maanantaina, joulukuuta 27, 2004

Uutena vuotena kokki tarjoaa ruokia, joita ei ole maistanut niitä tehdessään. Hyviä tai pahoja, sattuman maustamia.
Kokki ottaa vastaan kehuja kastikkeesta, jonka tekeytymisellä on ollut melkeinpä suora yhteys samaan sallimukseen joka ohjaa hänen oman elämänsä kulkua. Siinä on hänen arpaonnensa maku. Samalla hetkellä räjähtää suuri hopeasade taivaalla ja koko kaupunki kääntyy sitä katsomaan.

Jamie Oliver toistaa muuten säännöllisesti vain kahta lausetta. Ne ovat ”Suolaa ja pippuria” ja ”Muista maistaa”.

tiistaina, joulukuuta 21, 2004

Kysyn Pöllöltä, josko saisin lisäaikaa Jerusalemin rakentamiseen kun aika tuntuu loppuvan kesken ja juuri määräajan lähestyessä löydänkin itsestäni voimaa ja ahkeruutta ja hyviä ideoita muuraustyön suorittamiseksi.
Pöllö kääntää päätään 180 astetta ja katsoo pitkään, se ei ole uskoa että olen taas hänen edessään ruinaamassa armonaikaa.
- Näytä ensin missä vaiheessa olet nyt.
- Pöllö, olen suurten ideoiden kynnyksellä, enkä mielelläni näyttäisi työtä juuri nyt, mutta jo huomenna kun olen saanut ideani toteutettua näytän.
- Et siis ole tehnyt mitään?
- Pöllö, olen tehnyt. Työ on vaan nyt sellaisessa vaiheessa, ettei siitä voi ymmärtää kokonaisuutta…
- Yritätkö sanoa että johonkin päältäpäin vähäpätöiseltä näyttävään tulokseen olisi käytetty enemmän vaivaa kuin mitä voisin tuloksesta päätellä? Et ole ollut rakennustyössä. Miksi et sanoisi sitä ääneen?
- Pöllö, haluan pitää työni, rakastan antamaasi rakennustyötä, enkä halua että otat sen minulta pois. Minusta ei ole muuhun työhön. En osaa mitään muuta. Olen aina halunnut olla muurari.
- Samalla tavalla sanoit puoli vuotta sitten kun annoin sinulle armonaikaa.
- Pöllö, mutta nyt minä tarvitsen vain pari päivää, viikon…
- Niin sinä tarvitsit myös puoli vuotta sitten. Mutta minä annoinkin sinulle kokonaista puoli vuotta. Nyt tajuan että tein virheen antaessani sinulle niin paljon aikaa. Sinä ajattelit: puoli vuotta on pitkä aika, juuri tänään minun ei tarvitse ruveta sekoittamaan laastia. Laastinhan sekoittaa parissa tunnissa.
- Pöllö, minä voin sekoittaa laastin nyt tässä sinun silmiesi edessä.
- Etkö tiedä että juuri noin puhuu Laiskuri, juuri noilla sanoilla puhuu Laiskuri aina. Laiskurin tunnistaa siitä että se on kaikista hanakkain tarttumaan toimeen Pöllön silmien alla. Mutta Pöllön silmät ovat päivällä kiinni.
- Pöllö, anna minun pitää työni, minä lupaan…
- Ei enää lupauksia, mutta ehto: minä annan sinulle rajattomasti aikaa suorittaa rakennustyösi. Miltä kuulostaa?
- Pöllö, minä en ole ansainnut sitä.
- Jos joka aamu, ennen kuin käyn levolle, tuot minulle tyhjän laastipussillisen saat siitä alkavan päivän jatkaa rakennustyötäsi. Mutta sinä aamuna kun sinulla ei ole tuoda tyhjää laastipussillista, minä katson että rakennuksesi on valmis ja pyydän Tarkastajan paikalle. Hän katsoo rakennuksesi kelvollisuuden ja arvioi muurariutesi. Ja se arvio on lopullinen.
- Suuri Pöllö, minä lähden heti muuraamaan.
- Älä lähde heti. Yhäkään sinä et kuuntele minua: Laiskuri lähtee heti.

