Vaihtoraha painaa taskuissa niin ettei tuolista jaksa. On ostettu ja nautittu. Jos jaksaisikin, on heti kilinää: koettua elämää, joka tekee pikkurahasta isoa. Seteli on että on pihi tai pelkää. Lenkkeilijä matkalla happibaariin, korvakuulokkeissa ihannepulssi. Ihaninta on kun vaimo nousee koroille, mutta perse ei jaksa mukaan. On annettu ja otettu. Jäädä sen kanssa sohvalle. Muistaa. Nuorukainen nousee alustamaan. Mitä kaikkea jääkään pöydälle, muistilappuihin: kaikki. Samalla tavalla kevyesti hypitään rakastajien luota, että millään minkä eteen on ahertanut ei ole merkitystä. Nousee kattoluukusta ja jaloilla vie autoa. Mutta nautinto on raskasta ja paksua. Lettua ja hilloa. Vajoaa ja vajoaa. Mutta yksi on: luut jäävät pintaan. Ja kolikot.

”Ensimmäisissä kirjoissaan Haanpää käytti kauhuromantiikkaa, muodikasta vihreää hometta, pääkalloja ja avattuja hautoja hätkähdyttääkseen ja herättääkseen lukijansa, mutta Kentän ja kasarmin jälkeen hän tiesi, että vielä tehokkaammin sen tekivät mahdollisimman luontevasti sanotut epämiellyttävät sosiaaliset totuudet.”

– Veijo Meri: Kuviteltu kuolema (1974)

Marguerite Durasin elokuvassa India Song (1975) on vakava ja vaikuttava railo kuvan ja puheen välillä. Näin muistelen. Kuva ei näytä dialogin puhujia tai jotakin heihin järkevästi liittyvää, vaan muuta.
Parhaissa jalkapalloselostuksissa on samanlaista, rohkeaa ja poeettista rinnalle tuontia. Levollinen puhe kertaa ikivanhoja anekdootteja, tilastoja ja historiikkeja täysin pelitapahtumista riippumatta. Kokematon korottaa ääntä tiukan tilanteen tullen, mutta tarinan kulku ei katkea. Saapahan vain merkillisiä painotuksia, kun vaikkapa jotakin satunnaista päivämäärää äkkiä huudetaan kuin hengen hädässä.
Radiossa aloittanut Bror-Erik Wallenius on tullut kuuluisaksi hiljaisuuksista, joiden tiheytynein muoto on yleensä tarkoittanut maalia.

”Kafka ei ole pessimisti. Hän olisi voinut olla enemmän pessimisti. Hän uskoi, että melko pitkälle kehittynyt olemattomuutemme varjelee meitä. Voimme piiloutua keskellä toria, muuttua poliisiksi tai herätä. Meitä ei ole helppo lannistaa tai tuhota. Jos joku tappaa meidät, tuotamme hänelle melkoisen pettymyksen ja järkytyksen, kun emme haihdukaan olemattomiin vaan muutumme todellisiksi, isoiksi raskaiksi ruumiiksi. Me pakenemme kuin naiset Zeusta, muutumme välillä kiveksi tai pilveksi. Välillä olemme asiakirjan lause, välillä kirjain K. Useimmille ihmisille olemme vain bussin matkustajia.”

– Veijo Meri: Kuviteltu kuolema (1974)

Strindbergin terassin tytöt ovat kevään ensimmäisiä versioita,
intohimossa nopeasti luonnosteltuja, ei vielä markkinoille tarkoitettuja,
muistelemassa vain miten pitää esillä parhaita osiaan.

Lompakossa on 5x4 cm paperipala. Se oikeuttaa sataan hehtaariin maata. Kun lappusen vie liki silmiä, ei näe reunojen yli.
Toisessa taskussa on vähän suurempi, taiteltu vihkonen. Se oikeuttaa taivaspaikkaan, jos uskoo mitä siihen on kirjoitettu.
Kaupungin pääkatu on Aleksanterinkatu. Sitä pääsee kirkolle ja Senaatintorille (n. 6000 m²) joka on turvallisin paikka kun kaupunkia on alettu moukaroida hautausmaan tieltä.

