Kivikkoisella tiellä polkupyörän kello löystyi irti
ja jäi jälkeen kuin äidin varoitus viettävästä rannasta.
Matopurkissa hyttynen,
mieletön tahto päästä lasin läpi, joka mielettömästi liikutti pyörää.
Ja aina väliin maisema kippasi lahteen irtolehtiä ja muuta roskaa.
Kiersi tiluksiaan. Uima-altaat höyrysivät ja huuto kantoi kauas.
Ja niin kuin ilma kumissa, jaksoi multa ylläpitää
madon koukutonta ruumista.
”Sen mitä tällä kaikella karsimisella laadittiin, saisimme osaksemme ennen pitkään.”
Flunssa oli kohtalonyhteys välillämme,
silloin kun oli avokonttoreita ja tila-autoja,
mutta siima menee näkymättömiin.