keskiviikkona, helmikuuta 04, 2009
Auringon laskun nousevat kullit. Panomies ei juo kykyään. Ravintolailta on hänelle sen odottamista, että naiset humaltuvat. Nousevan hissin laskevat vetoketjut. Ja katso, minä humalluin ja jaoin vieraalle Sfinksille. Aamulla kaikki oli arvoituksen muodossa. Oli maisema ja lukko. Ja kun avainta käänsi lukossa, kaikki oli pääsemättömissä. Kahvi ei juossut termurista ja tunnustukset muuttuivat arvoituksiksi. Minä en niin kuin sisilisko osaa pysähtyä kahden ihmeen välille, viipyä siinä päiväkausia, kuolla minkään muuttumatta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti