Runonlausuntaa: Linton Kwesi Johnson - Inglan Is A Bitch

” Casanova valehtelee koko ajan, mutta tuntuu tekevän sen vain lisätäkseen tekstinsä luettavuutta. Kuulemaansa ja lukemaansa hän tarjoilee omina kokemuksinaan ja kun hän on melko pinnallinen ja mitätön ihminen, rikos ei tunnu vakavalta. Todella tapahtuneen hän saattoi kokea yhtä pinnallisesti kuin kuulemansa syvästi, niin että sisäisenä kokemuksena kumpainenkin laji kokemusta saa hänen kirjassaan saman autenttisuuden ja luotettavuuden sävyn.”

– Veijo Meri: Kuviteltu kuolema (1974)

Jos en kaivattu, niin halusin olla ainakin etsitty. Piilouduin usein. Hyvin tavallisiin paikkoihin. Kerran seisoin keskellä pihaa ja seurasin touhukasta huutelua. Etsijä tuumaa että löydössä olisi aina punaista ja poikkeavaa. Vapauttavaa, helpottavaa. Vasta koulujen jälkeen tajusin mitä on olla merkittävä: jahdattu. Siitä on lyhyt askel himoittuun. Toisille pidempi. Ennen nukahtamista tapaan ajatella: monenkohan mietteissä olen juuri nyt. On niitäkin joiden etsinnät lopetetaan pimeän tultua. Vanhemmat kaasuttavat pois. Joka tapauksessa käy niin.

”Minun pitää aina selittää kaikki ja kaikki
koska silloin kun näyttelen, minut otetaan täydestä,
kun olen tosissani, ja hyvin kylmä, ajatellaan, no
niin, se on humoristi.
Mutta alussa ja lopussa ei ole huumoria.
Huumori on pakoa, taittava peili sille
joka ei voi katsoa ilmiöitä suoraan
kovassa valossa.
Minussa ei ole enää yhtään huumoria.
Jokunen sanaleikki ei ole huumoria vaan yksinäisyyttä.”

– Eeva-Liisa Manner: Fahrenheit 121 (1968)

Toiset kulkevat lautakasoissa neljäkymmentä vuotta, mutta naulaanastuja loukkaantuu ensimmäisenä työpäivänään. Ei ole naulaanastujaa, virasto väittää. Näille jotka ovat jo hyvän aikaa kävelleet rakennuksen ylimpiä kerroksia, vaikka sementtimyllyjä vasta tuodaan. Näille joille, jos pieni liioittelu sallitaan, rakentaminen on jo täyttä purkamista. Jo astunnasta näkee astuuko naulaan. Ahma ei astu. Työmaa on viekas. Naula on kätkössä ja myrkyllinen. Vasara korkealla ja huonosti. Joku huutaa apua. Juuri siihen on kuoltu.

”Juoksen ympäri Helsinkiä niin kauan kuin pysyn pystyssä. Kuolla ei tarvitse kuten marathonissa mutta muuten on idea sama.
Minä tarvitsen vanhan pakanan esiin sisältäni. Jos tämä ajattelemalla joksikin tulisi, se olisi jo tullut.
Vaikeaa on! Aluksi ihmiset ovat ylivoimaisia: jäykistyn ja vedän jotain selittävää ilmettä päälle kun joku vastaantulija katsoo. Pakotan itseni ajattelemaan että juoksen maapallon kylkeä pitkin avaruudessa.
Alan käydä läpi kaikkea heti kun kuvat tulevat. Kun en enää ajattele sanoin vaan kuvin, kun en puhu vaan näen; kun heijastan enkä enää pänttää sitä mitä tiedän.
Tietäähän oikeuskanslerikin että tämä paska pysyy koossa ei lailla eikä poliisilla vaan kunnon ihmisen arkuudella, sen pelon voimalla että mitä ihmiset sanovat mitä ihmiset ajattelevat. Ja näissä oloissa ihmiset eivät voi ajatella eivätkä sanoa: kuinka hyvää tekisi tuomarin olla sellissä pari yötä, arkkitehdin pari päivää montussa, naimattomat naisopettajat voisivat ihan hyvin antaa edistyneempien opettaa toisia pari päivää ja itse nussia vapautuvien vankien kanssa. Käsitäksää että kaikki nää alistussuhteet on toisesta maailmasta kuin tämä nykyinen: silloin kapitalisti oli ulkomaalainen sen rouva oli jalosukuinen, tarvittiin tavat ja palveleminen. Nyt kaikki on naurettavaa kun samanlaiset mulliturvat yrittävät esittää toisilleen jotain johtajaa ja toiset esittävät naama pokkana alaista ja halveksivat koko ajan. Ennen oli luonnollista että isä tiesi ja poika pelkäsi: oli talo ja metsä ja velat: nyt isällä ja äidillä ei ole kuin kateus että itse on vanha eikä saa nussia nuorta. Yksi valittaa lapsettomuutta, toinen ettei pääse mihinkään kun on lapsia. Jos lapset ei olisi niin omia, voisi lykätä kakaran lapsettomalle viikoksi kuukaudeksi vuodeksi; vaimoja voisi vaihtaa vähäksi aikaa, miehiä ottaa kokeiltavaksi ja palauttaa. Ihminen ehtisi elämässään enemmän.
Kuinka vaikeaa täällä on pitää puolensa edes isoa virastotaloa vastaan, metron rappuja, metron lippuautomaatteja vastaan. Kuinka pärjätä asema-aukiolle joka on nähnyt kaiken. Kuinka voin pitää puoleni Helsingin asemaa ja Valtionrautateitä vastaan: Kuinka pystyn ajattelemaan: eihän se ole kuin kuljetusfirma. Koko tietokonejärjestelmien tähtitaivas, koko liikkeellä olevien vaunujen määrä ja valtava virkapukupyykki! Kuinka pystyn muistamaan että se ei ole tekniikassa mitään verrattuna viimeöisen siivoojaämmän silmään. Tilatkaa luuranko Valmetilta tai Porchelta tai Japanista; tekemättä jää!
Mitä on koko kaupunki verrattuna harmaaseen puluun! Se lentää. Paskantaa katolle ja kohta sinne kasvaa puuntaimi. Ja kuitenkin, kuinka vaikea on lannistaa katseellaan Ateneum, jossa on Rembrantit, ja Hotelli Seurahuoneet joissa on kohotettu ties mitkä maljat, ja mitä mahdat kun Mikonkatu aukeaa: Lehmuksia Liikkeitä Laatua; ainoa mitä voit on antaa rahasi pois. Omistajat kuolevat, asiakkaat kuolevat, mutta liikkeet ja liikeperiaatteet, luotettavuus ja taso jää. Kuinka sinä voit pitää puolesi pankkia vastaan joka loistaa mahonkia, tammea, kuparia ja lasia? Kuinka matkatoimistoja vastaan; kuinka uskallat hymyillä paikatuilla hampaillasi kun kaikkien kauppojen ikkunoissa hymyilee täydellinen jättiläiskaunotar? Kuinka voit pitää puolesi noita komeita täytekyniä vastaan, jotka panevat paperille nimen kuin lumotun käärmeen, jolla on kaikki valta tappaa ja kuristaa kenet tahtoo eikä kukaan voi mitään. Mitä minä voin puhelimille joilla kuiskataan kaikki loitsut ja kiroukset niin että kun kaadun en enää nouse!”

– Jouko Turkka: Selvitys oikeuskanslerille (1984)

toivoisin että nyt viimein hävittäisitte sen romu-auton pihamaaltanne. ruoste saa lapset sairaiksi. olen kävellyt tämän käytävän kuusituhatta kertaa, työnnän lapsia, työnnän vanhuksia. joskus jään odottamaan pumppuovien sulkeutumista.
ne eivät sulkeudu.
seison käytävässä ja sitten hakulaite soi. minä olen pannut seinälle heidän kuviaan. huomaatteko miten ne jatkuvat toisesta toiseen? huomaatteko, kun hän kysyy, hän miettii vastausta, mutta hän jo tietää eikä malttaisi odottaa vuoroaan.
tiedäthän miten lapset matkivat onnellisia hetkiä. ja surullisia hetkiä. kirkkaita päiviä. sateisia päiviä. emme tiedä mitä on luulla jokaista juoksevaa lasta omakseen. lapsi juoksee ja rannassa on sirkkeli. aina ei ole, mutta joskus on. ja sitten hakulaite soi.

Porrassiivoojana saa huomata miten elämä lakkaa, kun kolisee uuteen kerrokseen. On vain: koiraa sätitään hiljaiseksi, ovisilmän läppä pyörähtää. Sisääntunkeutujan jälkeen suurin pelko on että ei kuuluisi ulos. Siksi on tultu sopimukseen: elämöidään kun naapuritkin ja lasta tehdessä on kohteliasta jos molemmat huutavat. Siksi on lauantai, yhteinen vapaapäivä.

