maanantaina, marraskuuta 29, 2004

TENNIS

Hei,

olen miettinyt ehdotustasi ja nyt näyttää siltä, että voisipa sittenkin löytyä kiinnostusta ja aikaakin siihen kässärihommaan.
Aihetta miettiessäni tuli mieleen tuo tennis. Onhan se tuttukin sillä tavalla että viikottain käyn pelaamassa. Oheistan viestiini alustavan kohtaussuunnitelman. Siinä on nyt 17 kohtausta otsikoituna + tuo keskimmäinen osa, jossa kuvataan itse peli; en jakanut sitä vielä kohtauksiin, mutta sen voi tehdä esim. periaatteella: kukin peli oma kohtauksensa. Mitään tarkempaa kuvakäsikirjoitusta tai edes mahdollisia repliikkejä en ole vielä ehtinyt miettimään, mutta tässä jotakin alkua, josta varmasti pääsemme liikkeelle.
Minkälaisella aikataululla edetään?


TENNIS

ENSIMMÄINEN OSA

1.Kohtaus.
Arkivaatteiden riisuminen. Urheiluasun pukeminen: valkosiniset Sergio Tacchini –shortsit. Valkoinen pikeepaita, jossa logo: Sergio Tacchini. Valkoiset samanmerkkiset tennissukat ja hikinauha oikeaan ranteeseen.
2.Kohtaus.
Pelikaverin noutaminen Nissan-autolla.
3.Kohtaus.
Rivitalon pihalta, kukkapenkistä tervehtii ystävän vaimo. Lapsi läträä sadevettä.
4.Kohtaus.
Autoilua kentälle. Radiossa Lara Fabian. Poutapäivä, kevyitä harsomaisia pilviä korkealla taivaalla. Työasioihin liittyvää esteetöntä keskustelua.
5.Kohtaus.
Kentälle tulo. Liioiteltu ajon pehmentäminen kynnyksien kohdalla. Auton pysäköiminen. Auton ovi sulkeutuu napakasti.
6.Kohtaus.
Kävely autolta kentälle. Kentän rautaportin avaaminen. Verkkoaidan hienoinen rämähdys.
7.Kohtaus.
Mailasuojuksen irrottaminen ja pallojen kaataminen putkista. Pallojen pomppiminen ja vieriminen muistetulla tavalla.
8.Kohtaus.
Lämmittely. Peruslyöntien kokeilua.

TOINEN OSA

Peli (6-4, 6-2)


KOLMAS OSA

1.Kohtaus.
Pallojen kerääminen takaisin putkiin. Yksi on lentänyt kehikon yli. Sen hakeminen hölkäten.
2. Kohtaus.
Hetken huilaaminen penkillä. Tuttuutta ilmaiseva puhumattomuus.
3.Kohtaus.
Rautaportin avaaminen ja sulkeminen. Auton keskuslukituksen avaaminen.
4.Kohtaus.
Autossa miellyttävä tuoksu: aurinko on lämmittänyt tekstiilejä.
5.Kohtaus.
Reipas kiihdytys ajotielle. Taivas on nyt kokonaan pilvetön, pienlentokone puiden yllä. Radiossa Helen Segara.
6.Kohatus.
Pysähtyminen parkkipaikalle. Vaimo tervehtii kaukaa, menee sisään.
7.Kohtaus.
Pelikaverin hyvästeleminen. Ensi viikkoon.
8.Kohtaus.
Pelivaatteiden riisuminen ja heittäminen pyykkikoriin.
Valkosiniset Sergio Tacchini –shortsit. Valkoinen pikeepaita, jossa logo: Sergio Tacchini. Valkoiset samanmerkkiset tennissukat ja hikinauha oikeasta ranteesta.
9.Kohtaus.
Sähkösauna lämpimäksi napista painamalla. Hahmotonta hyväntuulisuutta voitetusta pelistä.

MONINKERTAISTUVAT SÄMPYLÄT

Jauhoista valmistettu leipä on hyvää; mutta hyvässä kirjassa on leipää niin maistuvaa kuin hunaja, kun vain tahtoo sitä ottaa – ja köyhäpä tosiaan täytyy olla sen perheen, joka ei edes kertaakaan elämässänsä kykene suorittamaan leipurinlaskua tuollaisista moninkertaistuvista sämpylöistä. (John Ruskin: Kuninkaitten aarteet, suom. V.Hämeen-Anttila).

sunnuntaina, marraskuuta 28, 2004




Jean-Luc Godard antaa megafonin kautta ohjeita näyttelijöille ja kuvausryhmälle. Hän improvisoi, luottaa siihen että sosiaalinen tilanne synnyttää idean. Jos näin ei käy, pidetään kahvitauko.
Godard haltioituu ihmisten keskellä, yksin hänen on vaikea koota ajatuksiaan.
”Mistä minä tietäisin mitä minä ajattelen, ennen kuin olen sanonut sen.”
Hänen elokuvansa ovat sosiaalisia tutkielmia ja raportteja, joista aiheen sivutuotteena saa paljon iloa ihmisistä: illalliskutsuja, kutsuja makuuhuoneisiin.
Nykyään hän ei juuri eroa lomakohteiden muista vanhuksista. Kylmiä juomia kannetaan yhtä lailla hänelle kuin naapurivuoteen tehtaanomistajalle. Molempien silmät kiinnittyvät ohikulkeviin bikineihin, jotka kannattelevat ja koossapitävät jo olomuotonsa selvimmät ja sekoittumattomimmat päivänsä nähnyttä lihaa. Tätä eivät vanhukset enää huomaa, kaksikymmentä vuotta nuoremmasta ihmisestä. Godard on aina nauranut vain ystäviensä pöydissä, milloinkaan hän ei ole vilkuillut viereisiin pöytiin, saati vetäytynyt terassille tupakoimaan ja suunnannut katseensa tähtiin.
Tänä vuonna Cannesissa hän huomasi ilokseen, että kaupungissa oli filmijuhlat.
(Godard: Sosiologia)

Robert Bressonin kuvauspaikalle tuodaan kuorma-autolla villieläimiä. Tuottaja puhkuu innoissaan: ”Vihdoinkin Bobby tekee jotakin näyttävää!” Mutta eläimiä käytetään jälkien jättämiseen.
”Merkit vallitsevat täällä, liha on toisaalla.”
”Elämä on vankeutta ja sen korkea päämäärä vankeudesta karkaaminen. On tehtävä työtä, yhä fyysisempää, yksinkertaisempaa ja autistisempaa, lakkaamatta elämän loppuun saakka.
Karkaavan ihmisen kädessä ei ole suuren filosofin nide, vaan omatekoinen työkalu, jolla nakertaa sellin muuria. Hänen kädessään voi olla varastettu lompakko. Kamera näyttää yksityiskohtaa, tekevää kättä, joka karkaa tai varastaa. Ihmisen elämä on terveessä, tekevässä kädessä, joka kättelee lämpimästi mutta ohimennen, työn lomassa. Jumalan käsi jätetään näyttämättä, mutta se on laskeutunut vankilan ylle ja sallii toisten ihmisten karata ja toisten jäädä kiinni.
Koska vankila on loputonta monotoniaa, täytyy myös karkaamisen olla loputonta monotoniaa. Vankeudesta voi karata vain tekemällä hitaita järjestelmää syövyttäviä rutiineja, samanluonteisia kuin vankeuden rutiinit, mutta päämäärältään päinvastaisia.”
Kun jäljet on saatu sommiteltua autiolle, kuivalle, hyljätylle hiekalle, eläimet viedään Antonionin allasjuhliin.
(Bresson: Teologia)

James Cameronin pöytä täyttyy pienoismalleista, pattereilla toimivista härveleistä, jousista, vietereistä. ”Vivut, kaltevat tasot ja väkipyörät ovat laitteita, joilla voidaan siirtää painavia esineitä niiden omalta kannalta luonnottomiin suuntiin.”
Cameron esittää apulaisilleen realismin vaatimuksen (tästä maalaus). Se, miten auto lentää pilvenpiirtäjästä toiseen pitää näyttää siltä, että katsoja tajuaa sen olevan fyysisessä maailmassa mahdollista, miltei mahdotonta mutta silti mahdollista. Katsojan nautinto on yksi miljoonasta – todennäköisyyksien kaksi tuntia jatkuvassa toistossa. Hänen mielenkiintonsa lakkaa siinä kohdassa kun alamme näyttää mahdottomuuksia, ilman voimanlähdettä liikkuvia objekteja, itsesytytyksiä ja sen kaltaisia.
(Cameron: Fysiikka)

perjantaina, marraskuuta 26, 2004



Paavo Rissasen suomentama John Donnen Rukouksia sairasvuoteelta on erinomainen lukukirja ja joululahjavinkki. Paitsi että se kertoo järjestelmällisesti kirjoittajan sairauden vaiheet ja samanaikaisen henkisen kasvun, se sisältää mainiota runoutta. Sairauden vaiheet on nimetty tähän tapaan: 13) Lääkärit käyttävät kyyhkysiä vetääkseen höyryt ulos päästä, 22) Lääkärit pohtivat sairauden juurta ja maaperää, sen tuhkaa, hiillustaa ja polttoainetta, sekä pyrkivät parantamaan ja korjaamaan nämä.
Luvussa 13 ohjeistetaan myrkyistä runoilevaa: ”Niillä jotka kirjoittavat myrkyistä ja ihmiselle vahingollisista eläimistä, on täysi syy mainita kirppu siinä kuin kyykäärmekin, sillä vaikka kirppu ei tapakaan ketään, se tekee kaiken pahan, minkä voi.”

torstaina, marraskuuta 25, 2004

PÄIVÄN SANA

Rohkeus on mielikuvaan perustuva tieto siitä, että turvallisuutta tuottavat asiat ovat lähellä ja pelottavat ovat joko poissa tai kaukana. Rohkeutta synnyttää se, että hirveät asiat ovat kaukana ja rohkaisevat lähellä, ja myös se, että on monia tai vaikuttavia tai monia ja vaikuttavia keinoja korjata vahinkoja ja estää uusia, että ei ole tehty tai kärsitty vääryyttä, tai ettei joko ole lainkaan kilpailijoita tai he ovat voimattomia tai jos heillä on voimaa, he ovat ystävällisiä tai ovat tehneet hyvää tai heille on tehty hyvää. Rohkeutta synnyttää myös se, että oma etu käy yksiin useimpien tai parhaiden tai sekä useimpien että parhaiden edun kanssa.
(Aristoteles: Retoriikka, suom. Paavo Hohti
Lumisesta luonnosta on ollut paljon kielin kertomatonta iloa ja onnea. Samoja pyryjä katseli aikoinaan Suonio (1835-1888) ja sai ajatuksen lumihiutaleen ja ihmiselämän vastaavuudesta:

Lumia lentää
ristin ja rastin
leikkiä lyöden ja
taistellen;
vaan väsyneinä
vaipuvat viimein,
etsien rauhaa,
povehen maan.
Mutta kun päivä
keväinen kutsuu,
pilviks ilmahan
haihtuvat taas!

Ihmiset myöskin,
maailman lapset,
raatavat, lempivät,
taistelevat;
vaan väsyneinä
horjuvat hautaan,
töistähän, teistään
lepäjämään.
Kerran kun kutsuvi
Jumalan ääni,
henkinä nousevat
taivahasen.

