menestyneinkin ihminen voi uhrata elämänsä toista vahingoittaakseen. Tämän mahdollistaa elämän lyhyys ja vähäpätöisyys. Tieto hirveästä kostosta, joka on jokaisen ulottuvilla luo säällisyyttä tapoihin. Uskaliainta on loukata menestymätöntä mutta älykästä (tämän yhdistelmän olemassaolo pyritäänkin länsimaissa kieltämään sen turvattomuutta lisäävän vaikutuksen vuoksi.) Hänen uhrinsa on pienin, mutta keinonsa kostoon suurin. Koska lahjaton ei pysty tehokkaaseen vuosikymmeniseen kiduttamiseen, hän ei voi kokea yhtä riipaisevia loukkauksia ihmisarvoaan kohtaan. Hänen kostonsa saattaa olla hirveä, hengen vievä, mutta se ei ole pitkä. Kosto on mielekäs elämäntehtävä jumalattomassa maailmassa, se antaa saman merkityksen tunteen kuin mikä tahansa uhraus (uhrata elämänsä sairaiden lasten puolesta). On varottava lahjoittamasta tätä tehtävää toiselle ihmiselle. Kosto on pitkä, koska pahaa ei kannata rakentaa nopeasti valmiiksi, siitä tulee krapula ja tyhjyys: rakennelmaa ei voi asua.

Miten kostaa?
En tiedä, ei ole tullut vielä eteen. En ole ennen nukkumaanmenoani suunnitellut pikkutarkkaa elämän pituisen koston rakennetta. Olen kyllä pikku poikana miettinyt reittini Samantha Foxin luokse realismin tyylilajissa.
Mutta tyytyisin kai perinteiseen: tekisin vihamieheni onnettomaksi niin hienovaraisesti, että hän luulisi itse aiheuttaneen vastoinkäymisensä ja itsesyytöksissään masentuisi ja kuihtuisi tästä maailmasta. Vaatisi suunnitelmia, valtavaa paneutumista, rahaa.
Tiedä sitten.

Napsija

Muutan maastoa tehostaakseni toimintaani, piiloutuakseni paremmin, tarkentaakseni laukauksiani, jotka kohdistuvat väkijoukkoon sattumanvaraisesti. Tuulen tukistellessa puskia ajattelen väkijoukkoa suurena revolverin rullana,
ympyrää kulkevana. Kenen kohdalla täältä lähtee ammus?
Tappava luoti muuttaa myös uhrin luodiksi joka osuu omaisten rintaan. Vain luojani, elämäni lahjoittaja sen lopulta tietää. Koska en pyri kostamaan loukkauksia, ammun usein silmittömästi kohdettani valitsematta. Koska en ammu vihasta, en huuda kirouksia maalieni suuntaan. Toivotan heille kaikkea hyvää, samalla pahoitellen että juuri he joutuivat kohtaamaan luonteenlaatuni, välinpitämättömyyteni joka muulloin kuin linnakkeessani pukeutuu yleensä sydämellisyyden muotoon. Ja enkö ole sydämellinen jos saan aikuisen naisen itkemään ja miehen häpeämään?
9- mm pyssystä lähtevä luoti on näiltä etäisyyksiltä tappava, mutta silloin kun ammun 22 kaliiperisella, tarkoitukseni on muistutella tai vain kiusata.
Muistutella mistä? Minunlaisistani. Että olemme lähettyvillä ja ammumme suojista käsin, kunniantunnon tuolta puolen.
Silloin kun käytän kiikaritähtäintä, ajattelen itseni valokuvaajaksi. Periaatteessa minun ja valokuvaajan ero on vain ikuistamisen tavassa.
Mummoa ampunut tietää minkälaisen parahduksen ikäihminen päästää luodin osuessa. Ääni on yllättävän korkea ja kirkas, mutta heti kohta rajusti halkeava.

Jos Sinulla olisi voimakasta hammassärkyä (iso reikä hampaassa), niin menisitkö
a) mieluummin perinteiseen hammaslääkäriin vai b) vaihtoehtohoitajalle?

– Voi kuule rakkaani, sitä minä en osaa sanoa. Riippuu bussireiteistä, säästä, menisikö jompaankumpaan metro? Riippuu ajankohdasta, olisiko jompikumpi aamulla, keskipäivällä, myöhään illalla? Pääsisikö sinne ratikalla, kumpaan? Mieluiten pyöräilisin. Jos olisi pyörämatkan päässä? Olisiko kesä vai talvi? Jos jompikumpi olisi aivan lähellä, kävellenkin voisin mennä. Olisiko oikoteitä?

Ulostaa ja peitellä

ulosteen peittely on nisäkkäälle tyypillinen tapa tehdä tehty tekemättömäksi, näkyvä näkymättömäksi, haiseva tuoksuvaksi. Ihmisellä sama vietti on johtanut mittaviin viemäriverkostojen rakennushankkeisiin, sekä raikaste- ja koristetuotantoon.
Valitettavaa kuitenkin on että peittämättömillä ulosteillaan ihminen on saanut tuhotuksi merkittävän osan elinympäristöään.
Ydinjätteiden peittelytavoista käydään jatkuvasti keskustelua.

kädestä

§ 218: "Jos lääkäri on leikannut kupariveitsellä jollekulle vaikean haavan ja aiheuttanut hänen kuolemansa, tai avannut kupariveitsellä vapaan miehen otsan alaosan ja tuhonnut hänen silmänsä, niin leikattakoon häneltä käsi"
Näin sanoo Hammurabin laki (noin 1728–1686 eKr.)
Kristus kehottaa leikkaamaan poikki viettelevän käden enne kuin se on ehtinyt vietellä itseään tai isäntä-ruumistaan tuhoon. Käden muusta ruumiista itsenäistä rikollista taipumusta on myös Bresson kuvannut elokuvassaan Taskuvaras.
Raamatussa kehotetaan antamaan kolehti niin salassa, ettei toinen käsi tiedä mitä toinen tekee. Tällöin annetaan kädelle mahdollisuus paitsi antaa huomattavia avustuksia, myös ottaa merkittäviä määriä kirkon pussista.
Tarina kertoo että kun himorunkkaajalta kysyttiin mitä hän mielessään ajattelee suorittaessaan päivittäisiä puuhiaan, tämä vastasi: kyllä minä oikeastaan vain sitä kättä…

