Viemäriverkostossa elää toinen hänen näköisensä, mutta onnettomampi häntä.
Mainospalloni yläpuolella toinen minun näköiseni, mutta onnellisempi minua.
Vaununpyörä lähestyy kaupunkia.
Hevosen raadosta syntyvät kärpäset ja madot.
Aikanaan nekin ehtivät kaupunkiin, siivoavat paikat ja kuohkeuttavat mullan.
Luoti jatkaa kohti puuta tai lihaa. Pajun havina pysähtyy koivuun,
kytevä koivu tuoksuu ikkunasta sisään. Hän tulee kirjan kanssa kuistille.
Viehe ui viemärissä, ohi saappaan, siteen, koivun kiertäen,
välkkyy sameassa vedessä.
Heliumpallo ottaa korkeutta, ohi räystään, sähkölinjan,
piipun kiertäen, välkkyy sumuisessa ilmassa.
Muuli nousee rinnettä vesilastissaan, navetasta kantautuu lisääntymisen äänet.
Avaruuteen ammuttu pukki määkii tähtikirkkaassa illassa.

Viehe ui viemärissä, minun alitseni, sinun alitsesi, hänen alitseen.
Hänen punaisen takkinsa vie tuuli. Sinun sinisen varpaasi jyrä. Koira minun lapinlapaseni.

Aamutunnelma

Tiedetään että pullataikina nousee auringon kanssa samanaikaisesti.
Vain ahkerimmat ja laiskimmat ovat silloin ylhäällä.
Kielikasettia kuunteleva maratoonari näkee nälkäisten joukon katsovan leipomon ikkunasta sisään.
Vähän myöhemmin nousee mainospallo kaupungin ylle.
Katson sieltä hajoavaa väkeä
ja nimittäjää, joka pitää ne yhdessä.
Vielä jonkin aikaa pysyy palloni auringon yläpuolella.
Pian rapussa hiljenee ja puliukko saa painaa päänsä.
Viimeiset kissat päästetään sisään.
Taksi vie viimeisen valonaran lastinsa kaupungista.

Kahvia. Hän muistaa kuralammikon ja ohiajavia kuorma-autoja.
Keitin on lämmin, mutta pimeä.
Taskusta tippuu kolikoita.
Hän on pieni poika ja kerää kolikoista reittinsä kirjastolle.
Tuota käytävää, pomon ohi ja esitteiden,
kolmannenkymmenennentoisen ikävuoden.
Lavuaarin muumimukissa tuttu rantapalsta.
Sen rinnettä ylös. Ja mökkiin. Josta on juuri lähdetty.
Sekin että tuoksuja jää. Joskus oli koira. Nainen vessassa.
Portaat alas ja housuja ylös, hissiin.
Sen peilistä jäähallille. Rumpali purkaa tulostaulua.
Fillejä, kun lasia ja rautaa heitetään lavalle. Jääpaloja suussa.
Vai hampaita. Ja miten tuoksuja kantautuu, jos hyväksyy lämpöä,
tahmeutta käsissä. Soiton perässä, tai kun koira on löytänyt
arvoisensa paskapaikan se rauhoittuu ja menee elukaksi, pois.
Sieltäkin on juuri lähdetty.
Keitin on lämmin, mutta tyhjä.
Sekin on toivoa että moni on lähtenyt, palaamatta käväisemään,
Robustan piipahdus kielellä.
Ehkä kraanasta vettä.
Kiwi – nälkä vatsaan.
Patjan läpi lattiaan ja valot pois.
Sama kuin auto ajoi silloin mökkipolkua
lehtien päällä, moottori tuskin käynnissä.
13.57.
Kolme minuuttia.

Kun mutakuoppaan pulautettu kivi vivutaan
laudankappaleilla ylös ja pyyhkeillä kuivataan, on se puhdas, altis,
painonsa verran,
mutta ihmisruumis, nuijittu, hirtetty, puukotettu,
imee saastaa kaikilla huokosillaan. Se on riepu kantajan sylissä,
se pannaan kiven päälle, ja se nöyrtyy kiven muotoon.
Päivien kuluessa sen aurinko haihduttaa.
Siihenkin voi rakastua, pommin polttamaan naisenmuotoon talon seinässä.
Mutta kun kivi lyödään lekalla kahtia, ei sen sisästä pääse ulos pimeyttä,
eikä se ota valoa vastaan. Se jauhetaan hiekaksi,
sillä kasvot puhdistetaan ja pestään öljyiset kädet.

