Suosittelen kaikkia suomenkielentaitoisia lukemaan Matti Tiisalan runokokoelman Päiviesi aika (Otava 1988).
Se on Haavikosta alkaneen romanttisen linjan huippusaavutus, ennen kuin 90-luvun runouden henkinen erämaa alkoi. Se on toki auttamatta vanhentunutta ja inhottavan raikasta, se puhuu rikollisesti käsittein ja on rasittavan tunnepitoista ja juolahtelevaa. Mutta vanhojen, kevytmielisten aikojen kunniaksi.
Ja kun suomenkielisistä runoteoksista puhutaan, pannaan vielä 20 Plimsollin eniten arvostamaa, taitavat jo olla kaikille tuttuja:

Aleksis Kivi: Kanervala (1866)
Kaarlo Kramsu: Runoelmia (1887)
Eino Leino: Helkavirret (1903 & 1916)
Einari Vuorela: Huilunsoittaja (1919)
Juhani Siljo: Selvään veteen (1919)
Uuno Kailas: Uni ja Kuolema (1931)
Joel Lehtonen: Hyvästijättö lintukodolle (1934)
Kaarlo Sarkia: Unen kaivo (1936)
P.Mustapää: Koiruoho, ruusunkukka (1947)
Aaro Hellaakoski: Sarjoja (1952)
Paavo Haavikko: Synnyinmaa (1955)
Tuomas Anhava: 36 runoa (1958)
Väinö Kirstinä: Lakeus (1961)
Eeva-Liisa Manner: Kirjoitettu kivi (1966)
Paavo Haavikko: Puut, kaikki heidän vihreytensä (1966)
Pentti Saarikoski: Alue (1973)
Kari Aronpuro: Vähäfysiikka (1981)
Risto Ahti: Loistava yksinäisyys (1984)
Matti Tiisala: Päiviesi aika (1988)
Jouni Inkala: Tässä sen reuna (1992)