Hämeen Sanomat 18.7.2010:

TOISTON VOIMALLA UUTTA RUNOA

Jukka Viikilä: Runoja II. 137 s. Gummerus 2010.

Jukka Viikilä osoittaa johdonmukaisuutta teostensa nimeämisessä. Esikoisrunokokoelma Runoja ilmestyi vuonna 2008, ja tänä vuonna julkaistu toinen kokoelma kantaa nimeä Runoja II. Mikäs siinä, kun kokoelmilla tuntuu oleva sanottavaa toisilleen, jatkumoa tehdään.

Runoja II muodostuu neljästätoista osasta ja Sisällyksestä – joka kirjoitetaan isolla kirjaimella, onhan se oma tekstinsä. Ihminen ja luonto kohtaavat, mutta kohtaaminen ei ole aina kaunis tai miellyttävä. Autoista kirjoittaminen on jatkumo esikoisteoksen autorunoille. Myös Runoja-kokoelman Tennis-runo saa seuraajan: Tennis II.

Viikilä hyödyntää toistoa ja assosiaatioita runoudessaan. Esimerkiksi kokoelman ensimmäisen osion runo kierrättää samoja lauseita, lisää välillä jotain uutta, tuo taas aiemmin sanotun uuteen asiayhteyteen.

Sanat voivat olla samoja, niiden paikka uusi – ja niin ne luovat uusia merkityksiä. Eikö se ole vähän kuin elämä itse? Samat asiat toistuvat päivittäin, viikoittain, vuosittain, eivätkä ne kuitenkaan ole samoja. Emmekä me, niiden kokijat.

Arkinen ja absurdi kohtaavat

Runoja II leikittelee myös internetin kanssa. Sihteeriopisto.netin keskustelupalstalta poimitut kommentit uudelleenjärjestäytyvät runoiksi, ja Eläimen arvuuttelu ja Henkilön arvuuttelu muistuttavat verkosta löytyvän Arvuuttajan esittämiä kysymyksiä. Viikilän kysymykset vain laukkaavat absurdimpaan suuntaan.

Julkkikset ja julkkisjuorut ovat osa ruokakauppojen kassajonojen arkea. Otsikot hyppivät silmille, vaikkei lehtiä ostaisikaan. Yksi Runoja II:n osioista keskittyy julkisuuden henkilöihin. Arkinen ja absurdi yhdistyvät, kun runoissa kerrotaan toteavaan sävyyn Anna Abreun ja Janne Porkan elämän käänteistä. Huumori ja arjen vinksauttaminen ovat viehättävä osa kokoelmaa.

Laajuudestaan huolimatta (tai ehkä juuri siksi) Runoja II ei tahdo jäädä näppeihin. Kansien välissä on vaikka mitä, mutta silti kokonaisuudesta on vaikea saada otetta. Itse nautin kokoelmasta eniten pieninä makupaloina, satunnaisesti avattuina aukeamina.

Ja – pakko myöntää – on vaikea vastustaa Sisällystä, joka koostuu Morgan Kane –kirjojen nimistä.

PÄIVI HAANPÄÄ