SISÄLLYS

MYRSKY SONORASSA (1998)

Yuman hirviö 7
Hauta ilman ruumista 8
Pikavuoro hirteen 9
Kaksintaistelu Tombstonessa 10
Pakkashelvetti 13
Kuolleitten päivä 14
Verinen maa 15
Väkivallan laakso 16
Nicaraguan paholainen 19

COYOTEROS! (2000)

El Gringon paluu 23
Revolverimiehen perintö 24
Guerreron teurastaja 27
Sierra Madren korppikotkat 28
Kostaja Tombstonesta 31

PISTOLERO (2000)

Palkkamurhaajan lopputili 35
Tähti ja revolveri 38
Tappajasheriffi 39
Pistolero 40
Kovaa peliä New Orleansissa 42
Apasseja! 43
Verta ja kultaa 47
Kuolemankellot 49
Kuolleen miehen varjo 50
El Gringon kosto 51
Terästä kovempi 52
10 000 dollaria Jesse Rawlinsista 62
Kourallisesta pesoja 63
Kaksi henkipattoa 65
Verilöyly Oklahomassa 66
Revolverimiehen häpeä 67

PAHOLAISEN VALITTU (2007)

Temppelin papitar 71
Kaksintaistelu San Antoniossa 72
Merkitty mies 73
Revolverimiehen muotokuva 78
Villi kopla 80
Veriset jäljet 82
Pitkä takaa-ajo 83
Tiikeri on irti! 84
Alaskan sheriffi 86
Kuoleman huuto 87
Klondike 1897 90
Skagwayn tuomiopäivä 94
Komansseja! 95
Viimeinen cheyenne 96
Kuolettava luoti 97
Kohtaaminen Tascosassa 98

”Ehtymätöntä maisemaa tutkivan vaeltajan voimien ehtyminen on ainoa mahdollinen loppu. Silloin on ehkä valmiina jotain mitä minä tarkoitan romaanilla.”
– Claude Simon, Georgican saatesanat

Raamatussa kehotetaan antamaan kolehti niin salassa, ettei toinen käsi tiedä mitä toinen tekee. Kädelle annetaan mahdollisuus paitsi antaa huomattavia avustuksia, myös ottaa merkittäviä määriä kirkon pussista.
Masturbaattori leikkaa kätensä irti, sillä hän on oppinut tuntemaan sen viehtymykset, ei niin että hän olisi niistä harmissaan, vaan niistä on tullut yllätyksettömiä.
Mielteiden vähyys tai keskittyminen johtaa potenssiin, joka on harhaoppien tuho.

Onnettomuuspaikalla mietin, miten raitiovaunullisesta eläviä tulee vain yksi ruumis. Tarkoitan: kaikkien menehtyessä. Ja sekin peitetään nopeasti ja viedään pois. Tarkoitan: miten yhtä nälkäistä kohden on raitiovaunullinen ylensyöjiä Golden Raxin tummennettujen ikkunoiden takana. Ja hänetkin ohjataan sivuun, kaikkien menestyessä. Tarkoitan jokaista: jokaista kaupunkilaista kohden on puolitoista rottaa. Jokaista rottaa kohden puolitoista pulua. Jokaista lihapiirakkaa sataviisikymmentä. Silti saan kävellä rauhassa Stockmannilta Kruunuhakaan. Kukaan tai mikään ei puhuttele minua.

Runoilija joka ei löydä rahaa eikä ymmärrystä, pakastuttaa itsensä
suotuisampia aikoja varten. Puliukkoakaan ei näy talvella.
Runoilija jota synnyinmaa vihaa, käännättää säkeensä pikkukulttuuriin säilytettäväksi. Siellä on valoisia sillanalusia ja sallittuja rantoja. Roomassa hedelmiä myyvät tytöt siteeraavat Leopardia.
Toinen on luopua irstailusta: on monia hyvin puettuja jotka luottavat salakuljetuksiin. Sanantaitajia, jotka editoivat tekstiviesteihin luontevia virheitä, kiireen tuntua.

Hevosesta oli traumatisoitu arvaamaton kone, ensin se särki nopan, sitten kallon. Se syöstiin rinnettä rotkoon ja seurattiin miten se löysi jaloilleen. Se ajettiin ritsoilla sukeltamaan sameaan veteen, jossa se näki selvästi. Se ei ollut huvia varten. Se tunnusteli mielettömyyttä ja näkymättömiä käytäviä. Runoilija köytettiin sen selkään ja hevonen potkaistiin matkaan. Se löysi ehjiä, päinvastaisia ja vaihtoehtoisia reittejä, tapahtumapaikkoja, havaitsemattomia prosesseja ja ovelasti varastoitunutta energiaa ja monia keinoja päästä käsiksi salattuihin raha- ja naisvirtoihin.
Tarvittiin vain tarkka ruoskankäyttäjä: hevonen toimi niin kauan kuin sitä ei piesty hulluksi.

Auringon laskun nousevat kullit. Panomies ei juo kykyään. Ravintolailta on hänelle sen odottamista, että naiset humaltuvat. Nousevan hissin laskevat vetoketjut. Ja katso, minä humalluin ja jaoin vieraalle Sfinksille. Aamulla kaikki oli arvoituksen muodossa. Oli maisema ja lukko. Ja kun avainta käänsi lukossa, kaikki oli pääsemättömissä. Kahvi ei juossut termurista ja tunnustukset muuttuivat arvoituksiksi. Minä en niin kuin sisilisko osaa pysähtyä kahden ihmeen välille, viipyä siinä päiväkausia, kuolla minkään muuttumatta.

Äiti asuu traktorissa. Lukee myöhään. Koppi kajastaa pellon laidassa.
Äiti asuu traktorissa. Tekee traktorihommia. Korjaa välillä dieseliä. Traktoriradio soittaa. Koppi kajastaa pellon laidassa. Vetää lehmän tulvasta. Perustaa metsän. Tukkinostureita ja metsärekiä, puolitelaketjut, kahluukykyä. Traktorihommia. Ulkona pyryttää. Äiti asuu traktorissa. Koppi on lämmin. Traktoriradio soittaa. Koppi kajastaa metsän seassa. Eläinten, autojen, ihmisten. Lintujen keskellä. Lukee myöhään. Potkii välillä renkaita. Äiti asuu traktorissa. Pienokainen keinuu povella. Traktoriradio soittaa. Koppi kajastaa järven pohjassa. Näkyy avannosta, kun äiti lukee myöhään. Traktoriradio soittaa.

Kun jokaisesta palkasta panee sivuun kaksikymppisen, jää metvursti leivältä, mutta näkee lapin ruskan. Vaara on kuin olisi ulkomailla, Norjassa. Kelopirtin lämmössä isä lausuu: täällähän voisi joskus tulla käymään.

Omaksua kirjasta tai musiikista uusi elämänasenne, ottaa polkupyörä ja ajaa maailmaan. Jännätä yltääkö kaupunginosasta pois ennen kuin vire loppuu. Esiintyjä raivoaa juoksulenkillä, eksyttää itsensä ja ryntää saliin. Mutta oma vuoro ei ole ensimmäisenä. Joku päättää hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, hitaana ja hajoavana, mutta strategia näkyy eikä vapauttavaa hyväksyntää tule. Lasse Virénin armottomuutta kadehtii. Münchenin kymppitonnilla hän tajusi tarmonsa loppuvan ja kaatoi itsensä. Joku, josta hän kiittää elämäänsä, juoksi matkan loppuun ja voitti.

”Juuri ja juuri pääsen metsään vetäen housuja alas paskan tieltä kun siinä on nussiva pari!”

Virke Jouko Turkan teoksesta Selvitys oikeuskanslerille (1984).

Apostoli Pietari naulittiin ristille väärin päin omasta tahdostaan. Kun hän sieltä katseli maailmaa, liha näytti kalalta. Hyvä pahalta. Kielto puollolta.

HOCKEY NEWS: POLAR HOCKEY VIKING DEFENCE HOCKEY POLAR JUMP WRAP ATTACK POLAR CANYON SHOOTER MUST DIE IN OVERKILL APACHE PAPA LOUIE SAVE THE POLARSHERIFF AND MONKEY KICK OFF POLAR HOCKEY DEFENCE ATTACK OVERKILL CLASH N SHLAS POLAR BATTLE FIELDS DEFENCE POLAR RIFLEMAN GALACTIC WARRIOR ATTACK POLAR ALIEN DISORDER PENGUIN CLUSTERFUCK KING OF THE HILL LUNAR POLAR COMMAND ATTACK OLD WEST POLAR HOCKEY CATFIGHT VIKING FINAL FORTRESS JUMP HELI ATTACK MONSTER INVASION OF POLAR HOCKEY.

Miten niin voi olla että niin monen sanelukoneen teksti on niin sairasta vaikka puhutaan vain koululääketieteestä. Samaan hengenvetoon voidaan sanoa niin että miten niin voi olla että niin monen reseptin käsialasta voidaan sanoa samalla tavalla. Selvitys saapuu ajallaan: että luulotautisen lääkärin (sellaiseksi minua on nimitelty) luokse ei hakeutuisi sairaita (tästäkö nyt on kysymys?), on väärinkäsitystä. Heitä ei vain paranneta (joka olisikin jo aika nähtyä). Heidän elimistönsä lähetetään takaisin, herkistymään uudelle.

Kärpäsessä on lintua kun katsoo sitä räpytellen. Kun sulkee toisen silmänsä, eikä räpyttele, pääskyparvi näyttää kärpäsparvelta. Kun kaksitahtia pidetään kaukana käynnissä, luulee että kärpänen on tässä. Kun kärpänen on tässä, nukkuva kuulee sen vuosien takaa, lukeva ei ymmärrä mutta ärsyyntyy, huiskaisee, joku sanoo kutiavansa syyttä. Kärpänen: kaiken peittävä meteli, joka on viety kauas havaitsijasta.

Keskisuuria, muuttohävikkisiä kaupunkeja yhdistävää moottoritietä etenee kuollut mies. On vielä epäselvää, missä kohdin ja mihin aikaan hän kuoli. Vakionopeudensäädin oli asetettu 120 km/h. Tasaisesti ajavan auton havaitsi ensimmäisenä tien viereen majoittunut telttailija. ”Samalla tavalla tarkkaavaisen näköinen mies kuin mitä tästä menee. Huoliteltu, muodikas 80 – lukulaisittain.” Kuolleeksi hän kuuli miehen vasta myöhemmin. Sukulaiset suhtautuivat toisin: ”Arveltiin että näin tässä käy, kun se tupakankin lopetti ja syöpä silti jatkoi.”

