AKVAARIO

Kalan mittakaavassa valtameri on rajaton elementti. Suuruus, jossa Sinivalas ei ole iso, eikä Piikkinahkainen pieni. Pitkiä matkoja tekee siellä yhtälailla miekkavalas kuin pienin mudassamönkijä.
Mutta akvaariossa Monni on liikkumaton koko päivän. Rajattoman rajoittaminen jähmettää sekä sisäisen että ulkoisen liikkeen.
Akvaariossa mikään ei liiku, veden pinta on tyyni. Kerran päivässä sataa ravintoa taivaalta, hitaasti, lumenkaltaista. Monni vertautuu siperialaisiin pikkulintuihin, jotka istuvat lumipeitteisinä jäätynyt pihlajanmarja nokassaan muuttoreitin keskustassa lehdettömällä oksalla. Jossakin paistaa aurinko, kotimatkan päässä.
Miljoonakalat ovat liimautuneet lasiin kiinni.
Samoin on trendikahviloiden lasien takana: liikkumattomuudesta on tehty muotia. Vaikka lasia hakattaisiin, vaikka lapset tahrisivat syljellä ikkunan läpinäkymättömäksi, ei mitään tapahdu. Valomerkki ei tarkoita riehakkaita jatkoja.

Runoon "Kärpänen": Nuoren vaimon makuuhuone. 

KÄRPÄNEN

Susi tekee hampaat onnellisiksi;

verkon heitti kärpäsen silmään, jotta saalistaisi sen mitä kärpänen näkee,

päästi kärpäsen vaimon huoneeseen, itse kiristeli hampaita.

Ja petoksiahan kärpänen näkee,

vaan itse ei kuvia koota saata,

aviorikos, huorinteko, sukurutsa, salamurha, myrkytys, ansoittaminen, kampittaminen, velallisen epärehellisyys,

muinainen, jo kulunut on mosaiikki kärpäsen silmässä:

himo maatuvaan,

mutta selvän siitä saa.

Nyt se pääsi ikkunasta. Pimppari tuli sisään.

Bach saa näkönsä takaisin. 

sanoi Pound

”Huono runous on samanlaista kaikilla kielillä. …Mitä lähemmäs amebaa tullaan, sitä vähemmän eroja rakenteessa.”

VAALITULOS

Kun suuri kuningas Herodes eli elämäänsä täällä maan päällä, hän oli mahtava mies, jonka vertaista ei ollut ennen nähty. Niin hän ainakin itse uskoi. Ja ehkä hän oli oikeassa. Hän oli ihmisen kuva, hänen, joka täyttää maan mutta jonka suku pyyhitään kerran maan päältä pois eikä tule kaikesta päättäen jättämään jälkeensä mitään muistoa.
Vaikka hän oli syntynyt Jerusalemissa, oli erämaa hänen varsinainen kotimaansa, sillä se oli hänen isiensä maa, se jossa he olivat saaneet sielunsa. Vaikka hän ei itse siitä tiennyt, hänellä oli erämaa sisällään, ja hän tunsi suurta autiutta, joka siitä seuraa. Mutta kansansa tavoin hän iloitsi elämästä, iloa olivat väkivalta ja veri, taistelu, korskuvat hevoset, joiden kaviot tallaavat verissään makaavia vihollisia, tappaminen ja siitä johtuva halu itse elää, pakenijat ja haavoittuneet, naisenryöstö ja raiskaus ja se kaikki, mitä sota tuo tullessaan kun se on onnekas ja hyvin suoritettu, menestys, kulta ja valta, sanalla sanoen elämä kaikkinensa.
Mutta kuinka oli mahdollista, että samainen mies alkoi myöhemmin ajatella temppelin rakentamista sille jumalalle, johon hän ei itse uskonut? Ihanan temppelin, jonka kaltaista ei olisi toista?
(Pär Lagerkvistin romaanista Mariamne, suom. Kristiina Kivivuori)

Ihminen voi menettää näkönsä, mutta saada sen, kuten Bach, kuolemansa hetkellä takaisin.
Ihminen voi olla syntyessään sokea, mutta kasvaa pimeydessä valoon, kuten näkönsätakaisinsaava Stevie Wonder.
Mutta suurin osa niistä jotka kokevat sokeuden ennen lopullista sokeutta menettävät näkönsä vanhuuden iässä. Näin kävi Joycelle.
Helmut Kohlin Maria-vaimo taas kärsi valoallergiasta, joka eristi hänet viettämään elämänsä pimeässä.

