tiistaina, lokakuuta 13, 2009

TENNIS II


Arkivaatteiden riisuminen. Urheiluasun pukeminen: valkoiset shortsit. Valkoinen pikeepaita. Valkoiset tennissukat ja hikinauha oikeaan ranteeseen.

Eräiden kämmenselkään kirjautuneiden rapistumisen merkkien huomioiminen ja hylkääminen.
Tennismailan jänteiden kivulias pingotus. Mailapussin asettuminen muistetulla tavalla.

Pelikaverin odotuttaminen eteisessä. Yksittäisten ja parillisten, takan päälle ratkaistujen design-esineiden merkityksen summittainen arvioiminen. Seinällä kuvaton kehys tulevaa sukupolvea varten. Hikinauhan alla kello. Kellon alla kelloa nostava laskimo.

Autoilua kentälle. Meteoriitin törmääminen Jupiterin pintaan. Hyväosaisuuden sanaton jakaminen automaattilaiteilla, kuten sähköisellä ikkunanostimella tai ilmastoinnin käynnistämisellä.
Työkaverin vähättelevän äänensävyn käsitteleminen erinäisiä vähäpätöisiä asioita vähättelemällä, kuten radiossa laulavaa Koop Arposta.

Monisyisten ajatusten yksinkertaistaminen ja keventäminen ilman sanottavia taukoja puheen kituliaassa virrassa.

Kentälle tulo. Liioiteltu ajon pehmentäminen hidasteiden kohdalla. Liioiteltu tottumusta ilmaiseva rentous auton lukitsemisessa.

Viereisellä kentällä pelaavien naisten rusketuksen tyrmäävä, suojauksen läpäisevä vaikutus omaan ihmisarvoon ja elämän mielekkyyteen.

Mieheksi pukeutuminen ryhtiä korjaamalla, haaroja levittämällä, kääntämällä hartioita pään mukana, takaraivon raapiminen, äänen madaltaminen, toistuva epäonnistuminen spontaanissa palleasta lähtevässä naurussa.

Peruslyöntien kokeilua. Mailan eristeteipin tahmeuttava vaikutus kämmeneen.

Pallon reagoiminen kivenmuruun odotetun arvaamattomalla tavalla.
Vaimon yllättävä reagoimattomuus vastaamatta jätettyyn tekstiviestiin. Siitä nouseva sekunnin ajan näyttäytyvä tuska.

Homoseksuaalisten ajatusten yhtäaikainen paljastuminen, huumorin mahdottomuus, irstaiden huomioiden mahdollisuus ohikulkevasta äidistä.

Mielialan vähittäinen asettuminen pallon vuorottelevaan rytmiin. Pallon karvoituksen kuluminen. Päälaen karvoituksen kuluminen. Minuuden hellittämisen onni.
Havainto pallon liikeradasta, silmien sulkeminen ja onnistunut lyönti. Silmien sulkeminen ja onnistunut vuosi.

Ilman ja sovinnaissääntöjen väistyminen pallon tieltä. Pallonmentävä aukko tehokkuusyhteiskunnassa, napakka lyönti aukkoon.

Ei kommentteja:

 
Site Meter