Äijämeininkiä. Townes Van Zandt - Waitin' Around To Die

Haarniskan silmikko, ei siksi, että se suojaisi silmiä tai että sen läpi voisi turvallisesti tähystää, vaan että siitä voisi vähällä vaivalla tarkastaa onko taistelija yhä hengissä. Presidentinlinnan vartiosotilaasta sanotaan, muodostuu asentonsa sisällä elastinen kuin liivatteesta ja että juuri hän, kaiken ruuhkautumisen, turistien lukkitutuneiden kameroiden, ratkeamaisilleen täytettyjen alennuskassien ja valtiomiesten stressipäiden keskellä on se, jonka pää yhdistelee nopeimmin ja tarkimmin, joka hyppii tarpeettomien yli ja leikittelee punaisella langalla kuin kuminauhalla sormiensa välissä, ja lisätään hänen kuolevan aina samalla tavalla: ensin kaatuminen kuin veteen uppoaminen, hallittu, kauan harjoiteltu, täysin viimeistelty, idioottivarma, sitten hyvin kaukaa – toinen.

”Kun hankin ovisilmän, saatoin katsoa kuolemaa silmästä silmään.” (Novalis)

Ovisilmä parvekkeen oveen: mitä sisäpihalla tapahtuu. Vessan oveen vieraiden varalta: nyt kehtaisi tulla ulos. Uskaltaako katsoa ovisilmästä keskiyöllä: rapussa on seissyt pitkään joku. Mitä ovisilmästä näkee sisään? Aina voi panna teippiä. Jäädä kuulostelemaan oven taakse. Huomaamaton olisi ovisilmä lattianrajassa. Voisi päätellä kengistä: paljaat jalat talvella.

”Minä kirjoitin viettelyksestä ja uskottomuudesta ennen kuin olin itse ollut uskoton ja vietellyt. Kirjoitin epätoivosta, surusta ja epäonnistumisista ennen kuin olin itse kokenut niitä. Mutta kaikki minkä minä kirjoitin vainosi minua ja saavutti minut, heittäytyi minun kimppuuni ja osui minuun järkkymättömyydellä joka toisinaan saattoi tuntua kuin kostolta.”

– Christer Kihlman: Tuuliajolla tappion maisemissa. Suom. Pentti Saaritsa.

Kuolemaantuomittu on karannut.

Kun talo halkaistiin voimalinjojen tieltä,
meni myös nukkekoti kahtia.

ELÄIMEN ARVUUTTELU

Onko sillä kädet? Elääkö se vedessä? Onko sillä pitkä kaula? Voiko sillä ratsastaa? Onko sillä mustia ja valkoisia raitoja? Onko sillä piikkejä? Syökö se käpyjä? Onko se käpy? Humaltuuko se käyneistä pihlajanmarjoista? Elääkö se häkissä? Raahaako se hiekanjyviä? Äänteleekö se ääneen? Jättääkö se häntänsä? Onko se fossiili? Onko se monta eläintä? Patoaako se virtoja? Onko se lennostasyövä? Haukkuuko se? Voittaako se lähtöjä? Käyttääkö se työkaluja? Vaihtaako se väriä? Voiko sen haavittaa? Onko se isompi vai pienempi bakteeria? Kestääkö se tulta? Pääseekö se kuin veräjästä? Kestääkö se yli vuorokauden? Onko se paholaisesta? Pitääkö se sateessa värinsä? Voiko sen värittää jyvillä? Kuopsuttaako se? Onko se syötävä ja onnekas? Jättääkö se parillisia jälkiä? Onko se ilmassasikiävä? Erottaako sen puusta? Uiko se koiraa? Onko se analoginen vai digitaalinen? Nukkuuko se kita auki? Syventääkö se tietämystä? Onko se sula? Vaikeuttaako se hankkeita? Erottaako sen pölypallosta? Tarttuuko se helmiräsäseen? Tekeekö se itsestään kopioita? Tuottaako se tulta? Kuoleeko se katkaisuun? Varautuuko se talvea varten? Maistuuko sille hinaja? Tapaatko sen aapisen kansilehdellä? Vaihtaako se sukupuolta? Kestääkö sen vatsa sipulia? Havaitseeko sen kuoleman? Varastoiko se vettä? Onko se jonkun toisen pienoismalli? Onko se suurennos? Onko sillä arvokkaita ruumiinosia? Tärveleekö se luontoa? Alkaako se B:llä? Alkaako se munasta? Pelkääkö se rankkuria? Loppuuko se kiveen? Sammuttaako se halun? Pitääkö se nylkeä? Vaikuttuuko ihminen siitä? Kuuluuko se seimi-asetelmaan? Äänteleekö se sarjallisesti? Juokseeko se kuvitteellisia käytäviä? Onko sillä lätti? Sisältääkö se lääkettä? Saksiiko se? Nouseeko se vastavirtaan? Laulaako se vaikenemalla? Erittääkö se kulkureittinsä? Pukeutuuko ihminen siksi? Pukeutuuko joku muu eläin siksi? Tapasiko Nooa sen? Onko se itsensä kokoluokkaa? Syntyykö se raadosta? Kestääkö se hylkäämistä? Saako siitä koriste-esineitä? Onko se siimahäntä? Saako siitä maitoa? Liekö se ulosteellaanhoukutteleva? Ennustaako se sotaa? Edellyttääkö se optiikkaa? Onko sen nimessä jokin muu eläin? Viedäänkö sitä hihnassa? Onko se ajallinen vai ikuinen? Luoko se aaltoja? Saako siitä maistuvan liemen? Vuotaako se verta? Aistiiko se pelon? Sisältääkö se kotinsa? Onko sillä valonlähdettä? Sisältääkö se kuolemantaudin? Veikö se Joonaa? Onko se löytämätön? Elääkö se luonnossa? Nylkyttääkö se? Onko se kielellämetsästävä? Saako siitä taljan? Onko se hyvyyden vertauskuva? Voisiko se periaatteessa tyydyttää ihmisen? Aikaansaako se revontulia? Kuuluuko se kuolleeksitekeytyviin? Mahtaako olla eläväksitekeytyvä? Onko sillä kärsäkäs? Onko se Jumalan luoma? Onko sillä rekisteriä? Onko se Tove Janssonin keksimä? Syökö se itseään isompia? Lisääntyykö se masturboimalla? Onko se jyrsijä? Jättäytyykö se jälkeen? Ulvooko se? Onko se koirarotu?
Onko kyseessä kissa?

Intersate 90: llä, siinä missä Cleveland Memorial Shoreway ja Innerbelt Freeway yhtyvät, on hengenvaarallinen, lähes 90 asteen mutka. Siitä ajaa päivittäin 95 090 ajoneuvoa. Turvallinen nopeus on 35 mailia tunnissa, yli 50 mailissa mutkasta on lähes mahdotonta selvitä. Hank Morbylla oli kiire hankkimaan tyttärelleen syntymäpäivälahjaa. Jules Madson unohtui kuuntelemaan radiohittiä. Mark ja Sam Lancaster vaihtoivat yläviitoset. Presley Jamesonin koira painoi etutassunsa emäntänsä olkapäähän. Vuoden 59 Thunderbirdistä sahattiin lupaava esikoisrunoilija. Veteraanikirjailija Mosley Mosley lapioitiin tiensivusta. Martha Weinin lastenvaunuihin lensi käden riekale. Siinä kello, Tissot. 321 Taurusta on murskaantunut muutaman viimevuoden aikana. Lähelle muuttaneet kertovat ensimmäisistä raskaista öistä, jolloin säpälöitymisen äänet vielä häiritsivät. Lasi viilsi kaksostyttöjen, Jane ja Janet Barnsleyn kurkut täsmälleen samasta kohdasta. Nähtiin myös auto jonka jokainen ikkuna oli kirkkaan punainen kuin ruiskumaalilla laveerattu. Hattuhyllyllä ollut Parker- kuulakärkikynä upposi kuin tikka Jose Garcian takaraivoon. Aave-auto harhaili 50 metrissä. Plymouth Superbird poimittiin voimalinjoilta roikkumasta. Ferrari Enzo hävisi mutkaan kuin vesi-ilmapallo. Vakuutusvirkailija on käynyt murehtimassa kahta Diabloa, kolmea Ford GT:tä, kolmea Veyronia, kahta Koenigseggiä, yhtä Pagani Zondaa, yhtä Maserati MC 12:ta, sekä Lamborghini Murciélagoa, Reventónia ja Countachia. Pamahduksia, räsähdyksiä, kolinaa, kilinää, sihinää, pihinää, rämähdyksiä, jymähdyksiä, tymähdyksiä, tömähdyksiä, rusahduksia, kirskahduksia, . Käsiä, jalkoja, päitä, puolikkaita ruumiita, varpaita, silmiä, korvia, suolia, hermoja, verisuonia, sisäelimiä, vieraita, tuttuja, sukulaisia, työkavereita, vanhuksia, keski-ikäisiä, nuoria, lapsia, sylivauvoja, koiria, kissoja, marsuja. Kuolleen miehen mutka ei valikoi, se ottaa avosylin vastaan kaikki, joille se on vain mutka mutkien joukossa.

Autopuutarha muistuttaa Intian liikenteestä omakotitalon takapihalla.
Kukaan ei selviytynyt, mutta Sušrutan taidoilla kolmestakymmenestä romusta parsisi kasaan yhden ajokelpoisen. Sekin matka päättyisi tänne - niin kuin sydänlihas, joka jaksaisi kolmekymmentä kertaa kaikkeuden ympäri, on aina kuultavissa, mahdottoman lähellä.

Vielä on kirjattava: Autoharha ei ota hellittääkseen kävelykeskustan liikenteessä.

Haastatteluissa ei aina tarvitse pingottaa.