Huomenna minä vien Pöllölle kymmenen tyhjää laastipussia. Tässä päätöksessä pysyn. Minä vien joka päivä Pöllölle parikymmentä typötyhjää laastipussillista.

perjantaina, joulukuuta 17, 2004

mouchette-satu

Posti toi aamulla Bressonin elokuvan Mouchette. Katsoin sen juuri.
Se kuvaa jumalan hylkäämää tyhjentävästi. Tällä tarkoitan, ettei se kuvaa yhtään mitään (ellei nyt sieluttoman tasapuolista vastenmielisyyttä kaikkea elollista kohtaan lasketa joksikin). Elokuvaa ei voi nähdä tutkielmana yhteisön hylkäämästä ja kiduttamasta pikkutytöstä. Se ei tutki tai näytä mitään psykologista tai sosiologista. Vain taivaiden myrttitarhojen kategorisen poissaolon, joka saa ajattelemaan yhtä kauhistuneena sen läsnäoloa. Ankara elokuva, jolla ei ole oikeastaan mitään puhuttavaa tämän yhdessä jakamamme hyvään elämään pyrkivän arkemme kanssa. Se ei jaa useimpien draamaelokuvien toiveikkaita tuntemuksia siitä kuinka elämä mäkineen ja laaksoineen on lopultakin aika vaikuttava paketti. Ei, se puhuu ainoastaan taivaasta ja helvetistä, vaihtoehtoina se antaa äärimmäisen uskon ja taivaan, tai epäuskon ja helvetin.
Mutta itse elokuva (se minkä silmä näkee ja korva kuulee) on kaunein koskaan tehty. Kuvaaja ei ole nähnyt mitä on kuvannut, sommitellessaan hän on ollut helmiporttien häikäisemä.

torstaina, joulukuuta 16, 2004

Korjaus Haavikon Joulupusseihin: yöpuulla muistin, ettei kuorensulkija ollutkaan Haavikko vaan Mäkelä, eikä Mäkelä ole pussien laatia. Haavikko kyllä kerää hänkin aiheita, mutta listaa niitä lyijytäytekynällä millimetripaperille (muistaakseni). Ei siis piparia Sinervolle.
odotettu blogiavaus, kreikkalaisia kultaisia suihkuja pohjolan sumuisen valosaasteisen taivaan alla märkiville sieluille.
Plinius sikareja! (Ei saatavissa Helsingistä).

HAAVIKON JOULUPUSSIT

Haavikolla on tapana sulkea aiheita kirjekuoriin sen pahan päivän varalta, jolloin ei keksi mitä kirjottaisi. Kirjekuoret ovat vielä avaamatta. Pahaa päivää ei ole tullut, mutta se voi tulla. Siksi kuoria suljetaan näinäkin päivinä, jolloin perheenäitien joulukorttiurakka alkaa olla lopuillaan. Miksei Haavikko tekisi poikkeusta, kävisi ärrällä ostamassa tonttumerkkejä ja lähettäisi muutamaa aihetta nuoremmille kirjoittajille? Joulukortteja skenelle. Voisihan se olla pussikin: omana, pipari ja aihe.
Helena Sinervon pussista (jännittää jännittää) löytyisi melkoisen vaativa aihe: kirjoita kiinnostava kirja Mannerista.

VILLISIKAA ETSIMÄSSÄ

Sen sorkan tallaaman polun vihoviimeisessä päätepisteessä, jossa villisika majaansa pitää ja johon se on läävänsä rakentanut,
jossa se nisät pulleina roiskuttaa maitoa ja kovettuneen jätteen ikuisesti sulkemin silmin hapuilee pahnueensa perään heilutellen vimmaisesti torahampaista päätään, sen polun päähän olemme matkalla, reippahasti astelemme Tilan poetiikat bleiserintaskuissamme, nevanlinnalaiset puupiput suissamme haistelemme yrttien villiyttä, persekarvat väristen puukepit kädessämme: pam klonk hakkaamme puunkyljistä kaarnanpalasia lentelemään, ja mitä kauemmaksi kaupungista pääsemme tapainturmelusta kohti (taidamme jo Jakiksen seutuvilla olla), sitä enemmän röhkimme ja perärerrollamme asiamme ilmaisemme. Eikä ole näillä tytöillä edes rintaliivejä päällä, hah! Ja tohtori pani nokialaisensa äänettömälle! Ja teekkari se viinapäissään keksii: haalarit kiskaisi ylleen! Ja onhan tätä pyhiinvaellusta odotettu. Moni on meistä mielikuvissaan maan ääret kolunnut ja kääntänyt, mutta kaikkialla mihin on liikettä kuvitellut, on myös sielu näyttäytynyt. Bangkokissa moni luuli pääsevänsä tunnontuskitta nautiskelemaan, mutta kuinkas kävi: siinä tuli tippa kolmeen silmään! Onneksi oli unta. Ja ruotsinlaivalla oli vanha serkun tuttu naapuripöydässä. Nonniin nyt Eccoa Eccon eteen ja iPodista Rammsteinia soimaan hitsit perkule!

