PIHVIN JÄLKEEN

1.

Pihvin jälkeen ei jaksa kiinnostaa
Pihvin jälkeen ei jaksa laihduttaa
Pihvin jälkeen ei jaksa naurattaa
Pihvin jälkeen ei beibi jaksa naurattaa

2.
Pihvin jälkeen ei jaksa ottaa yhteyttä
Pihvin jälkeen ei jaksa joka paikkaan
Pihvin jälkeen uupuu, ei uuvu, jaksaa, ei jaksa
Pihvin jälkeen ei jaksa olla vahva

3.
Pihvin jälkeen ei jaksa/viitsi/halua tehdä mitään järkevää saati hyödyllistä niin sitten tehdään järjetöntä ja hyödytöntä
Pihvin jälkeen ei jaksa ajatella kuinka jonkin sanoo tai mitä sanoo
Pihvin jälkeen ei jaksa kikkailla
Pihvin jälkeen ei beibi jaksa naurattaa

4.
Pihvin jälkeen ei jaksa korviaan lotkauttaa
Pihvin jälkeen ei millään ole mitään väliä
Pihvin jälkeen ei jaksa kuin kevyttä ja runoja
Pihvin jälkeen ei beibi jaksa naurattaa

"Vedin ikkunaluukun kiinni ja menin takaisin heinäkasaan, peittelin itseni ja annoin maailman olla. Kuulin kyllä ääniä vaunun ulkopuolelta, ihmiset siellä huusivat, ja kuulostelin, olivatko huudot vihassa vai rakkaudessa huudettuja, ja eläinten äänistä kuuntelin, huusivatko ne tuskaansa ja vaivaansa vai halujaan.
Ääniä oli, ja joillekin äänille hevoset vaunussa hörähtelivät ja luimistelivat, ja joihinkin ne vastasivat, mutta minä en saanut eläinten äänistä selvää enkä ihmistenkään."

Antti Tuuri: Kylmien kyytimies (2007)

”Nimet ovat epäilemättä oikullisia piirtäjiä ja tekevät meille ihmisistä ja paikkakunnista luonnoksia, jotka muistuttavat niin vähän alkuperäisiä, että usein suorastaan typerrymme, kun eteemme kuvitellun maiseman sijasta kohoaa näkyvä maisema (joka sekään ei ole todellinen, sillä aisteillamme on tuskin sen enempää silmää samankaltaisuuksille kuin mielikuvituksellakaan niin että ne kuvat, epätarkkoja nekin, jotka todellisuudesta voi saada, eroavat ainakin yhtä paljon näkyvästä maailmasta kuin tämä kuvitellusta.)”

Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä, suom. Inkeri Tuomikoski

PYSÄYTYSKUVAssa kiinnostavaa on sen epäreiluus, miten se ei lainkaan huomioi liikkeen sulokkuutta tai kömpelyyttä vaan mittaa kohdettaan vailla historiaa. On ihmisiä joiden sulokkuus perustuu liikkeeseen ja toisia joiden sulokkuuden liike hävittää. Viimeksi mainitun kauneuden voi havaita ainoastaan pysäytyskuvassa. Jos tällainen ihminen saa elantonsa paljastelusta, hänelle on elintärkeää huolehtia siitä, ettei hänestä vuoda minkäänlaista videokuvaa julkisuuteen. Itse asiassa kuka tahansa väkijoukon arjen puurtajista voisi olla keskiaukeaman houkutus jonka vain liike täydellisesti naamioi.

Taustasta voi luoda pääaiheen poistamalla kuvasta ihmisen.
Eloton luonto ei silti herää eloon.
Se hakeutuu arkiseen, jäykkään, asetelmalliseen.
Näemme kuvassa aamiaispöydän, hedelmiä,
kuolleita kaloja, keittiötarpeita.
Ihmisestä muistuttavat pääkallo, tiimalasi,
sammunut kynttilä.

Oli surullista nähdä vieteriautojen jaksavan pois pihasta
ja juopon huutavan jatkoja, oli surullista elää,
hääkutsun tuova postelijooni oli morsianta kauniimpi,
vaatetus painotti rumaa siellä missä sitä löysi
ja siinä missä koira säännösteli virtsaa,
ämmät pärpättivät itsensä tärviölle.
Kaikki meni niin toisin kuin arvelimmekin.
Pistäydyttiin juhlissa, olitiin kohteliaita ja varattuja,
osallisena monen elämässä,
pidettiin huolta että kuolemastamme tuli kallis.