Lääketieteen opiskelijoista ne, jotka ovat vielä neitsyitä, saavat tehtäväksi riisua ruumiin. On merkillistä saada sisäelin käteensä. Se on kuin Marsin pinnalta, yhtä kaukainen. Sen on nähnyt toiminnassa vain vaikeasti tulkittavissa ultraäänikuvissa. Se on yhtä ratkeamaton kuin yhdyntä. Pieniä elimiä ja osasia katoaa ja ne lasketaan normaaliin hävikkiin. Mutta keuhkoilla ei saa pyyhkiä liitutaulua.
Kauniiseen ruumiiseen uskoisi ihastuvansa. Mutta niitä ei tule ovista. Ruumiina kauniin naisen saavuttamattomuus on täydellistynyt. Ja miten se säilyykään kandien ajatuksissa, mätänemättä.

Susi kävi yöllä pihassa ja söi koiran. Nyt se on kuin polkupyörä: sen läpi näkyy lapinmaa. Kerran hosui juoppo koiransa kaivoon. Ja kaivo söi ja röyhtäili. Ja koiran sielu nousi kaivosta ja kulkutauti otti sielun paikan. Keneltä on karannut koira, herää joka yö, jos ei muuten niin kellolla, kuuntelemaan. Kerran naapuri heräsi syöpään ja kasteli saman tien tupakat, mutta uni ei enää tullut.

Kippioven jousien ääni kuuluu sisätiloihin, kun elämä tuntuu toimimattomalta ja epäkuntoiselta, tai liian toimivalta. Seinällä roikkuu työkalu jokaista maailman ongelmaa varten.
Moniko pitää autoaan autotallissa? Pakkaspäiviä varten on ulkoseinässä autopistorasia, johon kytketään lämmitin. Auton tehtävä on estää sujuva pääsy talliin.

Peter Franzen oli kotimaassaan suurien roolien mies, mutta ruumiin näytteleminen Amerikassa oli hänen uransa kohokohta. Hollywood on sotaa. Peter Franzen tekeytyi ruumiiksi sotatantereella ja odotti vihollisten lähtöä. Kaikesta näkee, että hän on tämän päivän miehiä, ei Turkan koulun. Peter Franzen on valpas ruumis, hän käyttää koko lihaksistoaan täydelliseen liikkumattomuuteen. Hälinän laannuttua hänet nostetaan vaunuihin ja viedään pois. Hän antaa naisten pestä itsensä.

Tony Oxley on rumpaleista parhaita.

Säästäväinen kantaa vanhan television kadulta kotiinsa. Samalla tavalla kuin Bach sai näkönsä takaisin juuri ennen sokeutumistaan, television kuva on parhaimmillaan ennen räjähtämistä.

Moni hotellinpitäjä erehtyy siitä, viettääkö pari kuherruskuukautta vai viimeistä yhteistä illallista.

Joskus tulee tunne, että työkaluja katoaa varastosta. Näistä pitäisi muistaa olla kertomatta perheelle. On parempi että ansoittaa rauhassa ja ottaa asiasta selvää.
Joskus tulee tunne. Kumppani näyttää kauhistuttavan rumalta, rumimmalta päällä maan. Ei siitäkään pidä puhua tai kirjoittaa.
Jos muistaisi, kun kuolemanvarmuus valtaa mielen, että viikon päästä siitäkin pitää muistuttaa.

Hän oli mitä seurallisin mies ja vastakkaisen sukupuolen mieleen. Mutta elämänsä viimeisen vuoden hän makasi muumiona sanomalehtien alla, yksiönsä lattialla. Hautajaisissa oli vain välttämättömät virkamiehet.
Matkalla hautausmaalta takaisin tiesimme mitä tällaisista tarinoista ajatella. Puhuttiin merkillisistä suistumisista. Yhtäkkisistä katkeamisista. Käyrän odottamattomasta laskusta.
Seurattiin vieteriautoa kun se lähti uhmakkaasti pihasta ja
katosi näkyvistä.

Timanteista naiset maksavat, mutta kaveri joka on fyysisesti poikkeava,
ei saa harvinaisuuksille kuuluvaa arvoa.
Koripalloilija LeBron James on harvalukuinen poikkeus, niin kuin oikeastaan kaikki NBA – pelaajat. Heitä ei onneksi esiinny Suomessa.
Maltiton rumuus on normipoikkeama ilman sanottavaa hyötyä, ellei ole valmis tinkimään kunniastaan. Sitä vastoin koripalloilussa hämmästelee sen urheilullista laadukkuutta, vaikka pelaajat valikoituvat äärimmäisen pienestä osasta väestöä.

Naistenmies on aina keskiarvo. Juhlava keskiverto. Hänessä ei ole ainuttakaan ominaisuutta mistä voisi erityisesti loukata, eikä mitään mitä voisi ylistää harvinaisuutena.
Kiihkeiden öiden jälkeen naiset jäävät silti kaipaamaan; naistenmies on niin jokamiehen näköinen, ettei hänen piirteitään muista ja niiden tilalle tulee uneksittua vaikka mitä poikkeuksellisen viehättävää.

Kun naistenmies kävelee ärrälle ostamaan urheilulehden – tietysti hänkin seuraa koripallotilastoja – naisasiakkaat välttelevät, koska muistavat heti viimeyötä, vaikka naistenmies nukkui sen omassa sängyssään.

Miehet ovat aina sovittelevia, koska arvelevat humalapäissään loukanneen häntä tai ainakin huomattavasti hänen näköistään.

Naimapyyntöjä tulee tiheästi, koska naistenmiehen kanssa elää muiden elämää, tai ainakin mitä tahansa muuta kuin omaansa.

On todettava että hän on onnellinen. Ja hänen kaltaisiaan kulkee kaupungilla tasaisena vuona. Ja vaikka hän olisi maalla keräämässä voimiaan, häntä tervehditään kaupungilla jatkuvasti, hänen nimissään tapahtuu yhtä ja toista, hyvää ja pahaa, mutta aina tavallista. Mutta sellaista tavallista josta normipoikkeama voi vain uneksua.

Energiansäästölamppu syttyi, esitti päivännousua, mutta oli hitaampi,
lukea näki vasta kun aurinko alkoi laskea,
vasta kun virasto täytti kapakan ja tikka kopsahti tauluun eikä ikkunaan.
Siitä miten lamppu sammui, on esittää vain napsahdus.

Poika hyppää bussista kesken koulumatkan ja juoksee hädissään kilometrit kotiin.

Pornolehtiä ei koskaan unohtele esille, mutta sitä ei usko. Jos unohtelisi, niitä ei löytyisi vain piilopaikoista - pusikoista ja sovituskopeista. Synkimpiä rikoksia peittelee taidolla jo luonnostaan. Mutta muilta, ei omalta epäilijältään.

Junassa tuli juttelemaan mies joka oli paluumatkalla autoa upottamasta. Joi palkkiorahojaan vaikka tiesi humalassa puhuvansa. Naiset soittavat petoksesta kavereilleen ennen kuin ovat saaneet takkia ylleen.

On hyväksyttävä kiinnijäänti ja häpeä niin ei jää kiinni. Luikki ei ole koskaan piilossa. Aina ihmisten ilmoilla. Aina valmiina vastaanottamaan maailman ja hyvää on vastassa.

H&M:n valikoima tuntuu oppimattomasta kuin selaisi tuntemattoman kielen sanastoa. Jos opettelee peukalopaikoin voi olla varma että ohittaa treffisanaston.
Vaatetehtailijan tavoite paljastuu karuna, kun vastaantulijalla on samanlainen takki. Hienoista häpeää on vaikea kuvailla. Olla erilainen samalla tavalla.
Luokkakaverit soittelevat vuosikymmenten takaa. Sovitaan tapaaminen ja tuntomerkit. Samanlaisessa takissa on vaikea teeskennellä, että olisi menestynyt elämässään toista paremmin. Kaveri paiskoo olalle ja tarjoaa tuopin. Siinä, niissä takeissa ja puheissa, luopuu erikoisoluen ajatuksesta.

Onnettomuuspaikalla mietin, miten raitiovaunullisesta eläviä
tulee vain yksi ruumis. Sekin peitetään nopeasti ja viedään pois.
Jokaista kaupunkilaista kohden on puolitoista rottaa.
Silti saan kävellä rauhassa Stockmannilta Kruunuhakaan.
Kukaan tai mikään ei puhuttele minua.

Miksi onkimies istuu yksin?
Koska se joka valehtelee kaloille, valehtelee muillekin.
Hän on tukkukauppias, joka sanoo kalastavansa kissalle.
Hyvästä ottipaikasta hän poistuu ajoissa.
Huonossa viettää koko päivän, kunhan on uteliaita.
Onkimiestä käy sääliksi.
Tekee kaiken ovelin elein, kaataa kahvin sulkee pyörän.
Sunnuntaikävelyllä oleva menestysperhe
näyttelee onkimiehelle kilttiä maailmaa,
vilpitöntä ja hyväuskoista.
Ja onkimies uskoo ja nauttii pahuudestaan.

Yksin kulkevalla miehellä ei ole asiaa valaistujen reittien ulkopuolelle. Leikkipuiston kimakat äänet eivät saa pysäyttää häntä. Metsiköissä pitäisi periaatteessa olla koko ajan näkyvillä, ettei vahingossa pelästytä. Ja vaikka ei pelästyttäisikään, on tieltä poiketessa aina maine vaarassa. Runoilijan on uneksittava kuusenkerkkien tuoksu, koska vain kyseenalainen henkilö pysähtyy niitä tarkkailemaan. Asunnosta lähdettäessä on oltava selvä syy ja syyn pitää näkyä ulospäin.
Ratkaisu tähän maksaa tonnin. Sekarotuisen saa kolmella neljällä sadalla. Rokotuksiin satanen, kuppiin kymppi. Koiria rekisteröidään hurjasti kasvavalla vauhdilla ja kestänee vielä tovi ennen kuin ensimmäiset puistotädit alkavat epäillä.