Erämaa-kohtaus Erich von Stroheimin elokuvasta Greed (1924)

On suurta ajattelemattomuutta tuhota pilanpäiten tai kimpaannuksissaan vesivarat erämaaretkellä. Kullankaivajalle vain vesi on kultaa arvokkaampaa. Se mitä on kotona yllin kyllin, on erämaassa harvinaisinta ja arvokkainta. Tämän vastapainoksi erämaa tarjoaa omaa parastaan: ei mitään, silmänkantamattomiin.
Erämaan arvoa korottava olemus näkyy hyvin sen kohdalla, joka lähtee etsimään aviovaimoa karuilta seuduilta. Miten hän tarkastaa ja punnitsee, siivilöi, tislaa ja pullottaa
hyviä ominaisuuksia jokaiselta vastaantulevalta ehdokkaalta, olkoon hän sitten päällimmäisiltä ominaisuuksiltaan minkälainen tahansa.
Ja jokainen joka hänen luotaan lähtee, lähtee arvossa korotettuna, tai pikemminkin arvonsa takaisinsaaneena. Tästä syystä on erämaassa paljon profeettoja ja hyväntekijöitä: jokaisesta järkevästä ihmisestä koulii erämaa pyhimyksen. Ja tästä syystä lähtee roisto erämaahan, laupeutuakseen.

Vielä pieni teksti erämaan laivasta:

Erämaaretkeä odottava kameli. Mitään niin laiskaa ja ylpeää on vaikea löytää. Jos sen suu ei kävisi hiljaa, luulisi sen olevan hengetön.
Nietzsche sanoo: "Mikä on painavaa? Näin kysyy kestävä henki, ja niin se polvistuu, kuin kameli, ja tahtoo saada hyvän taakan kannettavakseen."
Arabeja jonottaa kamelien edessä.
- Määrätietoisesti kavalsin kymmenen vuoden aikana perheeni rahat. Olin kassanhoitaja. Aiheutin irstaudellani vanhempieni kuoleman.
Mutta kameli sylkäisee veltosti miehen kasvoille. Tuota taakkaa minä en kanna erämaahan. Antakaa enemmän!
Syöpäsairas lapsi tuodaan hänen eteensä. Aurinko on polttava. Lapsi tuskin kestää kuumuutta.
Silloin kameli nousee. Perheen ilmeet kirkastuvat. Mutta kameli ohittaa lapsen ja menee juoma-altaalle.
- vettä se kyllä kantaa, vaikka kyttyrät ovat jo pullollaan.
Kiivas terroristi juoksee kauhun vallassa kamelin luokse ja uhkaa tätä konepistoolilla.
- jos minä nyt ammun sinut, et toden totta ole ihanin mahdollisuuteni, jonka olen pamauttanut taivaan tuuliin!
Kameli asettelee itsensä takaisin energiaa säästävimpään istuma-asentoon. Sen silmät alkavat laskeutua. Korppikotkia on ilmestynyt maan ja auringon väliin. Niiden verenhimoiset kirkaisut eivät saa kamelin silmiä nousemaan. Erämaaretkeen on vielä kaksi päivää aikaa. Turistibussitkaan eivät ole vielä saapuneet. Tämän päivän voin yhtä hyvin nukkua.

keskiviikkona, joulukuuta 15, 2004

kynsienpureskelusta

Hermoilevaisuuteen taipuvaisilla ihmisillä hampaiden kunnon näkee kynsistä: jos kynnet ovat ehjät ja siistit, hampaat eivät.

