”Ehtymätöntä maisemaa tutkivan vaeltajan voimien ehtyminen on ainoa mahdollinen loppu. Silloin on ehkä valmiina jotain mitä minä tarkoitan romaanilla.”
– Claude Simon, Georgican saatesanat

Raamatussa kehotetaan antamaan kolehti niin salassa, ettei toinen käsi tiedä mitä toinen tekee. Kädelle annetaan mahdollisuus paitsi antaa huomattavia avustuksia, myös ottaa merkittäviä määriä kirkon pussista.
Masturbaattori leikkaa kätensä irti, sillä hän on oppinut tuntemaan sen viehtymykset, ei niin että hän olisi niistä harmissaan, vaan niistä on tullut yllätyksettömiä.
Mielteiden vähyys tai keskittyminen johtaa potenssiin, joka on harhaoppien tuho.

Onnettomuuspaikalla mietin, miten raitiovaunullisesta eläviä tulee vain yksi ruumis. Tarkoitan: kaikkien menehtyessä. Ja sekin peitetään nopeasti ja viedään pois. Tarkoitan: miten yhtä nälkäistä kohden on raitiovaunullinen ylensyöjiä Golden Raxin tummennettujen ikkunoiden takana. Ja hänetkin ohjataan sivuun, kaikkien menestyessä. Tarkoitan jokaista: jokaista kaupunkilaista kohden on puolitoista rottaa. Jokaista rottaa kohden puolitoista pulua. Jokaista lihapiirakkaa sataviisikymmentä. Silti saan kävellä rauhassa Stockmannilta Kruunuhakaan. Kukaan tai mikään ei puhuttele minua.

Runoilija joka ei löydä rahaa eikä ymmärrystä, pakastuttaa itsensä
suotuisampia aikoja varten. Puliukkoakaan ei näy talvella.
Runoilija jota synnyinmaa vihaa, käännättää säkeensä pikkukulttuuriin säilytettäväksi. Siellä on valoisia sillanalusia ja sallittuja rantoja. Roomassa hedelmiä myyvät tytöt siteeraavat Leopardia.
Toinen on luopua irstailusta: on monia hyvin puettuja jotka luottavat salakuljetuksiin. Sanantaitajia, jotka editoivat tekstiviesteihin luontevia virheitä, kiireen tuntua.

Hevosesta oli traumatisoitu arvaamaton kone, ensin se särki nopan, sitten kallon. Se syöstiin rinnettä rotkoon ja seurattiin miten se löysi jaloilleen. Se ajettiin ritsoilla sukeltamaan sameaan veteen, jossa se näki selvästi. Se ei ollut huvia varten. Se tunnusteli mielettömyyttä ja näkymättömiä käytäviä. Runoilija köytettiin sen selkään ja hevonen potkaistiin matkaan. Se löysi ehjiä, päinvastaisia ja vaihtoehtoisia reittejä, tapahtumapaikkoja, havaitsemattomia prosesseja ja ovelasti varastoitunutta energiaa ja monia keinoja päästä käsiksi salattuihin raha- ja naisvirtoihin.
Tarvittiin vain tarkka ruoskankäyttäjä: hevonen toimi niin kauan kuin sitä ei piesty hulluksi.

Auringon laskun nousevat kullit. Panomies ei juo kykyään. Ravintolailta on hänelle sen odottamista, että naiset humaltuvat. Nousevan hissin laskevat vetoketjut. Ja katso, minä humalluin ja jaoin vieraalle Sfinksille. Aamulla kaikki oli arvoituksen muodossa. Oli maisema ja lukko. Ja kun avainta käänsi lukossa, kaikki oli pääsemättömissä. Kahvi ei juossut termurista ja tunnustukset muuttuivat arvoituksiksi. Minä en niin kuin sisilisko osaa pysähtyä kahden ihmeen välille, viipyä siinä päiväkausia, kuolla minkään muuttumatta.

Äiti asuu traktorissa. Lukee myöhään. Koppi kajastaa pellon laidassa.
Äiti asuu traktorissa. Tekee traktorihommia. Korjaa välillä dieseliä. Traktoriradio soittaa. Koppi kajastaa pellon laidassa. Vetää lehmän tulvasta. Perustaa metsän. Tukkinostureita ja metsärekiä, puolitelaketjut, kahluukykyä. Traktorihommia. Ulkona pyryttää. Äiti asuu traktorissa. Koppi on lämmin. Traktoriradio soittaa. Koppi kajastaa metsän seassa. Eläinten, autojen, ihmisten. Lintujen keskellä. Lukee myöhään. Potkii välillä renkaita. Äiti asuu traktorissa. Pienokainen keinuu povella. Traktoriradio soittaa. Koppi kajastaa järven pohjassa. Näkyy avannosta, kun äiti lukee myöhään. Traktoriradio soittaa.

Kun jokaisesta palkasta panee sivuun kaksikymppisen, jää metvursti leivältä, mutta näkee lapin ruskan. Vaara on kuin olisi ulkomailla, Norjassa. Kelopirtin lämmössä isä lausuu: täällähän voisi joskus tulla käymään.

Omaksua kirjasta tai musiikista uusi elämänasenne, ottaa polkupyörä ja ajaa maailmaan. Jännätä yltääkö kaupunginosasta pois ennen kuin vire loppuu. Esiintyjä raivoaa juoksulenkillä, eksyttää itsensä ja ryntää saliin. Mutta oma vuoro ei ole ensimmäisenä. Joku päättää hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, hitaana ja hajoavana, mutta strategia näkyy eikä vapauttavaa hyväksyntää tule. Lasse Virénin armottomuutta kadehtii. Münchenin kymppitonnilla hän tajusi tarmonsa loppuvan ja kaatoi itsensä. Joku, josta hän kiittää elämäänsä, juoksi matkan loppuun ja voitti.