ALLITTERAATIO

Fransheimer kirjoittaa:

Jos motiivit tunnustavat sisällöllistä sukulaisuutta heti rakenteen alussa, on rakenne väistämättä vähemmän jännitteinen ja dynaaminen kuin päinvastaisessa tapauksessa. Eteenpäin pyrkimättömyys, toisin kuin loppusointuun tähtäävässä säkeessä, johtaa väistämättä läsnä olevan tarkkailuun tulevan toivomisen sijasta. Näin ajatellen on allitteraatio tilallisen runouden keino, joka jo pelkkänä foneettisena rakenteena hakeutuu kuuidylliin, pastoraaliin ja vastaaviin staattisiin tiloihin.
Uskonnollisen runouden kohdalla ei taivaskaipuuta voi runoilla allitteraation keinoin, mutta hyväksi välineeksi se osoittautuu kuvailtaessa ajantakaista ajankohtaisena tilana, ilman kaihomieltä. Se ettei allitteraatio ole pyrkivä, toivova, haluava tai himoitseva, ei tarkoita että se olisi tunnevaikutukseltaan vähäisempi rakenne kuin loppusointu. Runouden struktuurit voi mieltää tasa-arvoisina välineinä estetisoida erilaisia sieluntiloja.

keskiviikkona, marraskuuta 24, 2004

PETTURI

Petturi oli sopinut merkistä: se jota hän suutelee, se se on, se heidän on pidätettävä. Hän meni suoraan Jeesuksen luokse, tervehti puhutellen häntä rabbiksi ja suuteli häntä.
Jeesus sanoi: - Ystävä, sinä teet vain mitä sinun on tehtävä. (Pentti Saarikoski: Matteuksen evankeliumi.)

Se jolla on uskoa tai epäuskoa, ei koskaan ole viisasteleva. Ei useinkaan ironinen tai ehdollistava. Ei milloinkaan pilkallinen. Eikä hän sijoita itseään välilihaksi vanhan ja uuden uskon väliin.
Vaikka Saarikoskella oli kreikkalaisten kyky olla avoin ja selkeä, ehjä ja yksinkertainen, hänen oli tehtävä mitä teki (yhteishyvän eli vastakkaisen sukupuolen vuoksi).
Pasolinin epäusko taas oli ehdotonta ja fanaattista. Hänen Matteuksestaan tuli kaunis epäuskon hedelmä, joka vahvisti Paavin konventionaalista uskoa.

DVD:T EIVÄT MYÖSKÄÄN OLE LAINATTAVISSA

”Lainan palauttamatta jättäminen on varkaus. Eteenpäin lainaaminen on varastetun tavaran kauppaamista.” (Novalis)

Päätin etten enää lainaa kirjojani. Tähän on selvä syy: luen niitä kaikkia. Päivittäin luen ehkä kolmeakymmentä kirjaa. Yhtä viisi sivua, toista viisi lausetta. Luetusta kirjasta tulee tila, johon voi astua eri sisäänkäynneistä. Käydä piipahtamassa. Katsokaa kissaa: ensimmäinen lukukerta on stressaava nurkkien nuuskinta. Oikeastaan se ei ole edes lukemista, vaan tilan rakentamista; Proustilla ja Kilvellä kirkonrakentamista, jollakin kolmannella kapakan tai bordellin. Vaivaa tuottaa pakotettu lukujärjestys: on aloitettava halkaisemalla kallio, perustamalla… Mutta on rakennustyössäkin puolensa: tupakkatauot ja termuri.

UNELMA KEVÄÄSTÄ

Uuden sadon kasvihuonekurkut, mopedit, moottoripyörät,
kuivan hiekan tuoksu ja tuntu silmissä,
koloistaan kaivautuneet puliukot kirmaavat, sylkevät koulutyttöjen keskellä.
Hymyilevä isä tulee pojan kanssa. Poika taluttaa uutta polkupyörää.
Yhtä julma kun on lapsen keväinen leikki,
on hänen rukouksensa puhdas. Luontevasti lapsi tappaa kissan,
ja yhtä luontevasti hän vastaanottaa rukousvastauksen,
kiiltävän polkupyörän sellofaanissa.
Jos taivaanisällä on vielä vanhatestamentillista ankaruutta,
hän ja lapsi ymmärtävät rukouksessa toisiaan.
Ja äiti nostaa pyykkiä narulta. Syömään, huutaa.
Lapsi ajaa onki olalla joelle. Viemäri on vaarallinen,
sen pyörteissä kelluu puliukon sonta ja siemen.
Lapsi ylittää köyden varassa pyörteet,
alla puhuu ankaran Jehovan ääni.
Ja siellä jo äiti imettää perheen pienintä.
Ja tuolla isä retkahtanut riippukeinuun Hustleria selailemaan.
Iltasella lapsi työntää pyörätuolissa olevaa luokkatoveriaan kuraviemäriin.
Hän ei siedä epäuskoa.
Oja kiehuu lakia ja ankaruutta.
Tällöin ensimmäinen pääskynen nousee taivaan korkeuteen,
omantunnon ensiääni.
Sen äänen peittää pienlentokoneen pärinä.
Ihmeellistä on ensimmäinen potkurin ääni taivaalla. Koko perhe
kääntyy sitä katsomaan.

IHMETTELY, KUNNIOITUS (Googleruno)

Minä ihmettelen
suden kyvykkyyttä, kunnioitan
luontokappaleitten oveluutta.
ja kunnioitan
eräiden nimimerkkien vauhtia
että paljonko Venäjän pitää vielä murhata ihmisiä Tsetseniassa
jotta ... klo 19:26:14. Kunnioitan sinua Hammerhead - todellakin.

YLENKATSE (Googleruno)

Väärä seurakuntaoppi on vain yksi synti.
Rakastamattomuus ja ylenkatse
ovat
kaksi muuta.
Ylenkatse lasta itkettää, ei osan vähyys.

tiistaina, marraskuuta 23, 2004


Marcel Duchamp, 1952.


(…) …sista olosuhteista johtuen on hänen viipymättä tultava luokseni. sanokaa se hänelle. helle ei tee hänelle hyvää. valtaosa vuodepaikoista on nyt täynnä, kun kuumuutta on jatkunut kahdeksan päivää. teettekö te vieläkin noin, kaivatte tupakanpurunne taskunpohjilta. miksi ette säilytä niitä rasiassa? osan potilaista voin kyllä kotiuttaa päivän kahden sisällä. siihen tarvitaan vain välineistöä, jota meiltä ei löydy. ilmoittakaa hänen vaimolleen lehden välityksellä, että hänen miehensä ei ole tavattavissa määrittämättömään aikaan. ehkä se saa hänet palaamaan kotiinsa. missä muuten te näitte häntä viimeksi? onko hänen kuukautiskiertonsa jo palannut ennalleen? minun mielestäni on kohtuutonta vaatia kotiopettajalta sellaista työmäärää lasten kanssa. on kai hänelläkin edes jonkinlainen yksityiselämä? eikö hän tapaillut aikoinaan sitä armenialaista sotilasta? mitä heidänkin suhteelleen nyt kuuluu? lisäksi kiinnittäisin teinä huomiota heidän pihamaallaan liikuskelleisiin henkilöihin. postipaketit, joissa ei lue lähettäjän nimeä voivat sisältää mitä tahansa. toistan: mitä tahansa. myös postipaketteihin joissa lukee lähettäjän nimi, on suhtauduttava varauksella. kaupungissa on havaittu lukuisia viestintuojia, joita ei ole sen koomin näkynyt. minä en ota vastaan lähetyksiä tuntemattomilta posteljooneilta, enkä syö eläimiä joitten nimeä en tunne. toivoisin myös, että nyt viimein hävittäisitte sen romu-auton pihamaaltanne. ruoste saa lapset sairaiksi. ottakaa nämä sanani vakavasti näissä poikkeusolosuhteissa. sääennusteiden mukaan lämpimänrintaman pitäisi väistyä viikon puolentoista sisällä, mutta ne ovat vain ennusteita. (…) minun on nyt jatkettava kierrostani, mutta jos haluatte, voitte kävellä mukanani. mutta kävelkää sivullani, älkää edessä, älkääkä missään nimessä takana. joskus minä jään odottamaan pumppuovien sulkeutumista. ne eivät sulkeudu. seison käytävässä pitkään ja sitten hakulaite soi. uskon että osa potilaistani voisi herättää mielenkiintonne. sanomalehtimiehet, jotka kuvittelevat pystyvänsä antamaan yleisölle vääristymättömän kuvan tapahtumista, ovat alkaneet käydä hermoilleni. olenkin antanut määräyksen että heitä ei saa enää päästää sisään. sanomalehtikirjoittamisessa on kysymys tapahtumien eristämisestä siltä alueelta, jossa ne voisivat kohdata lukijan kokemuksen. Journalistisen tiedon periaatteet: uutuus, lyhyys, ymmärrettävyys ja ennen kaikkea yksittäisten uutisten keskinäisen yhteyden puute (…) taitto ja kielenkäyttö. ennen kierrosta minun on käytävä vielä kysymässä, jos olisin saanut puheluita. ties vaikka hän olisi ottanut yhteyttä. tai hän. minä olen pannut heidän kuvat seinälleni. huomaatteko miten ne jatkuvat toisesta toiseen? huomaatteko kun hän kysyy, hän miettii vastausta, mutta hän jo tietää, eikä malttaisi odottaa vuoroaan. minä pelkään auringon päivittäistä haalistavaa vaikutusta. olen pannut merkille sen kuunnellessani vanhoja nauhoja. kävelkää käytävän päähän ja menkää viimeisestä ovesta sisään. tulen pian perässä. näette mitä minä olen tarkoittanut käyttäessäni hänestä vertauskuvallista nimitystä taikuri. kai te muistatte vielä kun lausuimme Desnosin runoa: ”Salatakseen jälkensä hän / teki sormiinsa hansikkaat / verisestä saaliistaan.”

YÖPILVINÄYTELMIÄ

Vyötyyppi:
näytelmässä esiintyy lähes pelkästään vöitä. Yleensä yöpilvien liike ja muutokset ovat tasaisia ja suhteellinen verkkaisia.
Lainetyyppi:
Näytelmää hallitsevat laajat ja runsaat laine-esiintymät. Laineryhmiä ilmestyy ja katoaa verkalleen. Varsinaista liikettä ei juuri havaita.
Vyö+lainetyyppi:
Runsaasti laine- ja poikkijuovaryhmittymiä, mutta vyöt hallitsevat silti näytelmää.
Pyörretyyppi:
Voimakkaita pyörteisiä vyörakenteita. Liike ja muutokset yleensä nopeita. Näytelmät ovat useimmiten kirkkaita.

POETIIKKAA CELLASSA

Vietin viimeyön kallion kapakoissa. Cellassa pöytääni istui alkoholisoitunut viisikymppinen nainen, runoilijaksi itse itsensä korottanut (kukapa muukaan sen voisi tehdä).
Lähtiessään hän antoi minulle monistetun paperiarkin, johon hän oli kirjoittanut poetiikkaansa. Tässä teksti sellaisena kuin sen sain:


Runon kielen on oltava asiasisältöjen summittaista kuvaamista.
Sen tehtävä on mahdollisimman vähin vaivoin ja keinoin muistuttaa jostakin tiedetystä ja tunnetusta hahmosta silloin kuin se on tarpeellista. Toivottavaa on että olennainen teologinen tieto olisi jo muistissani, hengen puutarhassa jota kävelen kun kävelen kaupungilla. Jos menen rantaan, voi runo muistuttaa minua sen merkityksestä rajana, kasteena, pyhityksenä, mikä sen merkitys kulloinkin minun kohdallani sitten onkaan. Tämä runokielen informaatiotehtävä on asetettava sille kuuluvaan arvoonsa: sitä on ruokittava höllin ja väljähtynein sanoin, sellaisin jotka eivät viettele visioimaan enempää kuin on muistiin palauttamisen kannalta tarpeellista. Kieli ei saa pyrkiä tarkkuuteen, jotta sitä ei alettaisi ihailemaan terävänä instrumenttina.
Se ei saa pyrkiä dekoraatioon, jotta se ei joutuisi kilpailuasemaan Suurten koristusten kanssa. Koristeellinen kieli on sama kuin hääkutsuja kantava posteljooni pyrkisi olemaan morsianta kauniimpi.

MUNASTA (ab ovo)

Kronologinen, alunalkainen, jäännöksetön kerronta.
Tyhjentävä esitys henkilöstä.
Perinpohjainen selvitys tapahtumien kulusta.
Täydellinen luettelo jäämistöstä.
On yö pikkukaupungissa.
Sairaala on rakennettu mäen päälle ja valaisee koko kaupungin.
Täällä synnyin.
Piipuista korkein on krematorion piippu,
sen savut sekoittuvat pilviin, itsevalaiseviin, kiinteärajaisiin, jotka eivät tunnusta rakennettuja esteitä,
vuorenhuippuja tai lähestyviä lentokoneita.
Kaupunki on pimeä, vaikka asukkaiden silmät ovat auki. Tuuletusputkesta kuuluu vastasyntyneiden laulua.
Tupakoin putken suulla ja lähetän tekstiviestiä:

Jäljittäminen ilman päättelyä tasaveroisten tosiasioiden kautta.
Eksynyt juna, joka löydetään raidetta seuraamalla.
Hämähäkki joka jäljitetään seuraamalla verkkosäiettä.