Paavo Haavikko (1931 - 2008)

Paavo Haavikon Runot! Runot oli toinen omalla rahalla ostamani runoteos. Ostin sen Akateemisesta kirjakaupasta 16.11.1992 ja se maksoi 153 markkaa. Kirjassa kirjoitetaan mm. näin:

” Itämeren silakat, silmättömät, miettivät / kuolemaa ja kostoa / ja meitä vihollisiansa jotka olemme sen ainoat ystävät.”

Luis de Morales - Pietà

"Puhe siitä, että kivun palkkiona olisi salainen sairaalloinen mielihyvä, oli hölynpölyä. Kaikki haluavat tehdä kivusta kiinnostavan – ensin uskonnot, sitten runoilijat, sitten, jotteivät jäisi jälkeen, myös lääkärit, jotka haluavat lisätä soppaan omat psykosomaatiset pakkomielttensä. He haluavat tehdä kivusta merkitsevän. Mitä se ilmaisee? Mitä oikein salaat? Mitä oikein esität? Ketä oikein petkutat? On mahdotonta kärsiä vain kipua, on kärsittävä myös siitä mitä se merkitsee."

- Philp Roth: Anatomian oppitunti, suom. Rauno Ekholm

On epäseksikästä kun liian vastuuntuntoinen mies työntää lastenvaunuja.
En kiihotu jos imuroiva mies on siivoushullu.
Kun näen turvaistuimen Nissanin takapenkillä valtaa minut hillitön tarve.
On seksikästä ostaa kallis tavara uuteen asuntoon.
On miellyttävää kun oma mies kantaa taakan olohuoneen matolle.
On nautittavaa odottaa lentoa kaupunkilomalle ja olla etelänmatkaajien katseissa ns. laatupillu.
On seksikästä että miehellä on kiire.
On seksikästä että hän on kaikkialla ajoissa mutta hyvästelee silti reilusti.
On seksikästä olla etupenkillä miehen kaverin autossa.
Mies jolla ei ole kavereita on epäseksikäs.
On seksikästä kun mies osaa viettää määrämittaisia, mutta laadukkaita hetkiä kavereidensa kanssa
En pidä siitä jos automme pitää kovaa ääntä.
En pidä siitä että seurassa on äänekkäämpiä miehiä kuin omani.
Tapaamme uudestaan ensi lauantaina.

Kun Pohjolaa seuraa satelliitilla, näkee metsän vihreyttä ja puhdasta vettä, korkea kallio syöksee äkkiarvaamatta rotkoon, timotei kukkii, siellä täällä kulkee tie ja sillä yksinäinen pikkuauto.
Saattokoti on perustettu betonikerrostalon pohjakerrokseen. Sen seinät näyttävät kuin tiilistä rakennetuilta. Vaikka saattokodissa on kuin minkä tahansa mukavan terveyskeskuksen odotustilassa, tuntuu siellä kaikki toiselta. Terveyskeskuksessa oli flunssa ja kiire parantua työkuntoon, nyt on edessä kuolema. Kuolemassa verenkiero lakkaa ja solut kuolevat. Samoin lakkaavat aivojen ja aistinelinten toiminta, joihin elämän kokemisessa välttämättömät asiat – tunteet, ajattelu ja aistimukset - perustuvat. Tätä tietoa vasten anopinkieli itsekastelevassa ruukussa on saattokodissa eri kuin terveyskeskuksessa tai pankin aulassa. Katoavaisuus on saavuttanut sen.
Siksi on saattokotiin tuotu useampi anopinkieli, eivätkä lehdet ole muovia vaan kuihtuvaa sorttia.

Pyöräretkellä pysähdyin lammasaitauksen luona. Kymmenisen lammasta laidunsi kaukana, vastakkaisella puolella aitausta. Vastasin nopeasti tekstiviestiin. Sillä aikaa lampaat olivat ilmestyneet viereeni ja katsoivat aidan väleistä kuin olisivat seisseet siinä jo kauan.
Lampailla, tai laajemmin sorkkaeläimillä, on erityinen siirtymisen kyky jota ne käyttävät harvoin. Kyky siirtyä ilman taipaletta tai ainakaan merkkejä siitä. Ilmestyminen.
Samoin tekee lapsi, jos hänellä ei ole leikkikaveria ja hän on viettänyt tuntikausia yksinäisyydessä: hän ilmestyy äitinsä luokse. Hän ei ole aiheuttanut ääntäkään, eikä kukaan ole nähnyt hänen tuloaan. Lapset kuvataankin joskus pieninä lampaina, ja kerrotaan lampaasta joka eksyi laumastaan.

Suurenmoinen on onni joka tulee tehdystä työstä. Tänä aamuna heräsin virkeänä, koska olin eilisen päivän työskennellyt. Olin rakentanut irtokivistä tornin. Löin hakulla kallioseinämään syviä uria ja työnsin niihin märkiä puukiiloja, jotka turvotessaan halkaisivat kiven. Kokosin kivenkappaleita takapihalleni. Sisätiloja varten hakkasin emäkalliota pölyksi ja huuhdoin siitä kullan.
Raskas työ esti ajattelemasta muuta ja mitä korkeammalle torni kohosi sitä helpommaksi elämä kävi. Torni näyttää tarpeelliselta. On kuin jokin tarvitsisi suojaa tai suuria tuhovoimia olisi liikkeellä. Pitää hutkia ajattelematta, etenkin jos työstää ajatuspitoista tavaraa. Muutoin ei synny ajatuksia ja saa laiskan leiman. Laiskuus on kuoleman käsittämistä ja tajua työn mielettömyydestä. Suurenmoinen on ahkeran onni.

Ilkeänä pidetty Sakkeus sai piiskaa,
koska ei tiedetty hänen kasvavan siksi miksi tuli.
Vasta kun muut olivat kasvaneet ohitse,
hänet ymmärrettiin ja nostettiin tiedonpuun oksalle.
Vai kiipesikö hän sinne itse?
Sakkeus ei ollut puidenkiduttaja niin kuin ne
japanilaiset jotka olivat tulleet kuuntelemaan Jeesusta.
Hän painotti, että pienentämällä muita ei itse kasva paremmaksi
ja siksi Sakkeus käyttäytyi aina niin,
ettei loukannut muita.
Sakkeus kiskoi puita juurineen ja istutti niitä
paikkoihin joihin ennusti liikkuvan tärkeää tietoa.
Hän kiskoi köyhältä viimeisenkin hopearahan,
mutta vakuutti aina uhrinsa järjestelmästä
jossa tämäkin voisi rikastua.
Ottamalla Sakkeus antoi.
Hän loi toivoa niille jotka eivät eläneet lompakon korkeudella.
Juuri tämän Jeesus näki kun kutsutti itsensä
Sakkeuksen lihapöytiin.

Asettelin heikosti eristettyjä sähköjohtoja huoneeseen
ja hän menetti kissansa.
Niin lisäsin ajattelua maailmaan.
Murhaaja asettaa pyssyn uhrin käteen,
koska mikään koskaan ei tule sinun ulkopuoleltasi.
Kun Papin rouva murhattiin, kappelin pyörätelineestä oli hävinnyt polkupyörä.
Myös pappi oli hävinnyt ja hänen pyöräilykypäränsä.
Oikeastaan mitään ei ollut jäänyt jäljelle. Mutta se jäi etsivältä huomaamatta.

En aio kaasuttaa itseäni autoon. Valehtelin. Olin humalassa.
Jokainen tapaa saman tragiikan kun juo riittävän syvälle.
Aion körötellä autolla Pietariin. Krapulan jätän kotiin. Ja koiran.
Se syökööt sen joka jää makaamaan. Vielä viimekrapuloissa huusin:
aloita vatsasta, syö elämännälkä pois. Nyt lähestyn kohti hidasta liittymää
ja paukutan nahkarattia, piilokorossa puolimatkan pilleri.
En aio viiltää rannettani. Muotoilen vain parran.
Olen pitänyt itseäni valehtelijana vain siksi etten ole puhunut totta.
Valehtelija on se joka kuvittelee siihen voivansa ja kiusaa sillä muita.
Vaikka väitinkin toisin, en ole syönyt myrkkymarjoja ja tähyillyt rajan taakse.
Olen ollut enemmänkin baareissa. Niitä on Pietarissa hyvin.
Olen murskauttanut autostani avaimenperän,
jotta mieluummin kuin ajaisin kotiin avaisin hotellihuoneeni lukon.
Nukun pienessä ammeessa joka putsataan käyntini jälkeen.
Tässäkin sodassa saa tappaa ihmisen, mutta ei pilata kaivoa.

PIHVIN JÄLKEEN

1.

Pihvin jälkeen ei jaksa kiinnostaa
Pihvin jälkeen ei jaksa laihduttaa
Pihvin jälkeen ei jaksa naurattaa
Pihvin jälkeen ei beibi jaksa naurattaa

2.
Pihvin jälkeen ei jaksa ottaa yhteyttä
Pihvin jälkeen ei jaksa joka paikkaan
Pihvin jälkeen uupuu, ei uuvu, jaksaa, ei jaksa
Pihvin jälkeen ei jaksa olla vahva

3.
Pihvin jälkeen ei jaksa/viitsi/halua tehdä mitään järkevää saati hyödyllistä niin sitten tehdään järjetöntä ja hyödytöntä
Pihvin jälkeen ei jaksa ajatella kuinka jonkin sanoo tai mitä sanoo
Pihvin jälkeen ei jaksa kikkailla
Pihvin jälkeen ei beibi jaksa naurattaa

4.
Pihvin jälkeen ei jaksa korviaan lotkauttaa
Pihvin jälkeen ei millään ole mitään väliä
Pihvin jälkeen ei jaksa kuin kevyttä ja runoja
Pihvin jälkeen ei beibi jaksa naurattaa

"Vedin ikkunaluukun kiinni ja menin takaisin heinäkasaan, peittelin itseni ja annoin maailman olla. Kuulin kyllä ääniä vaunun ulkopuolelta, ihmiset siellä huusivat, ja kuulostelin, olivatko huudot vihassa vai rakkaudessa huudettuja, ja eläinten äänistä kuuntelin, huusivatko ne tuskaansa ja vaivaansa vai halujaan.
Ääniä oli, ja joillekin äänille hevoset vaunussa hörähtelivät ja luimistelivat, ja joihinkin ne vastasivat, mutta minä en saanut eläinten äänistä selvää enkä ihmistenkään."

