Tiedät missä olen. Olen kiskoilla. Samoilla, joiden varteen jäit. Kiskot päättyvät joko mereen tai vuoreen. On maksettava laiva tai uitava, on kiivettävä vuori, pitkä ylellisyys. Ranskanperunoita, kun ne eivät ole viimeisen päälle tehdyt, syö kauan. Samaan tapaan: lyhyen kirjan on oltava huono. Ja ovathan ne. Niitä minulla on: vain mahdottomia aiheita, joista ei käynnisty tekstiä, minkäänlaista iltaohjelmaa, juonittelemattomien, epästrategisten ihmisten vapaapäiviä, lastenvaunuissa täyteen puhallettu sian rakko. Puhelen näin. Samoja suttuisia odottelun lauseita, joita itsemurhaaja kuulee painettuaan korvan kiskoon. Kiskossa on korva, se on kiireen kuva. Juon paljon. Vasta neljännen tuopin jälkeen käytän vessaa. Puolentoista kilometrin kuset.