Annan maksua vastaan ruumiini käyttöösi, mutta tietyin ehdoin. En suutele suulle, ellet ole valmis suorittamaan romantiikan hintaa. Joillekin se tarkoittaa sivistyksestä tai sosiaalisesta asemasta johtuvaa karismaa, jonka hankkimisessa on kuluja; toisille se tarkoittaa vain kuntosalilipun hintaa. Eräille harvoille se tarkoittaa vain avoimuutta ja vilpittömyyttä, mutta nekin saadakseen on usein maksettava. Ruumiini on ostettavissa myös yhdynnättömille lounaille, päivälisille, illallisille, ostoskierroksille, jokiristeilyille, neuvolakäynneille jne. Hinta määräytyy sen mukaan miten suurta vajausta läsnäoloni täyttää. Niille jotka ovat onnellisesti naimisissa tai joilla on lähes tyydyttävä sosiaalinen ja seksuaalinen elämä hinta on vain nimellinen. Asiakkaan on ymmärrettävä että pyyteen määrä on suoraan verrannollinen työn raskauteen. Rakastuminen minun puoleltani on ilmaista, mutta rakkaudelliset teot, kuten yhteydenotot ja kaipauksen ilmaukset veloitetaan erikseen. Jos asiakassuhde johtaa vihkimiseen ja häihin, osallistun kustannuksiin siinä missä puolisonikin. En kuitenkaan lupaa käyttää kaikkia romanttisia resurssejani avioliittoon, mutta valtaosan kuitenkin. Rakastan orkideoita ja Mahlerin laulusarjoja, nauran mielelläni Buster Keatonille oman kullan kainalossa. Elävänä ruumiini on edullisempi kuin kuolleena. Kuolleen ruumiini tapaamiseen on jonkunlaista jonoa ja nopeimmat saavat tietenkin tuoreinta. Siitä, miten ruumistani käsitellään, on sovittava muiden asiakkaiden kanssa.

”Jos tilapäinen tai synnynnäinen erakko kirjoittaa muistelmansa, yksityiskohtaisesti ja runollisesti, kuten Thoreau, niin tarkasti, että havainnoista paljastuu niiden ensikertaisuus ja ainutkertaisuus, mikä kaikissa havainnoissa ja kokemuksissa on, hän ei saa syntymään paksua kirjaa, mutta onnistuessaan vanhenemattoman klassisen teoksen, jota luetaan sunnuntaina aamupäivällä ja arkisin myöhäisinä yön tunteina, kun tarvitaan syvähenkisiä ajatuksia. ”

– Veijo Meri: Kuviteltu kuolema (1974)

1.

Lapsille sanotaan, ettei lintuihin saa koskea. Kauneimmatkin ovat myrkytettyjä. Mutta myrkky itsessään on kaunis ja puhdas. Lintujen salakuljettajalla on myrkyllisiä jyviä, ne saavat linnun vaihtamaan väriä lentomatkan ajaksi. Samoja jyviä on monen matkustajan ylähuulen alla. He ovat miehiä ja naisia joille on tilaa vain yläilmoissa. Lapsille sanotaan että juuri heiltä ja vain heiltä voi kysyä neuvoa jos hätä yllättää. Tämä johtuu heidän siisteistä vaatteistaan, jotka ovat jyvän synnyttämiä.

2.

Jokainen on kuullut kiiltävästä salkusta lentoterminaalin lattialla, siihen ei saa koskea. Mutta kun on paikalla, matkalle lähdössä, salkkua ei koskaan näe. Siitä huolimatta että vastaan tulee salkkunsa jättäneen näköisiä miehiä, hienoissa puvuissa, liian huolettomina, liian nopein askelin. Ehkä he ovat vain jättäneet elämänsä taakseen ja kiiruhtavat näkymättömiin. Silloin muistaa selvinneiden tarinoista miten varoittamatta kaikki loppuu. Ei ole hetkeäkään jona tajuaisi räjähtävän. Oikeastaan mitään ei tapahdu. Mitään ei tapahdu.