Antti Tuuri: Kylmien kyytimies (2007)

”Nimet ovat epäilemättä oikullisia piirtäjiä ja tekevät meille ihmisistä ja paikkakunnista luonnoksia, jotka muistuttavat niin vähän alkuperäisiä, että usein suorastaan typerrymme, kun eteemme kuvitellun maiseman sijasta kohoaa näkyvä maisema (joka sekään ei ole todellinen, sillä aisteillamme on tuskin sen enempää silmää samankaltaisuuksille kuin mielikuvituksellakaan niin että ne kuvat, epätarkkoja nekin, jotka todellisuudesta voi saada, eroavat ainakin yhtä paljon näkyvästä maailmasta kuin tämä kuvitellusta.)”

Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä, suom. Inkeri Tuomikoski

PYSÄYTYSKUVAssa kiinnostavaa on sen epäreiluus, miten se ei lainkaan huomioi liikkeen sulokkuutta tai kömpelyyttä vaan mittaa kohdettaan vailla historiaa. On ihmisiä joiden sulokkuus perustuu liikkeeseen ja toisia joiden sulokkuuden liike hävittää. Viimeksi mainitun kauneuden voi havaita ainoastaan pysäytyskuvassa. Jos tällainen ihminen saa elantonsa paljastelusta, hänelle on elintärkeää huolehtia siitä, ettei hänestä vuoda minkäänlaista videokuvaa julkisuuteen. Itse asiassa kuka tahansa väkijoukon arjen puurtajista voisi olla keskiaukeaman houkutus jonka vain liike täydellisesti naamioi.

Taustasta voi luoda pääaiheen poistamalla kuvasta ihmisen.
Eloton luonto ei silti herää eloon.
Se hakeutuu arkiseen, jäykkään, asetelmalliseen.
Näemme kuvassa aamiaispöydän, hedelmiä,
kuolleita kaloja, keittiötarpeita.
Ihmisestä muistuttavat pääkallo, tiimalasi,
sammunut kynttilä.

Oli surullista nähdä vieteriautojen jaksavan pois pihasta
ja juopon huutavan jatkoja, oli surullista elää,
hääkutsun tuova postelijooni oli morsianta kauniimpi,
vaatetus painotti rumaa siellä missä sitä löysi
ja siinä missä koira säännösteli virtsaa,
ämmät pärpättivät itsensä tärviölle.
Kaikki meni niin toisin kuin arvelimmekin.
Pistäydyttiin juhlissa, olitiin kohteliaita ja varattuja,
osallisena monen elämässä,
pidettiin huolta että kuolemastamme tuli kallis.

Kärpäsessä on linnun koskemattomuutta jos katsoo sitä kuivin silmin. Räpyttelemättä. Jos toisen silmänsä peittää, pääskyt näyttävät itikkaparvelta. Suuremmat merkitykset on aina aseteltu syvemmälle, onkimies vetistelee. Runoilija saalistaa sattumanvaraisilla säkeillä, raivoissaan lätkii näkymättömiä ikkunoita. Kaksitahti räpisee kärpäsen tapaan. Kun se on kaukana, luulee että kärpänen on tässä. Siinä on hallittavuutta, vaikka osien paljoutta ei hahmota. Kovissa kiihdytyksissä on luotettava aivoihin; hautautuu kotiinsa jos pihasta ampaistessa ei usko rakkauden pysyvyyteen. Lätkällä hallitessa taas liiskaa sielunsa, arvokkaimman matkansa ja maisemat.

”Kauneus on moninaisuutta yksinkertaisessa; tämä on viisasten kivi, jota taiteilijoiden tulee etsiä ja jonka harvat löytävät. Vain se ymmärtää nämä muutamat sanat, joka omasta itsestään käsin on muodostanut tämän käsitteen. Kauneutta kuvaava linja on elliptinen. Siinä on mukana sekä yksinkertaisuus että pysyvä muutos; elliptistä linjaa ei näet voi kuvata ympyrän avulla ja se muuttaa jokaisessa pisteessä suuntaansa. Tämä on helposti sanottu ja vaikeasti opittavissa.”

Johann Joachim Winckelmann: Jalosta yksinkertaisuudesta, suom. Vesa Oittinen

En lähesty avain- tai solmuvertauksella tätä rakkaudettomuuden pulmaa. Kuuntelen niksejä, mutta koetan olla omaksumatta niiden estetiikkaa. Joskus vuosia sitten käytin ”lukittua”, niin kuin esimerkiksi tästä rantaympäristöstä ja etsin ”lukkoa”, vaikka yhäkin minussa on uskoa avautumiseen: haluan sanani takaisin kaksinkertaisina, en kirjoita itselleni, yritän olla pahoittamatta mieltäni yksityisklubeista, uskon rakkauden vaalimiseen ja siihen että kuolen vasta kun aurinko sammuu.
Silti suurin pulma eivät ole taivaankappaleet, vaan niellyt sanat, nikottelu ja jännitys ja hiljaisuus. Haukunrajoitin on hiljentänyt koiran, mutta sen silmät puhuvat. Ne luetaan tyhmiksi. Ne luetaan viisaiksi. Niistä puuttuu tarkkuus. Koululaisen suuta ei pidä kiinni pulmalukko, että jos hän tietäisi ratkaisun, hän alkaisi puhua, että hänen puhumattomuutensa näin ollen olisi kyvyttömyyttä päättelyyn. Auktoriteetti sanoo näin, eikä koululainen väitä vastaan. En minäkään. Kierrän koulut kaukaa, koska odotan niiden muuttuvan stategisiksi kohteiksi.

KIRAHVIn korkeuksiin ei mikään muu lehdensyöjä yllä, siksi sillä on aina ravintoa, jolla kasvaa yhä korkeammaksi. Myyrän mataluuksiin ei mikään muu kaivaja pääse, siksi sillä on aina ravintoa, jolla kasvaa yhä vahvemmaksi kaivajaksi. Ja mitä korkeammaksi kirahvi kasvaa, sitä korkeammaksi nousee puu, ja mitä syvemmälle myyrä kaivautuu, sitä syvemmälle juuret tunkeutuvat.

” – Jörn Donner on passé
Tällaisilla ja vastaavilla höläyksillä on aina ollut minuun täysin päinvastainen vaikutus kuin saattaisi kuvitella. Vaikutus on aivan sama kuin aikaa vievien pakollisten töiden, jotka ovat saaneet minut käyttämään ylijäämäajan järkevästi ja keräämään voimani keskittyneeseen työhön niiksi harvoiksi tunneiksi, jotka olen voinut varata omaan käyttööni. ” Jörn Donner, Olotiloja.

KOKOELMASTA ILMAN VALLOITUS

”Minä olen nyt tosissani, annan kerralla periksi, rupean tarkoittamaan asioita.”

” Maapallo on kolho ja hatara pallon muotoinen möykky.”

”Asuminen on väsymistä matkalla”

– Kalevi Seilonen

Riitaperheen koira hakattiin yhteistuumin kepeillä kuoliaaksi.
Se oli kuullut liikaa. Silloinkin kun se näytti nukkuvan sen korvat liikkuivat.
Lahkolaiset aukoivat ikkunoita kun jollakin oli sieluntuska.
Pahat henget suunnattiin hevoseen, joka potki heti ison kiven rikki.
Niihin aikoihin revittiin metsän läpi tie ihanaan rantaan.
Alusvaatteet heitettiin virtaan,
jossa ne paritteli niin kuin toisessa maailmassa.

Galleria oli hyvin akustoitu paikka,
ketään ei voinut kuulla erikseen.
Boolissa osa hedelmistä jäi pintaan
ja mitä syvemmälle vajosimme ajatuksiimme
sitä kitkerämmiksi ne kävivät.
Korko nosti naista, mutta ei persettä,
ajattomat vyöt ja henkselit ylläpitivät
illuusiota keskustelun riippumattomuudesta.
Aronpuron kädessä näkyi kättelyn pyrkimys.

”Muistan miten kahdesta romaanista tajusin jotakin viihteen ja taideteoksen erosta. Toinen vieroitti minua todellisuudestani, toinen ei. Silloin sen keksin: todellisuus vetää puoleensa todellisuutta, oli se miten erilaista tahansa. ” Mirkka Rekola

"Missä järjestyksessä synti kehittyy ihmisessä?
Ensiksi on vatsanpalvonta. Se on kaikkein luonnollisin ihmisen tarpeista. Usein kuitenkin ruuan käytössä ylitetään normaalit rajat, langetaan ylensyömiseen ja -juomiseen. Näin lihalliset himot saavat valtaa ja ihminen lankeaa helposti haureuteen, joka voi olla ajatuksellista tai teoissa tapahtuvaa ja ilmetä esimerkiksi rahanhimona ja ahneutena. Jos rahaa ei saada, ei myöskään haureuden himo tule tyydytetyksi. Se synnyttää vihaa, joka on johtamassa jatkuvaan murheeseen. Murheen kautta ihminen voi langeta epätoivoon. Jatkuva epätoivon tila saattaa synnyttää hermostollisia häiriöitä. Ihminen ei pysty hillitsemään itseään eikä sanojaan, vaan katkeruus ilmenee koko olemuksessa. Jos taas rahanpyynnissä onnistutaan ja haureus saa täyttymyksensä, se johtaa kunnianhimoon ja se puolestaan ylpeyteen.
Synnin kasvu siis tapahtuu järjestyksessä: vatsanpalvonta, haureus, rahanhimo ja ahneus, viha, murhe, epätoivo, kunnianhimo ja ylpeys."

