En aio kaasuttaa itseäni autoon. Valehtelin. Olin humalassa.
Jokainen tapaa saman tragiikan kun juo riittävän syvälle.
Aion körötellä autolla Pietariin. Krapulan jätän kotiin. Ja koiran.
Se syökööt sen joka jää makaamaan. Vielä viimekrapuloissa huusin:
aloita vatsasta, syö elämännälkä pois. Nyt lähestyn kohti hidasta liittymää
ja paukutan nahkarattia, piilokorossa puolimatkan pilleri.
En aio viiltää rannettani. Muotoilen vain parran.
Olen pitänyt itseäni valehtelijana vain siksi etten ole puhunut totta.
Valehtelija on se joka kuvittelee siihen voivansa ja kiusaa sillä muita.
Vaikka väitinkin toisin, en ole syönyt myrkkymarjoja ja tähyillyt rajan taakse.
Olen ollut enemmänkin baareissa. Niitä on Pietarissa hyvin.
Olen murskauttanut autostani avaimenperän,
jotta mieluummin kuin ajaisin kotiin avaisin hotellihuoneeni lukon.
Nukun pienessä ammeessa joka putsataan käyntini jälkeen.
Tässäkin sodassa saa tappaa ihmisen, mutta ei pilata kaivoa.

PIHVIN JÄLKEEN

1.

Pihvin jälkeen ei jaksa kiinnostaa
Pihvin jälkeen ei jaksa laihduttaa
Pihvin jälkeen ei jaksa naurattaa
Pihvin jälkeen ei beibi jaksa naurattaa

2.
Pihvin jälkeen ei jaksa ottaa yhteyttä
Pihvin jälkeen ei jaksa joka paikkaan
Pihvin jälkeen uupuu, ei uuvu, jaksaa, ei jaksa
Pihvin jälkeen ei jaksa olla vahva

3.
Pihvin jälkeen ei jaksa/viitsi/halua tehdä mitään järkevää saati hyödyllistä niin sitten tehdään järjetöntä ja hyödytöntä
Pihvin jälkeen ei jaksa ajatella kuinka jonkin sanoo tai mitä sanoo
Pihvin jälkeen ei jaksa kikkailla
Pihvin jälkeen ei beibi jaksa naurattaa

4.
Pihvin jälkeen ei jaksa korviaan lotkauttaa
Pihvin jälkeen ei millään ole mitään väliä
Pihvin jälkeen ei jaksa kuin kevyttä ja runoja
Pihvin jälkeen ei beibi jaksa naurattaa

"Vedin ikkunaluukun kiinni ja menin takaisin heinäkasaan, peittelin itseni ja annoin maailman olla. Kuulin kyllä ääniä vaunun ulkopuolelta, ihmiset siellä huusivat, ja kuulostelin, olivatko huudot vihassa vai rakkaudessa huudettuja, ja eläinten äänistä kuuntelin, huusivatko ne tuskaansa ja vaivaansa vai halujaan.
Ääniä oli, ja joillekin äänille hevoset vaunussa hörähtelivät ja luimistelivat, ja joihinkin ne vastasivat, mutta minä en saanut eläinten äänistä selvää enkä ihmistenkään."

Antti Tuuri: Kylmien kyytimies (2007)

”Nimet ovat epäilemättä oikullisia piirtäjiä ja tekevät meille ihmisistä ja paikkakunnista luonnoksia, jotka muistuttavat niin vähän alkuperäisiä, että usein suorastaan typerrymme, kun eteemme kuvitellun maiseman sijasta kohoaa näkyvä maisema (joka sekään ei ole todellinen, sillä aisteillamme on tuskin sen enempää silmää samankaltaisuuksille kuin mielikuvituksellakaan niin että ne kuvat, epätarkkoja nekin, jotka todellisuudesta voi saada, eroavat ainakin yhtä paljon näkyvästä maailmasta kuin tämä kuvitellusta.)”

Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä, suom. Inkeri Tuomikoski

PYSÄYTYSKUVAssa kiinnostavaa on sen epäreiluus, miten se ei lainkaan huomioi liikkeen sulokkuutta tai kömpelyyttä vaan mittaa kohdettaan vailla historiaa. On ihmisiä joiden sulokkuus perustuu liikkeeseen ja toisia joiden sulokkuuden liike hävittää. Viimeksi mainitun kauneuden voi havaita ainoastaan pysäytyskuvassa. Jos tällainen ihminen saa elantonsa paljastelusta, hänelle on elintärkeää huolehtia siitä, ettei hänestä vuoda minkäänlaista videokuvaa julkisuuteen. Itse asiassa kuka tahansa väkijoukon arjen puurtajista voisi olla keskiaukeaman houkutus jonka vain liike täydellisesti naamioi.

Taustasta voi luoda pääaiheen poistamalla kuvasta ihmisen.
Eloton luonto ei silti herää eloon.
Se hakeutuu arkiseen, jäykkään, asetelmalliseen.
Näemme kuvassa aamiaispöydän, hedelmiä,
kuolleita kaloja, keittiötarpeita.
Ihmisestä muistuttavat pääkallo, tiimalasi,
sammunut kynttilä.

Oli surullista nähdä vieteriautojen jaksavan pois pihasta
ja juopon huutavan jatkoja, oli surullista elää,
hääkutsun tuova postelijooni oli morsianta kauniimpi,
vaatetus painotti rumaa siellä missä sitä löysi
ja siinä missä koira säännösteli virtsaa,
ämmät pärpättivät itsensä tärviölle.
Kaikki meni niin toisin kuin arvelimmekin.
Pistäydyttiin juhlissa, olitiin kohteliaita ja varattuja,
osallisena monen elämässä,
pidettiin huolta että kuolemastamme tuli kallis.

Kärpäsessä on linnun koskemattomuutta jos katsoo sitä kuivin silmin. Räpyttelemättä. Jos toisen silmänsä peittää, pääskyt näyttävät itikkaparvelta. Suuremmat merkitykset on aina aseteltu syvemmälle, onkimies vetistelee. Runoilija saalistaa sattumanvaraisilla säkeillä, raivoissaan lätkii näkymättömiä ikkunoita. Kaksitahti räpisee kärpäsen tapaan. Kun se on kaukana, luulee että kärpänen on tässä. Siinä on hallittavuutta, vaikka osien paljoutta ei hahmota. Kovissa kiihdytyksissä on luotettava aivoihin; hautautuu kotiinsa jos pihasta ampaistessa ei usko rakkauden pysyvyyteen. Lätkällä hallitessa taas liiskaa sielunsa, arvokkaimman matkansa ja maisemat.

”Kauneus on moninaisuutta yksinkertaisessa; tämä on viisasten kivi, jota taiteilijoiden tulee etsiä ja jonka harvat löytävät. Vain se ymmärtää nämä muutamat sanat, joka omasta itsestään käsin on muodostanut tämän käsitteen. Kauneutta kuvaava linja on elliptinen. Siinä on mukana sekä yksinkertaisuus että pysyvä muutos; elliptistä linjaa ei näet voi kuvata ympyrän avulla ja se muuttaa jokaisessa pisteessä suuntaansa. Tämä on helposti sanottu ja vaikeasti opittavissa.”

Johann Joachim Winckelmann: Jalosta yksinkertaisuudesta, suom. Vesa Oittinen

En lähesty avain- tai solmuvertauksella tätä rakkaudettomuuden pulmaa. Kuuntelen niksejä, mutta koetan olla omaksumatta niiden estetiikkaa. Joskus vuosia sitten käytin ”lukittua”, niin kuin esimerkiksi tästä rantaympäristöstä ja etsin ”lukkoa”, vaikka yhäkin minussa on uskoa avautumiseen: haluan sanani takaisin kaksinkertaisina, en kirjoita itselleni, yritän olla pahoittamatta mieltäni yksityisklubeista, uskon rakkauden vaalimiseen ja siihen että kuolen vasta kun aurinko sammuu.
Silti suurin pulma eivät ole taivaankappaleet, vaan niellyt sanat, nikottelu ja jännitys ja hiljaisuus. Haukunrajoitin on hiljentänyt koiran, mutta sen silmät puhuvat. Ne luetaan tyhmiksi. Ne luetaan viisaiksi. Niistä puuttuu tarkkuus. Koululaisen suuta ei pidä kiinni pulmalukko, että jos hän tietäisi ratkaisun, hän alkaisi puhua, että hänen puhumattomuutensa näin ollen olisi kyvyttömyyttä päättelyyn. Auktoriteetti sanoo näin, eikä koululainen väitä vastaan. En minäkään. Kierrän koulut kaukaa, koska odotan niiden muuttuvan stategisiksi kohteiksi.

KIRAHVIn korkeuksiin ei mikään muu lehdensyöjä yllä, siksi sillä on aina ravintoa, jolla kasvaa yhä korkeammaksi. Myyrän mataluuksiin ei mikään muu kaivaja pääse, siksi sillä on aina ravintoa, jolla kasvaa yhä vahvemmaksi kaivajaksi. Ja mitä korkeammaksi kirahvi kasvaa, sitä korkeammaksi nousee puu, ja mitä syvemmälle myyrä kaivautuu, sitä syvemmälle juuret tunkeutuvat.

” – Jörn Donner on passé
Tällaisilla ja vastaavilla höläyksillä on aina ollut minuun täysin päinvastainen vaikutus kuin saattaisi kuvitella. Vaikutus on aivan sama kuin aikaa vievien pakollisten töiden, jotka ovat saaneet minut käyttämään ylijäämäajan järkevästi ja keräämään voimani keskittyneeseen työhön niiksi harvoiksi tunneiksi, jotka olen voinut varata omaan käyttööni. ” Jörn Donner, Olotiloja.

KOKOELMASTA ILMAN VALLOITUS

”Minä olen nyt tosissani, annan kerralla periksi, rupean tarkoittamaan asioita.”

” Maapallo on kolho ja hatara pallon muotoinen möykky.”

”Asuminen on väsymistä matkalla”

– Kalevi Seilonen

Riitaperheen koira hakattiin yhteistuumin kepeillä kuoliaaksi.
Se oli kuullut liikaa. Silloinkin kun se näytti nukkuvan sen korvat liikkuivat.
Lahkolaiset aukoivat ikkunoita kun jollakin oli sieluntuska.
Pahat henget suunnattiin hevoseen, joka potki heti ison kiven rikki.
Niihin aikoihin revittiin metsän läpi tie ihanaan rantaan.
Alusvaatteet heitettiin virtaan,
jossa ne paritteli niin kuin toisessa maailmassa.

Galleria oli hyvin akustoitu paikka,
ketään ei voinut kuulla erikseen.
Boolissa osa hedelmistä jäi pintaan
ja mitä syvemmälle vajosimme ajatuksiimme
sitä kitkerämmiksi ne kävivät.
Korko nosti naista, mutta ei persettä,
ajattomat vyöt ja henkselit ylläpitivät
illuusiota keskustelun riippumattomuudesta.
Aronpuron kädessä näkyi kättelyn pyrkimys.