Olen junassa, lähdössä kaupungista.
Huippunopeudessa käytän junan vessaa:
kolmen oluen paine tuottaa kaksi ja puoli kilometriä virtsaa. Jututan ravintolavaunussa naista,
joka on matkalla päinvastaiseen suuntaan kuin miehensä.
Sillä tavalla he uskovat jälleen kohtaavansa.
Ei tarvitse jättää jälkiä, riittää kun pitää kurssin.
Suomi on pelkkää metsää ja pikkukyliä,
niiden rytmi on unettava, autistista mielihyvää tuottava, tennisottelun valkoista ja vihreää, vakavaraisuutta, Virginia Woolf-iltoja…
Unen rajamailla, kahden vaiheilla, kahden puolen aitaa
punnitsen vaihtoehtoja elämänlukon avaamiseksi.
Edessäni istuu nainen,
joka on ottanut taktiikakseen kaikkien avaimien kokeilemisen.
Raide loppuu aina meren rantaan tai vuoren juurelle.
Merta jatkan veneellä, vuorta kiipeämällä.
Vuoren rinteellä tulee Vergiliukseni vastaan.
Hän on mies Suomesta, suuri valkoinen kävelijä Juhani Siljo. Olen hänen vuoripolullaan
ja kappaleen matkaa hän minua johdattaa.

Munasta kuoriutunut kyykäärme,
ei valikoiva, asioiden yli hyppivä vain kasviksia syövä jänis, vaan kaiken- ja hitaastisulattava Python, jonka jälkeä on helppo seurata.

Jatkan käärmeen kanssa matkaani.
Ilmakehän pohjalla ihminen ja käärme.
Pitkä erämaataival ottaa jalkoihin. Jatkan matkaani kontaten. Käärme siirtyy ketterästi vierelläni ja kuiskii:
”ottaako jo käsiin?”
Ja ei kauaakaan kun ryömin käärmeen kanssa vieretysten,
vartalon painopisteitä muuttamalla
etsien hiekanpolttamattomia kohtia ruumiistani.

Talven varjoton valo. Epäselektiivinen kaikenotanta (Fransheimer).

Oliivilehdossa on viileää.
Viareggion rannalta etsitään Shelleyn ruumista.
Rannalle nostetaan koko krapulaisen viimeyön kuvasto:
hain luukehikko, jonka sisällä paikallinen Joona
nilkat ja ranteet putkiteipillä sidottuna,
Joonan kurkussa jäykistynyt ahven,
ahvenen sisällä kemiallisesti teroitettu koukku.
Niin isoja kaloja niin matalassa vedessä.
Aurinko kääntyy taas raunioille.
Horatius ylistää Iljadin rakennetta:
Homeros teki viisaasti
kun ei aloittanut kertomustaan munasta asti.
Hän vertaa Iljadia Ledan ja Joutsenen taruun,
josta hän katsoo Troijan sodan tarinan johtavan juurensa.

Vuokra-auton päällä pahvikyltti:
Avoimien ovien päivä Chartesin katedraalissa.
New York kansojen sulatusuunina.
Gorkin ja Pekkasen trilogiat.

Huomenna matkustan täältä. Sisäisen pikkuheilurin saa likkumaan vain valtavilla liikkeillä maailman ääreltä toiselle. Ja kun pikkuheijari, oma suloinen taskuabsoluutti sitten alkaa heilua…niin olepa siinä sitten. Varaan lentolipun.

Sändäriä syödessä tekstaan:

Henkilön elämä yksityiskohtaisena tietokantana, josta voi tehdä hakuja. Kirjailijan tehtävä tietokannan luojana. Lukijan tehtävä yksilöllisenä dramaturgina.

LOTTOVOITTAJA

Mikä on elämäni suoloisin muisto, kysyy lottovoittaja ja ostaa suuren, kömpelön, sähkökäyttöisen, käytöstä poistetun arvontakoneen. Siitä lähtien tekee lottokone joka päivä työtä lottovoittajan asunnossa. Vieraat tietävät tulla kutsumatta. Iltaa vietetään keskikalliiden alkoholijuomien parissa - ja lottoarvonnan. Ilta toisensa jälkeen rekonstruoidaan hetki jolloin elämä vaihtoi suuntaansa.

maanantaina, marraskuuta 22, 2004

ISÄ JA POIKA 1

Kovin erilaisia olemme isäni kanssa. Emme kuitenkaan niin erilaisia, että tulisimme keskenämme loistavasti toimeen. Toimemme näyttäytyvät lähes poikkeuksetta vastakkaisina. Välittävänä kätenä, pyyhkivänä, putsaavana, toimii äiti.
Yhteentörmäyksemme koskevat poikkeuksetta vain yhtä asiaa, sitä tyypillistä riidanaiheuttajaa: omistamista. On nimittäin niin, että minä en halua omistaa mitään, isä taas lähes kaikkea. Minä luovun kernaasti mistä tahansa omistuksesta, hän taas ei mistään.
Minä joka en mielelläni esineellistä, vaan saan nautintoni aineettomasta, joudun kai tässä selostuksessani selvyyden vuoksi turvautumaan konkreettisiin esimerkkeihin.
Ummetus alkoi isällä jo varhain. Ennen syntymääni, sanoo äiti. Alkujaan hän oli vain pienen ja tarpeettoman materian keräilijä. Se ei vielä merkinnyt pientä kivistävää vatsaa kummempaa. Hän keräsi postimerkkejä. Hankkiutui hiljalleen filatelistien piireihin ja tilasi lehteä. Postimerkit ovat pientä, kuivaa sellukuitua, jotka ovat ennen joutumistaan kansioihin ja vitriineihin viettäneet liikkuvaa elämää. Voisi jopa sanoa että harva niin pieni ja merkityksetön materia tekee niin suuria ja nopeita maantieteellisiä liikkeitä kuin postimerkki.
Siihen aikaan isän aamut venyivät vessassa. Ruuansulatuksen hidastuminen ei kuitenkaan tuottanut myöhästymisiä kummempia ongelmia. Minä taas olin jo silloin merkillepantavan nopea ulostaja. Huoneessani oli pahvilaatikoita, jotka täyttyivät viikoittain hylkäämistäni leluista ja lehdistä. Automaattipylly, äitini antoi minulle jo lapsena kuulun lempinimeni. Hänen ei ollut juuri koskaan tarvinnut pyyhkiä takalistoani vessakäyntien jälkeen. Tilanne oli tietenkin löystymisen edetessä muuttuva päinvastaiseksi.
Tehkäämme aikaharppaus. Vuosiin jolloin, sekä ylä- että alakerran vessat olivat aamut pitkät punaisella. Minä en saanut pysymään sisälläni käytännössä mitään. Olin murrosiässä. Vaihtelin tyttöjä minkä ehdin. Jo muutama vaihdettu sana riitti kohta tuottamaan minulle kyllästymisen. Erotiikka ja sensualismi eivät olleet alaani. Isä taas vietti yhtä paljon aikaa elämänsä naisen kanssa makuuhuoneessaan kuin itsekseen vessassa. Makuuhuoneessa kaikki oli hidasta ja yksityiskohtaista: keräilyä, aina uusien tuntemattomien aistimusten tallettamista aistikokemusten kokoelmaan. Mitään villiä hän ei kuitenkaan harrastanut, voisinpa väittää että harjaantunutkaan silmä ei olisi huomannut tuoreita päivityksiä hänen rakastelutavoissaan, niin pieniksi hänen varianttinsa olivat käyneet. Samahan pätee kaikkeen muuhunkin keräilyyn: mitä syvemmälle harrastuksessa menee, sitä pienemmiksi käyvät keräilijän kannalta mittaamattoman suuret ja ratkaisevat muutokset. Lopulta kalleinta on identtinen.
Siihen aikaan isä oli jo ehtinyt siirtyä postimerkeistä suurempiin kuituihin. Hän oli alkanut keräämään antiikkia. Kotimme täyttyi liinavaatekaapeista ja peileistä. Kaikkialla oli niin paljon tarpeetonta tavaraa, että huoneistossa liikkuminen oli vaikeaa. Isä oli myös lihonut reilusti. Hänen liikkeensä olivat muuttuneet hitaiksi ja pidättyviksi. Suurimman osan ajastaan hän viettikin ihaillen kokoelmiaan joiltakin olohuoneen jugendsohvista: sulatellen. Muun osan ajastaan hän tutki katalogeja ja kävi antiikkiliikkeissä ja huutokaupoissa. Töissä hänen ei tietenkään enää tarvinnut käydä. Onhan selvää että hänen laillaan arvoesineisiin perehtynyt tekee väistämättäkin niin kannattavia kauppoja, että varallisuutta kertyy kuin huomaamatta. Silti mistä tahansa esineestä luopuminen oli hänelle tavattoman raskasta.
Minä taas puolestani elän täysin palkkatyön ikeessä. Ja työttömyyden kasvaessa on alituisesta työpaikanvaihtamisesta muodostunut yhä suurempia ongelmia.

Jatkuu…

(Päättyisikö tämä kertomus niin, että isäni räjähtäisi ja minä kuihtuisin olemattomiin?
Poika, joka on aina tasaisesti rasittanut viemärijärjestelmää, luiskahtaisi sinne kerran itse
yhtä olemattomana tuottamansa jätteen kanssa? Rankaisisinko isää kaupungin horisontaalisen tilan käytöstä? Pasilan pilvenpiirtäjähankkeen aktivistit valitsisivat vertikaalista elämää ehdottavan attentaattinsa uhriksi juuri isäni?
Vai palaisiko isän ullakot ja varastoraennukset jonkin onnettomuuden seurauksena?
Entä joutuisinko minä joskus ottamaan opiksi, sisäistämään? Johtaisiko se tasapainoiseen elämään?)

MITAN IKÄVÄ

Joskus toivon sähkökatkosta tai paperipulaa, hidasteita kirjoittamiselle. Useimmiten kuitenkin kausina jolloin kirjoittaminen ei onnistu. (Estoinen uskoo selviävänsä uusilla esteillä, asketismilla ja luostarilla.) Silloin haluaisi kanonisoida yksittäisen kirjainmerkin.

Ajatus on, että jos valinnanvara viedään, helpottaa ja pääsee näyttämään mihin kykenee. Tällöin unohdetaan se, että kirjoittamisen suurin taito ja vaiva on juuri valitsemisessa; jos valinnanvaraa on liikaa, tarkoittaa se suoraan että olen kelvoton kirjoittaja. Oikein kelvollinen valitsee kaikki.

Silti rajoittaminen, jota kutsun mitallisuudeksi, kiinnittää mieltä.
Jos myisi tietokoneen ja hankkisi vasaran ja taltan. Olisi helppoa nousta kirjoittamaan aamuisin, edellyttäen tietenkin että kirjoitettava lause tai sana olisi aikoinaan mietitty, puollettu ja lukittu. Miellyttävä hidaste, kirjoitusväline tai media olisi papukaija, laulukottarainen tai jokin muu matkijalintu.

Kirjoittaminen perustuisi samankaltaiselle, mutta ruumiillisesti vähemmän vaativalle toistolle sanojen ja siementen muodossa.

Heinolan lintutarhassa osasi arapapukaija sanoa: ”paska pulu” Sillä se tarkoitti viereisen häkin albiinokorppia, joka vei vierailijoiden huomion värikkäästä ja temppuilevasta papukaijasta.

