PÄIVÄN SANA

Päivän sana on Proustilta:

Bloch oli avannut minulle uuden aikakauden ja korottanut elämän arvoa sinä päivänä, jolloin hän oli selittänyt minulle, että unelmat jotka olivat saatelleet yksinäisiä retkiäni Meseglisen vaiheilla, missä toivon saavani syliini jonkun ohikulkevan maalaistytön, eivät olleetkaan harhaa, vailla vastaavaa todellisuuspohjaa itseni ulkopuolella, vaan että kaikki vastaantulevat tytöt, olivatpa he sitten kylien kasvatteja tai nuoria neitejä, eivät parempaa pyytäneet kuin saada toteuttaa ne. Ja siitä huolimatta etten ehkä koskaan, nyt kun olin sairas enkä liikkunut ulkona yksin, voisi maata heidän kanssaan, olin onnellinen kuin vankilassa tai sairaalassa syntynyt lapsi, joka on kauan luullut, ettei ihmisen elimistö voi sulattaa muuta kuin kuivaa leipää ja lääkkeitä ja saakin yhtäkkiä kuulla, että persikat, aprikoosit ja viinirypäleet eivät ole pelkkiä maiseman kaunistuksia vaan herkullista ja syötäväksi kelpaavaa ravintoa. Vaikka hänen vanginvartijansa tai sairaanhoitajansa ei sallisikaan hänen poimia näitä ihania hedelmiä, koko maailma näyttää hänestä paremmalta ja olemassaolo suloisemmalta. Sillä halu, toive, tuntuu meistä ihanammalta, nojaudumme siihen luottavaisemmin tietäessämme, että sitä vastaa itsemme ulkopuolella oleva todellisuus, vaikkei se kohdallamme toteutuisikaan. Ja ajattelemme suuremmalla ilolla sellaista elämää, missä voimme – jos häädämme hetkeksi mielestämme sen vähäisen, satunnaisen ja poikkeuksellisen syyn, joka estää meitä henkilökohtaisesti – kuvitella itseämme sitä tyydyttämässä. Mitä ohikulkeviin kauniisiin tyttöihin tulee, sinä päivänä jolloin sain tietää, että heidän poskensa olivat suudeltavissa, rupesin ajattelemaan uteliaisuudella heidän sieluaan. Ja koko maailma näytti minusta kiinnostavammalta.