”Muistan miten kahdesta romaanista tajusin jotakin viihteen ja taideteoksen erosta. Toinen vieroitti minua todellisuudestani, toinen ei. Silloin sen keksin: todellisuus vetää puoleensa todellisuutta, oli se miten erilaista tahansa. ” Mirkka Rekola

"Missä järjestyksessä synti kehittyy ihmisessä?
Ensiksi on vatsanpalvonta. Se on kaikkein luonnollisin ihmisen tarpeista. Usein kuitenkin ruuan käytössä ylitetään normaalit rajat, langetaan ylensyömiseen ja -juomiseen. Näin lihalliset himot saavat valtaa ja ihminen lankeaa helposti haureuteen, joka voi olla ajatuksellista tai teoissa tapahtuvaa ja ilmetä esimerkiksi rahanhimona ja ahneutena. Jos rahaa ei saada, ei myöskään haureuden himo tule tyydytetyksi. Se synnyttää vihaa, joka on johtamassa jatkuvaan murheeseen. Murheen kautta ihminen voi langeta epätoivoon. Jatkuva epätoivon tila saattaa synnyttää hermostollisia häiriöitä. Ihminen ei pysty hillitsemään itseään eikä sanojaan, vaan katkeruus ilmenee koko olemuksessa. Jos taas rahanpyynnissä onnistutaan ja haureus saa täyttymyksensä, se johtaa kunnianhimoon ja se puolestaan ylpeyteen.
Synnin kasvu siis tapahtuu järjestyksessä: vatsanpalvonta, haureus, rahanhimo ja ahneus, viha, murhe, epätoivo, kunnianhimo ja ylpeys."

- Isä Raimo Sissonen: Johannes Kassianus rahanhimosta

Michael Jacksonista ei sanota maailmankuulu. Eikä liioin Schumacherista. Sedästään saatettaisiin sanoa, jos laulaisi lauluja. Kuvitellaan talo jossa hän keittää kallista teetä tai halpaa. Hänen ongelmansa on sade joka ei tottele käskyjä eikä toiveita, maailmankuulu ongelma niin pienessä sydämessä. Michael Jacksonilla on vain Michael Jacksonin ongelmia: milloin on vaarassa tippua lapsi milloin nenä. Michael Jackson katuu, itkee ja peittää kasvonsa. Schumacher taas kaivattaa tunnelia Kerpenistä Maranelloon. Sortumat ja taidelöydökset kiristävät harjoitettuja hermoja.
Erakolla ei ole tv:tä, hän on puhkonut silmänsä ja antanut hiekan kuivattaa kielensä, mutta hänen kielensä on maankuori joka halkeilee. Maapallo on siinä mielessä suuri että kaikista palloista ainoastaan sen kuorella on taju kaiken suuruudesta. Sen vuoksi ihailijoille on lähetettävä kirjeitä. Kuvitellaan talolta lähtevä polku joka kiemurtelee postille. Kuvitellaan kaiken antamisen ja saamisen ilo.

Ensin alkaa sataa. Pyykki saa painoa, ja jos huutaakin, kukaan ei kuule, silloin tajuaa jotain perheestä, valoa verhojen takana. Viikon sateen jälkeen ei ensin iloitse aurinkoa vaan että myrkyt ovat laimeampia. Ja pikkuroska poissa.

Pihvin jälkeen ei jaksa ajatella. Tämä on ongelmana romaaneissa joissa on pihvi.

Eläke on jaettu molempiin takataskuihin niin että on hyvä istua. Ranta on autio ja loppuu lyhyeen, sen jälkeen suuri merenselkä, pieni purje. Tuodaan lasillinen alkoholia ja sanomalehti. Nainen haluttaisi, mutta omaatuntoa jonka ystävä on ollut kauan, ei raaski pettää. Ei tässä elämässä. Enää. Sekin on jo vanha, menotiellä.

"Hyvätapaisten ihmisten inhottava olemus on siksi hyvä dramaturgiaa etiikan strukturoimisena tarkoittava aihe, että hyvätapaisuus ei ole hyve, vaan härskiä valehtelemista ja hierarkista herjaamista päin naamaa. Vallankäyttöä, jonka harjoittamisesta kaikissa muissa kuin tapakulttuurin sallimissa muodoissa joutuisi vankilaan. Hyvätapaisuus on ahdistuksen kulttuurin vahvin ilme ja hyvätapainen ihminen sen vuoksi jo usein täysi hullu. "

- Jussi Parviainen: Hybris, dramaturgian filosofia

Tila-autossa yksin. Radion kohdalla kolo. Kravatti ohut ja löysällä.
Nahkaa. Liittymissä hienonlaista kehitystä oikeampiin arvoihin.
Ohituskaistalla liiskana vaarattomat varis ja hilleri.
Pilvien yläpuolella sää on pysynyt hyvänä.
Puolimatkan pilleriin kolmetoista tuntia ja vartti.

Aforismi on puriste jossa alituisena vaarana on että kaikki ravinto on ehtinyt imeytyä sulattelu - ja tiivistämisprosessissa. Epäonnistunut aforismi täyttää ulosteen määritelmän:
uudelleen nauttiminen ei ravitse ja on vastenmielistä.

”Vaikka George on yrittänyt unohtaa ongelmansa ja depressionsa käyttämällä Prozac-lääkettä, polttamalla kannabista ja ostamalla labradorinnoutaja, joka lopulta hukkui Thamesiin, rakkaudennälkäinen George näyttää nousseen masennuksestaan uuden partnerinsa kautta. Hän ja Kenny Goss ovat olleet yhdessä jo melkein vuosikymmenen.” Wikipedian George Michael -artikkeli

Allekirjoitin tänään kustannussopimuksen.
Asiat ovat siltä osin hyvin.
Lyriikkaa luvassa maaliskuussa.

Kivikkoisella tiellä polkupyörän kello löystyi irti
ja jäi jälkeen kuin äidin varoitus viettävästä rannasta.
Matopurkissa hyttynen,
mieletön tahto päästä lasin läpi, joka mielettömästi liikutti pyörää.
Ja aina väliin maisema kippasi lahteen irtolehtiä ja muuta roskaa.
Kiersi tiluksiaan. Uima-altaat höyrysivät ja huuto kantoi kauas.
Ja niin kuin ilma kumissa, jaksoi multa ylläpitää
madon koukutonta ruumista.
”Sen mitä tällä kaikella karsimisella laadittiin, saisimme osaksemme ennen pitkään.”
Flunssa oli kohtalonyhteys välillämme,
silloin kun oli avokonttoreita ja tila-autoja,
mutta siima menee näkymättömiin.

Keräilen itseäni miellyttäviä videopätkiä uuteen Kohtauksia elokuvista -blogiin.

Matkalla treffeille hän peilautui paitsi lätäköstä, myös polkupyörän kellosta.
Ja paitsi suunsa, hän oli rasvannut myös ketjut, joita mekon helma viisti toistamiseen.
Mekossa punaisia täpliä, pyöreämpiä kuin täplät mekon alla. Kurkussa mahdollisesti kananluu.
Tyttö ilmakehän alla. Mahdotonta sanoa elääkö pitkään. Metsätaipaleella ei susi mutta susikoira.

KEKSIJÄN TARPEET

Keksijällä on tarve kätevyyteen sielläkin,
mikä valtaosalle ihmisistä on kokemattonta ja tuntemattominta.
Jos keksijän tarpeet ymmärtäisi, olisi kohta keksijä.
Jos alituinen mutkittelun tuska veisi viihtyvyyden, olisi kohta keksijä.
Olisi keksijä, jos käsien kyky karsia ja tiivistää, jalkojen kyky oikaista, silmien
seurata versoaminen ja päättelyhistoria, perustelisi aina ensin holtittoman kasvannaisen kantaa.

PYÖVELIN SAMUUS

Vanki, joka panee toivonsa siihen, että pyöveli muuttaisi teloituspaikalla mielensä, olisi ylenpalttisen hyödyllinen yhteiskunnalle joka hänet hävittää.

Pyöveli on squashilla rentoutuva lääkäri, joka astuttuaan koppiin haluaa vain lyödä.

Ozon: Swimming Pool (2003)

”Ihmistä on imarreltava, muutoin hänestä ei tule sitä, miksi hänet on aiottu, ei edes omissa silmissään. Ja sekä nykyajassa että menneisyydessä on paljon kaunista ja jaloa, joka ei milloinkaan olisi ollut jaloa ja kaunista, ellei sitä olisi runoissa ylistetty. He laulavat ennen kaikkea rakkaudesta, ja se on aivan paikallaan, sillä mikään ei tarvitse kaunistelua siinä määrin kuin rakkaus. Naiset käyvät surumielisiksi ja huokaukset värisyttävät heidän poveaan, miesten katse muuttuu poissaolevaksi ja uneksivaksi, sillä he tietävät, kuinka asia todella on, ja tajuavat sen johdosta, että runo on erikoisen kaunis. ” Pär Lagerkvist: Kääpiö (Suom. Helka Varho)