Aina puhutaan hiljaisuudesta joka tulee kuultavaksi kun vitsaus loppuu, heinäsirkat lopettavat.Vai, kun runoilijat, rumat ja nukkavierut, nehän puhuvat keskenään vain siistejä muodollisuuksia, tai kun kokemattomat aikamiespojat jotka eivät koskaan polta tupakkaa ja käyttävät alkoholiakin vain kohtuudella, travellerit pöpöiset paneskelijat, polvet pettävät raivosta, epätoivosta, uskovat maailmankylään johon Suomea ei lueta, kun naisen ryhtiä suoristaa seksikumppanien määrä, herra jeesus, tässä maassa jossa miehille kelpaa kuka ja mikä tahansa, ja lääketieteen, kauppakorkeakoulun, teknisen korkeakoulun opiskelijat etsivät hengestä taitoa puuvillahousuissaan, jarrutukissaan, värittömät naisystävät kainaloissaan. Mitä äiti lauloi? Mitä tunnustuksia vei mukanaan karannut poikaystävä, mihin ne vei, mitä niillä osti? Helsingin keskustastakin on löydetty heinäsirkka. Oulu ei ole täältä kaukana, Jyväskylä, Parkano. Pikkulapsella se rapisi nuuskapurkissa, otti voimaa tupakasta, kasvoi ulos purkistaan, hyppäsi, hajotti lasin ja meni kellarin ikkunasta sisään. Nyt juoksee hullun lailla radan viertä, taskussaan DV-kamera ja juopon runkku ja miten potentiaalia häviää kun varaa kondomin lompakkoon tai päättää seurustelun, jumalat lopettavat uskomasta, saatekirjeitä, akku lopussa, mutta kahvi antaa toivoa, ihanampaa ei ole kuin saunaankutsu, joku sanoo sinua moderniksi kirjoittajaksi, sekasotkussasi tulet ylvääksi, lahjoitat armoa. Mitä vähemmän tätä ajattelen sen suuremmaksi sirinä käy. Mitä enemmän, sen suuremmaksi heinäsirkka kasvaa ja aina puhutaan hiljaisuudesta joka tulee kuultavaksi kun vitsaus loppuu, heinäsirkat lopettavat. Ajat maaseudulle. Pyörän kellossa kilisee pilleri, pahanhetkenvara. Lehmänkellot nousevat matalampina taajuuksina kilinän alle. Pääskysen nokassa on kivi, joka kasvaa nopeasti lähestyessään maata. Samanlainen kivi hankaloittaa polkimen pyörimistä, mutta murskaantuu kirkaisten. Tuulimyllystä irtoaa siipi ja lentää taivaan korkeuksiin. Taivas tummenee. Tuuli yltyy yltymistään. Pian alkaa sataa ja aina odotetaan suurempaa sadetta, suurempaa ääntä joka peittäisi vitsauksen, ja yhä kovempaa puhutaan hiljaisuudesta joka tulisi kuultavaksi kun heinäsirkat lopettaisivat.

Vaikea sanoa miten vakavaa epäuskoa on se, ettei nosta kadulle tippunutta muistivihkoa. Ja eroaako se lehdestä, joka lensi samoille kohdin tai kun räystäässä on tukos, naapuri hakkaa harjanvarrella. Tai nyt muistin: auto on matkalla tänne. Peltojen, metsän pimeys on päässyt sen sisään niin kuin sillalta katsoisi merenpohjaan, johon nyt syttyisi valo. Jotakin on aina kaukana ja tulossa, lompakon välissä juuri vanhentuvia papereita. Ota seteli, tiputa toinen, tai kolikko, miten nopeasti se vie paperirahaa maahan ja pitää siinä. Taivas on kokoajan sinisempi. Värit palaavat vaatteisiin. Vai oliko niin, että taksi odotti jossakin lähistöllä? Lämpö uskaltautuu sisältä pinnemmaksi. Kissat etsivät rakoja ja saumoja. Vaikea sanoa miten vakavaa uskoa on, ettei kirjoita näitä mietteitä ylös, vielä, miettii enemmänkin pihan aukinaisia kohtia ja jättää ulko-ovia raolleen, käy täyttämässä siinä välissä pesukoneen rummun ja istahtaa. Helpompi sanoa miten harmitonta vapaudentunnetta kokee tiepölyn tunnusta nenässä. Vesijohtovesi on päivä päivältä lämpimämpää, vielä ei voi uida.