Silmää sanotaan ruumiin lampuksi. Jos silmät ovat kunnossa niin koko ruumis on valaistu, ja jos silmät ovat vialliset niin koko ruumis on pimeänä. Jos nyt ainoa valo joka sinussa on, on sekin pimeyttä, niin sen pimeämpää pimeyttä ei enää ole. Näin puhui vuorella saarnaava Kristus.

 

Eräs lakastunut Pasolinin kukkanen.

Opettajani Hotinen vei perheensä turistimatkalle idylliseen Salon kylään. Arvostan tekoa. Itse en ole koskaan jaksanut kierrellä kulttuurikohteita. Kajaanissakin jäi Kekkosen patsas näkemättä.

 

MISSÄ OVAT TÄHTIÄ KUVAAVAT SANAT

Minä kieltäydyn katsomasta Galilein kaukoputkeen.
Ankarasti kieltäydyn vanhan lain vuoksi ja nojalla.
Minä löin heinäseipään takapihalleni
ja köytin tiikerin sitä kiertämään.
Pääsiäisenä teurasti lampaan, hyvässä heikon
ja pässin pahassa vahvan.
Söin ne ruokalajina jonka nimi on: Urbanus.
Kieltäydyn lataamasta kuvia Marsin pinnalta.
Sosiaaliturvan leikkauksiin nojaten.
Vanhaan lakiin nojaten, jossa ihmiseläin on lainluoja.
Kauan aikaa sitten luovuin Jansen-orjastani
ja päästin sen metsään.
Alkuun se törmäsi jokaiseen tielle osuneeseen puuhun.
Sitten se rakensi puista majan, lintutornin, tähtitornin.
Se poltti öisin turvetta tornissaan näyttäytyäkseen tähdille.
Olen kai hullu mies, synnyin Simpanssista,
ryppykasvoisena, vanhana ja ketteränä kuivana kuin näkkileipä,
mutta jänteikkäänä kuin puuma.
Siksi elimeni ei ole samanlaista pehmeää kudosta kuin Keplerillä ja hänen kollegoillaan.
Se on kimmoisaa rustoa, eikä se laskeudu koskaan.
Sen ympärillä pyörivät myrkkykärpäset ja pienet liskot.
Kun asetun levolle, kyy paneutuu sen viereen.
Se puristaa sauvastani likaisen lihasnesteen.
Markkinoille mennessä valelen sarveni kyynmyrkyllä
ja sytytän tuleen kiiltomadon valolla.
Poltan kirjakauppiaan kojun ja huudan:
uuden liiton sijaan vanha siitos!
Talven tullessa muuttuu mieleni raskaaksi.

Luen taas Jouko Turkan näyttelijöille antamia syöttöjä Anneli Ollikaisen kirjasta Lihat ylös.
Oikein hyvä kirjoittaja puhuu paremmin kuin kirjoittaa. Puhuttuaan ei mitenkään muista kaikkea. Kirjoittamisen sotkee lyöntivirhe, jota lähtee korjaamaan kesken kaiken. Puhuessa yleisö on kärsimätöntä, eikä kestä korjailuja. Aina on kusihätä tai tarve tiskille, tai joku tyttö vilahtaa ohi.

”Harjoitellaan myymisen ja ostamisen katsetta: ei katsota suoraan silmäteriin, vaan laitetaan katse isoksi, arvioidaan tavaraa kokonaisesti, keinutaan ja nytkitään jalkapohjista asti. Nauretaan aistillisesti iloista naurua, silmät tappien päässä ja poskihampaat näkyvissä. Levitetään katsetta. Pistetään välillä suu kiinni ja sitten se taas repeää auki.”

”Jos löydätte avaimen, varokaa kirkastunutta ilmettä! Se on tyhmää. Yleensä se joka löytää jotakin, pehmenee.”

”Kertomisessa on tärkeää katseleminen, räpyttäminen ja nyökkiminen. Ihminen, joka kertoo jotakin kummallista, hymyilee aina välillä. Pidä tarina koossa itselläsi, sisälläsi. Tauossa käsi nykimään.”

