Ajelin pikkukoskelle päin. Kävi kuntoilusta kun jarrupalat hankasivat renkaaseen kiinni. Pysähdyin ja irrotin vaijerin jarrusta. Rullaavuutta pysähtyvyyden kustannuksella.
Pyrin nopeuteen, jossa havaintojen erillisyys vaarantuu. Kaikissa vähän korkeammissa puskissa satakieli. Tietyllä nopeudella vain yksi satakieli joka laulaa kaikkialla.
Äkkinäisessä kesäpäivässä alkaa tässä iässä olla jo raskautta, vaikka jättäisi vesipullon kotiin ja irrottelisi hankaavia.
Lapsen kesäinen eloisuus selittyy sillä että kerrostumia on riittävän vähän. Lapsi kuvittelee kesissä piilevän rajattomasti rikkauksia, yhä uusia selvärajaisia tunnelmia ja mielentiloja. Hän ei tiedä variaatioiden rajallisuudesta ja miten pienillä vivahde-eroilla asiat toistuvat. Kun hän haistaa ensikerran tuomentuoksua hän kuvittelee samanlaisia elämyksiä loputtomasti tulevaisuuteensa. Mutta montaa samanlaista ei ole. Vanhenemme muutamaa tuoksua, aallonliplatusta vasten, ja toisto tuo mieleen toistojen rajallisuuden.
Joulunajan hyasintin tuoksu muistuttaa, että taas olemme vuoden lähempänä kuolemaa ja miten vähän rakentui vuoden aikana mikään.
Silti uusi kasvu luo toiveita: ihminen voisi olla osallinen samassa kukoistuksessa, mutta kuka tietäisi miten.