etäinen tuttuus

Etäinen tuttuus tuottaa positiivisen vaikutelman, vaikka muistiin palautuva kokemus olisi alun perin ollut negatiivinen. Tuttuus tässä tapauksessa on kaukaisen koordinaatin löytämistä menneisyydestä, ja tämä tunne koetaan nautinnollisena koska se ehdollistaa hetkellisyyttä.
Harvemmin sitä kai uskoo menneisyydessä minkään oikeasti tapahtuneen. Hämmästelen jos esim. satun avaamaan jonkun vihkosen, johon olen takavuosina kirjoitellut: tapahtuiko silloin muka jotakin? Jos joku muistelee menneitä tapahtumia (harva tuntemani sellaista turhuutta harrastaa) joissa minä olen mukana, epäilen välittömästi että kysymyksessä on värittely, niin kuin tietysti onkin: tarinan rakenteessa ihmisestä vasta tosielävä tulee. ”Kävelit silloin kauppaan ja nappasit hyllyltä purkillisen kapriksia. Tulit kotiin ja teit Wienerleikkeet.” Tokkopa sentään. Mutta kiitos kauniista tarinasta.
Lähetin tänään ystävilleni sähköpostina tekstin, jonka he aiemmin olivat tyrmänneet lukukelvottomana. Odotin nyt samanlaista vastausta, mutta olikin käynyt niin, että he olivat unohtaneet koskaan tekstiä lukeneenkaan. Mutta etäinen tuttuus sai heidät mieltymään tekstiin. Se muistutti heitä jostakin, ja he muistelivat, että miellyttävästä.