- Isä Raimo Sissonen: Johannes Kassianus rahanhimosta

Michael Jacksonista ei sanota maailmankuulu. Eikä liioin Schumacherista. Sedästään saatettaisiin sanoa, jos laulaisi lauluja. Kuvitellaan talo jossa hän keittää kallista teetä tai halpaa. Hänen ongelmansa on sade joka ei tottele käskyjä eikä toiveita, maailmankuulu ongelma niin pienessä sydämessä. Michael Jacksonilla on vain Michael Jacksonin ongelmia: milloin on vaarassa tippua lapsi milloin nenä. Michael Jackson katuu, itkee ja peittää kasvonsa. Schumacher taas kaivattaa tunnelia Kerpenistä Maranelloon. Sortumat ja taidelöydökset kiristävät harjoitettuja hermoja.
Erakolla ei ole tv:tä, hän on puhkonut silmänsä ja antanut hiekan kuivattaa kielensä, mutta hänen kielensä on maankuori joka halkeilee. Maapallo on siinä mielessä suuri että kaikista palloista ainoastaan sen kuorella on taju kaiken suuruudesta. Sen vuoksi ihailijoille on lähetettävä kirjeitä. Kuvitellaan talolta lähtevä polku joka kiemurtelee postille. Kuvitellaan kaiken antamisen ja saamisen ilo.

Ensin alkaa sataa. Pyykki saa painoa, ja jos huutaakin, kukaan ei kuule, silloin tajuaa jotain perheestä, valoa verhojen takana. Viikon sateen jälkeen ei ensin iloitse aurinkoa vaan että myrkyt ovat laimeampia. Ja pikkuroska poissa.

Pihvin jälkeen ei jaksa ajatella. Tämä on ongelmana romaaneissa joissa on pihvi.

Eläke on jaettu molempiin takataskuihin niin että on hyvä istua. Ranta on autio ja loppuu lyhyeen, sen jälkeen suuri merenselkä, pieni purje. Tuodaan lasillinen alkoholia ja sanomalehti. Nainen haluttaisi, mutta omaatuntoa jonka ystävä on ollut kauan, ei raaski pettää. Ei tässä elämässä. Enää. Sekin on jo vanha, menotiellä.

"Hyvätapaisten ihmisten inhottava olemus on siksi hyvä dramaturgiaa etiikan strukturoimisena tarkoittava aihe, että hyvätapaisuus ei ole hyve, vaan härskiä valehtelemista ja hierarkista herjaamista päin naamaa. Vallankäyttöä, jonka harjoittamisesta kaikissa muissa kuin tapakulttuurin sallimissa muodoissa joutuisi vankilaan. Hyvätapaisuus on ahdistuksen kulttuurin vahvin ilme ja hyvätapainen ihminen sen vuoksi jo usein täysi hullu. "

- Jussi Parviainen: Hybris, dramaturgian filosofia

Tila-autossa yksin. Radion kohdalla kolo. Kravatti ohut ja löysällä.
Nahkaa. Liittymissä hienonlaista kehitystä oikeampiin arvoihin.
Ohituskaistalla liiskana vaarattomat varis ja hilleri.
Pilvien yläpuolella sää on pysynyt hyvänä.
Puolimatkan pilleriin kolmetoista tuntia ja vartti.

Aforismi on puriste jossa alituisena vaarana on että kaikki ravinto on ehtinyt imeytyä sulattelu - ja tiivistämisprosessissa. Epäonnistunut aforismi täyttää ulosteen määritelmän:
uudelleen nauttiminen ei ravitse ja on vastenmielistä.

”Vaikka George on yrittänyt unohtaa ongelmansa ja depressionsa käyttämällä Prozac-lääkettä, polttamalla kannabista ja ostamalla labradorinnoutaja, joka lopulta hukkui Thamesiin, rakkaudennälkäinen George näyttää nousseen masennuksestaan uuden partnerinsa kautta. Hän ja Kenny Goss ovat olleet yhdessä jo melkein vuosikymmenen.” Wikipedian George Michael -artikkeli

Allekirjoitin tänään kustannussopimuksen.
Asiat ovat siltä osin hyvin.
Lyriikkaa luvassa maaliskuussa.

Kivikkoisella tiellä polkupyörän kello löystyi irti
ja jäi jälkeen kuin äidin varoitus viettävästä rannasta.
Matopurkissa hyttynen,
mieletön tahto päästä lasin läpi, joka mielettömästi liikutti pyörää.
Ja aina väliin maisema kippasi lahteen irtolehtiä ja muuta roskaa.
Kiersi tiluksiaan. Uima-altaat höyrysivät ja huuto kantoi kauas.
Ja niin kuin ilma kumissa, jaksoi multa ylläpitää
madon koukutonta ruumista.
”Sen mitä tällä kaikella karsimisella laadittiin, saisimme osaksemme ennen pitkään.”
Flunssa oli kohtalonyhteys välillämme,
silloin kun oli avokonttoreita ja tila-autoja,
mutta siima menee näkymättömiin.

Keräilen itseäni miellyttäviä videopätkiä uuteen Kohtauksia elokuvista -blogiin.

Matkalla treffeille hän peilautui paitsi lätäköstä, myös polkupyörän kellosta.
Ja paitsi suunsa, hän oli rasvannut myös ketjut, joita mekon helma viisti toistamiseen.
Mekossa punaisia täpliä, pyöreämpiä kuin täplät mekon alla. Kurkussa mahdollisesti kananluu.
Tyttö ilmakehän alla. Mahdotonta sanoa elääkö pitkään. Metsätaipaleella ei susi mutta susikoira.

KEKSIJÄN TARPEET

Keksijällä on tarve kätevyyteen sielläkin,
mikä valtaosalle ihmisistä on kokemattonta ja tuntemattominta.
Jos keksijän tarpeet ymmärtäisi, olisi kohta keksijä.
Jos alituinen mutkittelun tuska veisi viihtyvyyden, olisi kohta keksijä.
Olisi keksijä, jos käsien kyky karsia ja tiivistää, jalkojen kyky oikaista, silmien
seurata versoaminen ja päättelyhistoria, perustelisi aina ensin holtittoman kasvannaisen kantaa.

PYÖVELIN SAMUUS

Vanki, joka panee toivonsa siihen, että pyöveli muuttaisi teloituspaikalla mielensä, olisi ylenpalttisen hyödyllinen yhteiskunnalle joka hänet hävittää.

Pyöveli on squashilla rentoutuva lääkäri, joka astuttuaan koppiin haluaa vain lyödä.

Ozon: Swimming Pool (2003)

”Ihmistä on imarreltava, muutoin hänestä ei tule sitä, miksi hänet on aiottu, ei edes omissa silmissään. Ja sekä nykyajassa että menneisyydessä on paljon kaunista ja jaloa, joka ei milloinkaan olisi ollut jaloa ja kaunista, ellei sitä olisi runoissa ylistetty. He laulavat ennen kaikkea rakkaudesta, ja se on aivan paikallaan, sillä mikään ei tarvitse kaunistelua siinä määrin kuin rakkaus. Naiset käyvät surumielisiksi ja huokaukset värisyttävät heidän poveaan, miesten katse muuttuu poissaolevaksi ja uneksivaksi, sillä he tietävät, kuinka asia todella on, ja tajuavat sen johdosta, että runo on erikoisen kaunis. ” Pär Lagerkvist: Kääpiö (Suom. Helka Varho)