”Juuri ja juuri pääsen metsään vetäen housuja alas paskan tieltä kun siinä on nussiva pari!”

Virke Jouko Turkan teoksesta Selvitys oikeuskanslerille (1984).

Apostoli Pietari naulittiin ristille väärin päin omasta tahdostaan. Kun hän sieltä katseli maailmaa, liha näytti kalalta. Hyvä pahalta. Kielto puollolta.

HOCKEY NEWS: POLAR HOCKEY VIKING DEFENCE HOCKEY POLAR JUMP WRAP ATTACK POLAR CANYON SHOOTER MUST DIE IN OVERKILL APACHE PAPA LOUIE SAVE THE POLARSHERIFF AND MONKEY KICK OFF POLAR HOCKEY DEFENCE ATTACK OVERKILL CLASH N SHLAS POLAR BATTLE FIELDS DEFENCE POLAR RIFLEMAN GALACTIC WARRIOR ATTACK POLAR ALIEN DISORDER PENGUIN CLUSTERFUCK KING OF THE HILL LUNAR POLAR COMMAND ATTACK OLD WEST POLAR HOCKEY CATFIGHT VIKING FINAL FORTRESS JUMP HELI ATTACK MONSTER INVASION OF POLAR HOCKEY.

Miten niin voi olla että niin monen sanelukoneen teksti on niin sairasta vaikka puhutaan vain koululääketieteestä. Samaan hengenvetoon voidaan sanoa niin että miten niin voi olla että niin monen reseptin käsialasta voidaan sanoa samalla tavalla. Selvitys saapuu ajallaan: että luulotautisen lääkärin (sellaiseksi minua on nimitelty) luokse ei hakeutuisi sairaita (tästäkö nyt on kysymys?), on väärinkäsitystä. Heitä ei vain paranneta (joka olisikin jo aika nähtyä). Heidän elimistönsä lähetetään takaisin, herkistymään uudelle.

Kärpäsessä on lintua kun katsoo sitä räpytellen. Kun sulkee toisen silmänsä, eikä räpyttele, pääskyparvi näyttää kärpäsparvelta. Kun kaksitahtia pidetään kaukana käynnissä, luulee että kärpänen on tässä. Kun kärpänen on tässä, nukkuva kuulee sen vuosien takaa, lukeva ei ymmärrä mutta ärsyyntyy, huiskaisee, joku sanoo kutiavansa syyttä. Kärpänen: kaiken peittävä meteli, joka on viety kauas havaitsijasta.

Keskisuuria, muuttohävikkisiä kaupunkeja yhdistävää moottoritietä etenee kuollut mies. On vielä epäselvää, missä kohdin ja mihin aikaan hän kuoli. Vakionopeudensäädin oli asetettu 120 km/h. Tasaisesti ajavan auton havaitsi ensimmäisenä tien viereen majoittunut telttailija. ”Samalla tavalla tarkkaavaisen näköinen mies kuin mitä tästä menee. Huoliteltu, muodikas 80 – lukulaisittain.” Kuolleeksi hän kuuli miehen vasta myöhemmin. Sukulaiset suhtautuivat toisin: ”Arveltiin että näin tässä käy, kun se tupakankin lopetti ja syöpä silti jatkoi.”

Äijämeininkiä. Townes Van Zandt - Waitin' Around To Die

Haarniskan silmikko, ei siksi, että se suojaisi silmiä tai että sen läpi voisi turvallisesti tähystää, vaan että siitä voisi vähällä vaivalla tarkastaa onko taistelija yhä hengissä. Presidentinlinnan vartiosotilaasta sanotaan, muodostuu asentonsa sisällä elastinen kuin liivatteesta ja että juuri hän, kaiken ruuhkautumisen, turistien lukkitutuneiden kameroiden, ratkeamaisilleen täytettyjen alennuskassien ja valtiomiesten stressipäiden keskellä on se, jonka pää yhdistelee nopeimmin ja tarkimmin, joka hyppii tarpeettomien yli ja leikittelee punaisella langalla kuin kuminauhalla sormiensa välissä, ja lisätään hänen kuolevan aina samalla tavalla: ensin kaatuminen kuin veteen uppoaminen, hallittu, kauan harjoiteltu, täysin viimeistelty, idioottivarma, sitten hyvin kaukaa – toinen.

”Kun hankin ovisilmän, saatoin katsoa kuolemaa silmästä silmään.” (Novalis)

Ovisilmä parvekkeen oveen: mitä sisäpihalla tapahtuu. Vessan oveen vieraiden varalta: nyt kehtaisi tulla ulos. Uskaltaako katsoa ovisilmästä keskiyöllä: rapussa on seissyt pitkään joku. Mitä ovisilmästä näkee sisään? Aina voi panna teippiä. Jäädä kuulostelemaan oven taakse. Huomaamaton olisi ovisilmä lattianrajassa. Voisi päätellä kengistä: paljaat jalat talvella.

”Minä kirjoitin viettelyksestä ja uskottomuudesta ennen kuin olin itse ollut uskoton ja vietellyt. Kirjoitin epätoivosta, surusta ja epäonnistumisista ennen kuin olin itse kokenut niitä. Mutta kaikki minkä minä kirjoitin vainosi minua ja saavutti minut, heittäytyi minun kimppuuni ja osui minuun järkkymättömyydellä joka toisinaan saattoi tuntua kuin kostolta.”

– Christer Kihlman: Tuuliajolla tappion maisemissa. Suom. Pentti Saaritsa.

Kuolemaantuomittu on karannut.