Kärpäsessä on linnun koskemattomuutta jos katsoo sitä kuivin silmin. Räpyttelemättä. Jos toisen silmänsä peittää, pääskyt näyttävät itikkaparvelta. Suuremmat merkitykset on aina aseteltu syvemmälle, onkimies vetistelee. Runoilija saalistaa sattumanvaraisilla säkeillä, raivoissaan lätkii näkymättömiä ikkunoita. Kaksitahti räpisee kärpäsen tapaan. Kun se on kaukana, luulee että kärpänen on tässä. Siinä on hallittavuutta, vaikka osien paljoutta ei hahmota. Kovissa kiihdytyksissä on luotettava aivoihin; hautautuu kotiinsa jos pihasta ampaistessa ei usko rakkauden pysyvyyteen. Lätkällä hallitessa taas liiskaa sielunsa, arvokkaimman matkansa ja maisemat.

”Kauneus on moninaisuutta yksinkertaisessa; tämä on viisasten kivi, jota taiteilijoiden tulee etsiä ja jonka harvat löytävät. Vain se ymmärtää nämä muutamat sanat, joka omasta itsestään käsin on muodostanut tämän käsitteen. Kauneutta kuvaava linja on elliptinen. Siinä on mukana sekä yksinkertaisuus että pysyvä muutos; elliptistä linjaa ei näet voi kuvata ympyrän avulla ja se muuttaa jokaisessa pisteessä suuntaansa. Tämä on helposti sanottu ja vaikeasti opittavissa.”

Johann Joachim Winckelmann: Jalosta yksinkertaisuudesta, suom. Vesa Oittinen

En lähesty avain- tai solmuvertauksella tätä rakkaudettomuuden pulmaa. Kuuntelen niksejä, mutta koetan olla omaksumatta niiden estetiikkaa. Joskus vuosia sitten käytin ”lukittua”, niin kuin esimerkiksi tästä rantaympäristöstä ja etsin ”lukkoa”, vaikka yhäkin minussa on uskoa avautumiseen: haluan sanani takaisin kaksinkertaisina, en kirjoita itselleni, yritän olla pahoittamatta mieltäni yksityisklubeista, uskon rakkauden vaalimiseen ja siihen että kuolen vasta kun aurinko sammuu.
Silti suurin pulma eivät ole taivaankappaleet, vaan niellyt sanat, nikottelu ja jännitys ja hiljaisuus. Haukunrajoitin on hiljentänyt koiran, mutta sen silmät puhuvat. Ne luetaan tyhmiksi. Ne luetaan viisaiksi. Niistä puuttuu tarkkuus. Koululaisen suuta ei pidä kiinni pulmalukko, että jos hän tietäisi ratkaisun, hän alkaisi puhua, että hänen puhumattomuutensa näin ollen olisi kyvyttömyyttä päättelyyn. Auktoriteetti sanoo näin, eikä koululainen väitä vastaan. En minäkään. Kierrän koulut kaukaa, koska odotan niiden muuttuvan stategisiksi kohteiksi.

KIRAHVIn korkeuksiin ei mikään muu lehdensyöjä yllä, siksi sillä on aina ravintoa, jolla kasvaa yhä korkeammaksi. Myyrän mataluuksiin ei mikään muu kaivaja pääse, siksi sillä on aina ravintoa, jolla kasvaa yhä vahvemmaksi kaivajaksi. Ja mitä korkeammaksi kirahvi kasvaa, sitä korkeammaksi nousee puu, ja mitä syvemmälle myyrä kaivautuu, sitä syvemmälle juuret tunkeutuvat.

” – Jörn Donner on passé
Tällaisilla ja vastaavilla höläyksillä on aina ollut minuun täysin päinvastainen vaikutus kuin saattaisi kuvitella. Vaikutus on aivan sama kuin aikaa vievien pakollisten töiden, jotka ovat saaneet minut käyttämään ylijäämäajan järkevästi ja keräämään voimani keskittyneeseen työhön niiksi harvoiksi tunneiksi, jotka olen voinut varata omaan käyttööni. ” Jörn Donner, Olotiloja.

KOKOELMASTA ILMAN VALLOITUS

”Minä olen nyt tosissani, annan kerralla periksi, rupean tarkoittamaan asioita.”

” Maapallo on kolho ja hatara pallon muotoinen möykky.”

”Asuminen on väsymistä matkalla”

– Kalevi Seilonen

Riitaperheen koira hakattiin yhteistuumin kepeillä kuoliaaksi.
Se oli kuullut liikaa. Silloinkin kun se näytti nukkuvan sen korvat liikkuivat.
Lahkolaiset aukoivat ikkunoita kun jollakin oli sieluntuska.
Pahat henget suunnattiin hevoseen, joka potki heti ison kiven rikki.
Niihin aikoihin revittiin metsän läpi tie ihanaan rantaan.
Alusvaatteet heitettiin virtaan,
jossa ne paritteli niin kuin toisessa maailmassa.

