Vaikea sanoa miten vakavaa epäuskoa on se, ettei nosta kadulle tippunutta muistivihkoa. Ja eroaako se lehdestä, joka lensi samoille kohdin tai kun räystäässä on tukos, naapuri hakkaa harjanvarrella. Tai nyt muistin: auto on matkalla tänne. Peltojen, metsän pimeys on päässyt sen sisään niin kuin sillalta katsoisi merenpohjaan, johon nyt syttyisi valo. Jotakin on aina kaukana ja tulossa, lompakon välissä juuri vanhentuvia papereita. Ota seteli, tiputa toinen, tai kolikko, miten nopeasti se vie paperirahaa maahan ja pitää siinä. Taivas on kokoajan sinisempi. Värit palaavat vaatteisiin. Vai oliko niin, että taksi odotti jossakin lähistöllä? Lämpö uskaltautuu sisältä pinnemmaksi. Kissat etsivät rakoja ja saumoja. Vaikea sanoa miten vakavaa uskoa on, ettei kirjoita näitä mietteitä ylös, vielä, miettii enemmänkin pihan aukinaisia kohtia ja jättää ulko-ovia raolleen, käy täyttämässä siinä välissä pesukoneen rummun ja istahtaa. Helpompi sanoa miten harmitonta vapaudentunnetta kokee tiepölyn tunnusta nenässä. Vesijohtovesi on päivä päivältä lämpimämpää, vielä ei voi uida.