perjantaina, toukokuuta 13, 2005

Tilaan vessalukemistoksi useaa aikakausilehteä. Yksi niistä on Askel, lehti uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Uusimman numeron kantta koristaa erehdyttävästi Meiju Suvakselta näyttävä Essi Wuorela, mutta painavin juttu ei ole hänestä, vaan Jussi Parviaisesta. Parviaisen hahmossa Ruttopuiston penkillä ei kieltämättä ole kansikuva-ainesta, kidutettu ja vaativa katse kohti taivasta ja ranteessa vesitiivis urheilukello mittaamassa sekunteja. ”Koen vahvasti antaneeni elämäni Jeesukselle, niin että haluan taistella eettisesti oikeiden asioiden puolesta. Pidän kaikessa tavoitteenani viljellä hyvää ja saada sitä aikaiseksi paljastamalla pahan.”
Ja: ”Neurobiologisten tutkimusten mukaan ihmisen pyrkimys ratkaista eettisiä ongelmia kehittää aivoihin uusia funktioita, toimintamalleja. Aivoihin kehittyy oikeiden ratkaisujen myötä ihan uusia valintamalleja, joilla voi taas valita uudelleen oikein.
Ihminen, joka pyrkii tekemään eettisesti oikeita ratkaisuja, tekee hyvin ja kun ihminen tekee hyviä ratkaisuja, hän tulee viisaaksi. Hyvän tekeminen tekee ihmisen viisaaksi, ja viisas ihminen tekee myös eettisesti hyviä ja oikeita päätöksiä.”

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hello all Good page plimsollinmerkki.blogspot.com! Thank you!
tramadol
http://www11.asphost4free.com/tramadolrx/Tramadol.html tramadol tramadol

Anonyymi kirjoitti...

Hello! Good site www.blogger.com! Thank you!
tramadol
cheap tramadol incest stories ivana fukalot
http://videosall.vidiac.com
http://ivanafukalot.forum-on.de
http://incest.forum-on.de

 
Site Meter