Minulla on pulu.
Toisin kuin sika,
se tonkii kevyesti ja katkelmallisesti.
Se kerää minulle siemeniä hiekasta.
Joskus se löytää kultaa, jonka se nielee.

Sitten minulla on papukaija.
Kun olen ulkotöissä, sanelen sille tekstiä,
jonka se muistaa. Sisällä teekupin ääressä kirjoitan ylös.
Säkeet jotka papukaija ohittaa,
eivät ole olennaisia säkeitä.
Siemenet jotka pulu ohittaa ovat pahoja siemeniä.
Niistä kasvaisi varjostavia tai liian harvoja puita
ja syötäväksi kelpaamatonta ravintoa.

Näin on elämäni siivekkäiden kanssa.
Nälän yllättäessä paistan pulun ja
haen lakasta uuden.
Papukaija taas on korvaamaton yksilö.
Arvelisin sen kuolevan kutakuinkin samaan aikaan
kuin minä, parin vuosikymmenen kuluttua.