tiistaina, joulukuuta 14, 2004



"Hiiohoi! Rohkeana, vaikka meri myrskyää!"
Tavaraa kuljetetaan tukevassa kaksipohjaisessa pätevin lastausmerkein varustetussa laivassa. Toivotaan että laiva kestää jo lähellä näkyviä kiusauksia.
Tämä kuljetus ei suuntaudu vierassatamiin: WinMx poistetaan tietokoneelta, NFSU2 poistetaan, hesarin lukuaikaa rajoitetaan, tv:n päivittäistä katseluaikaa rajoitetaan, kiireellisten koulu- ja muut työt siirretään ensivuoden puolelle. Uneliaisuus ja unettomuus siirretään myös, samoin välinpitämättömyys pienintä elävää kohtaan, ja tarkkaavaisuus joka on uskonpuutetta; ja vielä lopuksi yksilöllisyyttä halventavat panoraamat, yhteisöllisyyttä rakentavat panodraamat ja pikkurahat kädestä käteen kättelevät. Kaikilla näillä on laiva lastattuna. Kapteeni tähystelee.

maanantaina, joulukuuta 13, 2004

Pikkulapsi tuli vanhan ensyklopedistin luo ja kysyi:
Miksi on äitini vailla mainetta ja arvostusta, vaikka hän työskentelee kaiket päivät?
Vaikea sanoa äkkiseltään, sanoi vanha ensyklopedisti. Uskooko äitisi sukulaisrakkauteen ja harrastaa sitä?
Äiti sanoo minua rakastavansa ja hoitaa hyvin.
No siitä se ei sitten varmaankaan johdu. Uskooko äitisi sukupuoliseen rakkauteen ja harrastaa sitä?
Siitä en ole varma. Hän elää vain minun kanssani, koska miehet ovat juoppoja.
Siinä voi olla yksi syy, mutta vaikea sanoa tuntematta tapausta yksityiskohtaisemmin.
Mutta voiko se johtua vielä jostakin muusta syystä? Kysyi lapsi.
Vielä on tietenkin lähimmäisen rakkaus, sekä usko todellisuuden kykyyn varata yllätyksiä sellaisiin kohtiin mistä niitä vähiten osaa etsiä. Ota selvää onko äitisi täyttänyt velvollisuutensa näissä vähissä ja katsotaan sitten asia uudestaan. Voihan olla että häneen on ajettu demoni.
Ja vielä kehotan teitä yhdessä iltaisin seuraavaan rukoukseen:

Pimppari on saatanasta
ei lakkaa koskaan vaanimasta
voittoa tavoittelemasta
asemaa havittelemasta

pistää salaa nilkkaan
ja suureen yltyy pilkkaan

siis tänään pyydän Kristukselta
varjele piilo-pistokselta.

sunnuntaina, joulukuuta 12, 2004



Pasolinin elämäntrilogian perseilyt sopivat mainiosti kankkuspäivän katseltavaksi.
Pelkät ääniraidat ovat myös erinomaisia tunnelmanluojia: ruoskansivalluksia ja jatkuvaa kevyttä hekottelua.
Mietin, että jos oikein haluaisi pistää rahoiksi, rupeaisi tekemään suomieditioita kaikkein parhaista taide-elokuvista. Future Filmsin 3.12 julkaisemat neljä Pasolinia myytiin liikkeistä saman tien loppuun (Salon loppumista ei pidä ihmetellä). Itse sain Filmifriikistä viimeisen kappaleen Tuhatta ja yhtä yötä. Aikanaan kun Bergman-sarja alkoi ilmestyä ja kanta-asiakkaat saivat niitä Stockmannilta 17 euron kappalehintaan, oli tavaratalon myydyimpien elokuvien listalla kolmoisjohto Bergmanilla. Matrix-boksit jäivät kauaksi taakse.
Huuto.netissä käy parhaiten kaupaksi eurooppalaiset klassikot. Joskus kokeilin huvikseni myydä Play.comista ostamiani halpoja Herzog-filmejä kohtuuttomin hinnoin, kauppa kävi.

Filmifriikin bodarimyyjä ei ole henkilökohtaisesti erikoistunut eurooppalaisiin pätkiin, mutta innostui kovasti huutamaan uuden Criterionin Fanny and Alexander -boksin puolesta kun siitä kysyin. Keskustelu meni näin:
- Aika kiva, että tässä on nyt sitten samoissa kansissa sekä tv- että teatteriversio…
- aivan, aivan, totta kai, mutta jumalauta tossa boxissa on sälää! Vittu kun on herkkuja!

