Näytepala pienoisromaanikäsikirjoituksesta:


Leveä Paavali huomautteli lyhyistä intiaanijousista, että ne ovat lasten leluja. Kun pahvilaatikkoon pani kätensä, oli kovaa ja pehmeää. Vedessä pehmeä oli limaista. Sitten postilaatikossa oli hiirenloukku. Sormet haisivat ennen muuta tupakalle, vaikka reunamilla alkoi olla tyttöjäkin. Jos ajatteli junat punaisiksi, piirsikin ne äkkiä keltaisiksi. Karttapallo ei ole mitään mantereissa, mutta Käärmekallio jotain. Sinne kiivettiin suolapussi vyötäisillä. Sammaleiden välissä järviä ja jokia. Muurahaisten maihinnousu. On etsittävä painavampia asioita joilla hakata kestävämpiä. Meteoriitin siirtäminen laudankappaleiden avulla takaisin kuun kamaralle. Kuun pimeällä puolella töröjen hiljainen, tasaantunut, vuosituhantinen väijytys. Karkuun. Fyysisen koon muuntelukyvyllä ei tee mitään, jos myös pelkokin muuttaa kokoaan. Mustatakkinen, joka pyöriskelee kujan päässä, polkee sammakkoa asfalttiin, sylkäisee lyhtytolppaan. Sitten opettaja katsoo nimikirjoitusta koepaperissa, ottaa silmälasit päästään, luo katseen, jonka muistat.
Myöhemmin Ikävä Jenni käveli puhtain paperein oikeudesta. Tien vieressä oli nuuskapurkki. Hän nosti sen, avasi kannen, haistoi ja oli mökillään. Tuoli jolla hän ei istunut naksahti. Ja naksahti toistamiseen. Se oli paikka jossa hänen isänsä aina istui. Oli ehkä niin, että enemmän kuin siinä isänsä tuolin vieressä hän olikin ikkunassa ja odotti, milloin ensimmäiset savut nousisivat rantasaunan piipusta. Oliko isä mennyt laiturille ja tupakoi? Ehkä isä luki jotain vanhaa lehteä pukutilassa ja heilutteli tulitikkuaskia kädessään. Aski, farkkujen etutaskussa pehmentynyt, avautui, ja kuusi, seitsemän tikkua lensi lattialle. Tai sitten hän ei ollutkaan ikkunassa, vaan lavitsalla uunin vieressä, ja sulki silmänsä. Hän haistoi kahvin ja tuli onnelliseksi. Joku oli juuri lähtenyt. Hän ajatteli lehtiä auton renkaiden alla ja olematonta käyntiääntä. Hän ajatteli päiviä jolloin oli pieni ja kipeä ja portaissa kuului pehmeitä askelia.
Silloin Vihainen Pirjo lasketteli piupaut avaruuden laajenemiselle. Hän oli juuri tullut kahvilaan ja heilutteli vasenta lahjetta, jossa oli käytetty kondomi. Kahvi oli pohjaan palanutta ja hyvää. Myyjätyttö ravasi tiskin ja takahuoneen väliä. Ehkä se tarkisteli kännykkäänsä. Vihainen Pirjo arvioi tytön takapuolen hieman keskitasoa paremmaksi, mutta ennusti sille nopeaa laskua. Suklaakerros irtosi nautittavasti kuivuneen kakun päältä. Läpikuultava lautasliina imi itsensä hetkessä täyteen lähdevettä. Alapäässä tuntui raukealta, vaikka kännykkä pysyi mykkänä. Elämä on ajankäytöllinen pähkinä puhelujen ja tekstiviestien välillä. Baareja pitää vaihdella, ettei leimautuisi. Aina ei tarvitse ottaa hillittömiä kännejä. Yhä uudet seksikumppanit tuntuvat enemmän sydämessä kuin sukuelimissä. Sydän avautuu, tulee olevaksi, rakastavaksi, piilostaan.