Galleria oli hyvin akustoitu paikka,
ketään ei voinut kuulla erikseen.
Boolissa osa hedelmistä jäi pintaan
ja mitä syvemmälle vajosimme ajatuksiimme
sitä kitkerämmiksi ne kävivät.
Korko nosti naista, mutta ei persettä,
ajattomat vyöt ja henkselit ylläpitivät
illuusiota keskustelun riippumattomuudesta.
Aronpuron kädessä näkyi kättelyn pyrkimys.

”Muistan miten kahdesta romaanista tajusin jotakin viihteen ja taideteoksen erosta. Toinen vieroitti minua todellisuudestani, toinen ei. Silloin sen keksin: todellisuus vetää puoleensa todellisuutta, oli se miten erilaista tahansa. ” Mirkka Rekola

"Missä järjestyksessä synti kehittyy ihmisessä?
Ensiksi on vatsanpalvonta. Se on kaikkein luonnollisin ihmisen tarpeista. Usein kuitenkin ruuan käytössä ylitetään normaalit rajat, langetaan ylensyömiseen ja -juomiseen. Näin lihalliset himot saavat valtaa ja ihminen lankeaa helposti haureuteen, joka voi olla ajatuksellista tai teoissa tapahtuvaa ja ilmetä esimerkiksi rahanhimona ja ahneutena. Jos rahaa ei saada, ei myöskään haureuden himo tule tyydytetyksi. Se synnyttää vihaa, joka on johtamassa jatkuvaan murheeseen. Murheen kautta ihminen voi langeta epätoivoon. Jatkuva epätoivon tila saattaa synnyttää hermostollisia häiriöitä. Ihminen ei pysty hillitsemään itseään eikä sanojaan, vaan katkeruus ilmenee koko olemuksessa. Jos taas rahanpyynnissä onnistutaan ja haureus saa täyttymyksensä, se johtaa kunnianhimoon ja se puolestaan ylpeyteen.
Synnin kasvu siis tapahtuu järjestyksessä: vatsanpalvonta, haureus, rahanhimo ja ahneus, viha, murhe, epätoivo, kunnianhimo ja ylpeys."

- Isä Raimo Sissonen: Johannes Kassianus rahanhimosta

Michael Jacksonista ei sanota maailmankuulu. Eikä liioin Schumacherista. Sedästään saatettaisiin sanoa, jos laulaisi lauluja. Kuvitellaan talo jossa hän keittää kallista teetä tai halpaa. Hänen ongelmansa on sade joka ei tottele käskyjä eikä toiveita, maailmankuulu ongelma niin pienessä sydämessä. Michael Jacksonilla on vain Michael Jacksonin ongelmia: milloin on vaarassa tippua lapsi milloin nenä. Michael Jackson katuu, itkee ja peittää kasvonsa. Schumacher taas kaivattaa tunnelia Kerpenistä Maranelloon. Sortumat ja taidelöydökset kiristävät harjoitettuja hermoja.
Erakolla ei ole tv:tä, hän on puhkonut silmänsä ja antanut hiekan kuivattaa kielensä, mutta hänen kielensä on maankuori joka halkeilee. Maapallo on siinä mielessä suuri että kaikista palloista ainoastaan sen kuorella on taju kaiken suuruudesta. Sen vuoksi ihailijoille on lähetettävä kirjeitä. Kuvitellaan talolta lähtevä polku joka kiemurtelee postille. Kuvitellaan kaiken antamisen ja saamisen ilo.

Ensin alkaa sataa. Pyykki saa painoa, ja jos huutaakin, kukaan ei kuule, silloin tajuaa jotain perheestä, valoa verhojen takana. Viikon sateen jälkeen ei ensin iloitse aurinkoa vaan että myrkyt ovat laimeampia. Ja pikkuroska poissa.

Pihvin jälkeen ei jaksa ajatella. Tämä on ongelmana romaaneissa joissa on pihvi.

Eläke on jaettu molempiin takataskuihin niin että on hyvä istua. Ranta on autio ja loppuu lyhyeen, sen jälkeen suuri merenselkä, pieni purje. Tuodaan lasillinen alkoholia ja sanomalehti. Nainen haluttaisi, mutta omaatuntoa jonka ystävä on ollut kauan, ei raaski pettää. Ei tässä elämässä. Enää. Sekin on jo vanha, menotiellä.