lauantaina, joulukuuta 11, 2004

todella kova kankkunen pikkujoulujen jäljiltä

Koska käsipainot on saatu jollakin konstilla puhkottua niin että hiekka valuu niistä jatkuvana virtana keventäen painoja, poistetaan kiristysruuvit toistaiseksi muunlaiseen käyttöön.
Turmeltuneet käsipainot sopivat paperipainoksi hiekkarannalla kirjoittavalle, kiristysruuvit pitämään vanhaa Remington-kirjoituskonetta kasassa, jotenkuten. Mutta hiekka ei tee koneelle hyvää: kun sen kääntää työpäivän päätteeksi ylösalaisin, valuu sisältä kirjaimia. Mietityttää myös kamalasti se, että mikä näistä laadukkaista osista jää käteeni kun kone lopullisesti hajoaa. Silloin tällöin kotosalla ennen nukkumaanmenoa painan korvani koneen kylkeen ja kuuntelen. Sisällä on valtavasti erilaisia jännitteitä. Yhtenä yönä kuului terävä pamahdus: kone löi x:n. Kirjoitin artikkelin Xenakisista. Kun se seuraavana yönä löi e:n, tunsin mielihyvää siitä, että olin arvannut oikein. Välillä mietin, että joko ostaisin nopeamman koneen.

perjantaina, joulukuuta 10, 2004

Sitaatti Aronpurolta Pro Finlandian kunniaksi:


Ai niin, olin unohtaa
Niin, olin muistaa
Olen ajatellut jo pitkään maalausharrastuksen elvyttämistä.
Jos saan joulupukilta öljyvärit, on minulla ensi vuoden joulukalenterin lisäksi viisi kuva-aihetta jotka voisin toteuttaa:

1.
Maapähkinävoilla ja voikreemillä täytetyt kolmen suklaan pikkuleivät.
2.
Spitaalisten poissulkeminen.
3.
Kolmen tietäjän ja kolmen tietämättömän kumarrus. ( Esa-Pekka Salonen johtaa Magnus Lindbergin ja Kaija Saariahon sävellyskonserttia jouluisessa New Yorkissa).
4.
Bellman pakenee velkojiaan Norjaan.
5.
Pakkasukko kohtaa Jeesus-lapsen.
Alustava suunnitelma ensi vuoden joulukalenteriksi. Kuvallista maailmaa Düreriltä, Boschilta, Brueghelilta.

Ensimmäiset joulukalenterit saapuivat Saksasta 1930-luvulla Ruotsiin ja Suomeen partiojärjestön levittäminä. Aiheiltaan maalliset kalenterit saivat pian uskonnollisia seuraajia. Partiokalentereita alettiin polttaa julkisesti Turun maitolakon alkaessa 1966. Turun tuomiokirkon kryptaan sai tuoda kerettiläisiä kalentereita, joita suntio poltti lämmitysuunissa aina jumalanpalveluksen jälkeen. Partiokalenterin hallussapitoa pidettiin keväällä 1967 yhtä vakavana rikoksena kuin lehmän salalypsyä tai raskaaksi hankkiutumista muussa kuin suvunjatkamistarkoituksessa.
Marraskuussa 1967 suntion suklaavarastot löydettiin hiirien avulla. Myrkytyksen saaneiden hiirien mutkikkaita reittejä seurattiin Jeesuskennostoa ylläpitävien leskien toimesta. Hiirien jäljet johtivat tuomiokirkon kryptaan. Leskien toimesta suntion sukuelimiä pidettiin pakkohauteissa vuoden 1967 jouluaattoon asti.
Lokakuussa 1971 toisen maailmanpalon ennusmerkkejä alettiin nähdä Turun taivaalla. Taivaanvuohi teki kolme levotonta taivaankannen mittaista juoksua. Tuliperäistä ulostetta tippui Aurajoen pengermälle, josta uloste saatiin partiolaisten avulla vieritettyä jokeen.
Kirkkaana pakkasyönä marraskuussa 1973 kun tuuli kahisutti kuivia ruusupensaita tuomiokirkon seinustalla, kellonsoittaja luki tornissa kupan hidastuttamin käsin Savonarolan häväistyskirjoituksia ja poltti nyrkkiään priimuskeittimessä. Hohtava nyrkki nousi Turun ylle ja hävisi taas. Musta maitoviiksinen kissa sai silloin antikvaarinpitäjältä demonin ja juoksi läpi Turun. Se ylitti luistinradan diagonaalisuunnassa ja liukastelullaan aiheutti kaksostyttöjen kaatumisen ja välittömän kuoleman. Seuraavana vuonna säädettiin, että luistinrataa sai luistella ainoastaan vastapäivään, samansuuntaisesti kuin maito valui lavuaarista viemäriin. Vastapäivään noustiin myös kellotorniin, kun haluttiin ihastella kirkonkellojen syvää ja kumeaa pronssia.