Mutta Pahanmakuinen Masa vyöryi hetki hetkeltä lähemmäksi ja Pyhä Matti saapasteli sisään mustissa nahkabootseissa, -takissa, -housuissa ja valkeassa t-paidassa. Juotiin olutta. Röyhtäistiin. Juotiin taas. Puhe tuli juuri ennen röyhtäystä, niin että piti olla nopea tai muuten se sai kiinni. Bootsi kopisi baaritiskiin, tarjoilija luuli että takaovella. Vedettiin pulloja povariin. Ulkona tajuttiin ne sokerivedeksi. Juotiin ja humalluttiin. Tumppi ja tekohammas lensi katuun. Ajettiin kukkuloille. Elämä on mutkikas tie kohti vanhainkotia. Kärrätään tavaraa kukkuloille, enemmän tarpeetonta kuin tarpeellista. Heitetään välillä arvokasta laaksoon. Kiristetään takkia ja löysätään sepalusta. Auto tuli huipulle, jossa oli kaide ja huvimaja. Joku humalapäinen oli repinyt puun maasta juurineen ja yrittänyt heittää yli kaiteen. Nyt se roikkui juurestaan syvyyden yllä kuin kalmari jota vedetään laivan kannelle.
Tässä kohtaa Terävä Sini liukastui räntäkelillä, löi päänsä ja vajosi koomaan enää heräämättä. Vuotta aiemmin hän oli ollut samassa tilassa, eikä ollut herännyt siitäkään. Jos sisältä on vilu, kastuu ennen pitkää takkikin. Tyhjyys, joka alkaa levitä paleltuneesta sydämestä tekee lopulta elottomaksi koko kaupungin. Kuolema ei lopu ruumiin kuolemaan, se jatkuu. Sairaalan sängyn edessä ei itketä, ei riisuta takkia, vaan vedetään sitä tiukemmin kiinni. Hautajaisista viedään kotiin jääneille kakkua. Laatikosta annetaan ruokalusikka.
Talven tultua Köyhä Oliver halusi vain kirjepaperin ja postimerkin. Suodattimen ja kupin. Kevyt Toivo varoitti kaupunkia Jumalan vihasta. Vahva Merja tasoitteli hiekkalinnansa seinämiä, mutta nousi sitten ja potkaisi linnaa. Kuiva Hanna riisuutui ja istuutui kuumaan veteen. Pitkä Eero tiuski koko ajan vain pahemmalle tuulelle tullen. Pitkäjalkainen Cecilia kahmaisi karamellilaatikosta puolenkymmentä karamellia. Mätä Riitta tuupertui erään suuren kiven taakse. Tyhjä Aatos patisti suomalaismiehiä kosmetiikan pariin. Halpa Helena luovutti dvd-kiistassa. Heikko Vuokko pieraisi oikein ison pierun ja siitä syntyi aurinko. Lakanoiden pienet puolukat kypsyivät mustan punaisiksi. Hän riisui yömekkonsa ja avasi verhot kaksin käsin kuin olisi antautunut veden varaan. Keskellä syysyötä hän oli sillä keväisellä metsäniityllä, jonne oli aina unelmoinut päätyvänsä. Hän teki voikukista seppeleen ja joi vettä raikkaasta vuoripurosta. Sivummalla kuuro Jussi suivaantui neekeri-idyllistä. Suosittu Jenna kähmi takaisin. Lämmin Katri puuskutti ja puuskutti, mutta jaksoi mäen ylös. Nauravainen Masa löysäsi, puristi taas, vispasi hetken aikaa kuin kakkutaikinaa ja taas löysäsi.
Aamunkoitteessa Kivinen Joel ansoitti ja räjäytti aikasytytyksellä. Se oli kissan kuolemaksi. Ja sekin että piti heikosti eristettyjä johtoja esillä. Laboratoriossa aurinko ei mennyt pullon läpi vaan jäi pulloon. Laborantit kerääntyivät katsomaan outoa ilmiötä valaistunein kasvoin, mutta Kivinen Joel poistui takaovesta virusputki povitaskussaan. ”Kulkutaudin jos pulloon saisin / sillä siskoa kuumottaisin / jos kieltäisi minulta mitään / taudin suuntaisin itään / jos asioita alkaisi sorkkia / heti kierittäisin korkkia.” Jos raitiovaunussa tärisi, piti pitää huolta ettei putkessa. Ja lapsi kirkaisi. Lentokone jarrutti. Kaikki, missä ihminen elää, on täynnä sanomatonta voimaa.
Huono Kyösti konttasi tupaan asti ja jäi makaamaan keskelle lattiaa. Hidas Kaija vesitti kirjoituksen liittämällä siihen kuvan. Heikko Tarmo manasi Heinosen jäähyä. Tuhma Veijo päätteli synnin luonteen ja olemuksen pitkälti sen perusteella, mitä hän uskoi pelastuksesta, jonka Jumala oli valmistanut Kristuksessa. Iloinen Silja telmi vedessä jättimäisten haukien parissa. Jumalaton Eija vaivaantui jo sanasta ”häät”. Hölmö Karoliina kolautteli vasenta istuinluuta. Hiljainen Sini tarkoitti tyttöjen omien tarpeiden huomioimista. Hän ei halunnut väitellä. Useammin kuin sanoi, hän uskoi. Rohkea Vilja sekaantui voimiin, joita ei kyennyt hallitsemaan ja nuoreni lähes neljäkymmentä vuotta.