LASTEN ENSYKLOPEDIA

Lasten ensyklopedian valtava menestys johtuu suurelta osin sen
erinomaisesta indeksistä. Indeksiä on helppo käyttää: sitä luetaan sellaisenaan, omana pikku kertomuksenaan. Itse asiassa teos ei tekstinä muuta käsitäkään: sen ase ei ole jättää luokittelematta, vaan taata jatkuva poeettinen luokittelutyö jota leikiksi kutsutaan.
Ensyklopedia koostuu vain värikkäistä sanoista ja henkilöistä ja valtavista kontrasteista niiden välillä: se jonka kanssa tänään kivetään puuhun majanrakennuspuuhaan, suljetaan huomenna kaivoon. Ensyklopedian sanallisilla ja kuvallisilla aseilla lapsukaiset taistelevat oikeudesta pitää yllä kumouksellista valtakuntaansa: kanssaihminen tulee arvossa luokitelluksi päivittäin aina uusien periaatteiden mukaan.
Henkilöartikkelin tyylilajina on aina sydämellisyys ja juoru.
Psykopaatin ensyklopedia muistuttaa monilta kohdin Lasten ensyklopediaa, mutta sen tehtävänä ei ole pukea lasta uljaaseen sotisopaan aikuisten moraalista maailmaa vastaan, vaan välttyä kaikenlaisesta tehtävästä ja rakentamisesta uudelleen aloitukseen uskoen. Se on odotetuimpia hyökkäyksiä tätä pikkuista tiedonlinnaketta kohtaan.
Perverssin ensyklopedia muistuttaa sekin tätä tiedonjanoisten kääpiöpoteroa, mutta eroaa siitä käännynnäisyydessä: se pyrkii mukaan leikkiin normipoikkeaman nautintoja tavoitellen. Se ei usko sydämellisyyden ja juorun, viettelyksen ja kiellon kylmään tulivoimaan, vaan on keräämässä lämmintä nautintoa lihan löystymistä ja kuoleman tuskaa lievittääkseen.

Nousevat päät

Hirven pää, joka nousee puskasta ja tähyää karanneen vasan perään, ei välitä siitä tuleeko se nähdyksi vai ei. Pään läsnäolo liittyy tällä kertaa kokoon, mutta ennen kaikkea elämän jatkamisen tehtävään ja siitä johtuvaan itsesuojelun hetkelliseen hylkäämiseen.
Toisaalta mieltä kiinnittää sumuisella metsäaukealla seisoskelevan hirven samanaikainen läsnäolo myytissä ja metsässä.
Kavioeläimillä on verraton kyky tuottaa kopisevia ääniä, mutta myös vastakkainen kyky ilmestyä tyhjästä, olla heti läsnä, ilman tunnusteluja, arvoasetelmien etukäteistä tarkastusta, kulkuvälineitä, siltoja, todistettavia kulkumatkoja.

Sotilaan pää nousee puskasta nähdessään kalkkarokäärmeen jalkojensa juuressa.
Kohtalokkaasti sekään ei välitä hetkeen läsnäolostaan.

Vaihtoehtona Schäfer

Schäferin paatuminen, palautuminen, paikantaminen, parantaminen, paskantaminen.
Ainakin nämä kohdat tutkisin ennen siirtymistä seuraavaan kirjaimeen.
Kannattaa muistaa, että susikoirassa on paljon sellaista paskalla tärisevän elukan nöyryyttä, johon voi välillä hermostua. Silloin pitää muistaa poliisia, joka jaksaa kunnioittaa sitä kaikissa tilanteissa. Schäfer haistaa hivenen sikapossua huonommin. Siltä puuttuu kaikki ironinen suhtautuminen omaan koiruutensa ja sen silmistä havaitsee luovuttajan sameutta. Mutta kyllä se koirana varmasti asiansa ajaa.

KOIRA-ASIA

(Ystävältäni saamiani tekstiviestejä koira-asiassa)

8. marras 2004 klo 18:38:58:

Morjens. Et wiittis joku päivä lähtee konsultoimaan koiraa? Oon kuullu että pitkäkarvaisemmat ei levittäis paljoo hilsettä kovin paljoo.

18. marras 2004 klo 04:29:53:

Morjens. Hommataan se koira lähipäivinä, täytyy odotella rahoja vielä…

19. marras 2004 klo 19:18:46:

Joo, mä kelasin ite pentuu kans. Sen vois rauhassa kouluttaa tavoille. kun sen totuttais kaurapuuroon, yms, se ei osais vaatia paljoo muuta tiedon puutteessa.

22. marras 2004 klo 08:14:39:

Morjens. Tuli paluu. Et viittis lähtee messiin ottamaan parii bissee. Voisin tarjoo. Siinä ohessa sitten vois neuvotella muita.

10. joulu 2004 klo 21:48:44:

Mä tein vähän hankintoja, tietsikka, telkku, styrkkari ja talutushihna, meni paaluu. Lisää tulee vasta 22.pv ja kaljaahan siinä menis, vai kuinka? Oon vähän fin.

JUMALAN RAKASTAJA

Juska tilittää.
Juska tulee uskoon Venttiilin avustuksella
Juska kertoo Hili-Bilille ryhtyvänsä Daavidiksi.
Juska ja Kirsti riitelevät. Juska lähtee yöksi ulos.
Juska rukoilee Daavidia. Juska heittää Kirstin ulos. Juska ostaa Venttiililtä hormooneja.
Juska ja Hili-bili bodaavat. Juska saa Lesolta bodausohjeita.
Leso yrittää päästä Tarjan, Juskan ja Hili-Bilin mukaan nussimaan.
Juska ei pysty nussimaan Tarjaa. Juska lähtee kävelylle.
Juska tapaa Venttiilin ja Löpö-Leenan. Juska tapaa Raija Rintalan ja Leo Kalveen. Juska Harjoittaa homoseksiä.
Juska tappaa Tarjan.
Juska piilottaa Tarjan ruumiin.
Juska soittelee kavereilleen ja siivoaa.
Juska roikkuu rekkitangosa ja vetää leukaa.

