Tislausprosessissa syntyi pelättyä metanolia. Mies joi, humaltui
ja tunsi näkönsä hämärtyvän. Hän poistui hoiperrellen huoneistosta
ja oli rapussa. Rapun valot sammuivat. Hän näki hissin nappulan
kuin täysikuun sumussa. Hän näki rekka-auton josta toinen etuvalo
oli sammunut, mutta kumpi? Hänellä oli musta nainen vieressään,
jota hän suuteli. Hän puristi mustaa hedelmää niin, että sormien
nivelet naksuivat. Rapun valot sammuivat taas. Hän löysi tiensä
hissiin ja sulkiessaan oven tunsi valojen jälleen sammuvan. Hän oli
hississä ja hissi meni alaspäin. Hissin katossa hehkulampun lanka
paloi poikki. Hän yritti löytää kasvojaan peilistä, mutta mitä peili
toistaisi pimeässä muuta kuin pimeää? Hän tunsi hissin väkipyörien
pienimmätkin epätasaisuudet jalkapohjissaan ja kämmenessään jolla
nojasi johonkin seinistä, kunnes tuntemus loppui ja hissi pysähtyi.
Tuntui että epälukuinen määrä pimeitä ja pilkkopimeitä asioita jatkoi
vielä matkaansa, osa ohittaen, osa pysähtyen hissin lattiaan tai kattoon.
Hän tunsi ihmisen putoavan hissikuilussa tai rapussa hidastuen ja
pehmentyen, vihasta ja katkeruudesta liueten niin kuin väkevän alkoholin
vaikutuksen tuntee ensimmäisten siemausten jälkeen tai riemastuu sen
vääjäämätöntä lähtöä ruumiista krapulapäivänä, kuin nousisi pitkää,
loivaa rantaa, hyvin pitkää, ensin pyrstöllisenä, sitten madellen,
sitten neljällä jalalla astuen ja lopulta nousten pystyyn ja haukaten
keuhkonsa täyteen raikasta ilmaa. Hän seisoi pimeässä hississä ja antoi
asioiden tasoittua ja löytää lokeronsa niin kuin tetris-pelissä.
Hän veti taas keuhkonsa täyteen ilmaa ja tunsi silmäluomensa painuvan
kiinni, neuloutuvan umpeen nautinnollisessa morfiinipuudutuksessa.
Sitten hän painoi nappia ja antoi hissin syöksyä alas helvettiin.
>>