keskiviikkona, lokakuuta 20, 2004

KRAPULAN TUSKA

"Nautiskelu on salainen haava ihmiskunnan kohdussa, elämän alkujuuressa. Ihmiselle ominaien nautinnon sekaannuttaminen viettiin joka vetää sukupuolia toisiinsa on samaa kuin antaa yhteinen nimi kasvaimelle ja runnellulle elimelle, jonka ulkonäköä kasvain joskus muodottomuudessaan kauhealla tavalla jäljittelee. Maailma näkee paljon vaivaa peitelläkseen taiteellisella silmänlumeella tämän häpeällisen haavan. Tuntuu kuin se pelkäisi jokaisen uuden sukupolven taholta ihmisarvon ja epätoivon kapinaa – vielä puhtaiden, nuhteettomien ihmisten vastalausetta. Miten harvinaisen huolellisesti se valvookaan lapsiaan, lieventääkseen etukäteen ihastuttavin kuvin ensimmäisen – meilkein pakosta naurettavan – kokemuksen nöyryytystä. Ja kun nuoresta, loukatusta ihmisyydestä kohoaa miltei tiedoton valitus, miten maailma osaakaan vaientaa sen naurulla. Mikä taitava annos tunteilua ja henkevyyttä, sääliä, hellyyttä ja ironiaa, mikä nokkela rikostoveruus nuorten kanssa! Vanhat pääskyset eivät voi seurata poikasiaan niiden ensi lennolle. Ja jos vastenmielisyys on liian voimakas, jos kallisarvoinen pieni luontokappale, jota enkelit vielä vartioivat, voi pahoin ja aikoo antaa ylen, ojennetaan hänelle kultamalja jonka taiteilijat ovat koristaneet kohokuvin ja runoilijat jalokivin ja lehtien suhinan ja virtaavan veden solinan hiljainen orkesteri säestää näitä kouristuksia!" (Georges Bernanos)

On viheliäistä, että niin usein juuri krapulan tuskissa palaa tämänlaatuisten tekstien äärelle. Itse asiassa krapulan rakenteessa näin tapahtuu vain toisena krapulapäivänä. Ensimmäinenhän on varattu intohimoille, onanialle ja mässäilylle (taipumusten mukaan), mutta toinen sille tyhjyydelle joka seuraa nautintovarojen liian nopeasta tuhlaamisesta ennen varantojen palautumista.

Oikeastaan en tee toisen päivän krapulatuskissani koskaan minkäänlaisia lupauksia itselleni tai muille; valehtelulle on nimittäin tällaisena päivänä kaikkein vähiten tilausta.

Vanha tekstini aiheesta:

Krapulan tuskassa kun mietin kuuluisia hyväntekijöitä, mieleeni kohoaa Wiliam Ellery Channingin hahmo, miehen joka inhosi orjuutta, ajoi parempia vankilaoloja ja raittiuden asiaa;hänen kädenpuristuksensa oli kova ja nopea. Toisen päivän krapulassa ajattelen saksalaista evankelista pappia Friedrich von Bodelschwinghiä, joka valittiin 1872 Bielefeldin epilepsiahoitolan johtajaksi, ja joka jaksoi aina yhtä jalomielisen ankarana kuunnella harhanäkyisten huutoa;
hän kehitti Bethel -laitoksensa monipuoliseksi laupeuden kaupungiksi.Tekisi mieleni tehdä matka Vapaamuurarin haudalle Kaisaniemeen, Viaporin ratsuväen sotilas Fredrik Granatenhielmin haudalle; hän harrasti hyväntekeväisyyttä Helsingissä.Lopulta muistan myös Samuel Plimsollia, miestä jonka mieltä painoi kauppalaivojen ylilastaaminen,ja ehkä kaikkein lämpimimmin valtiomies Christian Ditlev Frederik Rewentlowia joka lähes yksin lakkautti Stavnsbaandetin 1788 ja päästi tanskalaiset talonpojat muuttamaan kotiseudultaan.

Ei kommentteja:

 
Site Meter