YHDEN ENSYKLOPEDIA Teos, joka muusta lukemastani poiketen käsittäisi ilmiöitä, jotka ovat vain yhdelle ihmiselle merkittäviä. Intohimottoman pitkästymisen loputon läpipääsemätön erämaa, mutta yhdelle: mitä virvoittavin aistimusten keidas.

Kuulimme naisesta joka enimmän päivää piilotteli saksia ja veitsiä näkyvistä, muistista, maljoihin, lipastoihin, elektroniikkaan.
Se tuntui hassulta: sakset jotka ovat riittävän kaukana menettävät kätevyytensä, joka on niiden ainoa lahjakkuus.
Mutta sitä nainen halusikin, ylläpitää matkaa tunteiden ja maailman välillä. Hän piti myös miehet kaukana itsestään. Ja kulkuvälineet. Kirjallisuuden ja kaikki vastinkappaleet.
Mutta silloin harvoin kun hän tarvitsi saksia, esimerkiksi kutsujen viipalointiin (niihin hän kirjoitti aivan mahtavia osoitteita) hän joutui matkustamaan paperikauppaan. Ja kuulimme että ennen murhailtaa hän oli ollut jo kuin orava: ei ollut koloa johon piilottaessa ei toisaalla, tai ihan ulottuvilla paljastunut terä.

Runonlausuntaa: Linton Kwesi Johnson - Inglan Is A Bitch

” Casanova valehtelee koko ajan, mutta tuntuu tekevän sen vain lisätäkseen tekstinsä luettavuutta. Kuulemaansa ja lukemaansa hän tarjoilee omina kokemuksinaan ja kun hän on melko pinnallinen ja mitätön ihminen, rikos ei tunnu vakavalta. Todella tapahtuneen hän saattoi kokea yhtä pinnallisesti kuin kuulemansa syvästi, niin että sisäisenä kokemuksena kumpainenkin laji kokemusta saa hänen kirjassaan saman autenttisuuden ja luotettavuuden sävyn.”

– Veijo Meri: Kuviteltu kuolema (1974)

Jos en kaivattu, niin halusin olla ainakin etsitty. Piilouduin usein. Hyvin tavallisiin paikkoihin. Kerran seisoin keskellä pihaa ja seurasin touhukasta huutelua. Etsijä tuumaa että löydössä olisi aina punaista ja poikkeavaa. Vapauttavaa, helpottavaa. Vasta koulujen jälkeen tajusin mitä on olla merkittävä: jahdattu. Siitä on lyhyt askel himoittuun. Toisille pidempi. Ennen nukahtamista tapaan ajatella: monenkohan mietteissä olen juuri nyt. On niitäkin joiden etsinnät lopetetaan pimeän tultua. Vanhemmat kaasuttavat pois. Joka tapauksessa käy niin.

”Minun pitää aina selittää kaikki ja kaikki
koska silloin kun näyttelen, minut otetaan täydestä,
kun olen tosissani, ja hyvin kylmä, ajatellaan, no
niin, se on humoristi.
Mutta alussa ja lopussa ei ole huumoria.
Huumori on pakoa, taittava peili sille
joka ei voi katsoa ilmiöitä suoraan
kovassa valossa.
Minussa ei ole enää yhtään huumoria.
Jokunen sanaleikki ei ole huumoria vaan yksinäisyyttä.”

– Eeva-Liisa Manner: Fahrenheit 121 (1968)

Toiset kulkevat lautakasoissa neljäkymmentä vuotta, mutta naulaanastuja loukkaantuu ensimmäisenä työpäivänään. Ei ole naulaanastujaa, virasto väittää. Näille jotka ovat jo hyvän aikaa kävelleet rakennuksen ylimpiä kerroksia, vaikka sementtimyllyjä vasta tuodaan. Näille joille, jos pieni liioittelu sallitaan, rakentaminen on jo täyttä purkamista. Jo astunnasta näkee astuuko naulaan. Ahma ei astu. Työmaa on viekas. Naula on kätkössä ja myrkyllinen. Vasara korkealla ja huonosti. Joku huutaa apua. Juuri siihen on kuoltu.