Itse opettaisin papukaijalle ehdollistavan, mutta myöntävän, lisäsivistykseen kehottavan, Jerusalemin rakentamisen tarpeesta ja sen jatkamisen välttämättömyydestä muistuttavan sanan/runon: ”kutakuinkin”. Keskustelujen, iltaviihteen pariin papukaija aina muistuttelisi.

sunnuntaina, marraskuuta 21, 2004

ODB:N MUISTOLLE

Sen jälkeen kun pornokamera on muuttunut pornoDV:ksi ja karannut Hollywood-studioilta kaduille, on
naisen kauneus- tai kiihottavuusihanteissa tapahtunut suuria muutoksia miesihanteen (tai käytännön) pysyessä samana.
Blondityttö kokoa 36, mutta isoilla keuhkoilla varustettuna, on muuttunut massakulttuurin tarjoamaksi ihanteeksi, tai pikemminkin esteettiseksi normiksi (laihuushan on jo pitkään ymmärretty muodissa epäterveelliseksi ja –esteettiseksi ilmiöksi, mutta tässä tapauksessa ihmisruumiin mahdollisimman kauniina esittämisen ihanteen saa väkivaltaisesti alistaa pukimen mahdollisimman kauniina esittämisen ihanne.)
Siitä että ”pornosta”(80-luvulla syntynyt pornoestetiikka) on tullut massakulttuuria, kertoo hauskasti lehtienpalstoilta tuttu uusi mediaystävyys: Britney hengailee nykyään pornotähti Jenna Jamesonin kanssa. Se miksi Britneyn uskollinen ja uskovainen äiti ei ole huolestunut tyttärensä uudesta ystävästä johtuu siitä, että Jennasta on tullut huoran vaatteineen yhtäkkiä naapurintytön näköinen: vetyperoksiditukka, silikonit ja stilettikorot lienevät juuri nyt varmin todistus isälle ja äidille tyttären kunnollisuudesta (kunnollisuushan mitataan aina ikäperiodiin sopeutumisella ja sen ulkoisten merkkien täyttämisellä vrt. koulu-, parittelu-, autokoulu-, armeijamotivaatio.)

Rocco Siffredi, pornoteollisuuden miespuolinen Jenna, ei ole kärsinyt samanlaista inflaatiota. Niin kuin alussa totesin, ei miehen ihanteen ole ollut tarvetta muuttua. Äärimmäinen lihaksikkuus ja siittimen koko ovat pitäneet pintansa trendien tuulissa. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että yhä vieläkin merkittävin osa pornon kuluttajista on miehiä. Äärimäisellä vaivalla ja itsekurilla hankittuun lihaksistoon puettu fiktiivinen soturi, rakoilee niin vähän inhimillistä, koskettavaa ja tunnistettavaa, ettei homoeroottisille mielihaluille, jotka olisivat suurimmalle osalle kuluttajista ratkaiseva este onaniasession jatkamiselle, anneta puhkeamismahdollisuutta. Rocco on puhdas, arvovapaa abstraktio, joka täyttää välttämättömän ja vaatimattoman osansa naisen esittämisen performanssissa.

Kun Jenna on siirtymässä pornostudioilta viereiseen, prameampaan studiokompleksiin, on Rocco pakannut laukkunsa ja lähtenyt pikkukameroineen kadulle. Merkittävää on että tämän myyttisen härän, Michelangelon David hahmon metsästyskohteina ovat ennen kaikkea tavalliset tai tavallista vähemmän viehättävät kadunnaiset. Dynamiikkaa (ja myös inhimillisyyttä, tunnistettavuutta) haetaan sillä, että mahtiuros viettelee epärehellisesti, mahdottomia luvaten, koululuokkien hylkiöitä.

Samaan aikaan kun pornokulttuuri on kääntänyt kaunotar ja hirviö asetelman sukupuolet vastakkaisiksi (nainen hirviö - mies kaunotar) on massakulttuuri hakenut yhä enemmän asetelman klassista tasapainoa. Tällä viikolla kuollut mestarillinen raplaulaja ODB (Old Dirty Bastard) tienasi miljoonia räävittömyydellään, rumuudellaan, vankilatuomioillaan, väkivallanteoillaan, pikkupirikaupallaan … Hän esiintyi isona pahana perverssinä sellaisten barbien videoilla kuin Mariah Carey tai Maya.
Nuorisomuoti on ahkerasti jo muutamia vuosia hakenut samanlaista ihannetta: tytöt vaihtavat prinsessanvaateitaan kaksi kertaa päivässä kun samaan aikaan pojille tarjotaan kaupoissa väritöntä, rikkinäistä ja yhä mahdottomampia asukombinaatioita, joita on tarkoitus käyttää vuosi yhteen menoon. Muodin suuntaa on haettu New Yorkin siltojen alta, palavien tynnyreiden ääressä värjöttelevien nälkäkuolemaa vastaan taistelevien pultsareiden pukeutumistavasta. Se, että nykyään ryvettyneen hupparin päälle käy pitkä kiiltävä nahkatakki, johtuu siitä että pultsarin nahkatakki on varastettu.

Rocco taas liikkuu Budapestin rosvokujilla Ferragamon lakeerikengissä.


perjantaina, marraskuuta 19, 2004

MAMMUTTIVAROITUS

Mammutin luita ja hampaita voi kantautua pihamaallesi maansiirron yhteydessä. Mammutin luu voi löytyä perunamaasta tai rakennustyömaalta. Kaivoa kaivaessa voi eteen sattua hammas.
Varomaton hyppy veteen voi olla kohtalokas.
Hammas säteilysuojassa tarkoittaa, että myös ihmislaji voi hävitä, peruuttamattomasti.

Helsingin mammuttilöydöt:
Töölö, Cygnauksenkatu vuonna 1911: poskihammas.
Herttoniemen urheilukenttä vuonna 1954: olkaluu.


torstaina, marraskuuta 18, 2004

LUOVA YMPÄRISTÖ

Ainolassa ei riittänyt että käveli varpaisillaan ja oli hengittämättä mestarin oven editse liikkuessaan. Piti olla olematon. Haihduttaa lihansa säteiden tieltä. Beethoven tarvitsi tähtinäkymän. John Zorn suihkukoneen energisestä Tokiosta rauhalliseen New Yorkiin. Dostojevski edellytti kulmahuoneistoa. Hemingway oli omimmillaan Madridissa, maailman pääkaupungissa. Eliotille Lontoo tarjosi riittävää etäisyyttä kotimaasta, näkyvillä piti olla Gauguinin Keltainen Kristus. Jussi Parviainen koputtamassa inspiraation vallassa kuntosalin ovelle. Paul Schrader Hampurin merimieskirkon ovelle. Montaigne tarvitsi pyöreän huoneen, jota kiertää kuin sirkuseläin. Nummi vaatii vaimon läheisyyttä. Tournier Leican. Volter Kilven idealapusto kaipasi hellää huolenpitoa. Aronpuro rentoutui koripallolla. Saaritsa ja Kalevi Aho edellyttävät katkeamatonta apurahavirtaa. Utrio, ettei apurahoja vahingossakaan tule. Dvorak edellytti raideliikenteen äänimaisemaa. Kinskiä inspiroi orjien läheisyys. Saarikoski tarvitsi, kirjoittaakseen perustarpeiden kauneudesta, ankaraa krapulasyyllisyyttä. Kylätaskun henki kulki kettingeissä. Viita tarvitsi ansiottoman runoilijavaimon. Blake oraakkelivaimon. Hughes itseään ansiokkaamman vaimon. Gauguin tarvitsi kannustavan papukaijan. Catullus varpusen. Mannerille riitti maatiaskissa. Sartre tarvitsi renttuja joita kuunnella. Mannerheimille riitti aatelisseura. Joyce olisi halunnut huoneeseen lämmityksen. Sostakovitsia taas sisäpakkanen innoitti. Glazunov ei ollut ainoa joka kävi alkoholilla. Kirstinä tarvitsee lattiatilaa papereille. Gage kaipasi entropiaa. Balzac vain aikaa. Proustin työympäristön suunniteluun kulutettiin kuukausia. Pekka Ervasti toivoi mahdottomia. Jörn Donner vesileimallista kirjoituspaperia.
Hitchcock odotti motiiveja hauta-arkussa. Sade tarvitsi selliinsä viemäröinnin, jonka kautta kiihottaa kansaa.

Muuta asiasta sanottua:

Luovan työn ympäristöllisiä edellytyksiä: esteetön ympäristö, yhteisöllisyyttä luova ympäristö, viihtyisä ympäristö, terveellinen ja turvallinen ympäristö.
Luova tuote sisältää uuden löydön, innovaation, kombinaation tai uudenlaisen käytön.
Luovalle toiminnalle ominaista ponnistuksen ja hellittämisen vuorottelu.

AVAINTEN KOPIOIMINEN

Nukkuvalta vartijalta lainataan avaimia ja teetetään kopio jos toinenkin. Kun kaupungissa on vähemmän avaimettomia kuin avaimellisia, on selli muuttunut julkiseksi tilaksi. Vanki lähetetään toistaiseksi ihmisten ilmoille jatkamaan rangaistustaan. Pidetään yhteisesti huolta ettei vanki saa avainta haltuunsa.

keskiviikkona, marraskuuta 17, 2004


ainoa kiiltomato-kommenttini. editoitu versio. Posted by Hello

Milano. F.T. Marinettin näkökulma.
”Istuessani lentokoneessa bensiinitankin päällä lentäjän pään painaessa hiostavasti vatsaani tunsin Homerokselta periytyneen syntaksin naurettavan onttouden. Raivoisa tarve vapauttaa sanat päästämällä ne ulos latinalaisen aikakauden vankilasta! Tällä aikakaudella on luonnollisesti niin kuin kaikilla ääliöillä yksi näkevä pää, yksi maha, kaksi säärtä ja kaksi lättäjalkaa mutta ei koskaan siipiä. Vain tarve kävellä, juosta ehkä hetki mutta heti kohta pysähtyä läähättämään!” (Suom. Ahti Taponen).

Ilmavalokuvaus(tai sateliittikuvaus) on liian suureksi ja moninaiseksi muodostuneen omaisuuden ymmärtämismuoto. Karjan tai palkollisten laskenta. Vesi- ja maa-alueiden kartoitus. Suon kuivattaminen. Harjun siirtäminen.
Mitä korkeammalta kuvaa, sitä suuremman määrän kohteita voi nähdä keralla. Tosin pienemmät kohteet, kuten ihmiset ja kivet, jäävät vaikeasti havaittaviksi tai kokonaan näkymättä. Matalalla lentäminen edesauttaa päinvastaista suhteettomuutta: suuret linjat katoavat.

 Posted by Hello

tiistaina, marraskuuta 16, 2004

HAJAHYPOTEESEJA VANHUUDESTA

Jos ihminen kuolee nuorena, hän kuolee inhottavasti, mädäten. Vanhetessaan jalkaterä alkaa paljastaa kauneuttaan. Liha haihtuu hiljalleen sen ympäriltä ja luitten muoto tulee esiin. Se on jalan henkistyminen, jalan kauneuden aika

Kahmia-ahmia-nuori ei ole nähnyt vielä erämaan aurinkoa ja käärmettä. Luvattuun maahan tullaan aina laihoina, luut paistaen.
Ja märin hiuksin (Punaisen meren ylitys).

Mennen muistelemisen täytyy liittyä vanhusten itsetuhoviettiin. Tuhoamalla aktiivisen muistelun päällekirjoituksella elämänkokemukset, vanhus varustautuu tyhjyyttä varten.

Silti yhä uudet muistot, ne jotka tallentuivat joskus ja eletään vasta nyt, pyrkivät hänen luokseen. Traagista on se, ettei nykyisyydellä, vaikka kuinka kuivattaisi, pysty tappamaan teini-ikää joka tarjoaa ensikokemuksia milloin mistäkin ärsykkeestä.
Tämä tarkoittaa sitä, että kuolla voi vain isosti, suuren surun ja elämän täyttymättömyyden vallassa (tämä edellyttää tietenkin terveyden armottomuutta).

Joku nuori lihaisa neito sanoo: vanhana minä alan kulkea kauempana. Kauempaa minä näytän nuoremmalta. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä kauemmaksi menen. Niinhän se tapahtuu. Lopulta olen niin kaukana, etten enää näe enkä kuule ihmisiä, silloin ihminen on kuollut, poissa muiden ihmisten luota.

maanantaina, marraskuuta 15, 2004


Toronton Domi antamassa ratkaisevaa iskua Tampa Bayn Freadrichille.

