Karkaavat kädet Robert Bressonin elokuvassa Kuolemaantuomittu on karannut (1956)

(Luonnostelua)

Vartijana avainnippu ja lukko kädessään.

Jotta jotakin voitaisiin avata yhdellä pyöräytyksellä, tarvitaan lukko ja siihen sopiva avain, sekä lukitseminen. Lukon voi lukita ilman että sillä on rajoittavia vaikutuksia ympäristöönsä. Ja vastaavasti lukolla voi rajoittaa pääsyä sitä itseään huomattavasti suurempiin tiloihin. Lukko merkitsee usein odottamatonta ja luonnotonta rajoitusta: paikka mihin oli pääsy eilen, on tänään suljettu. Se luo eston paikkaan tai kohtaan johon on opittu pääsemään vaivatta tai vähäisellä vaivalla.
Sulkee huoneen oven lukolla.
Lukossa on ja pysyy.
Huutaa oven läpi.
– Kävikö olo tukalaksi? Lähtikö vapaus? Jätitkö illalla läksysi tekemättä ja ajattelit tehdä ne aamulla, ennen bussin lähtöä? Säästitkö suklaapatukkaa? Nuolaisitko kolmesti tikkarista ja käärit sen takaisin paperiin? Ajattelit lipaista kohta uudestaan?
Heiluttelee avainnippua ylpeänä.
Vankilarakennuksen tärkein tehtävä on suojella vankien vapautta karata.
Tämä tekee meidän työstämme erityisen vaativaa. Jos vangit menettävät mahdollisuutensa, he karkaavat välittömästi, tulevat seinän läpi. Muussa tapauksessa he eivät menettäisi vapauttansa mistään hinnasta. Volvo Markkanen on sanonut kauniisti: "niin viehättävää ja kaunista siviiliä ei olekaan, että sen takia menettäisin karkaamisen mahdollisuuden."
Minun tehtäväni on pitää tätä mahdollisuutta yllä.

Tässä on yleisavain kaikkiin maailman siveysvöihin. Missä se nyt olikaan…
Tunnustelee muniaan
…niin tuollahan se tyttöjen siipi…

Muuttuu vangiksi. Tekee kylmäkallea, koputtelee seiniä, etsii tuulenvirettä.
Ainoa oikea vankilassaolon muoto on karkaaminen. Sellikaveri alkaa ensimmäisenä päivänä liimata julisteita seinille, aloittaa viihtymisen.
Repii julisteita.
Minä alan karata välittömästi. Tuomio on kymmenen vuotta. Jos vankila on hyvin tehty, kestää pakoreitin keksiminen kymmenen vuotta. Voipa olla, että vapautuspäivänä jään kiinni vankilakarkuruudesta ja saan tuomioksi uudet kymmenen vuotta.
Huutaa seinän läpi.–
-Mitä sitten. Minä karkaan uudestaan! Mitä sellikaverista, mitä se tähän kuuluu!
Sellikaveri pääsi vapauteen, on liimannut samat julisteet uuden kotinsa seinälle, jokaiseen asuntoon mihin elämä häntä ajaa! Minä en tarvitse kuin viilani, ja jos hyvin sattuu, esimerkiksi syntymäpäivänä, saan kakun sen ympärille!
Menee raaputtamaan seinää omatekoisella raaputtimella.
On tehtävä työtä, yhä fyysisempää, yhä yksinkertaisempaa, yhä autistisempaa, lakkaamatta elämän loppuun saakka. Minun kädessäni ei ole suuren filosofin nidettä, vaan tämä työkalu, olen tehnyt sen itse, tällä nakerran sellini muuria.
Kuunnelkaa. Eikö tämä ole musiikkia korville? Taivaallista musiikkia, suuri hitaasti kohoava fuuga? Kuunnelkaa kun se saa uusia ääniä, ne syntyvät ja saavat hahmonsa niin hitaasti että tuskin edes huomaa kun kudos on moninkertaistunut.
Vankeudesta voi karata vain tekemällä hitaita, järjestelmää syövyttäviä rutiineja, samanluonteisia kuin vankeuden rutiinit, mutta päämäärältään päinvastaisia. Ryntäys johtaa ihmisen tuhoon. On tehtävä toisin jokaisella toistolla. Kun vartijat nousevat portaat ylös, minä laskeudun ne alas.
Ihmisen vapautuminen ei rakennu rohkeudelle, voimalle, taidolle, ketteryydelle tai terveille vaistoille, vaan pyhälle toistolle, pyhälle kopioinnille, pyhälle jäljentämiselle ja pyhälle väärennökselle.
Elämä täytyy varastaa näiltä vapaudenvartijoilta.
Oikein hyvä varas saattaa olla jatkuvasti huoneistossa, eikä häntä huomata vuosikausiin, ja jos hyvin käy ei koko elämänsä aikana. Jos varas on harjaantunut, saattaa hän liikkua asunnossa kohtalaisen vapaasti, kunhan ei ole silmissä, ja muistaa panna tavarat takaisin omille paikoilleen.
Jonkun kiskurin luona varas eli vuosia, eikä jäänyt kiinni kun vasta kuollessaan.
Silloin ihmeteltiin isännän näköistä miestä lattialla makaamassa. Mutta hän oli onnistunut, selviytynyt tehtävässään ja nyt hän oli vapaa.
Tämä on tekevä käsi, joka karkaa ja varastaa. Ihmisen elämä on tässä terveessä, tekevässä kädessä, se kättelee lämpimästi, mutta ohimennen, työnlomassa. Jumalan iso käsi on laskeutunut tänä yönä tämän vankilan ylle, se peittää kuunvalon, jotta vartijat eivät näkisi lähtöäni. Minä lähden täältä yhtä huomaamattomasti kuin olen tänne tullutkin.
Jumalan iso käsi sallii toisten karata ja toisten jäädä kiinni. Elämäni loppuu kun olen hypännyt muurin yli.