120 kelvollista elokuvaa

1. Melville: Le Samourai (1967)
2. Bresson: Un condamné à mort s'est échappé ou Le vent souffle où il veut (1956)
3. Kubrick: A Clockwork Orange (1971)
4. Trier: Dogville (2003)
5. Bresson: Journal d'un curé de campagne (1951)
6. Kubrick: 2001: A Space Odyssey (1968)
7. Niskanen: Kahdeksan surmanluotia (1972)
8. Reed: The Third Man (1949)
9. Bresson: Pickpocket (1959)
10. Bresson: Lancelot du Lac (1974)
11. Tarkovski: Solaris (1972)
12. Tarkovski: Andrei Rublev (1966)
13. Peckinpah: The Wild Bunch (1969)
14. Malick: The Thin Red Line (1999)
15. Bergman: Nattvardsgästerna (1963)
16. Sica: Ladri di biciclette (1948)
17. Trier: Breaking the Waves (1996)
18. Scorsese: Taxi Driver (1976)
19. Antonioni: Blow-up (1966)
20. Melville: Le Cercle rouge (1970)
21. Cassavetes: A Woman Under the Influence (1974)
22. Dreyer: La Passion de Jeanne d'Arc (1927)
23. Hitchcock: Vertigo (1958)
24. Fellini: La Dolce Vita (1960)
25. Lumet: 12 Angry men (1957)
26. Greenaway: The Draughtsman’s Contract (1982)
27. Pasolini: Il Vangelo secondo Matteo (1964)
28. Bresson: Au hasard Balthazar (1966)
29. Burton: Ed Wood (1994)
30. Benton: Kramer vs. Kramer (1979)
31. Allen: Hannah and Her Sisters (1986)
32. Sirk: Written on the Wind (1956)
33. Kurosawa: Dersu Uzala (1975)
34. Bergman: Scener ur ett äktenskap (1973)
35. Herzog: Woyzeck (1979)
36. Ray: Rebel without a cause (1955)
37. Chaplin: City Lights (1931)
38. Tarantino: Jackie Brown (1997)
39. Rosselini: Roma citta aperta (1945)
40. Buñuel: Le Journal d'une femme de chambre (1964)
41. Polanski: Cul-de-sac (1966)
42. Herzog: Nosferatu: Phantom der Nacht (1979)
43. Lean: Brief Encounter (1945)
44. Forman: One Flew over the Cuckoo's Nest (1975)
45. Allen: Match Point (2005)
46. Tarantino: Pulp fiction (1994)
47. Welles: Touch Of Evil (1958)
48. Pasolini: Salò o le centoventi giornate di Sodoma (1975)
49. Kubrick: Full Metal Jacket (1987)
50. Pekinpah: Straw Dogs (1971)
51. Cassavetes: Killing of a Chinese Bookie (1976)
52. Wilder: Sunset Boulevard (1950)
53. Glouzot: Le Salaire de la peur (1953)
54. Almodovar: Hable con ella (2002)
55. Hitchcock: Rear Window (1954)
56. Buñuel: Belle de Jour (1967)
57. Leigh: Secrets & Lies (1996)
58. Bresson: Mouchette (1967)
59. Godard: Vivre sa vie (1962)
60. Kaurismäki: Tulitikkutehtaan tyttö (1990)
61. Bresson: Procès de Jeanne d'Arc (1962)
62. Tarkovski: Zerkalo (1975)
63. Kubrick: Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb (1964)
64. Godard: Le mémpris (1963)
65. Gronenberg: Dead Zone (1983)
66. Eisenstein: Bronenosets Potyomkin (1925)
67. Hawks: Rio Bravo (1959)
68. Walsh: White Heat (1949)
69. Polanski: Chinatown (1974)
70. Bresson: L'Argent (1983)
71. Fassbinder: Querelle (1982)
72. Boorman: Deliverance (1972)
73. Kubrick: The Shining (1980)
74. Weir: Picnic at Hanging Rock (1975)
75. Malick: The New World (2005)
76. Herzog: Aguirre, Der Zorn Gottes (1972)
77. Welles: Citizen Kane (1941)
78. Almodovar: Mujeres al borde de un ataque de nervios (1988)
79. Bergman: Viskningar och rop (1972)
80. Fellini: Amarcord (1973)
81. Scott: Alien (1979)
82. Polanski: Nóz w wodzie (1962)
83. Melville: Un flick (1972)
84. Scola: La Terrazza (1980)
85. Trier: Idioterna (1998)
86. Dreyer: Gertrud (1964)
87. De Palma: Scarface (1983)
88. Fassbinder: Angst essen Seele auf (1974)
89. Wilder: Some like it hot (1969)
90. Pasolini: Il Decameron (1971)
91. Pasolini: I racconti di Canterbury (1972)
92. Scorsese: The Last Temptation Of Christ (1988)
93. Coppola: Apocalypse Now (1979)
94. Mankiewicz: All about Eve (1950)
95. Allen: Manhattan (1979)
96. Hitchcock: The Man Who Knew Too Much (1956)
97. Eastwood: Unforgiven (1992)
98. Fassbinder: Die Sehnsucht der Veronika Voss (1982)
99. Malick: Badlands (1973)
100. Kieslowski: Trois couleurs: Rouge (1994)
101. Allen: Another Woman, (1988)
102. Bergman: Fanny och Alexander (1982)
103. Buñuel: Le Charme discret de la bourgeoisie (1972)
104. Hodges: Get Carter (1971)
105. Hitchcock: Psyko (1960)
106. Kazan: On the Waterfront (1954)
107. Risi: Profumo di donna (1974)
108. Wertmüller: Film d'amore e d'anarchia (1973)
109. Kai-War: In the mood for love (2000)
110. McNaughton: Henry Lee Lucas - portrait of a serial killer (1986)
111. Carpenter: The Thing (1982)
112. Almodovar: Tacones lejanos (1991)
113. Kurosawa: Kagemusha (1980)
114. Coppola: The Godfather (1972)
115. Altman: The Long Goodbye (1973)
116. Malick: Days of Heaven (1978)
117. Antonioni: La Notte (1961)
118. Huston: The Treasure of the Sierra Madre (1948)
119. Cassavetes: Opening night (1977)
120. Zinnemann: High Noon (1952)

Rakkaus, joka on sekoitus anatomiaa ja ekstaasia, sulautumattoman apoteoosia, ihanneravintoa pettymyksen bulimialle, vie meidät kunnian matalikolle… ( E.M.Cioran)

Kun aurinko kieri maapallon toisella puolella, näin poika ajatteli, oli sokeuden vastineeksi herkistetty kuuloa. Yöllä äänimaisema oli tyystin erilainen kuin päivällä. Oli tuuletonta. Sitä mukaa kuin aurinko kieri, parta ja ruoho kasvoi. Rähmää kertyi silmäkulmaan. Kuului myös pieniä verenkierron vaikeuksia, joihin isä reagoi kääntymällä. Poika liikkui huoneistossa kuin vetten päällä: puulattia ei natissut. Alemmissa kerroksissa käytettiin hanaa tai kuorsattiin. Poika hiipi olohuoneen suurten ikkunoiden eteen. Ne olivat kuin elokuvateatteri. Satametrinen öljytankkeri tuuttasi linnut ja bakteerit loitommalle. Salajuoppo sulki arvaamattomasti helisevää verkkokellaria pullo kainalossaan. Lapset nukkuivat pinnemmassa. Ankerias etsi koloa vedestä.

”Tuulimyllyjen dekoratiivinen kuvajärjestelmäkö se on, mikä Don Quijotessa on uutta? Ei ole! Se on vastarinta olevaa valhetta vastaan.” Jouko Turkka

Lapsi kirkaisi. Lentokone jarrutti. Myyrä ja VHS-kasetti työntyivät ulos pesästä. Etuseteli huuhtoutui viemäriin. Äkkiä tuoksui omenapuu, oli heinäkuu, kädet farkkujen etutaskuissa. Poika shortseissaan pyöräili vaarallista ympyrää joka ylitti autotien. Siitä ei kehdannut sanoa. Maalari sai Kumpulassa katon valmiiksi, mutta jätti savupiipun päälle pensselin. Kettu juoksi yli sillan joka vei mustikkamaalle. Tytöltä tippui ripset ja kynsi. Poika keräsi ne taskuunsa. Siirtolapuutarhaan laskeutui kuumailmapallo.
Iso-Roobertinkadulla Lyhytkasvuinen Pia keksi maasta kolikon, vanhan markan. Pitkä Joonas luuli pääskyparvea itikkaparveksi ja huitoi käsillään. Loka-auton räminä peitti vanhuksen tahattoman pierun. Kissa pakeni aiheuttamaansa kaaosta. Lentokoneessa jota pikkupojat kiikaroivat tilasi yritysjohtaja Gin Tonicin. Sammakko tuskastui kuivuvassa viemärissä. Ärrän myyjä kulutti palkkansa raaputusarpoihin ja Mersun nokka oli irvessä kuin sitruunaa syövällä.
Saita Ville osallistui globaalin markkinatalouden vastaiseen mielenosoitukseen jättämällä hampurilaispaperin Kluuvikadun McDonald’sin pöytään. Metallica soitti olympiastadionilla. Kun sokea ylitti Eteläesplanadin, Porsche Carrera jarrutti tiukasti. Jäätelötötterö, orava ja minihame olivat tippua. Espan lavalla soitti jazz-bändi. Niittipelti otti korviin. Kolera-altaan pohjassa ruostui palkintolusikka. Kondomi rantautui kalapisteen eteen. Lokki arvioi lihapiirakoita kahdestakymmenestä metristä. Ixus kuusikymppinen oli tippua japanilasirouvan kädestä.

Saharanylittäjän näkökentän laidalle ilmestyy varjo,
joka ei enää katoa.
Varjo ilmestyy silloin kun
kaikki se mitä hän lähti unohtamaan
on lakannut seuraamasta,
kun sydän on kuiva ja kevyt
ja kaikki maanmerkit muistuttavat toisiaan.
Korppikotka ei etsi erämaassa vettä vaan janoa.

Terunobu Fujimori, vaikuttava arkkitehti: http://www.designboom.com/snapshots/venice_06/japan2.html

Ambulanssi ajoi ojaan. Niin mies palasi kuoleman rajalta.
Ulkomaille, hän ajatteli, myyn talon ja panen lihoiksi lehmät.
Hän menetti karjankuljetusauton hallinnan vehreimmän luonnonniityn kohdalla.
Niityllä hän syötti ruohoa lehmeälle ja kirjoitti tekstiviestiä. Metsässä matkusti hyttynen.

Synkkä ja myrskyinen yö. Pikku loka-auto seisoisi omakotitalon orapihlaja-aidan vieressä. Etupenkillä kesähäistä unelmoiva kihlattu pullein vatsoin. Mies imuroisi viemäriä. Tarinaan voisi liittyä kolibakteeri, joka veisi sairaalaan. Mies imuroisi bisseä. Sairaala valaisisi kaupungin. Keräisi tauteja pikkukyliltä, parantelisi, pitkitttelisi, polttaisi uunissa, söisi lapsen, ulostaisi vanhuksen. Mies imuroisi kessua. Vauva valaisisi sohvanalusen. Nainen lukisi matkalehteä. Helsingissä olisi viemäriä loputtomasti, 1700 kilometriä, reilun lomamatkan verran.

Luulisi että nenäni vinkuu,
mutta onkin pikkulintu ikkunan takana.
Minä muistan ajatuksen,
mutta lintu ilmaisun,
jota ilman en pääse eteenpäin.
Naisia alkaa palata toisesta yhtä suuresta kaupungista.

Teatteritaiteen laitos / näyttelijäntyön koulutusohjelma

KOLME KUNINGASTA

Perustuu William Shakespearen näytelmiin Rikhard III ja Henrik IV

Suomennos: Matti Rossi
Sovitus, dramaturgia ja ohjaus: Susanna Kuparinen ja Jukka Viikilä
Lavastus: Antti Nikkinen (TaiK)
Valosuunnittelu: Jouni ”Kätsä” Lähteenaho ja Maija Paju
Musiikki ja äänisuunnittelu: Aki Viikilä (vier.)