keskiviikkona, joulukuuta 08, 2004



Dalton pukee päälleen polvihousut, harmaat sukat, solkikengät ja valkoisen kaulaliinan. Eteisestä hän ottaa mukaansa kävelykepin, jossa on kultainen pää.
Kello on puoli kahdeksan. Joka päivä, lukuun ottamatta torstaita ja sunnuntaita hän työskentelee laboratoriossaan aamu kahdeksasta ilta yhdeksään.
Dalton on ulkona. Hänelle taivas on vaaleanpunainen, ruusu ja ruusun lehdet samanväriset.
Hän suunnittelee kuvausta erikoislaatuisesta näkökyvystään, jonka uskoo olevan periytyvää.

Dalton tekee laboratoriossaan havaintoja, joista kirjoittaa Manchesterin kirjalliselle ja filosofiselle yhdistykselle.
”Seoksessa olevan kaasun paine on sama, jonka tämä kaasu saisi aikaan täyttäessään yksinään saman tilan samassa lämpötilassa.”

Työpäivän päätteeksi Dalton ruokailee ja keskustelee piippua poltellen vuokraisäntänsä kanssa. Hän on sulkeutunut ja varauksellinen mies. Päivän päätteeksi hän kirjoittaa meteorologista päiväkirjaa. 200.000 tarkkaa säähavaintoa. Ei ainuttakaan havaintoa naissukupuolesta.

Torstaisin Dalton käy keilaamassa. Toistuvasta pelaamisesta huolimatta hänen tuloksensa pysyvät keskinkertaisina. Samansuuntaista puhutaan hänen tieteellisestä työstä. Sanotaan, että hän saavutti sen minkä saavutti vain ankarilla rutiineillaan ja sinnikkyydellä. Hän julkaisi 140 tutkimusta, joista muistetaan vain muutama.

Syntymäpäivänään vuonna 1803 Dalton kirjoittaa merkintöjä muistikirjaansa. Hän puhuu atomeista, mutta tarkoittaa molekyylejä.
”Aine koostuu jakamattomista atomeista”
”Tietyn alkuaineen kaikki atomit ovat samanlaisia niin painonsa kuin muidenkin ominaisuuksiensa suhteen.”
”Eri alkuaineilla on erilaiset ja eripainoiset atomit.
”Atomit ovat häviämättömiä.”

Sunnuntaisin Dalton suorittaa vaihtelevia askareita.
Joinakin sunnuntaina hän sekoittaa kävelykepillään lätäkköä. Hän vapauttaa suokaasua apunaan pikkupoika joka kerää sitä purkkeihin.


maanantaina, joulukuuta 06, 2004


Tehtävä: etsikää tästä Luis Moralesin maalauksesta kusipää. Kiinnittäkää erityisesti huomiota henkilöiden asentoihin ja tapaan kommunikoida toistensa kanssa.

siemenenkantaja

Huolimattomuuttaan, hajamielisyyttään, silkasta vahingosta kantaa ihminen siemeniä matkassaan. Hän levähtää kivelle niittytaipaleella ja siemenet tarttuvat hänen hiuksiinsa. Koivu siementää hänen avonaiseen olkalaukkuunsa. Vaelluskenkiensä pohjissa hän tuo vieraisille mukanaan pihatammen, suvun ylpeyden. Kukkakaupassa eksyy krookuksen sipuli taskuun. Ohraa, kauraa, ruista, monenlaista ravintoa hän kantaa mukanaan minne meneekin. Toisille hänen vierailunsa tarkoittaa loisteliasta tulevaisuutta, toisille tukahduttavia rikkaruohoja. Olkalaukusta tippuu pieni Reclam-painos kadulle, Leopardin kootut. Sen nostaa poikaikäinen Sarkia.

perjantaina, joulukuuta 03, 2004


Tämän tapahtumisen voi yrittää estää allekirjoittamalla vetoomuksen.

torstaina, joulukuuta 02, 2004

Oi, että heikosti näkyvät pilvet,
vain huolellisesti havainnoimalla näkyvät.
Voi yöpilviä, jotka näkyvät vaivatta, mutta joiden kirkkaus on vielä pieni.
Voi normaalikirkkautta!
Voi melko kirkkaat yöpilvet kuun valaisemien alapilvien kaltaiset!
Oi kirkkaat ja huomiota herättävät yöpilvet! Teidän tunnistaminen yöpilviksi on täysin selvää!

