perjantaina, toukokuuta 06, 2005


Joos de Momper nuorempi (1564-1634/35)

Ihminen lähtee toiseen maahan, joko siksi että hän sieltä löytäisi etsimänsä, tai siksi että hän on täällä kadottanut löytämänsä. Tai siksi ettei häntä itseään löydettäisi. Mutta hän lähtee aina köyhänä, vailla maallisia rikkauksia. Hänen matkaansa ohjaa joko toivo tai pelko. Toivo on se joka vetää häntä puoleensa. Pelko on se jota hän pakenee. Joka työntää häntä takaapäin. Häntä voi ohjata kirkas taivaantähti, tai taivas voi olla hänelle pimeä. Mutta missä hän kulkeekin, siellä ei toista ihmistä tule vastaan. Hän etsii kiertoteitä, soisia märkiä maita, tai kuivia ja kuumia kuten erämaat ja aavikot. Hänen ruumillaan on joko kylmä tai kuuma, mutta harvoin lämmin. Hänen jalkansa ovat haavoilla. Hän nukkuu luolassa tai maakuopassa. Päivällä hän karkottaa käärmeitä sauvallaan, mutta yöllä ne siirtyvät taas hänen luokseen. Hän piirtää ympyrän hiekkaan eikä astu sen rajojen ulkopuolelle ennen kuin taivaanjumala on ilmestynyt hänelle. Elävät heinäsirkat sirisevät hänen vatsassaan. Elämänleivän nälkä kurisee. Jonakin päivänä kun hän on tajunnut kulkeneensa jälleen vain suurta ympyrää, hän asettuu nelinkontin. Niin ovat hänen jalkansa kärsineet. Niin ovat hänen kätensä tähystäneet, pilkkoneet, raivanneet ja karkottaneet. Ja niin hän jatkaa matkaansa neljällä jalalla astuen.
Kun toivioretkeläinen on kulkenut riittävän kauan, alkaa hän unohtaa sanoja joita on joskus oppinut. Hän ei muista enää erisnimiä, viikunapuu on hänelle enää vain puu. Eikä hän näe enää eroa puiden välillä. Matkan jatkuessa hän ei kohta enää pysty nimeämään vastaansa tulevia asioita kuin kahdella sanalla: aavikko ja vuoristo. Hän kävelee aavikkoa pitkin. Sitten hän nousee vuorelle. Hän laskeutuu vuorta alas ja on taas aavikolla. Etsiikö hän maailman reunaa, josta putoaisi alas helvettiin tai nousisi ylös korkeuksiin? Myöhemmin kun hänen lihaksensa pettävät, hän lyyhistyy vatsallensa ja jatkaa kulkuaan ryömien ja luikerrellen. Missä on jumala jota hän etsii? Toivo liikuttaa häntä.
Suuri tähti näkee ihmisten luikertelevan maapallon ilmakehän pohjalla. He kulkevat eteenpäin, harhailevat ristiin rastiin maan kuorella. Välillä he tapaavat toisensa ja vaihtavat tietojaan paremmasta elämästä. Tuon vuoren tuolla jyrkänteellä solisi raikas puro. Ja ihminen kiipeää jälleen vuorelle.

Ei kommentteja:

 
Site Meter