Ihmisten välistä kanssakäymistä helpottaa elinikäisen koston mahdollisuus. Kohtuullisin kivuin menestyneinkin ihminen voi uhrata elämänsä toista vahingoittaakseen. Tämän mahdollistaa elämän lyhyys ja vähäpätöisyys. Tieto hirveästä kostosta, joka on jokaisen ulottuvilla luo säällisyyttä tapoihin. Uskaliainta on loukata menestymätöntä mutta älykästä (tämän yhdistelmän olemassaolo pyritäänkin länsimaissa kieltämään sen turvattomuutta lisäävän vaikutuksen vuoksi.) Hänen uhrinsa on pienin, mutta keinonsa kostoon suurin. Koska lahjaton ei pysty tehokkaaseen vuosikymmeniseen kiduttamiseen, hän ei voi kokea yhtä riipaisevia loukkauksia ihmisarvoaan kohtaan. Hänen kostonsa saattaa olla hirveä, hengen vievä, mutta se ei ole pitkä. Kosto on mielekäs elämäntehtävä jumalattomassa maailmassa, se antaa saman merkityksen tunteen kuin mikä tahansa uhraus (uhrata elämänsä sairaiden lasten puolesta). On varottava lahjoittamasta tätä tehtävää toiselle ihmiselle. Kosto on pitkä, koska pahaa ei kannata rakentaa nopeasti valmiiksi, siitä tulee krapula ja tyhjyys: rakennelmaa ei voi asua.

Miten kostaa?
En tiedä, ei ole tullut vielä eteen. En ole ennen nukkumaanmenoani suunnitellut pikkutarkkaa elämän pituisen koston rakennetta. Olen kyllä pikku poikana miettinyt reittini Samantha Foxin luokse realismin tyylilajissa.
Mutta tyytyisin kai perinteiseen: tekisin vihamieheni onnettomaksi niin hienovaraisesti, että hän luulisi itse aiheuttaneen vastoinkäymisensä ja itsesyytöksissään masentuisi ja kuihtuisi tästä maailmasta. Vaatisi suunnitelmia, valtavaa paneutumista, rahaa.
Tiedä sitten.