perjantaina, helmikuuta 10, 2006


Tämän Jeesus sanoi moralisteille jotka vetosivat lainkuuliaisuuskysymyksessä opetuslapsiin, jotka eivät pesseet käsiään ennen ruokailua:
Ei ihmistä saastuta se mikä menee suusta sisään, vaan se joka tulee sieltä ulos. Ihmistä ei saastuta se mikä menee korvasta sisään vaan se mitä se saa ihmisen suusta sanomaan. Irstaat ajatukset eivät saastuta ihmistä, mutta kun ne samat ajatukset lausutaan ääneen, ne saastuttavat niiden sanojan. Suuhun pantuna ruoka on oikeassa muodossaan, mutta suusta tullessa se kavahduttaa.
Katsokaa televisiosta mitä haluatte mutta älkää olko niitä jotka tuottavat ohjelmia. Lukekaa mitä tahansa, mutta varokaa kirjoittamasta, tekemästä pysyväksi väliaikaiseksi tarkoitettua, kokeeksi ilmaan heitettyä, leikiksi ja juolahdukseksi aiottua, sitä kaikkea mitä tuuli kuljettaa.

>>

torstaina, helmikuuta 09, 2006

Varhain aamulla mies herää kaikkien aistiensa kanssa yhtä aikaa,
mutta heikoimmat niistä väsyvät jo aamiaisen aikana.
Ei ole yhdentekevää mille alttarille päivän ensimmäiset hetkensä uhraa.
Lukeeko sanomalehteä vai kuunteleeko musiikkia,
aloittaako päivänsä tyttösivustoilta.
Aamuja ei ole elämässä montaa. Iltapäivää,
joka on tunnottoman lihaksiston työvuoroa, riittää loputtomasti.
Hän istuu palaverissa ja tutkii lomakkeen tyhjiä kohtia.
On lauseita jotka eivät tarvitse lisäyksiä, korjauksia tai korvauksia
vaan musiikkia taustalle, tai että ikkuna avattaisiin ulos. On mielentiloja
jotka selkenevät vasta oikeiden lauseiden myötä.
Vähän myöhemmin, kahvin tuoman hienoisen pahoinvoinnin painamana
hän yrittää pitää itsensä hereillä miettimällä menetyksiään.
Laimeinta iltapäivissä on se, ettei onnettomuuttaan voi löytää.
Ylhäältä paistava aurinko valaisee kaiken tasapuolisesti ja
on selvää, että peruuttamattomasti juuri tällä hetkellä hän on menettänyt
elämänsä tärkeimmät ajan: aamuja ei ole juuri yhtä enempää,
hetkiä jolloin pannaan alulle, jolloin vainutaan suoni jossa
myöhemmin käytetään hakkua.
Jos puhelin soi juuri silloin, ei kannata vastata,
pomo pyytää tuntia aikaisemmin töihin,
palaat takaisin neljäkymmentä vuotta vanhempana.

lauantaina, helmikuuta 04, 2006

Metsässä tapoin linnun, mutta sen liha pysyi raakana kaiken kypsentämisen jälkeen.
Kaupungilla näin eloisia kalkkunoita joiden liha oli niin mureaa että se haihtui kieleltä.

perjantaina, helmikuuta 03, 2006

Minulla on pulu.
Toisin kuin sika,
se tonkii kevyesti ja katkelmallisesti.
Se kerää minulle siemeniä hiekasta.
Joskus se löytää kultaa, jonka se nielee.

Sitten minulla on papukaija.
Kun olen ulkotöissä, sanelen sille tekstiä,
jonka se muistaa. Sisällä teekupin ääressä kirjoitan ylös.
Säkeet jotka papukaija ohittaa,
eivät ole olennaisia säkeitä.
Siemenet jotka pulu ohittaa ovat pahoja siemeniä.
Niistä kasvaisi varjostavia tai liian harvoja puita
ja syötäväksi kelpaamatonta ravintoa.

Näin on elämäni siivekkäiden kanssa.
Nälän yllättäessä paistan pulun ja
haen lakasta uuden.
Papukaija taas on korvaamaton yksilö.
Arvelisin sen kuolevan kutakuinkin samaan aikaan
kuin minä, parin vuosikymmenen kuluttua.

torstaina, helmikuuta 02, 2006

Maantiellä ihminen, kuralätäkkö ja rekka-auto.
Tislausprosessissa syntyi pelättyä metanolia. Mies joi, humaltui
ja tunsi näkönsä hämärtyvän. Hän poistui hoiperrellen huoneistosta
ja oli rapussa. Rapun valot sammuivat. Hän näki hissin nappulan
kuin täysikuun sumussa. Hän näki rekka-auton josta toinen etuvalo
oli sammunut, mutta kumpi? Hänellä oli musta nainen vieressään,
jota hän suuteli. Hän puristi mustaa hedelmää niin, että sormien
nivelet naksuivat. Rapun valot sammuivat taas. Hän löysi tiensä
hissiin ja sulkiessaan oven tunsi valojen jälleen sammuvan. Hän oli
hississä ja hissi meni alaspäin. Hissin katossa hehkulampun lanka
paloi poikki. Hän yritti löytää kasvojaan peilistä, mutta mitä peili
toistaisi pimeässä muuta kuin pimeää? Hän tunsi hissin väkipyörien
pienimmätkin epätasaisuudet jalkapohjissaan ja kämmenessään jolla
nojasi johonkin seinistä, kunnes tuntemus loppui ja hissi pysähtyi.
Tuntui että epälukuinen määrä pimeitä ja pilkkopimeitä asioita jatkoi
vielä matkaansa, osa ohittaen, osa pysähtyen hissin lattiaan tai kattoon.
Hän tunsi ihmisen putoavan hissikuilussa tai rapussa hidastuen ja
pehmentyen, vihasta ja katkeruudesta liueten niin kuin väkevän alkoholin
vaikutuksen tuntee ensimmäisten siemausten jälkeen tai riemastuu sen
vääjäämätöntä lähtöä ruumiista krapulapäivänä, kuin nousisi pitkää,
loivaa rantaa, hyvin pitkää, ensin pyrstöllisenä, sitten madellen,
sitten neljällä jalalla astuen ja lopulta nousten pystyyn ja haukaten
keuhkonsa täyteen raikasta ilmaa. Hän seisoi pimeässä hississä ja antoi
asioiden tasoittua ja löytää lokeronsa niin kuin tetris-pelissä.
Hän veti taas keuhkonsa täyteen ilmaa ja tunsi silmäluomensa painuvan
kiinni, neuloutuvan umpeen nautinnollisessa morfiinipuudutuksessa.
Sitten hän painoi nappia ja antoi hissin syöksyä alas helvettiin.
>>

keskiviikkona, helmikuuta 01, 2006

Iloisena hyppelehdin marjaan,
mielessäni punainen puolukka, metsämansikka ja vattu.
Mutta löysin vain synkkiä mustikoita.
Myöhäisillassa juon pimeää kiisseliä,
joka kyllä tasoittaa vatsan, mutta saa aikaan pahan mielen.
Tältä tuntuu olla kuumeessa,
avuttomassa tilassa,
hiusverisuonia katkeilee,
keuhkot eivät ota ilmaa,
katkerat ajatukset kiertävät varjoaineena suonissa.
Nyt jo sataa ja metsässä seitikki kasvaa
ja kuusesta hämähäkki hyökkää
ja varpusen vaakunalintuni elävältä syö.
 
Site Meter