Rooleissa:
Tuukka Leppänen
Jarkko Miettinen
Tatu Mönttinen

Ensi-ilta torstaina 15.2.2007 kello 19:00

Muut esitykset:
la 17.2. klo 19:00
ma 19.2. klo 19:00
ti 20.2. klo 19:00
ma 26.2. klo 18:00
ma 26.2. klo 21:00
ti 27.2. klo 18:00
ti 27.2. klo 21:00

Liput: 10 € / 5 € Esityspaikka: Teatterikorkeakoulu, Haapaniemenkatu 6, 00530 Helsinki

Barnard tykkää pallopeleistä.
Minä en tykkää pallopeleistä.
Sitten Barnard juoksee aina rantaan ja huiskii.
Minä en pidä rantapeleistä ja olen sanonut siitä hänelle.
Joku toinen sai hiuksensa tummenemaan siemeniä syömällä,
kolmas, joka jo lähti, neljäs joka on vasta tulossa
ja minä olen yhä täällä.
Sämpylöitä pidän syödä, mutta Barnard tykkää simpukoista.
Sitten Barnard on suihkuverhon takana mihin minä puukotan
minä suihkutan niin että kannet irtoaa.
Barnard tykkää että lintua viedään kuin sulkapalloa.
Minä en tykkää mailoista enkä vasaroista.

Näytepala pienoisromaanikäsikirjoituksesta:


Leveä Paavali huomautteli lyhyistä intiaanijousista, että ne ovat lasten leluja. Kun pahvilaatikkoon pani kätensä, oli kovaa ja pehmeää. Vedessä pehmeä oli limaista. Sitten postilaatikossa oli hiirenloukku. Sormet haisivat ennen muuta tupakalle, vaikka reunamilla alkoi olla tyttöjäkin. Jos ajatteli junat punaisiksi, piirsikin ne äkkiä keltaisiksi. Karttapallo ei ole mitään mantereissa, mutta Käärmekallio jotain. Sinne kiivettiin suolapussi vyötäisillä. Sammaleiden välissä järviä ja jokia. Muurahaisten maihinnousu. On etsittävä painavampia asioita joilla hakata kestävämpiä. Meteoriitin siirtäminen laudankappaleiden avulla takaisin kuun kamaralle. Kuun pimeällä puolella töröjen hiljainen, tasaantunut, vuosituhantinen väijytys. Karkuun. Fyysisen koon muuntelukyvyllä ei tee mitään, jos myös pelkokin muuttaa kokoaan. Mustatakkinen, joka pyöriskelee kujan päässä, polkee sammakkoa asfalttiin, sylkäisee lyhtytolppaan. Sitten opettaja katsoo nimikirjoitusta koepaperissa, ottaa silmälasit päästään, luo katseen, jonka muistat.
Myöhemmin Ikävä Jenni käveli puhtain paperein oikeudesta. Tien vieressä oli nuuskapurkki. Hän nosti sen, avasi kannen, haistoi ja oli mökillään. Tuoli jolla hän ei istunut naksahti. Ja naksahti toistamiseen. Se oli paikka jossa hänen isänsä aina istui. Oli ehkä niin, että enemmän kuin siinä isänsä tuolin vieressä hän olikin ikkunassa ja odotti, milloin ensimmäiset savut nousisivat rantasaunan piipusta. Oliko isä mennyt laiturille ja tupakoi? Ehkä isä luki jotain vanhaa lehteä pukutilassa ja heilutteli tulitikkuaskia kädessään. Aski, farkkujen etutaskussa pehmentynyt, avautui, ja kuusi, seitsemän tikkua lensi lattialle. Tai sitten hän ei ollutkaan ikkunassa, vaan lavitsalla uunin vieressä, ja sulki silmänsä. Hän haistoi kahvin ja tuli onnelliseksi. Joku oli juuri lähtenyt. Hän ajatteli lehtiä auton renkaiden alla ja olematonta käyntiääntä. Hän ajatteli päiviä jolloin oli pieni ja kipeä ja portaissa kuului pehmeitä askelia.
Silloin Vihainen Pirjo lasketteli piupaut avaruuden laajenemiselle. Hän oli juuri tullut kahvilaan ja heilutteli vasenta lahjetta, jossa oli käytetty kondomi. Kahvi oli pohjaan palanutta ja hyvää. Myyjätyttö ravasi tiskin ja takahuoneen väliä. Ehkä se tarkisteli kännykkäänsä. Vihainen Pirjo arvioi tytön takapuolen hieman keskitasoa paremmaksi, mutta ennusti sille nopeaa laskua. Suklaakerros irtosi nautittavasti kuivuneen kakun päältä. Läpikuultava lautasliina imi itsensä hetkessä täyteen lähdevettä. Alapäässä tuntui raukealta, vaikka kännykkä pysyi mykkänä. Elämä on ajankäytöllinen pähkinä puhelujen ja tekstiviestien välillä. Baareja pitää vaihdella, ettei leimautuisi. Aina ei tarvitse ottaa hillittömiä kännejä. Yhä uudet seksikumppanit tuntuvat enemmän sydämessä kuin sukuelimissä. Sydän avautuu, tulee olevaksi, rakastavaksi, piilostaan.
Mutta Pahanmakuinen Masa vyöryi hetki hetkeltä lähemmäksi ja Pyhä Matti saapasteli sisään mustissa nahkabootseissa, -takissa, -housuissa ja valkeassa t-paidassa. Juotiin olutta. Röyhtäistiin. Juotiin taas. Puhe tuli juuri ennen röyhtäystä, niin että piti olla nopea tai muuten se sai kiinni. Bootsi kopisi baaritiskiin, tarjoilija luuli että takaovella. Vedettiin pulloja povariin. Ulkona tajuttiin ne sokerivedeksi. Juotiin ja humalluttiin. Tumppi ja tekohammas lensi katuun. Ajettiin kukkuloille. Elämä on mutkikas tie kohti vanhainkotia. Kärrätään tavaraa kukkuloille, enemmän tarpeetonta kuin tarpeellista. Heitetään välillä arvokasta laaksoon. Kiristetään takkia ja löysätään sepalusta. Auto tuli huipulle, jossa oli kaide ja huvimaja. Joku humalapäinen oli repinyt puun maasta juurineen ja yrittänyt heittää yli kaiteen. Nyt se roikkui juurestaan syvyyden yllä kuin kalmari jota vedetään laivan kannelle.
Tässä kohtaa Terävä Sini liukastui räntäkelillä, löi päänsä ja vajosi koomaan enää heräämättä. Vuotta aiemmin hän oli ollut samassa tilassa, eikä ollut herännyt siitäkään. Jos sisältä on vilu, kastuu ennen pitkää takkikin. Tyhjyys, joka alkaa levitä paleltuneesta sydämestä tekee lopulta elottomaksi koko kaupungin. Kuolema ei lopu ruumiin kuolemaan, se jatkuu. Sairaalan sängyn edessä ei itketä, ei riisuta takkia, vaan vedetään sitä tiukemmin kiinni. Hautajaisista viedään kotiin jääneille kakkua. Laatikosta annetaan ruokalusikka.
Talven tultua Köyhä Oliver halusi vain kirjepaperin ja postimerkin. Suodattimen ja kupin. Kevyt Toivo varoitti kaupunkia Jumalan vihasta. Vahva Merja tasoitteli hiekkalinnansa seinämiä, mutta nousi sitten ja potkaisi linnaa. Kuiva Hanna riisuutui ja istuutui kuumaan veteen. Pitkä Eero tiuski koko ajan vain pahemmalle tuulelle tullen. Pitkäjalkainen Cecilia kahmaisi karamellilaatikosta puolenkymmentä karamellia. Mätä Riitta tuupertui erään suuren kiven taakse. Tyhjä Aatos patisti suomalaismiehiä kosmetiikan pariin. Halpa Helena luovutti dvd-kiistassa. Heikko Vuokko pieraisi oikein ison pierun ja siitä syntyi aurinko. Lakanoiden pienet puolukat kypsyivät mustan punaisiksi. Hän riisui yömekkonsa ja avasi verhot kaksin käsin kuin olisi antautunut veden varaan. Keskellä syysyötä hän oli sillä keväisellä metsäniityllä, jonne oli aina unelmoinut päätyvänsä. Hän teki voikukista seppeleen ja joi vettä raikkaasta vuoripurosta. Sivummalla kuuro Jussi suivaantui neekeri-idyllistä. Suosittu Jenna kähmi takaisin. Lämmin Katri puuskutti ja puuskutti, mutta jaksoi mäen ylös. Nauravainen Masa löysäsi, puristi taas, vispasi hetken aikaa kuin kakkutaikinaa ja taas löysäsi.
Aamunkoitteessa Kivinen Joel ansoitti ja räjäytti aikasytytyksellä. Se oli kissan kuolemaksi. Ja sekin että piti heikosti eristettyjä johtoja esillä. Laboratoriossa aurinko ei mennyt pullon läpi vaan jäi pulloon. Laborantit kerääntyivät katsomaan outoa ilmiötä valaistunein kasvoin, mutta Kivinen Joel poistui takaovesta virusputki povitaskussaan. ”Kulkutaudin jos pulloon saisin / sillä siskoa kuumottaisin / jos kieltäisi minulta mitään / taudin suuntaisin itään / jos asioita alkaisi sorkkia / heti kierittäisin korkkia.” Jos raitiovaunussa tärisi, piti pitää huolta ettei putkessa. Ja lapsi kirkaisi. Lentokone jarrutti. Kaikki, missä ihminen elää, on täynnä sanomatonta voimaa.
Huono Kyösti konttasi tupaan asti ja jäi makaamaan keskelle lattiaa. Hidas Kaija vesitti kirjoituksen liittämällä siihen kuvan. Heikko Tarmo manasi Heinosen jäähyä. Tuhma Veijo päätteli synnin luonteen ja olemuksen pitkälti sen perusteella, mitä hän uskoi pelastuksesta, jonka Jumala oli valmistanut Kristuksessa. Iloinen Silja telmi vedessä jättimäisten haukien parissa. Jumalaton Eija vaivaantui jo sanasta ”häät”. Hölmö Karoliina kolautteli vasenta istuinluuta. Hiljainen Sini tarkoitti tyttöjen omien tarpeiden huomioimista. Hän ei halunnut väitellä. Useammin kuin sanoi, hän uskoi. Rohkea Vilja sekaantui voimiin, joita ei kyennyt hallitsemaan ja nuoreni lähes neljäkymmentä vuotta.
Silloin, kuin huomaamattaan, Likainen Terttu pyyhki pudonneet lehdet hautakiven päältä. Seuraavana syksynä hän teki samoin, mutta huomasi ajattelevansa jo keveämmin. Sitä seuraavana vuonna hänellä oli vierellään vaitelias mies, joka yritti ylläpitää tiukkaa ilmettä ja varoi potkaisemasta kananmunankokoista irtokiveä joka oli houkuttelevalla etäisyydellä hänen kengänkärjestään. Auringon tielle siirrettiin harmaa pilvi joka alkoi tiputtaa vettä. Mies riisui takkinsa ja asetti sen naisen hartioille. Auto oli jätetty turhan kauas. Se tuotiin nopeasti parkkipaikalle.
Silloin Surkea Elina havahtui ja selasi lehden läpi nopeasti. Mustarastas pyrähti lentoon ilman näkyvää syytä. Hän meni puhelimen luo ja jäi odottamaan. Kohta se soi. Hän meni bussipysäkille tietämättä että bussit olivat lakossa. Hän meni hissillä kuudenteen ja oli tyhjän ravintolan tyhjän vastaanottotiskin edessä. Näköalaikkunoilla haaveili hänen tuleva aviomiehensä, joka tiputtautui mielikuvituksessaan yhä uudelleen. Alhaalla kulki holtiton koululuokka tiellä ja jalkakäytävällä. Hattupäinen mies poikkesi baariin ja lähti ambulanssilla. Väsynyt koira kantoi kananluuta kurkussaan. Kokolattiamatto ja yleinen masennus pehmensivät Elinan askelia kun hän lähestyi miestä. Miehellä oli musta puvuntakki jonka hartialinja ei istunut. Hänellä oli kullattu vesitiivis kello, joka oli haalistunut ja jonka sisällä oli hikeä. Hetkeä aikaisemmin hän oli ravistellut päätään nähdäkseen enemmän kerralla.
Samaan aikaan toisaalla Hieno Rauno käyskenteli länteen päin. Idän suunnasta lähestyi samaa pistettä kulkukoira, joka oli aikoja sitten antautunut impressioille. Se ymmärsi, että kaitselmus toimi juolahdusten kautta. Ilma oli täynnä kilpailevia houkutuksia, joista aina erottui selvä voittaja. Oli leipomo ja leipomon spanieli, pullan ja hilseen tuoksu. Makkaratehtaan seinässä putki. Afrikkalaisen ruokakaupan avoimet kaksoisovet. Oli keskipäivä. Aurinko paistoi tasapuolisesti kaikkialle, eikä varjoa ollut. Sulkahattu metsästäjä päästi koiransa karkuun ja alkoi helliä jäniksenraatoa sylissään. Runoilija improvisoi kävelyretken ja ohitti Moleskine-vihko kädessään sekä Hienon Raunon että kahvittelevat poliisit, jotka olivat ottaneet hatut päästään päivettääkseen päälakiaan. Hän ohitti moottoripyöräjengin päämajan ja pienen kellaribordellin, jota piti fyysisesti älykäs taiwanilainen sotilas. Hän ylitti sillan ja alitti parkkipaikan ja kirjasi aika ajoin pieniä huomioita. Kaiken vaivattomuuden lomassa hän ylläpiti kevyttä toivetta löytää eräs hänelle tärkeä runokuva, jonka oli muutamia viikkoja sitten kirjoittanut Waldstein-runoelmansa keskiosaan. Ovirikkoinen harmahtava Mazda, josta hän oli kirjoittanut samoihin aikoihin, tuli vastaan heti parkkipaikan jälkeisellä jättömaalla. Sen jälkeen alkoi pusikkoa, josta näytti juoksevan kaksi täplikästä koiraa, samat joista hän muisti kirjoittaneensa. Näin jatkoi runoilija matkaansa kunnes löysi edestään viemärinkannen, johon arveli haluavansa istahtaa. Pullaa maistettiin seitsemässätoista asunnossa ja yhdessätoista kahvilassa. Tuoreusasteet vaihtelivat niin kuin vihreys metsiköiden lehtipuissa.