120 kelvollista elokuvaa

1. Melville: Le Samourai (1967)
2. Bresson: Un condamné à mort s'est échappé ou Le vent souffle où il veut (1956)
3. Kubrick: A Clockwork Orange (1971)
4. Trier: Dogville (2003)
5. Bresson: Journal d'un curé de campagne (1951)
6. Kubrick: 2001: A Space Odyssey (1968)
7. Niskanen: Kahdeksan surmanluotia (1972)
8. Reed: The Third Man (1949)
9. Bresson: Pickpocket (1959)
10. Bresson: Lancelot du Lac (1974)
11. Tarkovski: Solaris (1972)
12. Tarkovski: Andrei Rublev (1966)
13. Peckinpah: The Wild Bunch (1969)
14. Malick: The Thin Red Line (1999)
15. Bergman: Nattvardsgästerna (1963)
16. Sica: Ladri di biciclette (1948)
17. Trier: Breaking the Waves (1996)
18. Scorsese: Taxi Driver (1976)
19. Antonioni: Blow-up (1966)
20. Melville: Le Cercle rouge (1970)
21. Cassavetes: A Woman Under the Influence (1974)
22. Dreyer: La Passion de Jeanne d'Arc (1927)
23. Hitchcock: Vertigo (1958)
24. Fellini: La Dolce Vita (1960)
25. Lumet: 12 Angry men (1957)
26. Greenaway: The Draughtsman’s Contract (1982)
27. Pasolini: Il Vangelo secondo Matteo (1964)
28. Bresson: Au hasard Balthazar (1966)
29. Burton: Ed Wood (1994)
30. Benton: Kramer vs. Kramer (1979)
31. Allen: Hannah and Her Sisters (1986)
32. Sirk: Written on the Wind (1956)
33. Kurosawa: Dersu Uzala (1975)
34. Bergman: Scener ur ett äktenskap (1973)
35. Herzog: Woyzeck (1979)
36. Ray: Rebel without a cause (1955)
37. Chaplin: City Lights (1931)
38. Tarantino: Jackie Brown (1997)
39. Rosselini: Roma citta aperta (1945)
40. Buñuel: Le Journal d'une femme de chambre (1964)
41. Polanski: Cul-de-sac (1966)
42. Herzog: Nosferatu: Phantom der Nacht (1979)
43. Lean: Brief Encounter (1945)
44. Forman: One Flew over the Cuckoo's Nest (1975)
45. Allen: Match Point (2005)
46. Tarantino: Pulp fiction (1994)
47. Welles: Touch Of Evil (1958)
48. Pasolini: Salò o le centoventi giornate di Sodoma (1975)
49. Kubrick: Full Metal Jacket (1987)
50. Pekinpah: Straw Dogs (1971)
51. Cassavetes: Killing of a Chinese Bookie (1976)
52. Wilder: Sunset Boulevard (1950)
53. Glouzot: Le Salaire de la peur (1953)
54. Almodovar: Hable con ella (2002)
55. Hitchcock: Rear Window (1954)
56. Buñuel: Belle de Jour (1967)
57. Leigh: Secrets & Lies (1996)
58. Bresson: Mouchette (1967)
59. Godard: Vivre sa vie (1962)
60. Kaurismäki: Tulitikkutehtaan tyttö (1990)
61. Bresson: Procès de Jeanne d'Arc (1962)
62. Tarkovski: Zerkalo (1975)
63. Kubrick: Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb (1964)
64. Godard: Le mémpris (1963)
65. Gronenberg: Dead Zone (1983)
66. Eisenstein: Bronenosets Potyomkin (1925)
67. Hawks: Rio Bravo (1959)
68. Walsh: White Heat (1949)
69. Polanski: Chinatown (1974)
70. Bresson: L'Argent (1983)
71. Fassbinder: Querelle (1982)
72. Boorman: Deliverance (1972)
73. Kubrick: The Shining (1980)
74. Weir: Picnic at Hanging Rock (1975)
75. Malick: The New World (2005)
76. Herzog: Aguirre, Der Zorn Gottes (1972)
77. Welles: Citizen Kane (1941)
78. Almodovar: Mujeres al borde de un ataque de nervios (1988)
79. Bergman: Viskningar och rop (1972)
80. Fellini: Amarcord (1973)
81. Scott: Alien (1979)
82. Polanski: Nóz w wodzie (1962)
83. Melville: Un flick (1972)
84. Scola: La Terrazza (1980)
85. Trier: Idioterna (1998)
86. Dreyer: Gertrud (1964)
87. De Palma: Scarface (1983)
88. Fassbinder: Angst essen Seele auf (1974)
89. Wilder: Some like it hot (1969)
90. Pasolini: Il Decameron (1971)
91. Pasolini: I racconti di Canterbury (1972)
92. Scorsese: The Last Temptation Of Christ (1988)
93. Coppola: Apocalypse Now (1979)
94. Mankiewicz: All about Eve (1950)
95. Allen: Manhattan (1979)
96. Hitchcock: The Man Who Knew Too Much (1956)
97. Eastwood: Unforgiven (1992)
98. Fassbinder: Die Sehnsucht der Veronika Voss (1982)
99. Malick: Badlands (1973)
100. Kieslowski: Trois couleurs: Rouge (1994)
101. Allen: Another Woman, (1988)
102. Bergman: Fanny och Alexander (1982)
103. Buñuel: Le Charme discret de la bourgeoisie (1972)
104. Hodges: Get Carter (1971)
105. Hitchcock: Psyko (1960)
106. Kazan: On the Waterfront (1954)
107. Risi: Profumo di donna (1974)
108. Wertmüller: Film d'amore e d'anarchia (1973)
109. Kai-War: In the mood for love (2000)
110. McNaughton: Henry Lee Lucas - portrait of a serial killer (1986)
111. Carpenter: The Thing (1982)
112. Almodovar: Tacones lejanos (1991)
113. Kurosawa: Kagemusha (1980)
114. Coppola: The Godfather (1972)
115. Altman: The Long Goodbye (1973)
116. Malick: Days of Heaven (1978)
117. Antonioni: La Notte (1961)
118. Huston: The Treasure of the Sierra Madre (1948)
119. Cassavetes: Opening night (1977)
120. Zinnemann: High Noon (1952)

Rakkaus, joka on sekoitus anatomiaa ja ekstaasia, sulautumattoman apoteoosia, ihanneravintoa pettymyksen bulimialle, vie meidät kunnian matalikolle… ( E.M.Cioran)

Kun aurinko kieri maapallon toisella puolella, näin poika ajatteli, oli sokeuden vastineeksi herkistetty kuuloa. Yöllä äänimaisema oli tyystin erilainen kuin päivällä. Oli tuuletonta. Sitä mukaa kuin aurinko kieri, parta ja ruoho kasvoi. Rähmää kertyi silmäkulmaan. Kuului myös pieniä verenkierron vaikeuksia, joihin isä reagoi kääntymällä. Poika liikkui huoneistossa kuin vetten päällä: puulattia ei natissut. Alemmissa kerroksissa käytettiin hanaa tai kuorsattiin. Poika hiipi olohuoneen suurten ikkunoiden eteen. Ne olivat kuin elokuvateatteri. Satametrinen öljytankkeri tuuttasi linnut ja bakteerit loitommalle. Salajuoppo sulki arvaamattomasti helisevää verkkokellaria pullo kainalossaan. Lapset nukkuivat pinnemmassa. Ankerias etsi koloa vedestä.

”Tuulimyllyjen dekoratiivinen kuvajärjestelmäkö se on, mikä Don Quijotessa on uutta? Ei ole! Se on vastarinta olevaa valhetta vastaan.” Jouko Turkka

Lapsi kirkaisi. Lentokone jarrutti. Myyrä ja VHS-kasetti työntyivät ulos pesästä. Etuseteli huuhtoutui viemäriin. Äkkiä tuoksui omenapuu, oli heinäkuu, kädet farkkujen etutaskuissa. Poika shortseissaan pyöräili vaarallista ympyrää joka ylitti autotien. Siitä ei kehdannut sanoa. Maalari sai Kumpulassa katon valmiiksi, mutta jätti savupiipun päälle pensselin. Kettu juoksi yli sillan joka vei mustikkamaalle. Tytöltä tippui ripset ja kynsi. Poika keräsi ne taskuunsa. Siirtolapuutarhaan laskeutui kuumailmapallo.
Iso-Roobertinkadulla Lyhytkasvuinen Pia keksi maasta kolikon, vanhan markan. Pitkä Joonas luuli pääskyparvea itikkaparveksi ja huitoi käsillään. Loka-auton räminä peitti vanhuksen tahattoman pierun. Kissa pakeni aiheuttamaansa kaaosta. Lentokoneessa jota pikkupojat kiikaroivat tilasi yritysjohtaja Gin Tonicin. Sammakko tuskastui kuivuvassa viemärissä. Ärrän myyjä kulutti palkkansa raaputusarpoihin ja Mersun nokka oli irvessä kuin sitruunaa syövällä.
Saita Ville osallistui globaalin markkinatalouden vastaiseen mielenosoitukseen jättämällä hampurilaispaperin Kluuvikadun McDonald’sin pöytään. Metallica soitti olympiastadionilla. Kun sokea ylitti Eteläesplanadin, Porsche Carrera jarrutti tiukasti. Jäätelötötterö, orava ja minihame olivat tippua. Espan lavalla soitti jazz-bändi. Niittipelti otti korviin. Kolera-altaan pohjassa ruostui palkintolusikka. Kondomi rantautui kalapisteen eteen. Lokki arvioi lihapiirakoita kahdestakymmenestä metristä. Ixus kuusikymppinen oli tippua japanilasirouvan kädestä.

Saharanylittäjän näkökentän laidalle ilmestyy varjo,
joka ei enää katoa.
Varjo ilmestyy silloin kun
kaikki se mitä hän lähti unohtamaan
on lakannut seuraamasta,
kun sydän on kuiva ja kevyt
ja kaikki maanmerkit muistuttavat toisiaan.
Korppikotka ei etsi erämaassa vettä vaan janoa.

Terunobu Fujimori, vaikuttava arkkitehti: http://www.designboom.com/snapshots/venice_06/japan2.html

Ambulanssi ajoi ojaan. Niin mies palasi kuoleman rajalta.
Ulkomaille, hän ajatteli, myyn talon ja panen lihoiksi lehmät.
Hän menetti karjankuljetusauton hallinnan vehreimmän luonnonniityn kohdalla.
Niityllä hän syötti ruohoa lehmeälle ja kirjoitti tekstiviestiä. Metsässä matkusti hyttynen.

Synkkä ja myrskyinen yö. Pikku loka-auto seisoisi omakotitalon orapihlaja-aidan vieressä. Etupenkillä kesähäistä unelmoiva kihlattu pullein vatsoin. Mies imuroisi viemäriä. Tarinaan voisi liittyä kolibakteeri, joka veisi sairaalaan. Mies imuroisi bisseä. Sairaala valaisisi kaupungin. Keräisi tauteja pikkukyliltä, parantelisi, pitkitttelisi, polttaisi uunissa, söisi lapsen, ulostaisi vanhuksen. Mies imuroisi kessua. Vauva valaisisi sohvanalusen. Nainen lukisi matkalehteä. Helsingissä olisi viemäriä loputtomasti, 1700 kilometriä, reilun lomamatkan verran.

Luulisi että nenäni vinkuu,
mutta onkin pikkulintu ikkunan takana.
Minä muistan ajatuksen,
mutta lintu ilmaisun,
jota ilman en pääse eteenpäin.
Naisia alkaa palata toisesta yhtä suuresta kaupungista.