KUNPA SEN TIETÄISIN...

kettuterrierin hintoja
paholainen kalastaja
aasin ominaisuudet
suurin naisen sukuelin
palkkatyön olemus
velallisen epärehellisyys
valkaisu, sarvi
SUON KUIVATTAMINEN
symboli + häkki
lentäminen + kipu
proteesi silmässä
myytävänä mikroskooppi
mitä ovat purentavaivat
viisauden hammas heiluu
näytän nuoremmalta
Pornotähhti Mariah
parittelu kuvia koirat
lempimään
tytöt sukuelin
ilokaasu auto rakenne
vanhusten erotiikka
Juhani Siljo rampa
lentokoneen kuvia
mammutin luu
kärpänen
olen kuullut on kaupunki tuolla
tarina vanhuudesta


P.S.

Runon tiukka mitallisuus on sidoksissa sen metodiin: runo on koostettu hauista (Google, Altavista) joilla on päädytty Plimsollin merkille, siten että kukin säe on oma hakunsa. Runon rytmi on monotoninen, mutta asiat eivät. Kirjava on aiheiden valikoima joista internetinkäyttäjät janoavat tietoa.
Plimsollin merkin tarkoituksena ei ensisijaisesti ole tiedon jakaminen tai lisääminen, vaan sen vakauttaminen poetiikan keinoin, estetisoimalla. Mutta ennen kaikkea se pyrkii välttämään ylilastaamista. On silti muistettava, että sen ehdottamat lastausrajat ovat ennen kaikkea ylläpitäjän henkilökohtaisia kauppamatkoja varten. Aina ei voi olla varma, että satunnaisen googlaajan määränpää olisi sama kuin ylläpitäjän (veden suolapitoisuus), puhumattakaan lastista, vaihto- tai kauppatavarasta.
Plimsollin merkki ei siis ensisijaisesti pyri olemaan tietopankki, josta kouluaineen kirjoittaja voisi vaivattomimmin löytää tietyn tehtävänantoon sopivan tiedon. Mutta jos se on pystynyt palvelemaan myös tällaisissa tapauksissa, lankeaa siitä kunnia aktiiviselle tiedonhakijalle.

RICHTERIN PERSPEKTIIVI

Hetki suuren ukrainalaisen kapakkapianistin parissa.

Veljeni Pro Ac -kaiuttimissa on elämää suurempi stereokuva. Tämän vuoksi ne sopivat erityisen hyvin Svjatoslav Richterin kuunteluun. Richterin taito on saada pienimmästä ja ahtaimmasta revontulienlaajuista. Tämä johtaa siihen, että yksittäinen ääni tai melodiafraasi ei aina kuulosta yhtä herkulliselta kuin esimerkiksi Claudio Arraun tai Ralf Gothonin soittamat. Heidän pianisminsa onkin tarkoitettu nopeaan viettelyyn ja kapakkajatkoille.

Myös Glenn Gouldin jälkeen Richter voi tuntua kaukaiselta. Gouldia onkin pidettävä esimerkkinä populaarimusiikin tanssittavuudessa kasvaneiden nykykuluttajien kerettiläisenä käsityksenä pianonsoiton taiteesta (tärkeänä yksityiskohtana kolmimuunteinen fraseeraus, jonka tunnistaminen kirkkokonsertissa on kuin maistaisi yllättäen niin rakkaan e-pillerin maun kielellään). Ellei Gould kaikesta huolimatta olisi vaikuttava soittaja, vertaisin häntä mielelläni taannoisen kotiviinivillityksen aikaiseen juomahirviöön: Finlandia votkan makuiseen viiniin, joka on hyvä luonnehdinta siitä, minkä makuista tyypillisimmin saadaan kun traditioita sekoitetaan keskenään pelkästään humaltumisarvoa silmälläpitäen.
1900-luvun sielupuolen yritykset fuusioida afroamerikkalaisen ja länsimaisen taidemusiikin traditiot ovat saaneet aikaan sellaisia yrjöhyrrävotkaviinejä kuin progressiivinen rock tai Magnus Lindberg, joka muuten ystäväpiireineen aloitti – eikä koskaan lopettanutkaan – progebändeistä ja pillurallista.