Viime kesää

Rotta kuivuu kellarissa
vesiputkien kohinaan
helteen jatkuessa
pellon ääni ohenee
maantien jatkuessa
nainen vie pyykkiä ulos
paitojen kasvaessa, haalistuessa
sirityksen, siristyksen
turhan joutilaisuuden
jatkaessa kesää
ruosteen raja saavuttaa ovenkahvaa
yhä pienemmin eroin ihmiset
kiinnittyvät toisiinsa
apinan hypätessä
oksan katketessa
vetokoukun
palon alkaessa pellonreunasta

Vaikka kirjakauppias taas vapauttaa hyllytilaa polttamalla kuolleen kirjailijan teoksia, muistuttavat ne siellä täällä, takanreunuksilla ja olkalaukuissa, kirjailijan kuolemasta. Vaikka divareita suljetaan, vaikka Print-on-demand – pajoja syntyy nettiin, vaikka kirjastossa ei puhuta hiljaa enää siksi että olisi salaisuuksia.
Teatterintekijä lepää levollisemmin. Esitysten jättämien muistijälkien päälle syntyy uusia jälkijä, suru hänen kuolemastaan ei enää ole niin kipeä ja hänen ajatuksensa alkavat yhä enemmän muistuttaa kenen tahansa ajatuksia.

Siihen aikaan kun Mozart kävi hovissa, saattoi hän soiton jälkeen unohtaa omenanraadon fortepianon päälle. Siitä ei ollut suurta haittaa; piika kuljetti sen tunkioon. Unohtuneella nuotilla sytytettiin kakluuni. Saattoi sen myös lähettää piian matkassa omistajalleen.
Nyt kun hoviin on ostettu stereolaitteisto, on tilanne muuttunut sikäli, että konsertin jälkeen ei keksi mitä tehdä vinyylikiekolla joka jää lojumaan. Lapset pitävät niiden heittelystä. Pappa käyttää niitä trap-harjoitteluun.
Kerran joku pani kertaalleen soitetun kiekon takaisin soittimeen. Oli hirveää tajuta mitä on kun elämä loppuu.

Runoilija ei ole runoilija jos hän ei pyri kaikesta toistosta eroon.
Laulaja etsii toistoa, runoilija uhanalaisia ainutkertaisuuksia.
- Mary Barnard (1909-2001)

Raadan sisäistä omaisuutta kansioihin ja juoruihin
joskus pikkurahaa kilisee pinnoista toiseen biotooppiin,
kahvia läikkyy persoonan rajoille.
Ilmakuvaa omistuksista, päivä helikopterissa,
maasto viettää, kiertyy, upottaa, kohottaa, pimentää ja kirkastaa.
Vuosi ilmakuplassa jään alla,
minuutti karjaa, kallioita ja vettä.
Auringon edessä heiluva sulka.
Veneitä ja käpyjä irtoaa, maalia, räystäs retkahtamassa.
Kestämme loistavasti pimeää ja suoraa auringonvaloa,
korkeutta, jota yhä hillittömämmäksi käyvä omistaminen edellyttää.
Ja niin pienin eroin olemme toisissamme kiinni.
Näitä ei kirjoiteta nekrologiin, vaimoa, lapsia, huolenpitoa ja jokapäiväisiä pelastuksia.
Sitäkään että nousisi joskus ennen vaistojaan, tottumuksiaan.

Taloyhtiössä on uusi huoltomies, lähes täydellinen empatiassa ja siksi siemailija ja piilottaja, rehellinen kohdalla ja avaimissa, mutta mielii ovien taakse, ei nosta seteleitä. Hän juuri on se möräkkyys ja koirankaltaisuus avoimista räppänöistä helleöinä, maestro suunnitelmissa muutaman ryypyn jälkeen ja poistumaan yhtiökokouksesta, jos seura ei ole jakautuvaa. Lisäksi hakee rouheutta avainnippuunsa löytöavaimista: koskettavuus ei perustu keksinnöllisyyteen vaan tunnistettavuuteen: avainnippunsa heiluu niin kuin huoltomiehellä. Ja sehän hän on. Ja anopin tunnemme. Ja C-rapun valittajan käsialasta joka etsii kasvoja, lukee merkkejä. Mutta uskomme että hänkin juonii, pyrkii maineensa kaltaisuuteen, mutta lipeää, livahtelee, häiriköi aineissa, varauksissa ja jättää mainitsematta hyvässä tarkoituksessa.
Kun paljastuu, että huoltomies onkin entinen vanki ja vaarallinen, syntyy uusi metriikka valituskirjelmiin ja suullinen traditio kääntyy kirjalliseksi. Roskapussi roikkuu pitkään roskiksen kannesta ja tippuu mäntysuopaa. Eripura vaatii luottamusta ja yhteishenkeä; nyt pihalla ei liiku kukaan. Ja huoltomies on alkanut kilistä yhä enemmän. En puhu nyt siitä, että avaimiensa määrä olisi taas kasvanut, vaan siitä että hän yhä selvemmin haluaa ilmoittaa kulustaan. Eikö raiskaaja tee juuri niin?

Kissalle kalastaminen,
moraalinen peruste roskakalan nostamiselle. Onkikilpailussa, jossa
ainoastaan painolla on merkitystä, kalastetaan kissalle vaikka kukaan ei omista sellaista.

Rotta kuivuu kellarissa
vesiputkien kohinaan
helteen jatkuessa
pellon ääni ohenee

Halu suututtaa onkimies: ämpäri matoja veteen.
Se joka valehtelee kaloille, valehtelee muillekin.
Se, joka antaa vähästään, niin kuin salakka tarttuessaan koukkuun,
on saava paljosta. Paljosta olemme joutuneet vähäksi,
mutta se vähä otetaan meiltä pois. Pois häipyy virta mutkan taa,
ja toisen, veteen heitetty radio lakkaa vähitellen soimasta.
Vähitellen yhtyvät vedet ja rannat, muistot ja toiveet,
ja kukkaron nappi niin kuin ansa raukeaa.

Katsoessaan työstä palaavaa, juoppo ei huomaa samanlaista sosiaalista arvoeroa kuin työstä palaava katsoessaan juoppoa. Tämä johtuu siitä että juoppo ajattelee vain täydellisyyttä ja pyrkii siihen. Juopolle kaikki tapahtuu päivällä, auringonvalossa, öisin hän nukkuu, mutta missä? Hänen ruumiinsa on mennyt yöksi sinne missä hänen mielensä liikkuu päivällä. Talvensa hän viettää myös samassa paikassa.
Karhu on metsän valtias, mutta herättyään talviunesta se nauttii marjoja, metsän pienintä ja pyöreintä, makeinta ja vähiten vastaan panevaa saalista, joka pienestä henkäyksestä putoaa sen lapionkokoiselle kämmenelle.

Sian tappaminen aloitetaan vatsasta,
ettei sen tarvitse kuolla nälkäisenä,
eikä elämän kylläisyyttä surren.
Toisinaan juoksee vatsaton sika teurastajaa karkuun.
Piiloutuu salaman surmaaman lehmän ruhoon.
Silloin sian vatsaan saattaa kömpiä viluinen jyrsijä,
pikkutiinalta eksynyt marsu,
pieni hyväntahdon kasvannainen.
Siellä missä on närästystä,
siellä loukataan, tehdään tyhjäksi ja tapetaan.
Siltä piilossa, kosteassa kolossa
minne ilmavaivaisen suon lemu ei kanna,
siellä, siellä tahdon levätä.
Olen metsästäjänä sulkahattu,
en tapa maistaakseni vaan päästäkseni nälästä;
katkon siivet, mutta jätän paistin ryömimään.