Sven kirjoittaa Käymälässä:

”Plimsoll-Jukka pukeutuu Toronton jääkiekkojoukkueen pelipaitaan paremmin eläytyäkseen pelityyliin, jossa lauotaan paljon, kovaa, lakkaamatta niin että samassa suhteessa kuin peliväline ei uppoa maaliin se uppoaa vastustajan lihaan ja ruumiinaukkoihin.
Kolmannen erän lopulla vastustajaa ei käytännössä ole, ja musiikki voi alkaa.”

Voipa olla että Plimsollissakin joskus lauotaan, mutta enemmän, luulen, on pelattu tuollaista nättiin ja viihtymiseen pyrkivää syöttelypeliä. Kova liike ja variaatioiden paljous voivat,
toivoisin, antaa vastuksen raskaalle ja alati maalille runnovalle joukkueelle.
Mutta otan yllä olevan kehotuksena laukaisuprosentin kasvattamiseen. Jos sataa tulikiveä jatkuvalla syötöllä, uppoaa joku aina varmasti. Ellei sitten maalilla ole diabolinen Hasek, mallintaa mahdoton, kuin sätkynukke jossa kaikki mahdollinen on liikuteltavissa, jolta ei parametreja puutu, jonka torjuntatilanne muistuttaa tilannetta jossa lankoja vedetään sattumanvaraisesti ja sattumanvaraisilla voimakkuuksilla miten sattuu, jolle on tyypillistä että ennen varsinaisen torjunnan aloittamista maila tippuu jäähän, silmät sokaistuvat jäähileestä, kainaloa kutittaa, luistimen nauha aukeaa, mieleen tulee jotakin pelinulkopuolista; jonka torjuminen ei tapahdu enää mailalla, räpylällä tai kilvellä vaan aina sillä mikä sattuu olemaan kiekon tiellä, jonka torjunta muistuttaa pitkälle torjumisen vastakohtaa, väistelyä, mutta lopputuloksena on 99% varmuudella torjunta, jonka vuoksi hänen kohdallaan puhutaankin kaikkea tilastollisuutta pilkkaavasta Hanhesta, onnekkuudesta joka ei näytä loppuvan.

Svenin kaukalossa kyllä lauotaan paljon, puutavaraa tulee suojusten väliin ja ranteille. Kaatunutta tähdätään lyöntilaukauksella aataminomenaan. Polvenpirstoja-Kasparaitis tekee likaista työtä Liisantukka tulessa hulmuten. Itse Sven kahvaa maalilla Lindrosmaisesti kahdeksan aivotärähdyksen paaduttamat silmät hievahtamatta kiekossa, vaikka koko vastustajaviisikko hakkaa selkään. Kyynärpäät ja vartalo antavat tuntuvia villisiantällejä, mutta ranteet käyvät kuin heinäsirkalla ja usein jostakin löytyy rakonen josta saadaan häkki heilahtamaan. Punaisen valon syttyessä sitten kaadutaan takaraivolleen maahan ja jäädään siihen lepäämään kuin leijonantappaja- puffaderin purema Mesimäyrä. Näittehän lauantaisen dokumentin? Myrkky vei Mesimäyrän pikku päiväunille ja herättyään se jatkoi käärmeen järsimistä.
 Posted by Hello

TIPPA LINSSISSÄ

Muistan miten vähän aikaa E.T:n nähtyään koulun tytöt jaksoivat nauttia säälin ja hellyyden tunteistaan. Samoilta istumilta he käänsivät päänsä etsiäkseen ruokasalista paikallisia Mersaultteja, joilta elokuva ei ollut avannut vuolasta kyynelten virtaa.
Hyvyys ja kauneus toimivat usein, ei rakentavan, vaan nakertajan havaitsemiseksi.
Missään muualla en ole kokenut samanlaista konkreettista väkivallan uhkaa ja myös toimeenpanoa kuin rauhanpuolustajien bailuissa, joihin joskus vahingossa satuin ajautumaan. Leirinuotio näyttää tarvitsevan lämmittääkseen
kettinkikaulaisen fasisti-apinan temppuilemaan. Ja jos sitä ei muuten löydy, suoritetaan uhri.
E.T. ei itkettänyt, mutta se ei kohdallani jostakin syystä tarkoittanut sitä, että olisin kokenut murhanhimoa kaikkia viattomia olentoja kohtaan. Viimeksi tuli tippa linssiin Bressonin Maalaispapin päiväkirjaa katsoessa. Sen jälkeen teki mieli rääkätä kissaa, mutta nälkä vei keittiöön.


LOKAPOJAT

Perjantai-iltana, valmistautuessamme konserttiin lähtöä varten, tukkiutuivat talon viemärit. Vuokraisäntä kehotti välttämään suihkua.
Parin tunnin kuluttua ajoi lokapoikien auto talon eteen.
Myrskyn kiusaama pieni loka-auto on liikuttava näky.
Ajattelin, että jos joskus ryhtyisin elokuvantekoon ja haluaisin tehdä sirkläistä melodraamaa, aloittaisin kohtauksella jossa pikku loka-auto seisoo pimeässä myrskyisessä illassa omakotitalon orapihlaja-aidan vieressä. Etupenkillä odottaisi kesähäistä unelmoiva kihlattu pullein vatsoin. Mies imuroisi viemäriä. Tarinaan voisi liittyä kolibakteeri, joka veisi ylkän sairaalaan.
Helsingin viemäriverkoston pituus on muuten 1700 kilometriä. Mukavan lomamatkan verran.



Improvisoidussa fantasiassa Ristin Johannes pakenee luostarin raskasta vaikutuspiiriä lähimetsään ja löytää vaaliheimolaisia, sääntökuntien ulkopuolisia puskapyhimyksiä.
Kuvassa Le Corbusierin La Touretten luostari.

 Posted by Hello

PUUJALKOJA

”Puujalkoja vailla ei kulkue viehätä vähääkään.
Isoisäni isällä ne olivat kaksikymmentämetriset,
minun olivat viisitoista, ei nykyisin käytetä korkeampia,
joku maailman-matti ne vei, pani aitaansa taikka hiillokseen.
Koska ponit ja karhut ja leijonat ovat niin kehnoa
näytelmää,
koska lapset odottavat Setä Pitkäsäärtä puisine varpaineen,
koska ylempäin kerrosten naiset vartovat kasvoja ikkunaan,
otan höylän, he saakoot kirkua sukkia parsiessaan.

Olen Malakias Puujalka: oppini kaikki on harhaantunut
puujalasta jalkaan, isästä poikaan, kauluksen sisältä
kaulukseen.”

(Ote William Butler Yeatsin runosta Ylevää puhetta, suom. Aale Tynni)



Mitä ihmettä?
Ristin Johannes puujaloin kulkee
kohti pitkien naisten metsää.

Puoli mystikkoa puujaloillaan
on kirahvi pensaston yllä,
kohotettuja Ferragamon naisia tähyää.
Pitkäjalkoja nyt yltäisi häpypuskaan asti.

Sitten taas huojuen lavalla keikkuu. Uuden vainun saa.

Kulkua estävät upottava sammal
tai kyyksi muuttuva juuri,
joka nousee jalkaa pitkin.

Luostari jäi jo taakse.
Sinne Teresa jäi pyykkiä pesemään.
Siinne jäi myös tyhjä ruusuhuone.

No,
kuu jo käy karvaana paistamaan
sekä daaliat nuokkuen nukahtamaan:

korkeuksista ei kukkia haistella.

Yksi kuiva puu tyynessä metsässä heiluu,
huojuu, tasapainoa etsii,
käsillä oksia katkoo,

kivi kiveltä,
sammal sammaleelta,
kaarnanpala kaarnanpalalta,

ja aukealle viimein saapuu.

Forsström-satyyri! Rampa Byron!
Neljällä jalalla liikkuva Sakris Kukkelman!

Kaikki he ovat täällä

omissa aikeissaan.

Kultaista sipulia nostetaan metsäkirkon harjalle.

Kuva tarkentuu, valmistuu vähitellen:

Puujalkainen käy ohjaamaan työtä,
hitaasti,
varmoin liikkein asettaa sipulia,
johon nouseva taivaan tulipallo
syöksee ensi säteensä,

silloin metsästä kahahtaa hiisi,
akaasiajalat sytyttää

ja niin palaa Johannes hitaasti maan pinnalle,
ovelle uuden kirkon.



sunnuntaina, marraskuuta 14, 2004

PÄÄN LÄSNÄOLO

Pään läsnäolo ei vertaudu suoraan sen kokoon tai ajattelun läsnäoloon. On silti selvää, että toiset päät ovat läsnä olevampia kuin toiset. Joskus olen ajatellut että pallinaamaisuus tai kasvohikisyys/rasvaisuus olisivat läsnäoloa kasvattavia tekijöitä. Saattavatpa olla.
Läsnä oleva pää on pyyteinen. Enemmän kuin antaa tai ottaa vastaan se haluaa olla. Seurapiireissä se koetaan enemmän kielteisenä kuin myönteisenä asiana. Sanotaan sen vievän hengitysilmaa. Luulenpa, että väitteessä voi olla perää. Läsnä oleva pää tuntuu elävän ja hengittävän raskaammin kuin muut, mutta sen hengitys on enemmänkin ahnaasti leviävän tukahduttajarikkakasvin lammentappajalaatuista tiedotonta hengitystä, kuin terveen ihmisen kontrolloitua elintoimintojen tarpeeseen tapahtuvaa säännösteltyä ja ekonomista hapenottoa.
Läsnä olevaa päätä rangaistaan joskus vitsailuilla tai huomiotta jättämisellä. Sitä rangaistaan tilan käytöstä ilman korvausta, vuokraa. Ajatellaan, että jos otetaan, niin annetaankin. Fyysisen tilanoton vastapainoksi pitäisi luovuttaa henkistä tilaa.

GRAALIN MALJA

Ajattelen kuvaa, elokuvakohtausta vaikka, jossa sinnikäs etsijä etenisi määrätietoisesti ryteikköjen läpi hakien – Graalin maljaa.
Aktiiviteetti olisi sitä luokkaa kuin esimerkiksi pensastoon lentäneen jalkapallon hakeminen takaisin kentälle. Pallon on löydyttävä ja se löytyy, vaikka naarmuja syntyy käsiin, joku orjantappuran piikki repäisee shortsiin aukileen.

Poeettisen idean etsijä etenee konkreettisessa maailmassa. Viisasten kiveä, ikiliikkuja tai ikuisen nuoruuden lähdettä etsitään tilaamalla matkalippuja internetistä, asentamalla uutta tuulettajan hihnaa autoon.

Päihdyttävien aineiden vaikutuksen alla tulee hakeneeksi edellistä lausettaan päästäkseen takaisin keskusteluun. Huonomuistisuutta olisi jokaisen ajatuksen kadottaminen tavalla, ja niin kauaksi, että etsiminen olisi aina Graalin maljan etsimistä.

perjantaina, marraskuuta 12, 2004

Tykkään kirjoittaa jalkapallopaita (ManU, Chelsea, Saksan maajoukkue, Cubs) päällä, vaikka en uskokaan strategiaan tai hassuttamiseen. Smeds sanoi kerran hyvin, että kaikki pitää lyödä tiskiin heti. Gägi/Punchline -kohtaukset, joissa aikomukset paljastetaan vasta ovella, lähtiessä (Columbo) ovat lauantai-illan nojailuihin. Sellaiseen ei ole aikaa, pitää sanoa heti, suoraan, yksinkertaisesti kuin käskyjaossa ja sitten mennä seuraavaan asiaan.
Tykkään myös aika paljon Toronton joukkueesta. Siitä pikanttia välttävästä tavasta ajaa jatkuvasti maalille, laukoa kaikista mahdollisista tilanteista, hankkia kokoa, pelata jokainen tilanne loppuun asti. Aggressiivisella pelityylillä muutaman kilon painovoitto koittaa lopulta voitoksi, jos käyttää voimaa jatkuvasti maksimaalisesti.