Hili-Bili miettii elämän tarkoitusta.
Venttiili ja Löpö-Leena väittelevät tappamisen oikeutuksesta Juskan kanssa. Hili-Bili etsii Juskaa.
Joku sälli hakkaa Juskan.
Hili-bili pakottaa Juskan juomaan viinaa ja polttamaan tupakkaa.
Hili-Bili epäilee jumalan olemassaoloa.
Raija Rintala nai Juskaa. Raija tekee Juskalle Daavidin kiharat ja lähtee hakemaan Leo Kalvetta. Juskasta tulee Daavid-patsas. Hili-Bili haukkuu Juskaa. Raija Rintala tulee takaisin Kalveen kanssa.
Leo Kalve tapaa Juskan parvekkeella.
Juska ja Hili-Bili tappelevat.
Juska pahoinpitelee Raija Rintalan. Venttiili soittaa ja kertoo poliisin kyselleen Tarjaa. Hili-Bili ja Raija lähtevät. Juska kiduttaa Leo Kalvetta.
Juska ja Venttiili ajavat riivaajaa ulos Juskasta ja Leo Kalveesta. Hili-Bili ja Venttiili tappelevat. Juska juoksee ulos.
Venttiili yrittää tappaa Leo Kalveen. Hili-Bili yrittää pelastaa Leon ja tappaa Venttiilin. Juska juoksee pois.
Hili-Bili lähtee. Juska tulee.
Hili-Bili tekee itsemurhan ja löytää Tarjan ruumiin.
Juska jää tuijottamaan Daavidin kuvaa.

(Susanna Kuparinen & Heini Junkkaala)

Uutena vuotena kokki tarjoaa ruokia, joita ei ole maistanut niitä tehdessään. Hyviä tai pahoja, sattuman maustamia.
Kokki ottaa vastaan kehuja kastikkeesta, jonka tekeytymisellä on ollut melkeinpä suora yhteys samaan sallimukseen joka ohjaa hänen oman elämänsä kulkua. Siinä on hänen arpaonnensa maku. Samalla hetkellä räjähtää suuri hopeasade taivaalla ja koko kaupunki kääntyy sitä katsomaan.

Jamie Oliver toistaa muuten säännöllisesti vain kahta lausetta. Ne ovat ”Suolaa ja pippuria” ja ”Muista maistaa”.

Kysyn Pöllöltä, josko saisin lisäaikaa Jerusalemin rakentamiseen kun aika tuntuu loppuvan kesken ja juuri määräajan lähestyessä löydänkin itsestäni voimaa ja ahkeruutta ja hyviä ideoita muuraustyön suorittamiseksi.
Pöllö kääntää päätään 180 astetta ja katsoo pitkään, se ei ole uskoa että olen taas hänen edessään ruinaamassa armonaikaa.
- Näytä ensin missä vaiheessa olet nyt.
- Pöllö, olen suurten ideoiden kynnyksellä, enkä mielelläni näyttäisi työtä juuri nyt, mutta jo huomenna kun olen saanut ideani toteutettua näytän.
- Et siis ole tehnyt mitään?
- Pöllö, olen tehnyt. Työ on vaan nyt sellaisessa vaiheessa, ettei siitä voi ymmärtää kokonaisuutta…
- Yritätkö sanoa että johonkin päältäpäin vähäpätöiseltä näyttävään tulokseen olisi käytetty enemmän vaivaa kuin mitä voisin tuloksesta päätellä? Et ole ollut rakennustyössä. Miksi et sanoisi sitä ääneen?
- Pöllö, haluan pitää työni, rakastan antamaasi rakennustyötä, enkä halua että otat sen minulta pois. Minusta ei ole muuhun työhön. En osaa mitään muuta. Olen aina halunnut olla muurari.
- Samalla tavalla sanoit puoli vuotta sitten kun annoin sinulle armonaikaa.
- Pöllö, mutta nyt minä tarvitsen vain pari päivää, viikon…
- Niin sinä tarvitsit myös puoli vuotta sitten. Mutta minä annoinkin sinulle kokonaista puoli vuotta. Nyt tajuan että tein virheen antaessani sinulle niin paljon aikaa. Sinä ajattelit: puoli vuotta on pitkä aika, juuri tänään minun ei tarvitse ruveta sekoittamaan laastia. Laastinhan sekoittaa parissa tunnissa.
- Pöllö, minä voin sekoittaa laastin nyt tässä sinun silmiesi edessä.
- Etkö tiedä että juuri noin puhuu Laiskuri, juuri noilla sanoilla puhuu Laiskuri aina. Laiskurin tunnistaa siitä että se on kaikista hanakkain tarttumaan toimeen Pöllön silmien alla. Mutta Pöllön silmät ovat päivällä kiinni.
- Pöllö, anna minun pitää työni, minä lupaan…
- Ei enää lupauksia, mutta ehto: minä annan sinulle rajattomasti aikaa suorittaa rakennustyösi. Miltä kuulostaa?
- Pöllö, minä en ole ansainnut sitä.
- Jos joka aamu, ennen kuin käyn levolle, tuot minulle tyhjän laastipussillisen saat siitä alkavan päivän jatkaa rakennustyötäsi. Mutta sinä aamuna kun sinulla ei ole tuoda tyhjää laastipussillista, minä katson että rakennuksesi on valmis ja pyydän Tarkastajan paikalle. Hän katsoo rakennuksesi kelvollisuuden ja arvioi muurariutesi. Ja se arvio on lopullinen.
- Suuri Pöllö, minä lähden heti muuraamaan.
- Älä lähde heti. Yhäkään sinä et kuuntele minua: Laiskuri lähtee heti.