Taas kolari. Peltiin uppoaa törmäysvoimaa,
salakka kaivautuu mutaan,
mutta kuski nousee autosta kuin suihkusta tullut,
pölyn keskellä näppäilee vakuutusyhtiön numeron.
Antakaa tien olla voittamaton, jotta se kysyisi voimaa tulvien alla,
sanotaan toisessa päässä,
niin kuin mutainen diesel nostetaan vedestä,
on se menettänyt autonsa, mutta jaksaa yhä,
siirtäkää itsenne ja tavaranne luodin tieltä:
kukaan yksinään ei syö niin nopeasti että vyönsolki tappaisi.
Moottori on voimavaroja jotka on kerätty ympäristöstä,
niin kuin kettu kun se revitään kappaleiksi se viedään kaikkialle metsään.

Olisiko niin että Ahtisaari ei olisi lainkaan kömpelö, mutta ne kamerat?
Tai että Putaansuu olisi kelpo kansanedustaja, mutta se Lordi?
Heidi Willmanista sanotaan että hän olisi kaunis, ellei olisi missi.
Variskin oli joskus kolibri. Sitten sen nokka lyheni ja väri alkoi lähteä.
Tuossa kolibriksi kehittyvä varis tervehtii varikseksi taantuvaa kolibria, puluna.
Vanki Seppälä metsästää pulun.
Chorus:
Pyöri pyöri pesukone, revi, kutista, haalistuta,
mestari maalaa kaiken uusiksi.
Ei tänään, ei huomenna, mutta inspiraation tullessa.

Niin yksin lepää Jackson puun alla.
Vaikka helle on kaikkialla, ihmiset ovat muualla.
Kello on kaikkialla. Näin tullaan varjosta, ravistamalla puuta.
Näin lisätään aikaa kelloon, rannetta vispaamalla.
Vaikka usko on kaikkialla, idoleita paatuu. Jonottelua,
jossa ei pysähdytä yksittäiseen tunnelmaan. Hellevesi lämpiää, sitten häviää.
Näkkileipä menee enemmän hampaisiin kuin nieluun.

lomalla...

On ihmisiä joita ei koskaan olla näkevinään. Jos heidänlaisiaan nähdään kaupungilla, voi olla varma että kyseessä ei ole kukaan muu, eikä hän ole sillä hetkellä missään muualla. Kukaan ei hänen nimissään tervehdi sopimattomasti, levitä juoruja tai herätä pahennusta.
Tällaiset ihmiset, joista on muistettava erottaa persoonallisen näköiset ja kaikki normipoikkeamat, ovat harvinaisuuksia, mutta eivät hengenvaarallisia.

Lisäys edelliseen. Se vähä minkä taivasta näkee, niin kuin kaikki tietävät, on siis Kai Niemisen säe.

Se vähä minkä taivasta näkee on se kaikki
millä krookus puhkaise mullan ja vain se jumala jota toiset kärsivät
voi olla se pulahdus jossa toiset peseytyvät.
Mutta se joka häikäisee on ylösnostettu salakka,
ja se mikä on silmien sameutta on pullataikinan korkeutta,
ja sekin häikäisee, leivottuna, halkaistuna.
Kerran minäkin eksyin korkealle,
näön pulautettu moottori. Säryn timpuri.
Kerran minäkin.
Schäfer kiersi palloa spanielin tuntumassa.
Joskus öisin kun ei kuulu autoja eikä askelia.

”Tutisee kuin metsurin vittu” sanotaan kovasta kyydistä niin kuin bussi kelirikolla. ”Kiristäjä joka ampui” epäonnistuttaessa. Odottaa mielibiisiään radiosta: ”hammas kuolee”, tai ”mankka on pois seinästä” kun havahdutetaan jatkuvuuden harhasta silloin kun kasetti näyttää pyörivän tai mikä tahansa pysähtynyt ja pystyyn kuollut jota muisti ja tottumus vielä mukaliikuttaa. Myös joskus ”linja-auto ilman bensaa” tarkoittaen sellaista tauotonta matkustamista jossa matkustajat yksitellen menettävät henkensä luonnollisella tavalla, ei ehkä ”vainajalinja vuoristossa”, ahkera kuin ”pääskynen joka siirtää vaaraa”, ”pitkittää”, ”väistää” ovat avainsanoja lääkityksessä, ”vuorata” perheessä ja ”perhe joka hajosi” sama kuin ”mies joka menehtyi”, luonnollista tautologiaa kohotettaessa.

Virtsarakontulehdus itää kiviportaassa. Varomaton tyttö jää lukemaan sen päälle. Tauti nousee ruumiiseen. Vanha kirja on jännittävä. Sivulla 128 odottaa hinkuyskä ja tubi. Idästä puhaltaa leuto tuuli. Siellä kulkutauti muhii Siperian ikijäässä. Syvällä sydämessä on paperiliitin jota veri pyörittää kuin viehettä sihdin suulla. Kaltereiden tehtaanpuolella kääntyilee hohdokkaita karppeja.

kiurut, peipposet, pääskyset
lennostasyövät ilmastasikiävävät
kevään kirjavan vaatteen tuovat nokissaan

ankeriaita tulee menee
Sargassomerelle ja mereltä takaisin
minä milloinkin lähtee
kuna kulloinkin palaa

FAQ
Mitä sokea osaa näkevää paremmin? Löytää luolan.
Mitä on muinaisen kirjoituksen varjeleminen? Vapisevan parturin mielettömyyttä: hiuksethan kasvavat loputtomasti. Mitä kalju hamstraa urheilukaupassa? Kypäriä.
Mikä on kaksoismotivaatio? Ruoska ja porkkana. Mikä on tetriksentapainen? Palikkapeli. Mitä tarkoittaa liikennevalot? Varustautumista ja unta.
Miksi elävä musiikki ei roskaa? Ei jää kiekkoa. Miksi kulkutauti ei karkaa ikijäästä? Ilmasto kylmenee. Mitä on persoona? Sitä ettei näy kaupungilla, jos ei siellä ole. Miksi naiset eivät pidä malleista? Ne eivät lisäänny. Miksi rytisee? Kasakka tulee ovien läpi.

Syvällistä ei ole se mikä tulee syvältä, vaan mikä johtaa sinne, sanoo Anhava.
Kalastajan näkökulmasta olennaista, sanoo Andreas, on se mikä tulee syvältä, ei se mikä vie sinne.Verkko lasketaan syvyyksiin, jotta se voitaisiin lihaisana nostaa ylös.Kannattaa miettiä, sanoo Juudas, kertoako kalajuttua heti kalan saatuaan, niin että saalis on kaikkien nähtävillä tuoreeltaan, alttiina vertailulle ja negatiiviselle liioittelulle. Tosiaan, liittyy Jeesus keskusteluun, on vaikeaa kertoa estetisoiden jostakin joka on samanaikaisesti nähtävillä. Vähemmän runolliset sielut voivat napata kertojan epäreilusti kiinni fyysisiin tosiasioihin vedoten.

Avoauto on turvallisin vaihtoehto vuoritielle jolta suistuu helposti mereen.
Avokkaat saa nopeasti jalasta. Linnan juhlissa pukeudutaan parhaimpiin.
Maalatessa huonoimpiin. Puolialaston Saarikoski suisti nuorena veikkona siementä kallionkielekkeeltä. Avomielisyys on turvallisin asenne lähiökapakassa, josta suistuu helposti katuun. Avokkaat saa nopeasti jalasta. Paljain jaloin juoksee juurakossa nopeinten. Polun päässä on villisian pesä. Puolihumalainen Saarikoski. Viinilasi. Kesä. Avoautolla on turvallisinta ajaa snaipperittomilla alueilla, joilta juoksee nopeasti mereen. Alokkaat saa nopeinten jaloista. Linnan juhlissa pukeudutaan merkkeihin. Maalatessa niitä maalataan. Maalatessa puolipukeinen Saarikoski haistoi tinneriä purkista. Avotakka ja pallosalama: hirveä kuolemanvaara.

Viemäriverkostossa elää toinen hänen näköisensä, mutta onnettomampi häntä.
Mainospalloni yläpuolella toinen minun näköiseni, mutta onnellisempi minua.
Vaununpyörä lähestyy kaupunkia.
Hevosen raadosta syntyvät kärpäset ja madot.
Aikanaan nekin ehtivät kaupunkiin, siivoavat paikat ja kuohkeuttavat mullan.
Luoti jatkaa kohti puuta tai lihaa. Pajun havina pysähtyy koivuun,
kytevä koivu tuoksuu ikkunasta sisään. Hän tulee kirjan kanssa kuistille.
Viehe ui viemärissä, ohi saappaan, siteen, koivun kiertäen,
välkkyy sameassa vedessä.
Heliumpallo ottaa korkeutta, ohi räystään, sähkölinjan,
piipun kiertäen, välkkyy sumuisessa ilmassa.
Muuli nousee rinnettä vesilastissaan, navetasta kantautuu lisääntymisen äänet.
Avaruuteen ammuttu pukki määkii tähtikirkkaassa illassa.

Viehe ui viemärissä, minun alitseni, sinun alitsesi, hänen alitseen.
Hänen punaisen takkinsa vie tuuli. Sinun sinisen varpaasi jyrä. Koira minun lapinlapaseni.

Aamutunnelma

Tiedetään että pullataikina nousee auringon kanssa samanaikaisesti.
Vain ahkerimmat ja laiskimmat ovat silloin ylhäällä.
Kielikasettia kuunteleva maratoonari näkee nälkäisten joukon katsovan leipomon ikkunasta sisään.
Vähän myöhemmin nousee mainospallo kaupungin ylle.
Katson sieltä hajoavaa väkeä
ja nimittäjää, joka pitää ne yhdessä.
Vielä jonkin aikaa pysyy palloni auringon yläpuolella.
Pian rapussa hiljenee ja puliukko saa painaa päänsä.
Viimeiset kissat päästetään sisään.
Taksi vie viimeisen valonaran lastinsa kaupungista.

Kahvia. Hän muistaa kuralammikon ja ohiajavia kuorma-autoja.
Keitin on lämmin, mutta pimeä.
Taskusta tippuu kolikoita.
Hän on pieni poika ja kerää kolikoista reittinsä kirjastolle.
Tuota käytävää, pomon ohi ja esitteiden,
kolmannenkymmenennentoisen ikävuoden.
Lavuaarin muumimukissa tuttu rantapalsta.
Sen rinnettä ylös. Ja mökkiin. Josta on juuri lähdetty.
Sekin että tuoksuja jää. Joskus oli koira. Nainen vessassa.
Portaat alas ja housuja ylös, hissiin.
Sen peilistä jäähallille. Rumpali purkaa tulostaulua.
Fillejä, kun lasia ja rautaa heitetään lavalle. Jääpaloja suussa.
Vai hampaita. Ja miten tuoksuja kantautuu, jos hyväksyy lämpöä,
tahmeutta käsissä. Soiton perässä, tai kun koira on löytänyt
arvoisensa paskapaikan se rauhoittuu ja menee elukaksi, pois.
Sieltäkin on juuri lähdetty.
Keitin on lämmin, mutta tyhjä.
Sekin on toivoa että moni on lähtenyt, palaamatta käväisemään,
Robustan piipahdus kielellä.
Ehkä kraanasta vettä.
Kiwi – nälkä vatsaan.
Patjan läpi lattiaan ja valot pois.
Sama kuin auto ajoi silloin mökkipolkua
lehtien päällä, moottori tuskin käynnissä.
13.57.
Kolme minuuttia.