HIIRET

Ystäväni kommentoi edellistä merkintääni kääntämällä mainion pätkän Aelianusta:

Hiiret osaavat ennustaa tulevaisuuden, hiiret on laskettava niiden eläinten joukkoon, joilla on ennustamisen lahja. Kun talo on vanha ja luhistumispisteessä, hiiret huomaavat tämän ensimmäisenä. Ne poistuvat koloistaan ja tutuista piilopaikoistaan, pakenevat jalat värähdellen ja ryhtyvät uuden seimipaikan etsintään

LOPPU

Totta kai kun lamput pannan kantoihin yhdellä kertaa ne sitten sammuvatkin samoihin aikoihin. Ei ole ihme että äkkiä elää pimeässä.
Samoin käy sukupolvienkin kanssa: kohta ovat kaikki poissa.
Kaikki hajoaa yhdellä kertaa. Siitä ikävä, kun näkee yhden kuolleen lehden ilmassa,
tai kun tuoli naksahtaa hiljaa, kokeilevasti: on katto, kaikki enteet romahtamassa päälle.

Lisäys:

jospa kerran …
Bachelardin lukeminen loppuisi, kertaheitolla ja ilman kiemuraisia selityksiä. Kaikkien mukavien takkatilojen sähkötulisijat sammuisivat saman päivän aikana. Syyksi todettaisiin: takkojen ikä oli kaikilla kutakuinkin sama.

Tämän Vermeerin maalauksen nähtyään kerrotaan Proustin katuneen omaa huolimattomuuttaan romaanisarjansa kanssa.

 

Saman sukuista katumusta voisi joku nykykirjailija kokea vaikkapa tämän Gerhardt Richterin öljytyön äärellä.
 

ENNEN LUMENTULOA

Miellyttävä tällainen myöhäis-syksyn kirkas ja tarkka, esteetön sää. Ennen kuin lumi peittää paljaana näyttäytyvät vertauskuvat.

Mietin kahta sään havainnoijaa. Joseph Mallord William Turneria ja John Daltonia. Kumpikaan ei säästellyt voimiaan sääilmiöiden ylöspanemisessa.

Turner sidotutti itsensä vielä 77-vuotiaana laivanmastoon, josta oli hyvä näkymä nousevaa myrskyä kohti.
Friedell kirjoittaa Turnerista:
”Hän maalasi kostean höyryn, lyijyhohtoisen usvan, tulipaloja ja lumimyrskyjä, rohkeni käsitellä kaksinkertaisia valo-ongelmia kuten ”Auringonnousua rajuilmassa” ja ”Taistelevaa Temeraire`iä”.

John Daltonin kirjasi 200 000 säähavaintoa. Tutkimista, tutkimista, tietoa jota systematisoimalla voisi oppia parempaan ennakointiin, harkittuihin yllätyksiin, päiväjärjestyksen tarkempaan suunnitteluun ja tuloksellisempaan itselääkintään.
Ensimmäisenä herättyään havainnoi sään. Matalapaine lisää onnettomuusriskiä, ainakin täällä Saksassa sairaalat kohottavat silloin valmiuskykyään, matalapaineen aikana en mene ulos; kaatosade on kuin sota: kellariväki valloittaa kadut, kurjin kruunautuu johtajaksi. En mene ulos kaatosateella; sumussa navigoidaan muistin avulla; pakkasta käytetään vain taipaleena; auringonnousu myrskyssä on jännitteinen luonnonkuva; laajat helteet kitkevät yhteiskunnan ruusupenkkiä rikkaruohosta ja kuivuneista lehdistä, helteisenä aikana vältän ulosmenoa; ukkosen ääntä en ole kuullut identtisenä kaiuttimista, eikä revontulen koko laajuutta kyetä esittämään elokuvan keinoin; 1000 havainnon rajapyykki, luonnonolot joko houkuttelevat ulos tai ajavat sisään, sääpäiväkirjan pitäminen on kirjallisia sisätiloja, takkavalkeaa ja aristokratian mennyttä elämänrytmiä, raikas kesäpäivä on aina ajanmukaista, mutta iltaa myöten se joutuu alttiiksi monille vanhan ja uuden väliintuloille.

MAALAAMME PLIMSOLLIN MERKIN 2

Merkinmaalaaja Piet Mondrianin lepo on tarkkaa, jäsenneltyä toimintaa. Työskennellessä saattaa olla sumuista, aallokkoa, karikkoja, sadetta, ukkosta. Ylilastaamisen estää onneksi huolella maalattu merkki. Prosessiin ei tule kannettua liiaksi kotiongelmia, talousongelmia, teologisia tai esteettisiä kysymyksenasetteluja. Käsillä olevaan matkaan säästyy tarvittava määrä huomiota.