Huomenna minä vien Pöllölle kymmenen tyhjää laastipussia. Tässä päätöksessä pysyn. Minä vien joka päivä Pöllölle parikymmentä typötyhjää laastipussillista.

mouchette-satu

Posti toi aamulla Bressonin elokuvan Mouchette. Katsoin sen juuri.
Se kuvaa jumalan hylkäämää tyhjentävästi. Tällä tarkoitan, ettei se kuvaa yhtään mitään (ellei nyt sieluttoman tasapuolista vastenmielisyyttä kaikkea elollista kohtaan lasketa joksikin). Elokuvaa ei voi nähdä tutkielmana yhteisön hylkäämästä ja kiduttamasta pikkutytöstä. Se ei tutki tai näytä mitään psykologista tai sosiologista. Vain taivaiden myrttitarhojen kategorisen poissaolon, joka saa ajattelemaan yhtä kauhistuneena sen läsnäoloa. Ankara elokuva, jolla ei ole oikeastaan mitään puhuttavaa tämän yhdessä jakamamme hyvään elämään pyrkivän arkemme kanssa. Se ei jaa useimpien draamaelokuvien toiveikkaita tuntemuksia siitä kuinka elämä mäkineen ja laaksoineen on lopultakin aika vaikuttava paketti. Ei, se puhuu ainoastaan taivaasta ja helvetistä, vaihtoehtoina se antaa äärimmäisen uskon ja taivaan, tai epäuskon ja helvetin.
Mutta itse elokuva (se minkä silmä näkee ja korva kuulee) on kaunein koskaan tehty. Kuvaaja ei ole nähnyt mitä on kuvannut, sommitellessaan hän on ollut helmiporttien häikäisemä.

Korjaus Haavikon Joulupusseihin: yöpuulla muistin, ettei kuorensulkija ollutkaan Haavikko vaan Mäkelä, eikä Mäkelä ole pussien laatia. Haavikko kyllä kerää hänkin aiheita, mutta listaa niitä lyijytäytekynällä millimetripaperille (muistaakseni). Ei siis piparia Sinervolle.

odotettu blogiavaus, kreikkalaisia kultaisia suihkuja pohjolan sumuisen valosaasteisen taivaan alla märkiville sieluille.

Plinius sikareja! (Ei saatavissa Helsingistä).

HAAVIKON JOULUPUSSIT

Haavikolla on tapana sulkea aiheita kirjekuoriin sen pahan päivän varalta, jolloin ei keksi mitä kirjottaisi. Kirjekuoret ovat vielä avaamatta. Pahaa päivää ei ole tullut, mutta se voi tulla. Siksi kuoria suljetaan näinäkin päivinä, jolloin perheenäitien joulukorttiurakka alkaa olla lopuillaan. Miksei Haavikko tekisi poikkeusta, kävisi ärrällä ostamassa tonttumerkkejä ja lähettäisi muutamaa aihetta nuoremmille kirjoittajille? Joulukortteja skenelle. Voisihan se olla pussikin: omana, pipari ja aihe.
Helena Sinervon pussista (jännittää jännittää) löytyisi melkoisen vaativa aihe: kirjoita kiinnostava kirja Mannerista.

VILLISIKAA ETSIMÄSSÄ

Sen sorkan tallaaman polun vihoviimeisessä päätepisteessä, jossa villisika majaansa pitää ja johon se on läävänsä rakentanut,
jossa se nisät pulleina roiskuttaa maitoa ja kovettuneen jätteen ikuisesti sulkemin silmin hapuilee pahnueensa perään heilutellen vimmaisesti torahampaista päätään, sen polun päähän olemme matkalla, reippahasti astelemme Tilan poetiikat bleiserintaskuissamme, nevanlinnalaiset puupiput suissamme haistelemme yrttien villiyttä, persekarvat väristen puukepit kädessämme: pam klonk hakkaamme puunkyljistä kaarnanpalasia lentelemään, ja mitä kauemmaksi kaupungista pääsemme tapainturmelusta kohti (taidamme jo Jakiksen seutuvilla olla), sitä enemmän röhkimme ja perärerrollamme asiamme ilmaisemme. Eikä ole näillä tytöillä edes rintaliivejä päällä, hah! Ja tohtori pani nokialaisensa äänettömälle! Ja teekkari se viinapäissään keksii: haalarit kiskaisi ylleen! Ja onhan tätä pyhiinvaellusta odotettu. Moni on meistä mielikuvissaan maan ääret kolunnut ja kääntänyt, mutta kaikkialla mihin on liikettä kuvitellut, on myös sielu näyttäytynyt. Bangkokissa moni luuli pääsevänsä tunnontuskitta nautiskelemaan, mutta kuinkas kävi: siinä tuli tippa kolmeen silmään! Onneksi oli unta. Ja ruotsinlaivalla oli vanha serkun tuttu naapuripöydässä. Nonniin nyt Eccoa Eccon eteen ja iPodista Rammsteinia soimaan hitsit perkule!

Erämaa-kohtaus Erich von Stroheimin elokuvasta Greed (1924)

On suurta ajattelemattomuutta tuhota pilanpäiten tai kimpaannuksissaan vesivarat erämaaretkellä. Kullankaivajalle vain vesi on kultaa arvokkaampaa. Se mitä on kotona yllin kyllin, on erämaassa harvinaisinta ja arvokkainta. Tämän vastapainoksi erämaa tarjoaa omaa parastaan: ei mitään, silmänkantamattomiin.
Erämaan arvoa korottava olemus näkyy hyvin sen kohdalla, joka lähtee etsimään aviovaimoa karuilta seuduilta. Miten hän tarkastaa ja punnitsee, siivilöi, tislaa ja pullottaa
hyviä ominaisuuksia jokaiselta vastaantulevalta ehdokkaalta, olkoon hän sitten päällimmäisiltä ominaisuuksiltaan minkälainen tahansa.
Ja jokainen joka hänen luotaan lähtee, lähtee arvossa korotettuna, tai pikemminkin arvonsa takaisinsaaneena. Tästä syystä on erämaassa paljon profeettoja ja hyväntekijöitä: jokaisesta järkevästä ihmisestä koulii erämaa pyhimyksen. Ja tästä syystä lähtee roisto erämaahan, laupeutuakseen.