Kun mutakuoppaan pulautettu kivi vivutaan
laudankappaleilla ylös ja pyyhkeillä kuivataan, on se puhdas, altis,
painonsa verran,
mutta ihmisruumis, nuijittu, hirtetty, puukotettu,
imee saastaa kaikilla huokosillaan. Se on riepu kantajan sylissä,
se pannaan kiven päälle, ja se nöyrtyy kiven muotoon.
Päivien kuluessa sen aurinko haihduttaa.
Siihenkin voi rakastua, pommin polttamaan naisenmuotoon talon seinässä.
Mutta kun kivi lyödään lekalla kahtia, ei sen sisästä pääse ulos pimeyttä,
eikä se ota valoa vastaan. Se jauhetaan hiekaksi,
sillä kasvot puhdistetaan ja pestään öljyiset kädet.

Aina puhutaan hiljaisuudesta joka tulee kuultavaksi kun vitsaus loppuu, heinäsirkat lopettavat.Vai, kun runoilijat, rumat ja nukkavierut, nehän puhuvat keskenään vain siistejä muodollisuuksia, tai kun kokemattomat aikamiespojat jotka eivät koskaan polta tupakkaa ja käyttävät alkoholiakin vain kohtuudella, travellerit pöpöiset paneskelijat, polvet pettävät raivosta, epätoivosta, uskovat maailmankylään johon Suomea ei lueta, kun naisen ryhtiä suoristaa seksikumppanien määrä, herra jeesus, tässä maassa jossa miehille kelpaa kuka ja mikä tahansa, ja lääketieteen, kauppakorkeakoulun, teknisen korkeakoulun opiskelijat etsivät hengestä taitoa puuvillahousuissaan, jarrutukissaan, värittömät naisystävät kainaloissaan. Mitä äiti lauloi? Mitä tunnustuksia vei mukanaan karannut poikaystävä, mihin ne vei, mitä niillä osti? Helsingin keskustastakin on löydetty heinäsirkka. Oulu ei ole täältä kaukana, Jyväskylä, Parkano. Pikkulapsella se rapisi nuuskapurkissa, otti voimaa tupakasta, kasvoi ulos purkistaan, hyppäsi, hajotti lasin ja meni kellarin ikkunasta sisään. Nyt juoksee hullun lailla radan viertä, taskussaan DV-kamera ja juopon runkku ja miten potentiaalia häviää kun varaa kondomin lompakkoon tai päättää seurustelun, jumalat lopettavat uskomasta, saatekirjeitä, akku lopussa, mutta kahvi antaa toivoa, ihanampaa ei ole kuin saunaankutsu, joku sanoo sinua moderniksi kirjoittajaksi, sekasotkussasi tulet ylvääksi, lahjoitat armoa. Mitä vähemmän tätä ajattelen sen suuremmaksi sirinä käy. Mitä enemmän, sen suuremmaksi heinäsirkka kasvaa ja aina puhutaan hiljaisuudesta joka tulee kuultavaksi kun vitsaus loppuu, heinäsirkat lopettavat. Ajat maaseudulle. Pyörän kellossa kilisee pilleri, pahanhetkenvara. Lehmänkellot nousevat matalampina taajuuksina kilinän alle. Pääskysen nokassa on kivi, joka kasvaa nopeasti lähestyessään maata. Samanlainen kivi hankaloittaa polkimen pyörimistä, mutta murskaantuu kirkaisten. Tuulimyllystä irtoaa siipi ja lentää taivaan korkeuksiin. Taivas tummenee. Tuuli yltyy yltymistään. Pian alkaa sataa ja aina odotetaan suurempaa sadetta, suurempaa ääntä joka peittäisi vitsauksen, ja yhä kovempaa puhutaan hiljaisuudesta joka tulisi kuultavaksi kun heinäsirkat lopettaisivat.

Vaikea sanoa miten vakavaa epäuskoa on se, ettei nosta kadulle tippunutta muistivihkoa. Ja eroaako se lehdestä, joka lensi samoille kohdin tai kun räystäässä on tukos, naapuri hakkaa harjanvarrella. Tai nyt muistin: auto on matkalla tänne. Peltojen, metsän pimeys on päässyt sen sisään niin kuin sillalta katsoisi merenpohjaan, johon nyt syttyisi valo. Jotakin on aina kaukana ja tulossa, lompakon välissä juuri vanhentuvia papereita. Ota seteli, tiputa toinen, tai kolikko, miten nopeasti se vie paperirahaa maahan ja pitää siinä. Taivas on kokoajan sinisempi. Värit palaavat vaatteisiin. Vai oliko niin, että taksi odotti jossakin lähistöllä? Lämpö uskaltautuu sisältä pinnemmaksi. Kissat etsivät rakoja ja saumoja. Vaikea sanoa miten vakavaa uskoa on, ettei kirjoita näitä mietteitä ylös, vielä, miettii enemmänkin pihan aukinaisia kohtia ja jättää ulko-ovia raolleen, käy täyttämässä siinä välissä pesukoneen rummun ja istahtaa. Helpompi sanoa miten harmitonta vapaudentunnetta kokee tiepölyn tunnusta nenässä. Vesijohtovesi on päivä päivältä lämpimämpää, vielä ei voi uida.

Miten kananmunan saa keitettyä niin, että sen kuori irtoaa helposti.
Entä miten sekin meni jos halusi, etteivät kuoritut omenat tummu salaatissa.
Ja nyt kun on lastattu ja ovet suljettu olisi lähdettävä ajoon.
Jos avaimesta käännän oikealle, auto menee vasempaan.
Ison töyssyn kohdalla avolava on hetken tyhjä. Ilmaista tavaraa,
ihmiset liikkuvat, luumu asettuu yön väriin kutevien sammakoiden viereen.
Vittu, miten senkin kanssa oli kun piti saada steariini paidasta,
juhliin kiireellä,
ja minkä niksin piti ehtiä muistiin kun näki hirven tiellä
tai makkarassa oli lasinsiruja ja niitä nieli.
Avain puhkaisee taskun, kynsi sukan, myyrä kurkistaa kolosta,
VHS- kasetti työntyy pesästä ulos,
farkkuja parsiessa pitää sotkea ehjääkin kohtaa,
jos haluaa fiksun näköistä.
Sitäkään vinkkiä ei muista.

Jonkun kyselyn mukaan ammateista vähiten arvostusta nauttii nykyään paimen. Miten tämä on mahdollista? Niin kuin iPod olisi ensimmäinen askel lannanhajusta eroottisten mahdollisuuksien maailmaan.
Hyvät lukijat, yhteen ääneen:

Jeesus, Paimen sielujen,
uhrin annoit puolestamme,
ristin tuskat kärsien
ostit meidät kuolostamme.
Johdatit näin laumas oman
suulta kuilun pohjattoman

Mutta, katso, eksyksiin
karkaavat taas armahdetut,
äänen kuulumattomiin
sanan ääreen johdatetut.
Voi, jos heitä paimentaisit,
jälleen yhteen kokoaisit!

Ulkona syövä perhe. Sisällä ahkeroiva perhe: tikkujen liitäntää, itsensä koskettelua, haittaohjelman poistamista tietokoneesta, maksan paistoa. Perhe joka nousee lauttaan. Toinen perhe joka kiirehtii bussiin. Perhe joka hajoaa Senaatintorilla. Perhe, joka syntyy kätilöopistolla tai sosialistien iltamissa yhteisestä päätöksestä. Perhe, jonka ulosteet syöksyvät putkessa ja kohtaavat toisen perheen ulosteet.

Tämän Jeesus sanoi moralisteille jotka vetosivat lainkuuliaisuuskysymyksessä opetuslapsiin, jotka eivät pesseet käsiään ennen ruokailua:
Ei ihmistä saastuta se mikä menee suusta sisään, vaan se joka tulee sieltä ulos. Ihmistä ei saastuta se mikä menee korvasta sisään vaan se mitä se saa ihmisen suusta sanomaan. Irstaat ajatukset eivät saastuta ihmistä, mutta kun ne samat ajatukset lausutaan ääneen, ne saastuttavat niiden sanojan. Suuhun pantuna ruoka on oikeassa muodossaan, mutta suusta tullessa se kavahduttaa.
Katsokaa televisiosta mitä haluatte mutta älkää olko niitä jotka tuottavat ohjelmia. Lukekaa mitä tahansa, mutta varokaa kirjoittamasta, tekemästä pysyväksi väliaikaiseksi tarkoitettua, kokeeksi ilmaan heitettyä, leikiksi ja juolahdukseksi aiottua, sitä kaikkea mitä tuuli kuljettaa.

>>

Varhain aamulla mies herää kaikkien aistiensa kanssa yhtä aikaa,
mutta heikoimmat niistä väsyvät jo aamiaisen aikana.
Ei ole yhdentekevää mille alttarille päivän ensimmäiset hetkensä uhraa.
Lukeeko sanomalehteä vai kuunteleeko musiikkia,
aloittaako päivänsä tyttösivustoilta.
Aamuja ei ole elämässä montaa. Iltapäivää,
joka on tunnottoman lihaksiston työvuoroa, riittää loputtomasti.
Hän istuu palaverissa ja tutkii lomakkeen tyhjiä kohtia.
On lauseita jotka eivät tarvitse lisäyksiä, korjauksia tai korvauksia
vaan musiikkia taustalle, tai että ikkuna avattaisiin ulos. On mielentiloja
jotka selkenevät vasta oikeiden lauseiden myötä.
Vähän myöhemmin, kahvin tuoman hienoisen pahoinvoinnin painamana
hän yrittää pitää itsensä hereillä miettimällä menetyksiään.
Laimeinta iltapäivissä on se, ettei onnettomuuttaan voi löytää.
Ylhäältä paistava aurinko valaisee kaiken tasapuolisesti ja
on selvää, että peruuttamattomasti juuri tällä hetkellä hän on menettänyt
elämänsä tärkeimmät ajan: aamuja ei ole juuri yhtä enempää,
hetkiä jolloin pannaan alulle, jolloin vainutaan suoni jossa
myöhemmin käytetään hakkua.
Jos puhelin soi juuri silloin, ei kannata vastata,
pomo pyytää tuntia aikaisemmin töihin,
palaat takaisin neljäkymmentä vuotta vanhempana.

Metsässä tapoin linnun, mutta sen liha pysyi raakana kaiken kypsentämisen jälkeen.
Kaupungilla näin eloisia kalkkunoita joiden liha oli niin mureaa että se haihtui kieleltä.

