perjantaina, lokakuuta 29, 2004

PUHTAUS

Ensyklopedia-artikkeli, sananselitys, on Tournierin romaanien keskeisin rakenneaines.
Olen kuullut, että joku ranskalainen veikko olisikin koonnut hänen tuotannostaan alfabeettisesti etenevän hakuteoksen. Olin itsekin ehtinyt suunnitella samanlaista hanketta, ja luulenpa että aimo osalla Tournierin lukijoista on käynyt samantapaista mielessä. Samalla tavalla esim. Tsehovin näytelmät houkuttelevat kokoamaan niistä yhden, puhtaimman ydinmehun sisältävän nelinäytöksisen. Shakespearesta on tällainen kooste tehtykin. Luulenpa, että Tsehovistakin.
Tässä yksi Tournierin hakusana Keijujen kuninkaasta:
"Puhtaus on viattomuuden pahanlaatuinen muutos. Viattomuus on rakkautta olemiseen, taivaallisen ja maallisen ravinnon hymyilevää hyväksymistä, se ei tiedä puhtauden ja epäpuhtauden pirullisesta vaihtoehdosta. Tämän luontevan ja synnynnäisen pyhyyden paholainen on muuttanut apinoinniksi, jossa kaikki muistuttaa sitä itseään ja kaikki on käänteistä: se on keksinyt puhtauden. Puhtaus on elämän kammoamista, ihmisen vihaamista ja sairaanloista intohimoa olemattomuuteen. Ehdottomasti luonnonvastaiseen tilaan muuttunut, kemiallisesti puhdas elollinen kappale on käynyt läpi raakalaismaisen käsittelyn. Puhtauden paholaisen ajama ihminen kylvää ympärilleen tuhoa ja kuolemaa. Uskonnollinen puhdistautuminen, poliittinen puhdistus, rodun puhtauden säilyttäminen – lukuisat ovat tämän julman teeman muunnelmat, ja kaikki ne johtavat yksitoikkoisesti rikoksiin, joiden lempiase on tuli, puhtauden ja helvetin vertauskuva."

Ei kommentteja:

 
Site Meter