Vielä pieni teksti erämaan laivasta:

Erämaaretkeä odottava kameli. Mitään niin laiskaa ja ylpeää on vaikea löytää. Jos sen suu ei kävisi hiljaa, luulisi sen olevan hengetön.
Nietzsche sanoo: "Mikä on painavaa? Näin kysyy kestävä henki, ja niin se polvistuu, kuin kameli, ja tahtoo saada hyvän taakan kannettavakseen."
Arabeja jonottaa kamelien edessä.
- Määrätietoisesti kavalsin kymmenen vuoden aikana perheeni rahat. Olin kassanhoitaja. Aiheutin irstaudellani vanhempieni kuoleman.
Mutta kameli sylkäisee veltosti miehen kasvoille. Tuota taakkaa minä en kanna erämaahan. Antakaa enemmän!
Syöpäsairas lapsi tuodaan hänen eteensä. Aurinko on polttava. Lapsi tuskin kestää kuumuutta.
Silloin kameli nousee. Perheen ilmeet kirkastuvat. Mutta kameli ohittaa lapsen ja menee juoma-altaalle.
- vettä se kyllä kantaa, vaikka kyttyrät ovat jo pullollaan.
Kiivas terroristi juoksee kauhun vallassa kamelin luokse ja uhkaa tätä konepistoolilla.
- jos minä nyt ammun sinut, et toden totta ole ihanin mahdollisuuteni, jonka olen pamauttanut taivaan tuuliin!
Kameli asettelee itsensä takaisin energiaa säästävimpään istuma-asentoon. Sen silmät alkavat laskeutua. Korppikotkia on ilmestynyt maan ja auringon väliin. Niiden verenhimoiset kirkaisut eivät saa kamelin silmiä nousemaan. Erämaaretkeen on vielä kaksi päivää aikaa. Turistibussitkaan eivät ole vielä saapuneet. Tämän päivän voin yhtä hyvin nukkua.

kynsienpureskelusta

Hermoilevaisuuteen taipuvaisilla ihmisillä hampaiden kunnon näkee kynsistä: jos kynnet ovat ehjät ja siistit, hampaat eivät.

"Hiiohoi! Rohkeana, vaikka meri myrskyää!"
Tavaraa kuljetetaan tukevassa kaksipohjaisessa pätevin lastausmerkein varustetussa laivassa. Toivotaan että laiva kestää jo lähellä näkyviä kiusauksia.
Tämä kuljetus ei suuntaudu vierassatamiin: WinMx poistetaan tietokoneelta, NFSU2 poistetaan, hesarin lukuaikaa rajoitetaan, tv:n päivittäistä katseluaikaa rajoitetaan, kiireellisten koulu- ja muut työt siirretään ensivuoden puolelle. Uneliaisuus ja unettomuus siirretään myös, samoin välinpitämättömyys pienintä elävää kohtaan, ja tarkkaavaisuus joka on uskonpuutetta; ja vielä lopuksi yksilöllisyyttä halventavat panoraamat, yhteisöllisyyttä rakentavat panodraamat ja pikkurahat kädestä käteen kättelevät. Kaikilla näillä on laiva lastattuna. Kapteeni tähystelee.

Pikkulapsi tuli vanhan ensyklopedistin luo ja kysyi:
Miksi on äitini vailla mainetta ja arvostusta, vaikka hän työskentelee kaiket päivät?
Vaikea sanoa äkkiseltään, sanoi vanha ensyklopedisti. Uskooko äitisi sukulaisrakkauteen ja harrastaa sitä?
Äiti sanoo minua rakastavansa ja hoitaa hyvin.
No siitä se ei sitten varmaankaan johdu. Uskooko äitisi sukupuoliseen rakkauteen ja harrastaa sitä?
Siitä en ole varma. Hän elää vain minun kanssani, koska miehet ovat juoppoja.
Siinä voi olla yksi syy, mutta vaikea sanoa tuntematta tapausta yksityiskohtaisemmin.
Mutta voiko se johtua vielä jostakin muusta syystä? Kysyi lapsi.
Vielä on tietenkin lähimmäisen rakkaus, sekä usko todellisuuden kykyyn varata yllätyksiä sellaisiin kohtiin mistä niitä vähiten osaa etsiä. Ota selvää onko äitisi täyttänyt velvollisuutensa näissä vähissä ja katsotaan sitten asia uudestaan. Voihan olla että häneen on ajettu demoni.
Ja vielä kehotan teitä yhdessä iltaisin seuraavaan rukoukseen:

Pimppari on saatanasta
ei lakkaa koskaan vaanimasta
voittoa tavoittelemasta
asemaa havittelemasta

pistää salaa nilkkaan
ja suureen yltyy pilkkaan

siis tänään pyydän Kristukselta
varjele piilo-pistokselta.

Pasolinin elämäntrilogian perseilyt sopivat mainiosti kankkuspäivän katseltavaksi.
Pelkät ääniraidat ovat myös erinomaisia tunnelmanluojia: ruoskansivalluksia ja jatkuvaa kevyttä hekottelua.
Mietin, että jos oikein haluaisi pistää rahoiksi, rupeaisi tekemään suomieditioita kaikkein parhaista taide-elokuvista. Future Filmsin 3.12 julkaisemat neljä Pasolinia myytiin liikkeistä saman tien loppuun (Salon loppumista ei pidä ihmetellä). Itse sain Filmifriikistä viimeisen kappaleen Tuhatta ja yhtä yötä. Aikanaan kun Bergman-sarja alkoi ilmestyä ja kanta-asiakkaat saivat niitä Stockmannilta 17 euron kappalehintaan, oli tavaratalon myydyimpien elokuvien listalla kolmoisjohto Bergmanilla. Matrix-boksit jäivät kauaksi taakse.
Huuto.netissä käy parhaiten kaupaksi eurooppalaiset klassikot. Joskus kokeilin huvikseni myydä Play.comista ostamiani halpoja Herzog-filmejä kohtuuttomin hinnoin, kauppa kävi.