Miten kananmunan saa keitettyä niin, että sen kuori irtoaa helposti.
Entä miten sekin meni jos halusi, etteivät kuoritut omenat tummu salaatissa.
Ja nyt kun on lastattu ja ovet suljettu olisi lähdettävä ajoon.
Jos avaimesta käännän oikealle, auto menee vasempaan.
Ison töyssyn kohdalla avolava on hetken tyhjä. Ilmaista tavaraa,
ihmiset liikkuvat, luumu asettuu yön väriin kutevien sammakoiden viereen.
Vittu, miten senkin kanssa oli kun piti saada steariini paidasta,
juhliin kiireellä,
ja minkä niksin piti ehtiä muistiin kun näki hirven tiellä
tai makkarassa oli lasinsiruja ja niitä nieli.
Avain puhkaisee taskun, kynsi sukan, myyrä kurkistaa kolosta,
VHS- kasetti työntyy pesästä ulos,
farkkuja parsiessa pitää sotkea ehjääkin kohtaa,
jos haluaa fiksun näköistä.
Sitäkään vinkkiä ei muista.

Jonkun kyselyn mukaan ammateista vähiten arvostusta nauttii nykyään paimen. Miten tämä on mahdollista? Niin kuin iPod olisi ensimmäinen askel lannanhajusta eroottisten mahdollisuuksien maailmaan.
Hyvät lukijat, yhteen ääneen:

Jeesus, Paimen sielujen,
uhrin annoit puolestamme,
ristin tuskat kärsien
ostit meidät kuolostamme.
Johdatit näin laumas oman
suulta kuilun pohjattoman

Mutta, katso, eksyksiin
karkaavat taas armahdetut,
äänen kuulumattomiin
sanan ääreen johdatetut.
Voi, jos heitä paimentaisit,
jälleen yhteen kokoaisit!

Ulkona syövä perhe. Sisällä ahkeroiva perhe: tikkujen liitäntää, itsensä koskettelua, haittaohjelman poistamista tietokoneesta, maksan paistoa. Perhe joka nousee lauttaan. Toinen perhe joka kiirehtii bussiin. Perhe joka hajoaa Senaatintorilla. Perhe, joka syntyy kätilöopistolla tai sosialistien iltamissa yhteisestä päätöksestä. Perhe, jonka ulosteet syöksyvät putkessa ja kohtaavat toisen perheen ulosteet.

Tämän Jeesus sanoi moralisteille jotka vetosivat lainkuuliaisuuskysymyksessä opetuslapsiin, jotka eivät pesseet käsiään ennen ruokailua:
Ei ihmistä saastuta se mikä menee suusta sisään, vaan se joka tulee sieltä ulos. Ihmistä ei saastuta se mikä menee korvasta sisään vaan se mitä se saa ihmisen suusta sanomaan. Irstaat ajatukset eivät saastuta ihmistä, mutta kun ne samat ajatukset lausutaan ääneen, ne saastuttavat niiden sanojan. Suuhun pantuna ruoka on oikeassa muodossaan, mutta suusta tullessa se kavahduttaa.
Katsokaa televisiosta mitä haluatte mutta älkää olko niitä jotka tuottavat ohjelmia. Lukekaa mitä tahansa, mutta varokaa kirjoittamasta, tekemästä pysyväksi väliaikaiseksi tarkoitettua, kokeeksi ilmaan heitettyä, leikiksi ja juolahdukseksi aiottua, sitä kaikkea mitä tuuli kuljettaa.

