Jos luen Bahtinia, luen sitä Tuomas Kempiläisen rinnalla, illalla, ennen nukkumaanmenoa puhdistuakseni päivän aikana lukemastani roskasta.
Samaan käytti Heikinheimo Richterin Tasavireistä, puhdistumiseen.
Bahtinia ei lue filosofiana tai kirjallisuustieteenä (herrankristus!), vaan hartauskirjallisuutena. Löytäisiköhän joku ahkera rotta joskus sen Lev Pumpjanskinin käsikirjoitusarkistoon haudatun pääteoksen, jossa Bahtin selvittää kansantajuisesti reitin maallisesta taivasten valtakuntaan?
Unissakävijän navigointi
Sumussakävijän navigointi
Pimeänkävijän navigointi
Sokean navigointi
Nämä vielä työn alla olevat oppaat kävisivät silloin tarpeettomiksi.

Bahtinin sana (jota hän toistaa kirjassaan loputtomasti) tälle illalle:

Hegeliläisittäin ymmärretty yhtenäinen, dialektisesti kehittyvä henki voi synnyttää vain filosofisen monologin. Toisiinsa sulautumattomien tietoisuuksien moneus kukoistaa kaikkein huonoimmin monistisen idealismin pohjalta. Tässä mielessä yhtenäinen kehittyvä henki on Dostojevskille jopa kuvana täysin vieras. Dostojevskin maailma on syvästi pluralistinen. Jos sille haluaisin etsiä vertauskuvaa, jota kohti tämä maailma pyrkii, ts. Dostojevskin maailmankatsomusta vastaavaa kuvaa, niin sellainen kuva voisi olla kirkko, toisiinsa sulautumattomien sielujen yhteytenä, jossa sekä syntiset että vanhurskaat kohtaavat toisensa. Mahdollinen olisi myös kuva Danten maailmasta, jossa monitasoisuus ulotetaan ikuisuuteen, ja siinä on sekä katumattomia että katumuksentekijöitä, sekä tuomittuja että pelastettuja (Mihail Bahtin: Dostojevskin poetiikan ongelmia. Suom. Paula Nieminen ja Tapani Laine)