Minulla on pulu.
Toisin kuin sika,
se tonkii kevyesti ja katkelmallisesti.
Se kerää minulle siemeniä hiekasta.
Joskus se löytää kultaa, jonka se nielee.

Sitten minulla on papukaija.
Kun olen ulkotöissä, sanelen sille tekstiä,
jonka se muistaa. Sisällä teekupin ääressä kirjoitan ylös.
Säkeet jotka papukaija ohittaa,
eivät ole olennaisia säkeitä.
Siemenet jotka pulu ohittaa ovat pahoja siemeniä.
Niistä kasvaisi varjostavia tai liian harvoja puita
ja syötäväksi kelpaamatonta ravintoa.

Näin on elämäni siivekkäiden kanssa.
Nälän yllättäessä paistan pulun ja
haen lakasta uuden.
Papukaija taas on korvaamaton yksilö.
Arvelisin sen kuolevan kutakuinkin samaan aikaan
kuin minä, parin vuosikymmenen kuluttua.

Maantiellä ihminen, kuralätäkkö ja rekka-auto.

Tislausprosessissa syntyi pelättyä metanolia. Mies joi, humaltui
ja tunsi näkönsä hämärtyvän. Hän poistui hoiperrellen huoneistosta
ja oli rapussa. Rapun valot sammuivat. Hän näki hissin nappulan
kuin täysikuun sumussa. Hän näki rekka-auton josta toinen etuvalo
oli sammunut, mutta kumpi? Hänellä oli musta nainen vieressään,
jota hän suuteli. Hän puristi mustaa hedelmää niin, että sormien
nivelet naksuivat. Rapun valot sammuivat taas. Hän löysi tiensä
hissiin ja sulkiessaan oven tunsi valojen jälleen sammuvan. Hän oli
hississä ja hissi meni alaspäin. Hissin katossa hehkulampun lanka
paloi poikki. Hän yritti löytää kasvojaan peilistä, mutta mitä peili
toistaisi pimeässä muuta kuin pimeää? Hän tunsi hissin väkipyörien
pienimmätkin epätasaisuudet jalkapohjissaan ja kämmenessään jolla
nojasi johonkin seinistä, kunnes tuntemus loppui ja hissi pysähtyi.
Tuntui että epälukuinen määrä pimeitä ja pilkkopimeitä asioita jatkoi
vielä matkaansa, osa ohittaen, osa pysähtyen hissin lattiaan tai kattoon.
Hän tunsi ihmisen putoavan hissikuilussa tai rapussa hidastuen ja
pehmentyen, vihasta ja katkeruudesta liueten niin kuin väkevän alkoholin
vaikutuksen tuntee ensimmäisten siemausten jälkeen tai riemastuu sen
vääjäämätöntä lähtöä ruumiista krapulapäivänä, kuin nousisi pitkää,
loivaa rantaa, hyvin pitkää, ensin pyrstöllisenä, sitten madellen,
sitten neljällä jalalla astuen ja lopulta nousten pystyyn ja haukaten
keuhkonsa täyteen raikasta ilmaa. Hän seisoi pimeässä hississä ja antoi
asioiden tasoittua ja löytää lokeronsa niin kuin tetris-pelissä.
Hän veti taas keuhkonsa täyteen ilmaa ja tunsi silmäluomensa painuvan
kiinni, neuloutuvan umpeen nautinnollisessa morfiinipuudutuksessa.
Sitten hän painoi nappia ja antoi hissin syöksyä alas helvettiin.
>>

Iloisena hyppelehdin marjaan,
mielessäni punainen puolukka, metsämansikka ja vattu.
Mutta löysin vain synkkiä mustikoita.
Myöhäisillassa juon pimeää kiisseliä,
joka kyllä tasoittaa vatsan, mutta saa aikaan pahan mielen.
Tältä tuntuu olla kuumeessa,
avuttomassa tilassa,
hiusverisuonia katkeilee,
keuhkot eivät ota ilmaa,
katkerat ajatukset kiertävät varjoaineena suonissa.
Nyt jo sataa ja metsässä seitikki kasvaa
ja kuusesta hämähäkki hyökkää
ja varpusen vaakunalintuni elävältä syö.

Jeesus teki leivän ihmeen taittelemalla. Jeesus otti leivän ja taittoi, taittoi sitten kaksinkertaisesti paksun leivän uudestaan ja sitten nelinkertaisesti paksun ja sitten kahdeksankertaisesti paksun. Hetkessä leipä oli niin paksu että siitä saattoi jakaa monisatapäiselle ihmisjoukolle.
Jeesus teki myös kalan ihmeen taittelemalla. Jeesus otti kalan ja taittoi, taittoi sitten kaksinkertaisesti paksun kalan uudestaan ja sitten nelinkertaisesti paksun ja sitten kahdeksankertaisesti paksun. Hetkessä oli kalakin niin paksu että siitä saattoi jakaa monisatapäiselle ihmisjoukolle.
Taittaessaan leipää ja taittaessaan kalaa ja leivän moninkertaistuessa ja kalan moninkertaistuessa hänen kätensä venyivät uskomattomiin mittoihin. Hetkessä hänen sylinsä oli niin leveä että siihen mahtui koko maailma.

Kunnon poikaystävä ei tarjoa henkosia marisätkästään sen jälkeen kun on kuullut tytön olevan raskaana. Vauva tuo niin paljon valoa kotiin että epäsiisteys paljastuu armottomasti. Villakoirat ja porno lakaistaan sängyn alta. Televisio saa tehdä tilaa kirjahyllylle. Jalkapallo vaihdetaan maapalloon.

Haudankaivajan työ on kaivaa niin syvään,
niin vesien alle, niin seinien taakse,
ettei kuollut voi kuulla mitä hänestä puhutaan.
Hyvät sanat tulevat aina liian myöhään.
Nosturikuski on kuollut.
Kun hänet on laskettu hautaan,
nouseeko kaupungissa enää mikään?
Vain pastorin ääni, kun hän muistelee työmiestä:
arkiaamuisin auringonnousua vasten näimme
hänet kiipeämässä nosturiin,
niin valtaviin korkeuksiin, niin pilvien ylle
hän kohotti tunnotonta ainetta,
ja nyt, kevyempänä henkäystä hän ylittää nämä korkeudet.

Haavitin kissan, pyöräytin pussiin.
Mutta haavi oli huonoa tekoa, lintuverkosta kyhätty.

Kristallikruunu ilmoittaa ensimmäisenä maanjäristyksen tai pommituksen alkamisesta. Mutta vielä eivät kadut ole hiljaisia. Viemärit kohisevat, mutta vatsassa on rauhallista. Sataa. Sekatyöläinen nostaa kaulukset pystyyn, mutta kaupungin portit pysyvät auki. Asukkaiden määrä on tavanomaisessa suhteessa rottien määrään. Tautien määrään. Yhdyntöjen määrään.Valot syttyvät vielä kerrostaloihin tavanomaisessa epäjärjestyksessä. Prostituoidun rapussa hissi pumppaa ylös alas.

VIRKAELÄMÄÄ 1

"Älä itke ruma lapsi, huomenna mennään naamarikauppaan."

Kulkutaudin jos pulloon saisin,
sillä äitiä kuumottaisin.
Jos kieltäisi minulta mitään,
taudin suuntaisin itään.
Jos pojat alkaisi sorkkia,
heti kierittäisin korkkia

Vein puutarhakalusteita pihalta kuistiin
ja siitä myöhemmin kellariin.
Kellarissa oli monta pahvilaatikollista vanhaa rojua,
vein ne grillikatokseen ja siitä myöhemmin peräkärryyn.
Ajoin niinä päivinä kaikenlaista vanhentunutta pois.
Kellastunutta ja mustunutta. Yhtä sun toista hapertunutta ja kovettunutta.

Virusten skannaaminen kesti 105.1 minuuttia.
Siinä ajassa ehti pyykkikone pestä.
Ehdin myös panna tiskikoneen kohisemaan.
Paistin uuniin. Jääpalapussit pakkaseen.
Oli autuasta levähtää kun monta asiaa oli kehittymässä yhtä aikaa.
Videotykin lampun tunnit karttuivat,
luut haurastuivat hiukan.
Surkeaa olisi jos ei olisi lottoriviä vetämässä,
käsikirjoituksia kustantamoissa, tekstiviestejä tyttöjen puhelimissa.

talven aikana täytyy maailman tulla puhtaaksi, muuten
saamme vain
suonmärän kevään, korventavan kesän ja aution syksyn.
Mikä työ on tehtävä joulun ja pääsiäisen välillä?
Kyntäjän on mentävä maaliskuussa
kääntämään se sama maa,
jonka hän on ennenkin kääntänyt;
linnun on laulettava sama laulu.
Kun lehti on puhjennut puuhun,
kun seljapensas ja orapihlaja
avaavat kukkansa joen rantojen ylle ja ilma on kirkas
ja kuulas,
ja äänet livertävät ikkunoiden takana,
ja lapset heittelevät kuperkeikkaa oven edessä,
mikä teko on silloin tehty, minkä rikoksen
peittää linnun laulu ja vihreä puu, minkä rikoksen
vehreä maa peittää?

T.S.Eliot, Murha katedraalissa; kuoro-osa (katkelma), suom. Pertti Nieminen.

Hyvinä henkivakuutuksina pidetään Plimsollin merkkiä, Jeesusta ja heijastinta.

Juttelin taannoin kainuulaisen metsänvartijan kanssa. ”Työ on muuten leppoisaa luonnossa oloa, mutta annas olla kun jotakin mennään rauhoittamaan, kasvi tai elukka, niin jo alkaa syntyä metsikköön kuhinaa, repimistä ja pauketta.” Sellainen on suomalaisen suhde luontoon: kaikki mikä ei ole harvinaista on kaunista ja suojeltavaa.

Säästöni joutuvat helvettiin,
mutta ostokseni pääsevät taivaaseen.
Ainakin se osa, josta suolisto teki selvää.
Ja se, josta salama, kun kaikki hurina ja välke katkesivat
kauheaan hiljaisuuteen.
Samassa hiljaisuudessa vietät ikuisuutesi.
Kuin persiljaa olisi tungettu korviin, sama välke jatkuu taivaalla,
jonka nyt näet ensimmäistä kertaa, mutta hitaampana,
valtimon mukaan hidastuvana.
Sitten tunnet taskujesi ratkeavan ja kolikoiden tippuvan lattialle.
Pikkurahaa on kaikkialla, ihan kaikkialla, myös sillä puolella.
Olisi holtitonta pyytää paikkaa, josta ei voisi löytää varaa bussilippuun,
paitsi kuoleman hetkeä, kun on joutunut bussin renkaiden väliin.
Kaikkialta voi poistua, mutta niin ettei mitään jää säästöön.
Kaikkea voi tehdä, mutta niin ettei mitään jää vaihdettavaksi.