AHTI

Sain ystävältäni Tampereen terveisiä:
”Menin tavoistani poiketen vähän pyöräilemään kaupungille, ja heti tuli vastaan Risto Ahti. Ahti oli hyvin tyytyväisen näköinen, suorastaan virnuileva, ulsteri lepatti avonaisena ja sikari tai joku maitotikku pölisi suussa.”

Ahti on kyllä kotimaisen lyriikan parhaita hurmioituvia ensyklopedisteja. Lukekaa esim. hakusana Vuokra-autoilijat kokoelmasta Loistava yksinäisyys (1984).

Pikkupoikina kävimme tapaamassa erästä kirjallista vanhusta. Tapanamme oli luetella hänelle kirjailijoiden nimiä, joista hän antoi nopeat arviot muutamalla sanalla. Risto Ahdin nimen kuultuaan ukko totesi: naimarunoutta.

Tämä arvion takia tutustuin Ahtiin jo varhain.

Ahtia pitää vaan lukea säästeliäästi: sanonta tarttuu. Näin on kyllä kaikkien lukukelpoisten kohdalla. Esim. Haavikkoa ei missään nimessä saa antaa kirjoittavan nuorison käsiin. Samoin on oltava tarkkana vaikkapa Kiven, Lehtosen, Tiisalan, Aronpuron, Inkalan, Tuomas Anhavan, Hellaakosken, Mustapään, Kramsun, ja Kailaan kanssa.

torstaina, marraskuuta 11, 2004



MIKSI ISKELMÄTÄHTI KAAHAA?

Aivan romaaninsa alussa, yrittäessään kuvata Wieniläistä kaduntungosta, Musil kirjoittaa: ”Ihmisen taipumus yliarvioida kysymystä, missä hän on, on peräisin paimentolaisajalta, jolloin oli painettava mieleen laidunpaikat.”
Itse asiassa Musil ei yritä kuvata, enemmänkin hän antaa nopeita koordinaatteja siitä, miten, jos jostakin syystä haluaisi, voisi kuvata. Ylipäätäänkin kuvailevuus on kirjallisuudessa usein rasittavaa, ellei se palvele jotakin jäsenneltyä esteettistä periaatetta. Hyryn esinekuvaus on luonteeltaan täysin henkistä. Tämän näkee jo siitä, ettei hän harrasta juuri muuta kuin kuvailevuutta. Bresson on hänen täysi edeltäjänsä, ja Aronpuro esinelistoineen tunnollinen seuraajansa.

Kävelin äsken apteekkiin ostamaan nikotiinipurukumia.
Kävelyretkellä ei kannattaisi juuri katsella ympärilleen, ellei sitten nautiskellen vastaantulevien tai edelläkävijöiden lihansuloista. Ulkoilu on antautumista kävelemisen tempoon, joka on ihmisluonnon vastaista. Se on nöyrtymistä jähmeään havaitsemiseen, jossa fyysiset objektit raiskaavat hengen lentäväiset. Ihmisen kuuluisi olla sinnikäs työssään juuri aika- ja paikkarajoitusten murtamisessa, yhä esteettömämmän ”mielikuvituksen” saavuttamisessa. Ratsaille hän nousi saavuttaakseen esteettömyyttä. Auton ratti tuntui vielä paremmalta kädessä. Samalla tapaa on avaruussukkula ahdistava rajoittamisen symboli ja tekofallos.

Ja lopuksi: miksi Tapani kansa ajaa ylinopeutta? Miksi Saija Varjus kaahaa henkensä hädässä?
Siksi iskelmätähti kaahaa, koska hän on laulujensa mittainen: kun hän laulaa kultakaupungista, hän todellakin haluaa siellä olla, lakkaamatta poissa näistä maisemista.

Yksi lähde: Käymälä, nopeusrajoitukset.
 Posted by Hello

Air

... Niiden mukaan pilvisyys alkaa hävitä lännestä alkaen. Sven ehdottaa lähtöhetkeksi lounasaikaa. ... Laakso on riittävän leveä. ... Sitten me lennettiin
Floridaan uusien aaltojen perään!

keskiviikkona, marraskuuta 10, 2004

REVONTULET

Eilen loimusi pohjolan musta taivas revontulissa.
Valitettavasti pilviverho eli kahvipöhnä esti minua nauttimasta näystä. Mutta kaikesta vaikuttuneena aloitin tämän päiväni lukemalla Johanneksen ilmestystä tyttöystävälleni, palauttaaksemme mieliimme mitä Patmoksen vanki näki katsottuaan taivaalle. Luin:

”Kun Karitsa avasi neljännen sinetin, kuulin neljännen olennon sanovan: "Tule!" Siinä samassa näin tuhkanharmaan hevosen. Se, joka istui hevosen selässä, oli nimeltään Kuolema, ja sen jäljessä tuli Tuonela. Ratsastajille annettiin valta neljänteen osaan maata, ne saivat tappaa miekalla, nälällä ja rutolla ja jättää loput villipetojen kynsiin.”

Tyttöystävällä alkoi olla kiire töihin, joten hän meikkasi keittiön peilin ääressä samaan aikaan kun luin:

”Minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin. Maa järkkyi ja vavahteli, aurinko pimeni mustaksi kuin suruvaate, ja kuu muuttui kauttaaltaan verenpunaiseksi. Taivaan tähdet putosivat maahan, niin kuin viikunat varisevat puusta myrskyn sitä ravistellessa.

Välissä keitin kunnon espresson, pelasin kiehumista odotellessa erän pinballia, tyttöystävä haeskeli sopivia kenkiä availlen laatikoita. Sitten jatkoin:

”Taivas hävisi näkyvistä kuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät paikaltaan. Maan kuninkaat, ylimykset ja sotajoukkojen johtajat, rikkaat ja mahtavat miehet ja kaikki muut, niin orjat kuin vapaat, piiloutuivat luoliin ja vuorten rotkoihin ja huusivat vuorille ja kallioille: "Kaatukaa päällemme, kätkekää meidät valtaistuimella istuvan katseelta ja Karitsan vihalta! Heidän vihansa suuri päivä on tullut -- kuka voi sen kestää.”

Kun hän oli lähtenyt, muistin Tournierin puhuneen aiheesta. Avasin jälleen rakkaan Keijujen kuninkaan. Luin hiljaa itsekseni:

Kun vertauskuva tuhoaa kuvattavansa, kun ristinkantajasta tulee ristiinnaulittu, kun pahanlaatuinen muutos kääntää kantamisen päälaelleen, on maailmojen loppu käsillä. Sillä silloin ei mikään enää paina symbolia, vaan siitä tulee taivaiden valtias. Se lisääntyy, valtaa kaiken, jakautuu tuhansiksi merkityksiksi, jotka eivät enää merkitse mitään. Oletteko te lukenut Johanneksen ilmestystä? Sen taivaalla näytellään suurenmoisen kauhistuttavia kohtauksia, siellä on mielikuvituseläimiä, tähtiä, miekkoja, kruunuja, tähtikuvioita, suunnaton arkkienkelien, valtikoiden, valtaistuinten ja aurinkojen sekasotku. Ja se kaikki on vertauskuvaa ja merkkiä, kiistattomasti. Mutta älkää yrittäkö ymmärtää eli löytää jokaiselle merkille asiaa, johon se viittaa. sillä ne symbolit ovat diaboleja: ne eivät viittaa enää mihinkään. Ja niiden kyllästymispisteestä syntyy maailmanloppu.”

Harppasin muutaman sivun:

”Te pidätte Preussista, monsieur Tiffauges, koska teidän sanojenne mukaan merkit loisteleva pohjoisen valossa verrattoman kirkkaina. Mutta te ette vielä näe, mihin tämä symbolien pelottava lisääntyminen johtaa. Vertauskuvien kyllästämällä taivaalla hautuu rajuilma, jolla on oleva maailmanlopun voima. Se vie meidät kaikki turmioon!”




Pukeutuminen on ruumiinosien luonnollisten painotusten muuttamista peittämällä.

 Posted by Hello

RUNO EPÄTASA-ARVOSTA

Mitä kauemmaksi menemme köyhistä kaupunginosista,
sitä pienemmiksi käyvät koirat.
Eirassa eivät koirat kulje pelkissä turkeissaan
tai edes useinkaan kävellen.
Olen kuullut että hienostoperheiden koirille valmistettaisiin
vaatteita samanrotuisten osattomien koirien turkeista.
Pussihukka oli muuten Saksanpaimenkoiran kokoinen eläin.
Karjan vihollisena siitä tuli ihmisen vihollinen.
Se eli Tasmaniassa, Jakomäessä
on perheenäideillä paljon kauppareissuilla:
kolmosten lastenvaunut ja kaksi susikoiraa.
Mies istuu vankilassa.
Viimeinen pussihukka taas kuoli eläintarhassa Hobartissa
Tasmaniassa vuonna 1936.
Jokaisen lapsen tai eläimen pitäisi olla kuin taivaanlintu.
Taivaanisän ruokittava,
vapaa teossa ja tunteessa.
Jokaisen äidin vapaa hedelmöimään ja hedelmiä poimimaan.
Mutta mitä lähemmäksi tulemme köyhien kaupunginosia, sitä
suuremmiksi käyvät koirat.
Jos Schäfer onkin suosituin, näkee Tanskandoggeja,
Irlannin-susikoiria. Pussihukka
ei asettunut ihmisten tielle.
Silloinkin kun niitä vielä oli Tasmanian metsissä,
ei niitä juuri nähnyt.
Tunsi korkeintaan jonkun tuijottavan.
Kaikki Pussihukan sukupuuttoon liittyvä on
paikannettavissa. Metsäaukea,
missä viimeinen Pussihukka vangittiin ja kohta
jossa oli aikoinaan Pussihukan häkki, ja kohta
johon se lopulta tuupertui, Kaapelitehtaalla
näin kerran Napaketun. Se yritti käydä koirasta.
Sen eteen oli pantu kuppi josta se ei maistanut, Myllypurossa
vastaani tuli susi, Tasmaniassa
nähdään aina silloin tällöin Pussihukkia.
Eirassa pyöri kerran työtön.
Se liikkui vain silloin kun ihmiset menivät työpaikoilleen,
tai tulivat sieltä.
Kerran se otettiin juhliin mukaan ja päästettiin päiviltä.
Viikkokausia sen nahkaa kuivatettiin eräässä
Huvilakadun mankelihuoneessa.
Naamiaisissa työtöntä sai ensimmäisenä pitää Nalle.

HAMPAAT 2

Nukutus ilokaasu pelko, poistot juurihoidot,
kirurgia röntgentutkimukset yökkäys,
pahanhajuisen hengityksen hoito, oikomishoito, kruunut ja sillat, fluoraus valkaisu, hammaskiven poisto, hampaiden puhdistus, värjäytymisen poisto,
kokoproteesit osaproteesit kiinteät kruunut ja sillat,
ilokaasu kirurgia, keinojuurihoito pelkohoito,
iensairauksien hoito hampaiden puhdistus,
nukutushammashoito puutumisongelmat, puudutus tekohampaat suusairaudet purentavaivat.

Taas viimeyönä otti hampaaseen. Väliaikainen paikka murenee murenemistaan. Akuuttiajalla saa uuden väliaikaisen. Kunnon aikaa ei saa millään.

Uskotaan että turruttava symmetria auttaisi hammassärkyyn. Ikivanha kipua lievittävä anasisapta-taulu kuuluu/näkyy näin:

A N A S I S A P T A
N A N I S A P T A N
A N I S A P T A N A
N I S A P T A N A N
I S A P T A N A N I
S A P T A N A N I S
P T A N A N I S A P
T A N A N I S A P T
A N A N I S A P T A

Symmetrian tehtävä on viedä ajatus pois särystä ja siten tehdä siitä vähemmän tietoista ja samalla vähemmän vastenmielistä.
Särky noudattaa useimmiten valtimonsykettä. Siksi valtimonsykkeen kanssa samanaikaisesti toistuva rytmikuvio on parhaita kivunlievittäjiä. Tyhjentäessään juuri kipukohdista (pulsseista) tietoisen kivun ajatuksen, voi kipu lakata hetkeksi merkitsemästä enempää negatiivista kuin positiivista.
Hammaskivussa on silti pahinta sen lähes ääretön potentia. Sanotaan että se pääsee ruumiintuntemuksista kaikkein lähimmäksi absoluuttista kipupistettä.
Särkypäivystyksessä odottava potilaat kärsivät lähes yksinomaan valtaisaa tulevan pelkoa. He ovat hakeutuneet lähelle porauslaitetta, mutta viivyttelevät sen lähettyvillä.