”Juoksen ympäri Helsinkiä niin kauan kuin pysyn pystyssä. Kuolla ei tarvitse kuten marathonissa mutta muuten on idea sama.
Minä tarvitsen vanhan pakanan esiin sisältäni. Jos tämä ajattelemalla joksikin tulisi, se olisi jo tullut.
Vaikeaa on! Aluksi ihmiset ovat ylivoimaisia: jäykistyn ja vedän jotain selittävää ilmettä päälle kun joku vastaantulija katsoo. Pakotan itseni ajattelemaan että juoksen maapallon kylkeä pitkin avaruudessa.
Alan käydä läpi kaikkea heti kun kuvat tulevat. Kun en enää ajattele sanoin vaan kuvin, kun en puhu vaan näen; kun heijastan enkä enää pänttää sitä mitä tiedän.
Tietäähän oikeuskanslerikin että tämä paska pysyy koossa ei lailla eikä poliisilla vaan kunnon ihmisen arkuudella, sen pelon voimalla että mitä ihmiset sanovat mitä ihmiset ajattelevat. Ja näissä oloissa ihmiset eivät voi ajatella eivätkä sanoa: kuinka hyvää tekisi tuomarin olla sellissä pari yötä, arkkitehdin pari päivää montussa, naimattomat naisopettajat voisivat ihan hyvin antaa edistyneempien opettaa toisia pari päivää ja itse nussia vapautuvien vankien kanssa. Käsitäksää että kaikki nää alistussuhteet on toisesta maailmasta kuin tämä nykyinen: silloin kapitalisti oli ulkomaalainen sen rouva oli jalosukuinen, tarvittiin tavat ja palveleminen. Nyt kaikki on naurettavaa kun samanlaiset mulliturvat yrittävät esittää toisilleen jotain johtajaa ja toiset esittävät naama pokkana alaista ja halveksivat koko ajan. Ennen oli luonnollista että isä tiesi ja poika pelkäsi: oli talo ja metsä ja velat: nyt isällä ja äidillä ei ole kuin kateus että itse on vanha eikä saa nussia nuorta. Yksi valittaa lapsettomuutta, toinen ettei pääse mihinkään kun on lapsia. Jos lapset ei olisi niin omia, voisi lykätä kakaran lapsettomalle viikoksi kuukaudeksi vuodeksi; vaimoja voisi vaihtaa vähäksi aikaa, miehiä ottaa kokeiltavaksi ja palauttaa. Ihminen ehtisi elämässään enemmän.
Kuinka vaikeaa täällä on pitää puolensa edes isoa virastotaloa vastaan, metron rappuja, metron lippuautomaatteja vastaan. Kuinka pärjätä asema-aukiolle joka on nähnyt kaiken. Kuinka voin pitää puoleni Helsingin asemaa ja Valtionrautateitä vastaan: Kuinka pystyn ajattelemaan: eihän se ole kuin kuljetusfirma. Koko tietokonejärjestelmien tähtitaivas, koko liikkeellä olevien vaunujen määrä ja valtava virkapukupyykki! Kuinka pystyn muistamaan että se ei ole tekniikassa mitään verrattuna viimeöisen siivoojaämmän silmään. Tilatkaa luuranko Valmetilta tai Porchelta tai Japanista; tekemättä jää!
Mitä on koko kaupunki verrattuna harmaaseen puluun! Se lentää. Paskantaa katolle ja kohta sinne kasvaa puuntaimi. Ja kuitenkin, kuinka vaikea on lannistaa katseellaan Ateneum, jossa on Rembrantit, ja Hotelli Seurahuoneet joissa on kohotettu ties mitkä maljat, ja mitä mahdat kun Mikonkatu aukeaa: Lehmuksia Liikkeitä Laatua; ainoa mitä voit on antaa rahasi pois. Omistajat kuolevat, asiakkaat kuolevat, mutta liikkeet ja liikeperiaatteet, luotettavuus ja taso jää. Kuinka sinä voit pitää puolesi pankkia vastaan joka loistaa mahonkia, tammea, kuparia ja lasia? Kuinka matkatoimistoja vastaan; kuinka uskallat hymyillä paikatuilla hampaillasi kun kaikkien kauppojen ikkunoissa hymyilee täydellinen jättiläiskaunotar? Kuinka voit pitää puolesi noita komeita täytekyniä vastaan, jotka panevat paperille nimen kuin lumotun käärmeen, jolla on kaikki valta tappaa ja kuristaa kenet tahtoo eikä kukaan voi mitään. Mitä minä voin puhelimille joilla kuiskataan kaikki loitsut ja kiroukset niin että kun kaadun en enää nouse!”