Filmifriikin bodarimyyjä ei ole henkilökohtaisesti erikoistunut eurooppalaisiin pätkiin, mutta innostui kovasti huutamaan uuden Criterionin Fanny and Alexander -boksin puolesta kun siitä kysyin. Keskustelu meni näin:
- Aika kiva, että tässä on nyt sitten samoissa kansissa sekä tv- että teatteriversio…
- aivan, aivan, totta kai, mutta jumalauta tossa boxissa on sälää! Vittu kun on herkkuja!

todella kova kankkunen pikkujoulujen jäljiltä

Koska käsipainot on saatu jollakin konstilla puhkottua niin että hiekka valuu niistä jatkuvana virtana keventäen painoja, poistetaan kiristysruuvit toistaiseksi muunlaiseen käyttöön.
Turmeltuneet käsipainot sopivat paperipainoksi hiekkarannalla kirjoittavalle, kiristysruuvit pitämään vanhaa Remington-kirjoituskonetta kasassa, jotenkuten. Mutta hiekka ei tee koneelle hyvää: kun sen kääntää työpäivän päätteeksi ylösalaisin, valuu sisältä kirjaimia. Mietityttää myös kamalasti se, että mikä näistä laadukkaista osista jää käteeni kun kone lopullisesti hajoaa. Silloin tällöin kotosalla ennen nukkumaanmenoa painan korvani koneen kylkeen ja kuuntelen. Sisällä on valtavasti erilaisia jännitteitä. Yhtenä yönä kuului terävä pamahdus: kone löi x:n. Kirjoitin artikkelin Xenakisista. Kun se seuraavana yönä löi e:n, tunsin mielihyvää siitä, että olin arvannut oikein. Välillä mietin, että joko ostaisin nopeamman koneen.

Sitaatti Aronpurolta Pro Finlandian kunniaksi:


Ai niin, olin unohtaa
Niin, olin muistaa

Olen ajatellut jo pitkään maalausharrastuksen elvyttämistä.
Jos saan joulupukilta öljyvärit, on minulla ensi vuoden joulukalenterin lisäksi viisi kuva-aihetta jotka voisin toteuttaa:

1.
Maapähkinävoilla ja voikreemillä täytetyt kolmen suklaan pikkuleivät.
2.
Spitaalisten poissulkeminen.
3.
Kolmen tietäjän ja kolmen tietämättömän kumarrus. ( Esa-Pekka Salonen johtaa Magnus Lindbergin ja Kaija Saariahon sävellyskonserttia jouluisessa New Yorkissa).
4.
Bellman pakenee velkojiaan Norjaan.
5.
Pakkasukko kohtaa Jeesus-lapsen.

Alustava suunnitelma ensi vuoden joulukalenteriksi. Kuvallista maailmaa Düreriltä, Boschilta, Brueghelilta.

Ensimmäiset joulukalenterit saapuivat Saksasta 1930-luvulla Ruotsiin ja Suomeen partiojärjestön levittäminä. Aiheiltaan maalliset kalenterit saivat pian uskonnollisia seuraajia. Partiokalentereita alettiin polttaa julkisesti Turun maitolakon alkaessa 1966. Turun tuomiokirkon kryptaan sai tuoda kerettiläisiä kalentereita, joita suntio poltti lämmitysuunissa aina jumalanpalveluksen jälkeen. Partiokalenterin hallussapitoa pidettiin keväällä 1967 yhtä vakavana rikoksena kuin lehmän salalypsyä tai raskaaksi hankkiutumista muussa kuin suvunjatkamistarkoituksessa.
Marraskuussa 1967 suntion suklaavarastot löydettiin hiirien avulla. Myrkytyksen saaneiden hiirien mutkikkaita reittejä seurattiin Jeesuskennostoa ylläpitävien leskien toimesta. Hiirien jäljet johtivat tuomiokirkon kryptaan. Leskien toimesta suntion sukuelimiä pidettiin pakkohauteissa vuoden 1967 jouluaattoon asti.
Lokakuussa 1971 toisen maailmanpalon ennusmerkkejä alettiin nähdä Turun taivaalla. Taivaanvuohi teki kolme levotonta taivaankannen mittaista juoksua. Tuliperäistä ulostetta tippui Aurajoen pengermälle, josta uloste saatiin partiolaisten avulla vieritettyä jokeen.
Kirkkaana pakkasyönä marraskuussa 1973 kun tuuli kahisutti kuivia ruusupensaita tuomiokirkon seinustalla, kellonsoittaja luki tornissa kupan hidastuttamin käsin Savonarolan häväistyskirjoituksia ja poltti nyrkkiään priimuskeittimessä. Hohtava nyrkki nousi Turun ylle ja hävisi taas. Musta maitoviiksinen kissa sai silloin antikvaarinpitäjältä demonin ja juoksi läpi Turun. Se ylitti luistinradan diagonaalisuunnassa ja liukastelullaan aiheutti kaksostyttöjen kaatumisen ja välittömän kuoleman. Seuraavana vuonna säädettiin, että luistinrataa sai luistella ainoastaan vastapäivään, samansuuntaisesti kuin maito valui lavuaarista viemäriin. Vastapäivään noustiin myös kellotorniin, kun haluttiin ihastella kirkonkellojen syvää ja kumeaa pronssia.

Dalton pukee päälleen polvihousut, harmaat sukat, solkikengät ja valkoisen kaulaliinan. Eteisestä hän ottaa mukaansa kävelykepin, jossa on kultainen pää.
Kello on puoli kahdeksan. Joka päivä, lukuun ottamatta torstaita ja sunnuntaita hän työskentelee laboratoriossaan aamu kahdeksasta ilta yhdeksään.
Dalton on ulkona. Hänelle taivas on vaaleanpunainen, ruusu ja ruusun lehdet samanväriset.
Hän suunnittelee kuvausta erikoislaatuisesta näkökyvystään, jonka uskoo olevan periytyvää.