Mutta turha lienee huolestua Coltranen ja vanhan Amadeuksen puolesta, Dolphyllä on jo noussut pahka päähän: musiikkia mulatoidaan nykyään kaikkialla, eikä vähiten musiikkioppilaitosten seinien sisällä. Kolmenminuutin ihmemies, juhlatelttailija, imbesilli musiikinteorian opettajani konservatoriosta kuuntelutti kerran Richterin Tasavireistä klavieria esimerkkinä soittorasiamaisesta epämusikaalisuudesta (samaan levytykseen lopetti muuten sylkykuppi ovidiuskääntäjä Seppo Heikinheimo jokaisen parittelumusiikin roskaaman päivänsä). Opettajan näyte oli puolen minuutin mittainen, eikä hän kolmenminuutin ihmeiltään tullut ajatelleeksi, että siinä ajassa Richter ei ollut vielä ehtinyt aloittaa ensimmäistä motiiviaan.

keskiviikkona, joulukuuta 01, 2004

JOULUKALENTERI

Joulukalenterin on hyvä olla päältä kaunis. Luukun etu on siinä, että epämiellyttävän pikkukuvan voi sulkea näkyvistä. Tällöin paitsi poistetaan epäesteettistä, lisätään esteettistä päällyskuvaa eheyttämällä. Joulukalenteri on 24 päivää kestävä eettisten ja esteettisten ratkaisujen sarja, eräänlaiset turnajaiset, jossa jatkuvasti mietitään oikeutusta tärvellä isoa pienen kustannuksella, tai polkea jalkoihin pieni suuren päämäärän vuoksi. Taisto käy sitä raskaammaksi mitä lähemmäksi kaksiluukkuista tullaan.

TAITEEN VIIHTYISISTÄ SISÄTILOISTA, JOITA MYÖS MATISSE KUVAA


Tapetin irrottamiseen tarvitaan kolmea asiaa: vettä, vettä ja vettä.

Vaihdoin Britney-taustakuvani tähän Richard Estesin maalaukseen, jota voi syyttää naiiviksi havaintonsa totuudellisuuden vuoksi. Se kertoo yksinkertaisesti ja kauniisti kaupunkilaisesta todellisuudesta, jossa ei aina tiedä mikä on heijastusta, mikä alkuperää. Se kertoo pateettisesti alkuperän kaipuusta, mutta myös kotoisasti sen lattetuokion mittaisista välttelyistä. Toinen vaihtoehto olisi ollut joku Frederic Remingtonin lännenkuva, joka taas uskottelisi Windowsin avaajalle maasta jossa on paitsi mielekästä ja yhteishyvää tuottavaa raivattavaa - kirjoittaminen kun ei aina tunnu siltä - niin myös moraalia, jossa ketä tahansa luojan lapsensielua pidettäisiin arvossa ja kunniassa kovin nyrkein ja kätten puristuksin (tämä ei koske tietenkään intiaaneja, jotka ovat myyneet lapsenmielensä Sinkkuelämää - sarjan arvofiktioihin ja ovat sen vuoksi oikeutettuja maastakarkoitukseen).

MAISTETTAVA ELÄINRATA

Koska vaalea leipä loppui eilen ja juustokin tänään, kaivoin pitkästä aikaa hyllystä Trimalkion pidot. Hivenen editoimalla Linkomiehen tekstiä ylöskirjasin alla olevan ateriakokonaisuuden. Sitä vain ihmettelen, että loppuiko Petroniuksen mielikuvitus kesken kaiken, kun aterioita on listattu vain 10/12. Tai sitten kopioitsijamunkin silmä on harpannut.Todennäköisesti sillä kuitenkin kuvataan Trimalkion summittaista luonteenlaatua.

MAISTETTAVA ELÄINRATA
Pyöreällä tarjottimella kaksitoista taivaanmerkkiä kehään järjestettyinä, ja niiden jokaisen päällä luonteenomainen ruokalaji:
Oinaan päällä oinasvirnaa, Härän päällä kappale häränlihaa, Kaksosten päällä kiveksiä ja munuaisia, Kravun päällä seppele, Jalopeuran päällä afrikkalainen viikuna, Neitsyen päällä poikimattoman sian kohtu, Vaa`an päällä vaaka, jonka toisessa kupissa leivos, toisessa kakku, Skorpionin päällä pieni merikala, Jousimiehen päällä mulkosilmäkala, Kauriin päällä kaksi punakalaa. Tarjottimen keskellä ruohoineen maasta leikattu turpeenkappale ja sen päällä hunajakakku.
 
Site Meter