torstaina, lokakuuta 22, 2009

Miksi Jeesus surmasit viikunapuun? Vain senkö takia, ettei siinä ollut hedelmiä sillä hetkellä kun sinun oli nälkä?
Ymmärrän, olit väsynyt, palaamassa raskaalta saarnamatkalta.
Kaikki ei ollut mennyt niin kuin piti. Sait takoa rakkautta kivikoviin sydämiin hartiavoimin. Irstaiden hikoileviin silmiin ei helpolla saa kyyneltä.
Mutta miksi viikunapuu? Et ehkä tiedä, mutta tästä meni äskettäin matkamies, vielä sinuakin riutuneempi, säkeidenlaatija, jonka puu ravitsi viimeisillä hedelmillään. Ei se osannut sinua odottaa. Tiedätkö sitäkään, että suuri tuuli oli matkalla kylään mellakoimaan, mutta puu otti sen sisäänsä, eikä laskenut irti vaikka lehtiä pöllysi.
”Sinuun ei ikinä kasva enää hedelmiä”, sanoit, ja puu kuihtui.
Minä en ole niin kuin viikunapuu. En ole ruokkinut koskaan ainuttakaan ihmistä. Kerran annoin kaverilleni puolet eväspasteijastani, mutta olin äskettäin syönyt monipuolisen aamiaisen. Tarjoamissani bissenpohjissa oli noro-virus. Kerran heitin harmaalle lokille jäätelöstäni vohvelin, mutta ei se sitä syönyt, vaan kiljui ystävänsä paikalle. Syntyi tappelu ja joku sai siinä surmansa.
Jos sattuisit kulkemaan tästä ohi, kuinka en olisi silloin väsymyksen, katkeruuden ja latteuksien vallassa? Kuinka voisi olla se hetki sadastatuhannesta?

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Anonyyminä haluaisin tunnustaa, että aloin tätä tekstiä lukiessa itkeskellä. Olen aina pitänyt viikunapuun kohtaloa epäreiluna ja siksi tuntenut katkeruutta Jeesusta kohtaan. Jos ja kun Raamattua tulee lukea vertauskuvallisesti, viikunapuuhun kohdustetut syytökset ovat aina tuntuneet myös henkilökohtaiselta kritiikiltä. Miten voisin edes puolustautua? Vai onko tarina todisteena Jeesuksen omasta heikosta hetkestä? Pitäisikö lukijan samastua ihmis-Jeesukseen, joka tekee arviointivirheen ja vaatii liikaa lähimmäisiltään? Yksikin juuria myöten loukkaava lausahdus voi kuihduttaa toisen loppuiäksi, vaikka sanojalle kyse on vain hetkellisen turhautuman purkamisesta lähimpään kohteeseen.

 
Site Meter