MAALAAMME PLIMSOLLIN MERKIN

Mitä ovat helvetin tuskat muuta kuin tietämättömyyttä, lihan himoa, laiskuutta ja hengen tuhoa? Vastatkaa näihin kysymyksiin itseksenne ja häätäkää keskuudestanne ne, jotka yrittävät hyljeksiä taiteen ja tieteen tekoja, jotka ainoastaan ovat evankeliumin tekoja. Eikö tämä ole ajatukselle selvää ja ilmeistä? Jos laisinkaan kykenette ajattelemaan, voitteko olla sydämestänne julistamatta: tiedossa työskenteleminen on Jerusalemin rakentamista, ja tiedon hyljeksiminen Jerusalemin ja sen rakentajien hyljeksimistä. Ja muistakaa: hän, joka hyljeksii toisen henkistä lahjaa nimittäen sitä ylpeydeksi ja itsekkyydeksi ja synniksi, hän pilkkaa Jeesusta, jokaisen hengenlahjan antajaa; lahjojen, jotka tietämättömyyttä rakastavien tekopyhien mielestä aina ovat syntejä; mutta se, mikä julman ihmisen edessä on synti, ei ole synti hyvän Jumalamme edessä. Ryhtyköön jokainen kristitty kykynsä mukaan avoimesti ja julkisesti kaiken maailman nähden johonkin henkiseen toimintaan Jerusalemin rakentamiseksi.
(William Blake 1818-20. Suom. Tuomas Anhava)

SVEN LAAKSON KALAREISSU

Öiseen aikaan käy ovela kalastaja ansoittamassa näkymättömin verkoin järven liharikkaimpia osuuksia.
Mutta aamulla vastassa ei olekaan tavallista ovelampi ansanmenemätön kalaparvi, vaan jotakin kekseliäämpää: koko järvi on pantu kiinni, suljettu, järven päällä on kantava este, kuin suuri kaivonkansi, jota kaloille isotteleva turistikaan ei saa nostettua ylös. Verkot ovat kalliita, siiat herkullisia, merisuola, tillipussi ja savustuspelit käyvät turhiksi, kaksinkertainen ansa estää pääsemästä herkkuihin käsiksi.

Kalat ovat verkossa,
mut verkon päällä jäätä.
Ei kai muuta voi kuin istahtaa
ja ihailla talvisäätä.

Lappalaiselta minulla on työpöytä loimukoivua, pari lampunvarjostinta ja kirjoja. Myös seinälle ripustettava runo ”Matka”. Kerttu, Kalevin äiti, heitti silloin amerikanesikoista muovikasseittain roskalavalle. Noukin sieltä ja myin hyvään hintaan baareissa Erottaja ja Soda. Myöhemmin ystävä palautti esikoisen Suomen kielelle. Julkaisimme sen netissä. Tänään USA:n vaalipäivänä luen Lappalaiselta:

”Tämä meidän
on niin pieni maa,
sanoo isäntä.
Täällä kirjallisen
esitystaidon kompostia
mahtuu kerralla peuhaamaan
sika, lampaita ja kanoja.”

Saision landella piti joskus käydä kurssia. Rakennettiin esitys vanhan paskasiilon päälle. Esitys oli mitä oli, mutta muutama kymmenmetrinen paskaa alapuolella loi jonkinlaista pohjaa sanottavalle. Myöhemmin näin Stroheimin elokuvan ”Greed”, jossa vastarakastuneet lirkuttelivat tulevaisuuttaan kohisevan viemärin päällä istuen.
Viimeisenä kajaanipäivänä satoi lumi maahan. Iisalmen jälkeen se loppui yhtä aikaa auringon valon kanssa.

KAJAANILAINEN RUOKALAJI

Kajaanilainen erikoisuus ovat sisäkkäiset, toisillaan täytetyt nakkikioskiruoat. Kaikki alkoi siitä kun eräs kaupunginteatterin veteraaninäyttelijä tilasi nakkikioskilta lihapiirakan ja hampurilaisen ja tuli kuulluksi niin, että sai eteensä hampurilaisella täytetyn lihapiirakan. Hampurilainen oli puristettu parilalla litteäksi ja sovitettu lihapiirakan sisään.
Helsinkiläinen versio ruokalajista voisi olla Haviksesta
hauki ahvenella. Tilattaisiin kalanmyyjiltä ahvenen syönyt hauki.