Elin luonteeni mukaisen elämän.
Olin ystävällinen auto, jossa oli kohtuullinen määrä bensiiniä.
Sydämentahdistimeni kävi moottorin varaosasta.
Olin osa suurta hanketta,
viimeistä sukupolvea jonka oli syytä kuolla.
Kerrotaan että näytimme alakuloisilta nuorempiemme seurassa.
Syvennyimme murheelliseen lihaan,
joka oli ympärillämme teimme mitä tahansa,
joka raportoi jäännöksettömästi kaiken minkä halusimme salata.
Suuri epäselvä tahto, jonka haavoista joimme,
jonka virheitä, kuten luomia ja kohtuullisia arpia palvoimme.
Annoimme sen auringolle, savukkeille ja alkoholille,
ja omiemme seurassa kestimme halveksunnan.
Toistemme seurassa kestimme nautinnon.
Elin luonteeni mukaisen elämän.
Olin ana-digi kello, jolla ei valloita naista,
mutta pariston verran olemassaoloa.
Etsin ystävällisen pikkutien ja säyseän liftarin
joka kantoi pohkeessaan kahden kuukauden kuolemantautia.
Kun ajoin mutkasta rotkoon,
kaikki tallennettu tieto minusta vanhentui.
Olin viimeiseen asti ruumiini mukana, uskollisin kaikista.