Hampaatonna olisi toisin. Ainakin seuraavia on sanottu hampaattomiksi:

Keskusta, OAJ täysin,
LuPo myös HiHin käsittelyssä,
Lehdistöneuvosto, poliisi ja oikeuslaitos,
MTK, Norton virustorjuntaohjelma, YK,
Tiedeyhteisö jo pitkään, Tekijänoikeuksien valvontakeskus, rauhanliike, tilintarkastus täysin, palkansaajapuoli, Williams Ferrarien ylivoiman edessä, Tulli, kunta, Trulli, muotoilu, vetoketju, viihdefilmi, tattoo-mies, ylä- ja alaleuka, reaalipolitiikka, muikun suu.


tiistaina, marraskuuta 09, 2004


Asejärjestelmän käyttökuntoon saattaminen; maalin havaitseminen; maalin seuranta muuttuvissa olosuhteissa; maalin tulitus.
 Posted by Hello
Pitikö syfiliksen viedä tämäkin lahjakas nuorukainen varjoihinsa?

Kaarlo Kramsun sukuelin ikävä kyllä tihkui virusta ja sitä kalvoi kauheista kauhein kuppamato. Mutta juuri siksi hänestä, näiden infernojen kautta, tuli varjoisilla vuoripoluilla kulkevien yhä uusien sukupolvien tulkki.

Mikä lohduttaisi minua tänään, kun toisen krapulapäivän autius on täyttänyt sieluni, eikä mikään mitä yritän onnistu, eikä mikään mitä haluan, tunnu pian enää haluamisen arvoiselta? Rintaa painaa tulevaisuuden pelko, miten tässä elämässä minunkin käy, miten saisin voimia jatkaa päivästä toiseen, aina uuteen edellisen mentyä?

Tähänkin tilanteeseen on Kramsulla on aivan mainio Lohdutus:

Murhe musta, haikea
mieltäin ahdistaapi;
elää on niin vaikea,
oikein harmittaapi.

Mut en toki huolissain
itke enkä huokaa.
Lohdutus on tiedossain:
pullo tänne tuokaa!

Kyllä sitä soimaamaan
vaivaa moni suuta;
minä sitä kiitän vaan,
enkä taida muuta.

Pullon suusta voiteen saan,
jot ei tuhmat siedä:
maailma muuttaa muotoaan,
huolista en tiedä.

Kohta sielt on vuotanut
eloon kirkastusta,
valkoiseksi muuttunut
murheenikin musta.


Jos käyt kauppaa taivaanvaltakunnan kanssa,
sinulle riittää pieni mökki jossakin satamakaupungissa

ja kirjoituskone, kaukoputki, mikroskooppi;

taivaanlintu istuu puussa, taivaankehrä latvassa puun,
ja Jeesus Getsemanessa kaukoputkineen korvakuulokkeineen,
tinkimishommissa,

lintu lähtee puusta, on niin kylmä vielä,
raivoisasti se hakkaa siipiään nosturin luona
jotta ilma lämpenisi,

savupiippu yskähtää

jäälautta liikahtaa
ukkoja tulee ulos
vajan kattoo tulee alas, kissa juoksee;

milloin mehiläiset tulevat kylään,
on hunajaisilla valta,

tämä on pidettävä mielessä vaikka kauppa kävisi miten,

näissä pikanttiin,

julisteenliimaukseen

ja kaikkinaiseen viihtymiseen rakennetuissa hyvänmielen
linnakkeissa.


Miten päästä tuskallisesta tilanteesta?
1. Suostua maksamaan kiristäjälle ja maksaa elämänsä loppuun asti.
2. Antautua poliisille
3. Tappaa kiristäjä
 Posted by Hello

maanantaina, marraskuuta 08, 2004

DERRIDA MENI

Derrida meni joku aika sitten. Mietimme torstaina ystävien kanssa teatteriesitystä hänen viimeisestä sanastaan: ”myöskin.” Ja ennen kaikkea ohjauksellisesta näkökulmasta: mitä syöttää, että näyttelijä saisi kannettua oikeaa ajatusta? Prosessista tulisi pitkä, esityksestä lyhyt. En tietenkään jatka tämän hankkeen kanssa tämän enempää (liikaa opiskelemista, alkeitakaan tuskin tunnen), mutta ystäväni innostui niinkin polttavasti, että kaavailee siitä nyt lopputyötään. .
Hämmästyttävän kauniita ovat Joel Lehtosen rytmit viimeisessä kokoelmassa Hyvästijättö lintukodolle:

”Ja kukkani kaunis se kuihtuu
nyt ehkä jo kohta pois…
Siks soi nyt kiurun laulu
kuin joutsenlaulu ois.

Kas, tuossa kesannolla
on kellastunut luu.
Niin ihminenkin: kuolee
ja maatuu – tuhoutuu.”

Villisika puolustaa rajusti pahnuettaan kaikkia luulemiaan vihollisia vastaan.
 Posted by Hello

POEETTINEN KESÄTYÖ

“Monia vuosia olin myrskyjen ja kaatosateiden tarkastaja – olin itse nimittänyt itseni siihen virkaan ja täytin uskollisesti velvollisuuteni pitämällä silmällä teitä, en tosin maanteitä vaan metsäpolkuja ja kaikenlaisia palstateitä, pitämällä rotkoja silloittamalla niitä avoimina ja kulkukelpoisina kaikkina vuodenaikoina kaikkialla, missä vain jalanjäljet todistavat niitten tarpeellisuutta. ”
Thoreau kuvaa hienosti poeettista työtään. Viimekesänä mietin hivenen samantapaista hanketta, kesätyötä, mutta en saanut aikaiseksi.
Tarkoituksenani oli etsiä polkuja syvältä metsistä, mutta ihmisjalan tallaamattomia, vauhkojen vaistojen juoksemia, marjastajien surmansuita.
Luonnostelin tekstin, varoituksen sanan, jota olisin kiinnitellyt metsän puihin:
VILLISIKAVAROITUS
Jos syvällä metsässä kohtaatte polun, älkää astuko sille, vaan jatkakaa vuoritietänne. Polku ei ole jalan, vaan sorkan tallaama. Sen päässä ei ole sielua. Villisika yltää vaarallisiin nopeuksiin (60 km/h). Polku on sen pitkää taivalta ruokapaikalta pesälle, ja se kulkee sen silmät ummessa.

AKVAARIO

Kalan mittakaavassa valtameri on rajaton elementti. Suuruus, jossa Sinivalas ei ole iso, eikä Piikkinahkainen pieni. Pitkiä matkoja tekee siellä yhtälailla miekkavalas kuin pienin mudassamönkijä.
Mutta akvaariossa Monni on liikkumaton koko päivän. Rajattoman rajoittaminen jähmettää sekä sisäisen että ulkoisen liikkeen.
Akvaariossa mikään ei liiku, veden pinta on tyyni. Kerran päivässä sataa ravintoa taivaalta, hitaasti, lumenkaltaista. Monni vertautuu siperialaisiin pikkulintuihin, jotka istuvat lumipeitteisinä jäätynyt pihlajanmarja nokassaan muuttoreitin keskustassa lehdettömällä oksalla. Jossakin paistaa aurinko, kotimatkan päässä.
Miljoonakalat ovat liimautuneet lasiin kiinni.
Samoin on trendikahviloiden lasien takana: liikkumattomuudesta on tehty muotia. Vaikka lasia hakattaisiin, vaikka lapset tahrisivat syljellä ikkunan läpinäkymättömäksi, ei mitään tapahdu. Valomerkki ei tarkoita riehakkaita jatkoja.

lauantaina, marraskuuta 06, 2004


Runoon "Kärpänen": Nuoren vaimon makuuhuone. Posted by Hello

KÄRPÄNEN

Susi tekee hampaat onnellisiksi;

verkon heitti kärpäsen silmään, jotta saalistaisi sen mitä kärpänen näkee,

päästi kärpäsen vaimon huoneeseen, itse kiristeli hampaita.

Ja petoksiahan kärpänen näkee,

vaan itse ei kuvia koota saata,

aviorikos, huorinteko, sukurutsa, salamurha, myrkytys, ansoittaminen, kampittaminen, velallisen epärehellisyys,

muinainen, jo kulunut on mosaiikki kärpäsen silmässä:

himo maatuvaan,

mutta selvän siitä saa.

Nyt se pääsi ikkunasta. Pimppari tuli sisään.

torstaina, marraskuuta 04, 2004


Bach saa näkönsä takaisin. Posted by Hello

sanoi Pound

”Huono runous on samanlaista kaikilla kielillä. …Mitä lähemmäs amebaa tullaan, sitä vähemmän eroja rakenteessa.”

VAALITULOS


Kun suuri kuningas Herodes eli elämäänsä täällä maan päällä, hän oli mahtava mies, jonka vertaista ei ollut ennen nähty. Niin hän ainakin itse uskoi. Ja ehkä hän oli oikeassa. Hän oli ihmisen kuva, hänen, joka täyttää maan mutta jonka suku pyyhitään kerran maan päältä pois eikä tule kaikesta päättäen jättämään jälkeensä mitään muistoa.
Vaikka hän oli syntynyt Jerusalemissa, oli erämaa hänen varsinainen kotimaansa, sillä se oli hänen isiensä maa, se jossa he olivat saaneet sielunsa. Vaikka hän ei itse siitä tiennyt, hänellä oli erämaa sisällään, ja hän tunsi suurta autiutta, joka siitä seuraa. Mutta kansansa tavoin hän iloitsi elämästä, iloa olivat väkivalta ja veri, taistelu, korskuvat hevoset, joiden kaviot tallaavat verissään makaavia vihollisia, tappaminen ja siitä johtuva halu itse elää, pakenijat ja haavoittuneet, naisenryöstö ja raiskaus ja se kaikki, mitä sota tuo tullessaan kun se on onnekas ja hyvin suoritettu, menestys, kulta ja valta, sanalla sanoen elämä kaikkinensa.
Mutta kuinka oli mahdollista, että samainen mies alkoi myöhemmin ajatella temppelin rakentamista sille jumalalle, johon hän ei itse uskonut? Ihanan temppelin, jonka kaltaista ei olisi toista?
(Pär Lagerkvistin romaanista Mariamne, suom. Kristiina Kivivuori)
Posted by Hello

Ihminen voi menettää näkönsä, mutta saada sen, kuten Bach, kuolemansa hetkellä takaisin.
Ihminen voi olla syntyessään sokea, mutta kasvaa pimeydessä valoon, kuten näkönsätakaisinsaava Stevie Wonder.
Mutta suurin osa niistä jotka kokevat sokeuden ennen lopullista sokeutta menettävät näkönsä vanhuuden iässä. Näin kävi Joycelle.
Helmut Kohlin Maria-vaimo taas kärsi valoallergiasta, joka eristi hänet viettämään elämänsä pimeässä.

Silmää sanotaan ruumiin lampuksi. Jos silmät ovat kunnossa niin koko ruumis on valaistu, ja jos silmät ovat vialliset niin koko ruumis on pimeänä. Jos nyt ainoa valo joka sinussa on, on sekin pimeyttä, niin sen pimeämpää pimeyttä ei enää ole. Näin puhui vuorella saarnaava Kristus.

 Posted by Hello

Eräs lakastunut Pasolinin kukkanen.

Opettajani Hotinen vei perheensä turistimatkalle idylliseen Salon kylään. Arvostan tekoa. Itse en ole koskaan jaksanut kierrellä kulttuurikohteita. Kajaanissakin jäi Kekkosen patsas näkemättä.