Dalton tekee laboratoriossaan havaintoja, joista kirjoittaa Manchesterin kirjalliselle ja filosofiselle yhdistykselle.
”Seoksessa olevan kaasun paine on sama, jonka tämä kaasu saisi aikaan täyttäessään yksinään saman tilan samassa lämpötilassa.”

Työpäivän päätteeksi Dalton ruokailee ja keskustelee piippua poltellen vuokraisäntänsä kanssa. Hän on sulkeutunut ja varauksellinen mies. Päivän päätteeksi hän kirjoittaa meteorologista päiväkirjaa. 200.000 tarkkaa säähavaintoa. Ei ainuttakaan havaintoa naissukupuolesta.

Torstaisin Dalton käy keilaamassa. Toistuvasta pelaamisesta huolimatta hänen tuloksensa pysyvät keskinkertaisina. Samansuuntaista puhutaan hänen tieteellisestä työstä. Sanotaan, että hän saavutti sen minkä saavutti vain ankarilla rutiineillaan ja sinnikkyydellä. Hän julkaisi 140 tutkimusta, joista muistetaan vain muutama.

Syntymäpäivänään vuonna 1803 Dalton kirjoittaa merkintöjä muistikirjaansa. Hän puhuu atomeista, mutta tarkoittaa molekyylejä.
”Aine koostuu jakamattomista atomeista”
”Tietyn alkuaineen kaikki atomit ovat samanlaisia niin painonsa kuin muidenkin ominaisuuksiensa suhteen.”
”Eri alkuaineilla on erilaiset ja eripainoiset atomit.
”Atomit ovat häviämättömiä.”

Sunnuntaisin Dalton suorittaa vaihtelevia askareita.
Joinakin sunnuntaina hän sekoittaa kävelykepillään lätäkköä. Hän vapauttaa suokaasua apunaan pikkupoika joka kerää sitä purkkeihin.

Tehtävä: etsikää tästä Luis Moralesin maalauksesta kusipää. Kiinnittäkää erityisesti huomiota henkilöiden asentoihin ja tapaan kommunikoida toistensa kanssa.

siemenenkantaja

Huolimattomuuttaan, hajamielisyyttään, silkasta vahingosta kantaa ihminen siemeniä matkassaan. Hän levähtää kivelle niittytaipaleella ja siemenet tarttuvat hänen hiuksiinsa. Koivu siementää hänen avonaiseen olkalaukkuunsa. Vaelluskenkiensä pohjissa hän tuo vieraisille mukanaan pihatammen, suvun ylpeyden. Kukkakaupassa eksyy krookuksen sipuli taskuun. Ohraa, kauraa, ruista, monenlaista ravintoa hän kantaa mukanaan minne meneekin. Toisille hänen vierailunsa tarkoittaa loisteliasta tulevaisuutta, toisille tukahduttavia rikkaruohoja. Olkalaukusta tippuu pieni Reclam-painos kadulle, Leopardin kootut. Sen nostaa poikaikäinen Sarkia.

Tämän tapahtumisen voi yrittää estää allekirjoittamalla vetoomuksen.

Oi, että heikosti näkyvät pilvet,
vain huolellisesti havainnoimalla näkyvät.
Voi yöpilviä, jotka näkyvät vaivatta, mutta joiden kirkkaus on vielä pieni.
Voi normaalikirkkautta!
Voi melko kirkkaat yöpilvet kuun valaisemien alapilvien kaltaiset!
Oi kirkkaat ja huomiota herättävät yöpilvet! Teidän tunnistaminen yöpilviksi on täysin selvää!

KUNPA SEN TIETÄISIN...

kettuterrierin hintoja
paholainen kalastaja
aasin ominaisuudet
suurin naisen sukuelin
palkkatyön olemus
velallisen epärehellisyys
valkaisu, sarvi
SUON KUIVATTAMINEN
symboli + häkki
lentäminen + kipu
proteesi silmässä
myytävänä mikroskooppi
mitä ovat purentavaivat
viisauden hammas heiluu
näytän nuoremmalta
Pornotähhti Mariah
parittelu kuvia koirat
lempimään
tytöt sukuelin
ilokaasu auto rakenne
vanhusten erotiikka
Juhani Siljo rampa
lentokoneen kuvia
mammutin luu
kärpänen
olen kuullut on kaupunki tuolla
tarina vanhuudesta


P.S.

Runon tiukka mitallisuus on sidoksissa sen metodiin: runo on koostettu hauista (Google, Altavista) joilla on päädytty Plimsollin merkille, siten että kukin säe on oma hakunsa. Runon rytmi on monotoninen, mutta asiat eivät. Kirjava on aiheiden valikoima joista internetinkäyttäjät janoavat tietoa.
Plimsollin merkin tarkoituksena ei ensisijaisesti ole tiedon jakaminen tai lisääminen, vaan sen vakauttaminen poetiikan keinoin, estetisoimalla. Mutta ennen kaikkea se pyrkii välttämään ylilastaamista. On silti muistettava, että sen ehdottamat lastausrajat ovat ennen kaikkea ylläpitäjän henkilökohtaisia kauppamatkoja varten. Aina ei voi olla varma, että satunnaisen googlaajan määränpää olisi sama kuin ylläpitäjän (veden suolapitoisuus), puhumattakaan lastista, vaihto- tai kauppatavarasta.
Plimsollin merkki ei siis ensisijaisesti pyri olemaan tietopankki, josta kouluaineen kirjoittaja voisi vaivattomimmin löytää tietyn tehtävänantoon sopivan tiedon. Mutta jos se on pystynyt palvelemaan myös tällaisissa tapauksissa, lankeaa siitä kunnia aktiiviselle tiedonhakijalle.

RICHTERIN PERSPEKTIIVI

Hetki suuren ukrainalaisen kapakkapianistin parissa.

Veljeni Pro Ac -kaiuttimissa on elämää suurempi stereokuva. Tämän vuoksi ne sopivat erityisen hyvin Svjatoslav Richterin kuunteluun. Richterin taito on saada pienimmästä ja ahtaimmasta revontulienlaajuista. Tämä johtaa siihen, että yksittäinen ääni tai melodiafraasi ei aina kuulosta yhtä herkulliselta kuin esimerkiksi Claudio Arraun tai Ralf Gothonin soittamat. Heidän pianisminsa onkin tarkoitettu nopeaan viettelyyn ja kapakkajatkoille.