>>

Varhain aamulla mies herää kaikkien aistiensa kanssa yhtä aikaa,
mutta heikoimmat niistä väsyvät jo aamiaisen aikana.
Ei ole yhdentekevää mille alttarille päivän ensimmäiset hetkensä uhraa.
Lukeeko sanomalehteä vai kuunteleeko musiikkia,
aloittaako päivänsä tyttösivustoilta.
Aamuja ei ole elämässä montaa. Iltapäivää,
joka on tunnottoman lihaksiston työvuoroa, riittää loputtomasti.
Hän istuu palaverissa ja tutkii lomakkeen tyhjiä kohtia.
On lauseita jotka eivät tarvitse lisäyksiä, korjauksia tai korvauksia
vaan musiikkia taustalle, tai että ikkuna avattaisiin ulos. On mielentiloja
jotka selkenevät vasta oikeiden lauseiden myötä.
Vähän myöhemmin, kahvin tuoman hienoisen pahoinvoinnin painamana
hän yrittää pitää itsensä hereillä miettimällä menetyksiään.
Laimeinta iltapäivissä on se, ettei onnettomuuttaan voi löytää.
Ylhäältä paistava aurinko valaisee kaiken tasapuolisesti ja
on selvää, että peruuttamattomasti juuri tällä hetkellä hän on menettänyt
elämänsä tärkeimmät ajan: aamuja ei ole juuri yhtä enempää,
hetkiä jolloin pannaan alulle, jolloin vainutaan suoni jossa
myöhemmin käytetään hakkua.
Jos puhelin soi juuri silloin, ei kannata vastata,
pomo pyytää tuntia aikaisemmin töihin,
palaat takaisin neljäkymmentä vuotta vanhempana.

Metsässä tapoin linnun, mutta sen liha pysyi raakana kaiken kypsentämisen jälkeen.
Kaupungilla näin eloisia kalkkunoita joiden liha oli niin mureaa että se haihtui kieleltä.

Minulla on pulu.
Toisin kuin sika,
se tonkii kevyesti ja katkelmallisesti.
Se kerää minulle siemeniä hiekasta.
Joskus se löytää kultaa, jonka se nielee.

Sitten minulla on papukaija.
Kun olen ulkotöissä, sanelen sille tekstiä,
jonka se muistaa. Sisällä teekupin ääressä kirjoitan ylös.
Säkeet jotka papukaija ohittaa,
eivät ole olennaisia säkeitä.
Siemenet jotka pulu ohittaa ovat pahoja siemeniä.
Niistä kasvaisi varjostavia tai liian harvoja puita
ja syötäväksi kelpaamatonta ravintoa.

Näin on elämäni siivekkäiden kanssa.
Nälän yllättäessä paistan pulun ja
haen lakasta uuden.
Papukaija taas on korvaamaton yksilö.
Arvelisin sen kuolevan kutakuinkin samaan aikaan
kuin minä, parin vuosikymmenen kuluttua.

Maantiellä ihminen, kuralätäkkö ja rekka-auto.