Silloin, kuin huomaamattaan, Likainen Terttu pyyhki pudonneet lehdet hautakiven päältä. Seuraavana syksynä hän teki samoin, mutta huomasi ajattelevansa jo keveämmin. Sitä seuraavana vuonna hänellä oli vierellään vaitelias mies, joka yritti ylläpitää tiukkaa ilmettä ja varoi potkaisemasta kananmunankokoista irtokiveä joka oli houkuttelevalla etäisyydellä hänen kengänkärjestään. Auringon tielle siirrettiin harmaa pilvi joka alkoi tiputtaa vettä. Mies riisui takkinsa ja asetti sen naisen hartioille. Auto oli jätetty turhan kauas. Se tuotiin nopeasti parkkipaikalle.
Silloin Surkea Elina havahtui ja selasi lehden läpi nopeasti. Mustarastas pyrähti lentoon ilman näkyvää syytä. Hän meni puhelimen luo ja jäi odottamaan. Kohta se soi. Hän meni bussipysäkille tietämättä että bussit olivat lakossa. Hän meni hissillä kuudenteen ja oli tyhjän ravintolan tyhjän vastaanottotiskin edessä. Näköalaikkunoilla haaveili hänen tuleva aviomiehensä, joka tiputtautui mielikuvituksessaan yhä uudelleen. Alhaalla kulki holtiton koululuokka tiellä ja jalkakäytävällä. Hattupäinen mies poikkesi baariin ja lähti ambulanssilla. Väsynyt koira kantoi kananluuta kurkussaan. Kokolattiamatto ja yleinen masennus pehmensivät Elinan askelia kun hän lähestyi miestä. Miehellä oli musta puvuntakki jonka hartialinja ei istunut. Hänellä oli kullattu vesitiivis kello, joka oli haalistunut ja jonka sisällä oli hikeä. Hetkeä aikaisemmin hän oli ravistellut päätään nähdäkseen enemmän kerralla.
Samaan aikaan toisaalla Hieno Rauno käyskenteli länteen päin. Idän suunnasta lähestyi samaa pistettä kulkukoira, joka oli aikoja sitten antautunut impressioille. Se ymmärsi, että kaitselmus toimi juolahdusten kautta. Ilma oli täynnä kilpailevia houkutuksia, joista aina erottui selvä voittaja. Oli leipomo ja leipomon spanieli, pullan ja hilseen tuoksu. Makkaratehtaan seinässä putki. Afrikkalaisen ruokakaupan avoimet kaksoisovet. Oli keskipäivä. Aurinko paistoi tasapuolisesti kaikkialle, eikä varjoa ollut. Sulkahattu metsästäjä päästi koiransa karkuun ja alkoi helliä jäniksenraatoa sylissään. Runoilija improvisoi kävelyretken ja ohitti Moleskine-vihko kädessään sekä Hienon Raunon että kahvittelevat poliisit, jotka olivat ottaneet hatut päästään päivettääkseen päälakiaan. Hän ohitti moottoripyöräjengin päämajan ja pienen kellaribordellin, jota piti fyysisesti älykäs taiwanilainen sotilas. Hän ylitti sillan ja alitti parkkipaikan ja kirjasi aika ajoin pieniä huomioita. Kaiken vaivattomuuden lomassa hän ylläpiti kevyttä toivetta löytää eräs hänelle tärkeä runokuva, jonka oli muutamia viikkoja sitten kirjoittanut Waldstein-runoelmansa keskiosaan. Ovirikkoinen harmahtava Mazda, josta hän oli kirjoittanut samoihin aikoihin, tuli vastaan heti parkkipaikan jälkeisellä jättömaalla. Sen jälkeen alkoi pusikkoa, josta näytti juoksevan kaksi täplikästä koiraa, samat joista hän muisti kirjoittaneensa. Näin jatkoi runoilija matkaansa kunnes löysi edestään viemärinkannen, johon arveli haluavansa istahtaa. Pullaa maistettiin seitsemässätoista asunnossa ja yhdessätoista kahvilassa. Tuoreusasteet vaihtelivat niin kuin vihreys metsiköiden lehtipuissa.