maanantaina, marraskuuta 26, 2007

"Vedin ikkunaluukun kiinni ja menin takaisin heinäkasaan, peittelin itseni ja annoin maailman olla. Kuulin kyllä ääniä vaunun ulkopuolelta, ihmiset siellä huusivat, ja kuulostelin, olivatko huudot vihassa vai rakkaudessa huudettuja, ja eläinten äänistä kuuntelin, huusivatko ne tuskaansa ja vaivaansa vai halujaan.
Ääniä oli, ja joillekin äänille hevoset vaunussa hörähtelivät ja luimistelivat, ja joihinkin ne vastasivat, mutta minä en saanut eläinten äänistä selvää enkä ihmistenkään."

Antti Tuuri: Kylmien kyytimies (2007)

keskiviikkona, marraskuuta 14, 2007

”Nimet ovat epäilemättä oikullisia piirtäjiä ja tekevät meille ihmisistä ja paikkakunnista luonnoksia, jotka muistuttavat niin vähän alkuperäisiä, että usein suorastaan typerrymme, kun eteemme kuvitellun maiseman sijasta kohoaa näkyvä maisema (joka sekään ei ole todellinen, sillä aisteillamme on tuskin sen enempää silmää samankaltaisuuksille kuin mielikuvituksellakaan niin että ne kuvat, epätarkkoja nekin, jotka todellisuudesta voi saada, eroavat ainakin yhtä paljon näkyvästä maailmasta kuin tämä kuvitellusta.)”

Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä, suom. Inkeri Tuomikoski

torstaina, marraskuuta 08, 2007

PYSÄYTYSKUVAssa kiinnostavaa on sen epäreiluus, miten se ei lainkaan huomioi liikkeen sulokkuutta tai kömpelyyttä vaan mittaa kohdettaan vailla historiaa. On ihmisiä joiden sulokkuus perustuu liikkeeseen ja toisia joiden sulokkuuden liike hävittää. Viimeksi mainitun kauneuden voi havaita ainoastaan pysäytyskuvassa. Jos tällainen ihminen saa elantonsa paljastelusta, hänelle on elintärkeää huolehtia siitä, ettei hänestä vuoda minkäänlaista videokuvaa julkisuuteen. Itse asiassa kuka tahansa väkijoukon arjen puurtajista voisi olla keskiaukeaman houkutus jonka vain liike täydellisesti naamioi.

keskiviikkona, marraskuuta 07, 2007

Taustasta voi luoda pääaiheen poistamalla kuvasta ihmisen.
Eloton luonto ei silti herää eloon.
Se hakeutuu arkiseen, jäykkään, asetelmalliseen.
Näemme kuvassa aamiaispöydän, hedelmiä,
kuolleita kaloja, keittiötarpeita.
Ihmisestä muistuttavat pääkallo, tiimalasi,
sammunut kynttilä.

tiistaina, marraskuuta 06, 2007

Oli surullista nähdä vieteriautojen jaksavan pois pihasta
ja juopon huutavan jatkoja, oli surullista elää,
hääkutsun tuova postelijooni oli morsianta kauniimpi,
vaatetus painotti rumaa siellä missä sitä löysi
ja siinä missä koira säännösteli virtsaa,
ämmät pärpättivät itsensä tärviölle.
Kaikki meni niin toisin kuin arvelimmekin.
Pistäydyttiin juhlissa, olitiin kohteliaita ja varattuja,
osallisena monen elämässä,
pidettiin huolta että kuolemastamme tuli kallis.
Kärpäsessä on linnun koskemattomuutta jos katsoo sitä kuivin silmin. Räpyttelemättä. Jos toisen silmänsä peittää, pääskyt näyttävät itikkaparvelta. Suuremmat merkitykset on aina aseteltu syvemmälle, onkimies vetistelee. Runoilija saalistaa sattumanvaraisilla säkeillä, raivoissaan lätkii näkymättömiä ikkunoita. Kaksitahti räpisee kärpäsen tapaan. Kun se on kaukana, luulee että kärpänen on tässä. Siinä on hallittavuutta, vaikka osien paljoutta ei hahmota. Kovissa kiihdytyksissä on luotettava aivoihin; hautautuu kotiinsa jos pihasta ampaistessa ei usko rakkauden pysyvyyteen. Lätkällä hallitessa taas liiskaa sielunsa, arvokkaimman matkansa ja maisemat.

maanantaina, marraskuuta 05, 2007

”Kauneus on moninaisuutta yksinkertaisessa; tämä on viisasten kivi, jota taiteilijoiden tulee etsiä ja jonka harvat löytävät. Vain se ymmärtää nämä muutamat sanat, joka omasta itsestään käsin on muodostanut tämän käsitteen. Kauneutta kuvaava linja on elliptinen. Siinä on mukana sekä yksinkertaisuus että pysyvä muutos; elliptistä linjaa ei näet voi kuvata ympyrän avulla ja se muuttaa jokaisessa pisteessä suuntaansa. Tämä on helposti sanottu ja vaikeasti opittavissa.”

Johann Joachim Winckelmann: Jalosta yksinkertaisuudesta, suom. Vesa Oittinen

torstaina, marraskuuta 01, 2007

En lähesty avain- tai solmuvertauksella tätä rakkaudettomuuden pulmaa. Kuuntelen niksejä, mutta koetan olla omaksumatta niiden estetiikkaa. Joskus vuosia sitten käytin ”lukittua”, niin kuin esimerkiksi tästä rantaympäristöstä ja etsin ”lukkoa”, vaikka yhäkin minussa on uskoa avautumiseen: haluan sanani takaisin kaksinkertaisina, en kirjoita itselleni, yritän olla pahoittamatta mieltäni yksityisklubeista, uskon rakkauden vaalimiseen ja siihen että kuolen vasta kun aurinko sammuu.
Silti suurin pulma eivät ole taivaankappaleet, vaan niellyt sanat, nikottelu ja jännitys ja hiljaisuus. Haukunrajoitin on hiljentänyt koiran, mutta sen silmät puhuvat. Ne luetaan tyhmiksi. Ne luetaan viisaiksi. Niistä puuttuu tarkkuus. Koululaisen suuta ei pidä kiinni pulmalukko, että jos hän tietäisi ratkaisun, hän alkaisi puhua, että hänen puhumattomuutensa näin ollen olisi kyvyttömyyttä päättelyyn. Auktoriteetti sanoo näin, eikä koululainen väitä vastaan. En minäkään. Kierrän koulut kaukaa, koska odotan niiden muuttuvan stategisiksi kohteiksi.
 
Site Meter