Tislausprosessissa syntyi pelättyä metanolia. Mies joi, humaltui
ja tunsi näkönsä hämärtyvän. Hän poistui hoiperrellen huoneistosta
ja oli rapussa. Rapun valot sammuivat. Hän näki hissin nappulan
kuin täysikuun sumussa. Hän näki rekka-auton josta toinen etuvalo
oli sammunut, mutta kumpi? Hänellä oli musta nainen vieressään,
jota hän suuteli. Hän puristi mustaa hedelmää niin, että sormien
nivelet naksuivat. Rapun valot sammuivat taas. Hän löysi tiensä
hissiin ja sulkiessaan oven tunsi valojen jälleen sammuvan. Hän oli
hississä ja hissi meni alaspäin. Hissin katossa hehkulampun lanka
paloi poikki. Hän yritti löytää kasvojaan peilistä, mutta mitä peili
toistaisi pimeässä muuta kuin pimeää? Hän tunsi hissin väkipyörien
pienimmätkin epätasaisuudet jalkapohjissaan ja kämmenessään jolla
nojasi johonkin seinistä, kunnes tuntemus loppui ja hissi pysähtyi.
Tuntui että epälukuinen määrä pimeitä ja pilkkopimeitä asioita jatkoi
vielä matkaansa, osa ohittaen, osa pysähtyen hissin lattiaan tai kattoon.
Hän tunsi ihmisen putoavan hissikuilussa tai rapussa hidastuen ja
pehmentyen, vihasta ja katkeruudesta liueten niin kuin väkevän alkoholin
vaikutuksen tuntee ensimmäisten siemausten jälkeen tai riemastuu sen
vääjäämätöntä lähtöä ruumiista krapulapäivänä, kuin nousisi pitkää,
loivaa rantaa, hyvin pitkää, ensin pyrstöllisenä, sitten madellen,
sitten neljällä jalalla astuen ja lopulta nousten pystyyn ja haukaten
keuhkonsa täyteen raikasta ilmaa. Hän seisoi pimeässä hississä ja antoi
asioiden tasoittua ja löytää lokeronsa niin kuin tetris-pelissä.
Hän veti taas keuhkonsa täyteen ilmaa ja tunsi silmäluomensa painuvan
kiinni, neuloutuvan umpeen nautinnollisessa morfiinipuudutuksessa.
Sitten hän painoi nappia ja antoi hissin syöksyä alas helvettiin.
>>

Iloisena hyppelehdin marjaan,
mielessäni punainen puolukka, metsämansikka ja vattu.
Mutta löysin vain synkkiä mustikoita.
Myöhäisillassa juon pimeää kiisseliä,
joka kyllä tasoittaa vatsan, mutta saa aikaan pahan mielen.
Tältä tuntuu olla kuumeessa,
avuttomassa tilassa,
hiusverisuonia katkeilee,
keuhkot eivät ota ilmaa,
katkerat ajatukset kiertävät varjoaineena suonissa.
Nyt jo sataa ja metsässä seitikki kasvaa
ja kuusesta hämähäkki hyökkää
ja varpusen vaakunalintuni elävältä syö.

Jeesus teki leivän ihmeen taittelemalla. Jeesus otti leivän ja taittoi, taittoi sitten kaksinkertaisesti paksun leivän uudestaan ja sitten nelinkertaisesti paksun ja sitten kahdeksankertaisesti paksun. Hetkessä leipä oli niin paksu että siitä saattoi jakaa monisatapäiselle ihmisjoukolle.
Jeesus teki myös kalan ihmeen taittelemalla. Jeesus otti kalan ja taittoi, taittoi sitten kaksinkertaisesti paksun kalan uudestaan ja sitten nelinkertaisesti paksun ja sitten kahdeksankertaisesti paksun. Hetkessä oli kalakin niin paksu että siitä saattoi jakaa monisatapäiselle ihmisjoukolle.
Taittaessaan leipää ja taittaessaan kalaa ja leivän moninkertaistuessa ja kalan moninkertaistuessa hänen kätensä venyivät uskomattomiin mittoihin. Hetkessä hänen sylinsä oli niin leveä että siihen mahtui koko maailma.

Kunnon poikaystävä ei tarjoa henkosia marisätkästään sen jälkeen kun on kuullut tytön olevan raskaana. Vauva tuo niin paljon valoa kotiin että epäsiisteys paljastuu armottomasti. Villakoirat ja porno lakaistaan sängyn alta. Televisio saa tehdä tilaa kirjahyllylle. Jalkapallo vaihdetaan maapalloon.

Haudankaivajan työ on kaivaa niin syvään,
niin vesien alle, niin seinien taakse,
ettei kuollut voi kuulla mitä hänestä puhutaan.
Hyvät sanat tulevat aina liian myöhään.
Nosturikuski on kuollut.
Kun hänet on laskettu hautaan,
nouseeko kaupungissa enää mikään?
Vain pastorin ääni, kun hän muistelee työmiestä:
arkiaamuisin auringonnousua vasten näimme
hänet kiipeämässä nosturiin,
niin valtaviin korkeuksiin, niin pilvien ylle
hän kohotti tunnotonta ainetta,
ja nyt, kevyempänä henkäystä hän ylittää nämä korkeudet.