– Jouko Turkka: Selvitys oikeuskanslerille (1984)

toivoisin että nyt viimein hävittäisitte sen romu-auton pihamaaltanne. ruoste saa lapset sairaiksi. olen kävellyt tämän käytävän kuusituhatta kertaa, työnnän lapsia, työnnän vanhuksia. joskus jään odottamaan pumppuovien sulkeutumista.
ne eivät sulkeudu.
seison käytävässä ja sitten hakulaite soi. minä olen pannut seinälle heidän kuviaan. huomaatteko miten ne jatkuvat toisesta toiseen? huomaatteko, kun hän kysyy, hän miettii vastausta, mutta hän jo tietää eikä malttaisi odottaa vuoroaan.
tiedäthän miten lapset matkivat onnellisia hetkiä. ja surullisia hetkiä. kirkkaita päiviä. sateisia päiviä. emme tiedä mitä on luulla jokaista juoksevaa lasta omakseen. lapsi juoksee ja rannassa on sirkkeli. aina ei ole, mutta joskus on. ja sitten hakulaite soi.

Porrassiivoojana saa huomata miten elämä lakkaa, kun kolisee uuteen kerrokseen. On vain: koiraa sätitään hiljaiseksi, ovisilmän läppä pyörähtää. Sisääntunkeutujan jälkeen suurin pelko on että ei kuuluisi ulos. Siksi on tultu sopimukseen: elämöidään kun naapuritkin ja lasta tehdessä on kohteliasta jos molemmat huutavat. Siksi on lauantai, yhteinen vapaapäivä.

SISÄLLYS

MYRSKY SONORASSA (1998)

Yuman hirviö 7
Hauta ilman ruumista 8
Pikavuoro hirteen 9
Kaksintaistelu Tombstonessa 10
Pakkashelvetti 13
Kuolleitten päivä 14
Verinen maa 15
Väkivallan laakso 16
Nicaraguan paholainen 19

COYOTEROS! (2000)

El Gringon paluu 23
Revolverimiehen perintö 24
Guerreron teurastaja 27
Sierra Madren korppikotkat 28
Kostaja Tombstonesta 31

PISTOLERO (2000)

Palkkamurhaajan lopputili 35
Tähti ja revolveri 38
Tappajasheriffi 39
Pistolero 40
Kovaa peliä New Orleansissa 42
Apasseja! 43
Verta ja kultaa 47
Kuolemankellot 49
Kuolleen miehen varjo 50
El Gringon kosto 51
Terästä kovempi 52
10 000 dollaria Jesse Rawlinsista 62
Kourallisesta pesoja 63
Kaksi henkipattoa 65
Verilöyly Oklahomassa 66
Revolverimiehen häpeä 67

PAHOLAISEN VALITTU (2007)

Temppelin papitar 71
Kaksintaistelu San Antoniossa 72
Merkitty mies 73
Revolverimiehen muotokuva 78
Villi kopla 80
Veriset jäljet 82
Pitkä takaa-ajo 83
Tiikeri on irti! 84
Alaskan sheriffi 86
Kuoleman huuto 87
Klondike 1897 90
Skagwayn tuomiopäivä 94
Komansseja! 95
Viimeinen cheyenne 96
Kuolettava luoti 97
Kohtaaminen Tascosassa 98