Myös Glenn Gouldin jälkeen Richter voi tuntua kaukaiselta. Gouldia onkin pidettävä esimerkkinä populaarimusiikin tanssittavuudessa kasvaneiden nykykuluttajien kerettiläisenä käsityksenä pianonsoiton taiteesta (tärkeänä yksityiskohtana kolmimuunteinen fraseeraus, jonka tunnistaminen kirkkokonsertissa on kuin maistaisi yllättäen niin rakkaan e-pillerin maun kielellään). Ellei Gould kaikesta huolimatta olisi vaikuttava soittaja, vertaisin häntä mielelläni taannoisen kotiviinivillityksen aikaiseen juomahirviöön: Finlandia votkan makuiseen viiniin, joka on hyvä luonnehdinta siitä, minkä makuista tyypillisimmin saadaan kun traditioita sekoitetaan keskenään pelkästään humaltumisarvoa silmälläpitäen.
1900-luvun sielupuolen yritykset fuusioida afroamerikkalaisen ja länsimaisen taidemusiikin traditiot ovat saaneet aikaan sellaisia yrjöhyrrävotkaviinejä kuin progressiivinen rock tai Magnus Lindberg, joka muuten ystäväpiireineen aloitti – eikä koskaan lopettanutkaan – progebändeistä ja pillurallista.

Mutta turha lienee huolestua Coltranen ja vanhan Amadeuksen puolesta, Dolphyllä on jo noussut pahka päähän: musiikkia mulatoidaan nykyään kaikkialla, eikä vähiten musiikkioppilaitosten seinien sisällä. Kolmenminuutin ihmemies, juhlatelttailija, imbesilli musiikinteorian opettajani konservatoriosta kuuntelutti kerran Richterin Tasavireistä klavieria esimerkkinä soittorasiamaisesta epämusikaalisuudesta (samaan levytykseen lopetti muuten sylkykuppi ovidiuskääntäjä Seppo Heikinheimo jokaisen parittelumusiikin roskaaman päivänsä). Opettajan näyte oli puolen minuutin mittainen, eikä hän kolmenminuutin ihmeiltään tullut ajatelleeksi, että siinä ajassa Richter ei ollut vielä ehtinyt aloittaa ensimmäistä motiiviaan.

JOULUKALENTERI

Joulukalenterin on hyvä olla päältä kaunis. Luukun etu on siinä, että epämiellyttävän pikkukuvan voi sulkea näkyvistä. Tällöin paitsi poistetaan epäesteettistä, lisätään esteettistä päällyskuvaa eheyttämällä. Joulukalenteri on 24 päivää kestävä eettisten ja esteettisten ratkaisujen sarja, eräänlaiset turnajaiset, jossa jatkuvasti mietitään oikeutusta tärvellä isoa pienen kustannuksella, tai polkea jalkoihin pieni suuren päämäärän vuoksi. Taisto käy sitä raskaammaksi mitä lähemmäksi kaksiluukkuista tullaan.

TAITEEN VIIHTYISISTÄ SISÄTILOISTA, JOITA MYÖS MATISSE KUVAA

Tapetin irrottamiseen tarvitaan kolmea asiaa: vettä, vettä ja vettä.

Vaihdoin Britney-taustakuvani tähän Richard Estesin maalaukseen, jota voi syyttää naiiviksi havaintonsa totuudellisuuden vuoksi. Se kertoo yksinkertaisesti ja kauniisti kaupunkilaisesta todellisuudesta, jossa ei aina tiedä mikä on heijastusta, mikä alkuperää. Se kertoo pateettisesti alkuperän kaipuusta, mutta myös kotoisasti sen lattetuokion mittaisista välttelyistä. Toinen vaihtoehto olisi ollut joku Frederic Remingtonin lännenkuva, joka taas uskottelisi Windowsin avaajalle maasta jossa on paitsi mielekästä ja yhteishyvää tuottavaa raivattavaa - kirjoittaminen kun ei aina tunnu siltä - niin myös moraalia, jossa ketä tahansa luojan lapsensielua pidettäisiin arvossa ja kunniassa kovin nyrkein ja kätten puristuksin (tämä ei koske tietenkään intiaaneja, jotka ovat myyneet lapsenmielensä Sinkkuelämää - sarjan arvofiktioihin ja ovat sen vuoksi oikeutettuja maastakarkoitukseen).

MAISTETTAVA ELÄINRATA

Koska vaalea leipä loppui eilen ja juustokin tänään, kaivoin pitkästä aikaa hyllystä Trimalkion pidot. Hivenen editoimalla Linkomiehen tekstiä ylöskirjasin alla olevan ateriakokonaisuuden. Sitä vain ihmettelen, että loppuiko Petroniuksen mielikuvitus kesken kaiken, kun aterioita on listattu vain 10/12. Tai sitten kopioitsijamunkin silmä on harpannut.Todennäköisesti sillä kuitenkin kuvataan Trimalkion summittaista luonteenlaatua.

MAISTETTAVA ELÄINRATA
Pyöreällä tarjottimella kaksitoista taivaanmerkkiä kehään järjestettyinä, ja niiden jokaisen päällä luonteenomainen ruokalaji:
Oinaan päällä oinasvirnaa, Härän päällä kappale häränlihaa, Kaksosten päällä kiveksiä ja munuaisia, Kravun päällä seppele, Jalopeuran päällä afrikkalainen viikuna, Neitsyen päällä poikimattoman sian kohtu, Vaa`an päällä vaaka, jonka toisessa kupissa leivos, toisessa kakku, Skorpionin päällä pieni merikala, Jousimiehen päällä mulkosilmäkala, Kauriin päällä kaksi punakalaa. Tarjottimen keskellä ruohoineen maasta leikattu turpeenkappale ja sen päällä hunajakakku.