Lumisesta luonnosta on ollut paljon kielin kertomatonta iloa ja onnea. Samoja pyryjä katseli aikoinaan Suonio (1835-1888) ja sai ajatuksen lumihiutaleen ja ihmiselämän vastaavuudesta:

Lumia lentää
ristin ja rastin
leikkiä lyöden ja
taistellen;
vaan väsyneinä
vaipuvat viimein,
etsien rauhaa,
povehen maan.
Mutta kun päivä
keväinen kutsuu,
pilviks ilmahan
haihtuvat taas!

Ihmiset myöskin,
maailman lapset,
raatavat, lempivät,
taistelevat;
vaan väsyneinä
horjuvat hautaan,
töistähän, teistään
lepäjämään.
Kerran kun kutsuvi
Jumalan ääni,
henkinä nousevat
taivahasen.