 Posted by Hello

MISSÄ OVAT TÄHTIÄ KUVAAVAT SANAT

Minä kieltäydyn katsomasta Galilein kaukoputkeen.
Ankarasti kieltäydyn vanhan lain vuoksi ja nojalla.
Minä löin heinäseipään takapihalleni
ja köytin tiikerin sitä kiertämään.
Pääsiäisenä teurasti lampaan, hyvässä heikon
ja pässin pahassa vahvan.
Söin ne ruokalajina jonka nimi on: Urbanus.
Kieltäydyn lataamasta kuvia Marsin pinnalta.
Sosiaaliturvan leikkauksiin nojaten.
Vanhaan lakiin nojaten, jossa ihmiseläin on lainluoja.
Kauan aikaa sitten luovuin Jansen-orjastani
ja päästin sen metsään.
Alkuun se törmäsi jokaiseen tielle osuneeseen puuhun.
Sitten se rakensi puista majan, lintutornin, tähtitornin.
Se poltti öisin turvetta tornissaan näyttäytyäkseen tähdille.
Olen kai hullu mies, synnyin Simpanssista,
ryppykasvoisena, vanhana ja ketteränä kuivana kuin näkkileipä,
mutta jänteikkäänä kuin puuma.
Siksi elimeni ei ole samanlaista pehmeää kudosta kuin Keplerillä ja hänen kollegoillaan.
Se on kimmoisaa rustoa, eikä se laskeudu koskaan.
Sen ympärillä pyörivät myrkkykärpäset ja pienet liskot.
Kun asetun levolle, kyy paneutuu sen viereen.
Se puristaa sauvastani likaisen lihasnesteen.
Markkinoille mennessä valelen sarveni kyynmyrkyllä
ja sytytän tuleen kiiltomadon valolla.
Poltan kirjakauppiaan kojun ja huudan:
uuden liiton sijaan vanha siitos!
Talven tullessa muuttuu mieleni raskaaksi.
Luen taas Jouko Turkan näyttelijöille antamia syöttöjä Anneli Ollikaisen kirjasta Lihat ylös.
Oikein hyvä kirjoittaja puhuu paremmin kuin kirjoittaa. Puhuttuaan ei mitenkään muista kaikkea. Kirjoittamisen sotkee lyöntivirhe, jota lähtee korjaamaan kesken kaiken. Puhuessa yleisö on kärsimätöntä, eikä kestä korjailuja. Aina on kusihätä tai tarve tiskille, tai joku tyttö vilahtaa ohi.

”Harjoitellaan myymisen ja ostamisen katsetta: ei katsota suoraan silmäteriin, vaan laitetaan katse isoksi, arvioidaan tavaraa kokonaisesti, keinutaan ja nytkitään jalkapohjista asti. Nauretaan aistillisesti iloista naurua, silmät tappien päässä ja poskihampaat näkyvissä. Levitetään katsetta. Pistetään välillä suu kiinni ja sitten se taas repeää auki.”

”Jos löydätte avaimen, varokaa kirkastunutta ilmettä! Se on tyhmää. Yleensä se joka löytää jotakin, pehmenee.”

”Kertomisessa on tärkeää katseleminen, räpyttäminen ja nyökkiminen. Ihminen, joka kertoo jotakin kummallista, hymyilee aina välillä. Pidä tarina koossa itselläsi, sisälläsi. Tauossa käsi nykimään.”

HIIRET

Ystäväni kommentoi edellistä merkintääni kääntämällä mainion pätkän Aelianusta:

Hiiret osaavat ennustaa tulevaisuuden, hiiret on laskettava niiden eläinten joukkoon, joilla on ennustamisen lahja. Kun talo on vanha ja luhistumispisteessä, hiiret huomaavat tämän ensimmäisenä. Ne poistuvat koloistaan ja tutuista piilopaikoistaan, pakenevat jalat värähdellen ja ryhtyvät uuden seimipaikan etsintään

keskiviikkona, marraskuuta 03, 2004

LOPPU

Totta kai kun lamput pannan kantoihin yhdellä kertaa ne sitten sammuvatkin samoihin aikoihin. Ei ole ihme että äkkiä elää pimeässä.
Samoin käy sukupolvienkin kanssa: kohta ovat kaikki poissa.
Kaikki hajoaa yhdellä kertaa. Siitä ikävä, kun näkee yhden kuolleen lehden ilmassa,
tai kun tuoli naksahtaa hiljaa, kokeilevasti: on katto, kaikki enteet romahtamassa päälle.

Lisäys:

jospa kerran …
Bachelardin lukeminen loppuisi, kertaheitolla ja ilman kiemuraisia selityksiä. Kaikkien mukavien takkatilojen sähkötulisijat sammuisivat saman päivän aikana. Syyksi todettaisiin: takkojen ikä oli kaikilla kutakuinkin sama.


Tämän Vermeerin maalauksen nähtyään kerrotaan Proustin katuneen omaa huolimattomuuttaan romaanisarjansa kanssa.

 Posted by Hello

Saman sukuista katumusta voisi joku nykykirjailija kokea vaikkapa tämän Gerhardt Richterin öljytyön äärellä.
 Posted by Hello

ENNEN LUMENTULOA

Miellyttävä tällainen myöhäis-syksyn kirkas ja tarkka, esteetön sää. Ennen kuin lumi peittää paljaana näyttäytyvät vertauskuvat.

Mietin kahta sään havainnoijaa. Joseph Mallord William Turneria ja John Daltonia. Kumpikaan ei säästellyt voimiaan sääilmiöiden ylöspanemisessa.

Turner sidotutti itsensä vielä 77-vuotiaana laivanmastoon, josta oli hyvä näkymä nousevaa myrskyä kohti.
Friedell kirjoittaa Turnerista:
”Hän maalasi kostean höyryn, lyijyhohtoisen usvan, tulipaloja ja lumimyrskyjä, rohkeni käsitellä kaksinkertaisia valo-ongelmia kuten ”Auringonnousua rajuilmassa” ja ”Taistelevaa Temeraire`iä”.

John Daltonin kirjasi 200 000 säähavaintoa. Tutkimista, tutkimista, tietoa jota systematisoimalla voisi oppia parempaan ennakointiin, harkittuihin yllätyksiin, päiväjärjestyksen tarkempaan suunnitteluun ja tuloksellisempaan itselääkintään.
Ensimmäisenä herättyään havainnoi sään. Matalapaine lisää onnettomuusriskiä, ainakin täällä Saksassa sairaalat kohottavat silloin valmiuskykyään, matalapaineen aikana en mene ulos; kaatosade on kuin sota: kellariväki valloittaa kadut, kurjin kruunautuu johtajaksi. En mene ulos kaatosateella; sumussa navigoidaan muistin avulla; pakkasta käytetään vain taipaleena; auringonnousu myrskyssä on jännitteinen luonnonkuva; laajat helteet kitkevät yhteiskunnan ruusupenkkiä rikkaruohosta ja kuivuneista lehdistä, helteisenä aikana vältän ulosmenoa; ukkosen ääntä en ole kuullut identtisenä kaiuttimista, eikä revontulen koko laajuutta kyetä esittämään elokuvan keinoin; 1000 havainnon rajapyykki, luonnonolot joko houkuttelevat ulos tai ajavat sisään, sääpäiväkirjan pitäminen on kirjallisia sisätiloja, takkavalkeaa ja aristokratian mennyttä elämänrytmiä, raikas kesäpäivä on aina ajanmukaista, mutta iltaa myöten se joutuu alttiiksi monille vanhan ja uuden väliintuloille.

MAALAAMME PLIMSOLLIN MERKIN 2


Merkinmaalaaja Piet Mondrianin lepo on tarkkaa, jäsenneltyä toimintaa. Työskennellessä saattaa olla sumuista, aallokkoa, karikkoja, sadetta, ukkosta. Ylilastaamisen estää onneksi huolella maalattu merkki. Prosessiin ei tule kannettua liiaksi kotiongelmia, talousongelmia, teologisia tai esteettisiä kysymyksenasetteluja. Käsillä olevaan matkaan säästyy tarvittava määrä huomiota.
Posted by Hello

MAALAAMME PLIMSOLLIN MERKIN


Mitä ovat helvetin tuskat muuta kuin tietämättömyyttä, lihan himoa, laiskuutta ja hengen tuhoa? Vastatkaa näihin kysymyksiin itseksenne ja häätäkää keskuudestanne ne, jotka yrittävät hyljeksiä taiteen ja tieteen tekoja, jotka ainoastaan ovat evankeliumin tekoja. Eikö tämä ole ajatukselle selvää ja ilmeistä? Jos laisinkaan kykenette ajattelemaan, voitteko olla sydämestänne julistamatta: tiedossa työskenteleminen on Jerusalemin rakentamista, ja tiedon hyljeksiminen Jerusalemin ja sen rakentajien hyljeksimistä. Ja muistakaa: hän, joka hyljeksii toisen henkistä lahjaa nimittäen sitä ylpeydeksi ja itsekkyydeksi ja synniksi, hän pilkkaa Jeesusta, jokaisen hengenlahjan antajaa; lahjojen, jotka tietämättömyyttä rakastavien tekopyhien mielestä aina ovat syntejä; mutta se, mikä julman ihmisen edessä on synti, ei ole synti hyvän Jumalamme edessä. Ryhtyköön jokainen kristitty kykynsä mukaan avoimesti ja julkisesti kaiken maailman nähden johonkin henkiseen toimintaan Jerusalemin rakentamiseksi.
(William Blake 1818-20. Suom. Tuomas Anhava)

Posted by Hello

tiistaina, marraskuuta 02, 2004

SVEN LAAKSON KALAREISSU

Öiseen aikaan käy ovela kalastaja ansoittamassa näkymättömin verkoin järven liharikkaimpia osuuksia.
Mutta aamulla vastassa ei olekaan tavallista ovelampi ansanmenemätön kalaparvi, vaan jotakin kekseliäämpää: koko järvi on pantu kiinni, suljettu, järven päällä on kantava este, kuin suuri kaivonkansi, jota kaloille isotteleva turistikaan ei saa nostettua ylös. Verkot ovat kalliita, siiat herkullisia, merisuola, tillipussi ja savustuspelit käyvät turhiksi, kaksinkertainen ansa estää pääsemästä herkkuihin käsiksi.

Kalat ovat verkossa,
mut verkon päällä jäätä.
Ei kai muuta voi kuin istahtaa
ja ihailla talvisäätä.
Lappalaiselta minulla on työpöytä loimukoivua, pari lampunvarjostinta ja kirjoja. Myös seinälle ripustettava runo ”Matka”. Kerttu, Kalevin äiti, heitti silloin amerikanesikoista muovikasseittain roskalavalle. Noukin sieltä ja myin hyvään hintaan baareissa Erottaja ja Soda. Myöhemmin ystävä palautti esikoisen Suomen kielelle. Julkaisimme sen netissä. Tänään USA:n vaalipäivänä luen Lappalaiselta:

”Tämä meidän
on niin pieni maa,
sanoo isäntä.
Täällä kirjallisen
esitystaidon kompostia
mahtuu kerralla peuhaamaan
sika, lampaita ja kanoja.”

Saision landella piti joskus käydä kurssia. Rakennettiin esitys vanhan paskasiilon päälle. Esitys oli mitä oli, mutta muutama kymmenmetrinen paskaa alapuolella loi jonkinlaista pohjaa sanottavalle. Myöhemmin näin Stroheimin elokuvan ”Greed”, jossa vastarakastuneet lirkuttelivat tulevaisuuttaan kohisevan viemärin päällä istuen.
Viimeisenä kajaanipäivänä satoi lumi maahan. Iisalmen jälkeen se loppui yhtä aikaa auringon valon kanssa.

KAJAANILAINEN RUOKALAJI

Kajaanilainen erikoisuus ovat sisäkkäiset, toisillaan täytetyt nakkikioskiruoat. Kaikki alkoi siitä kun eräs kaupunginteatterin veteraaninäyttelijä tilasi nakkikioskilta lihapiirakan ja hampurilaisen ja tuli kuulluksi niin, että sai eteensä hampurilaisella täytetyn lihapiirakan. Hampurilainen oli puristettu parilalla litteäksi ja sovitettu lihapiirakan sisään.
Helsinkiläinen versio ruokalajista voisi olla Haviksesta
hauki ahvenella. Tilattaisiin kalanmyyjiltä ahvenen syönyt hauki.


 
Site Meter